Kun Moskovan Kremlissä 6. huhtikuuta 1948 oli allekirjoitettu Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ehdotti Josif Stalin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajalle, pääministeri Pekkalalle, että tilaisuutta jatkettaisiin epävirallisemmin. Myöntävän vastauksen jälkeen huone (Vjatseslav Molotovin virkahuone) muuttui illanistujaistilaksi. Tilaisuuden aikana Stalin sanoi haluavansa mainita muutaman sanan valtuuskunnan sotilasasiantuntijoille jalkaväenkenraali Heinrichsille ja kenraalimajuri Oinoselle.
"Vaikka en ole varsinaisesti sotilas", aloitti generalissimus puheensa, "voin sanoa, että meidät sotilaat rauhan aikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille".
Stalinin kunnioitus
6
831
Vastaukset
- Ohoh!
Kuinkahan moni punikki veti itsensä jojoon kuullessaan, että heidän ehdoton ja aina oikeassa oleva idolinsa kunnioitti Suomen armeijaa?
Ei voi puhua logiikasta ja punikeista edes samana päivänä!- ihmeellistä.
Mitähän ihmeellistä tuossa sun mielestäsi on? Kyllä sotilaat ja poliitikot voivat kunnioittaa vastustajiaan, jos nämä ovat sen ansainneet. Kerrotaan esim. Montgomeryllä olleen Rommelin kuva työpöydällään. Sen verran on tullut luettua suomalaistenkin sotilaiden seikkailuista, että voin kertoa niissä usein mainittavan vastassa olleiden puna-armeijalaisten poikkeuksellisesta urheudesta. Vastustaja yleensä nämä asiat parhaiten hoksaa.
Ja ihmeellisen tarinan voin kertoa myös Waffen SS:n kenraalista, Kurt Meyerista, joka oli sodan jälkeen häntä vastaan taistelleiden kanadalaisjoukkojen vankina. Meyer sai suorastaan kuninkaallisen kohtelun, ja kuten hän muistelmissaan kertoi, valtavasti uusia ystäviä. Kun Meyeria syytettiin sotavankien ammuttamisesta, palkkasivat hänen entiset vastustajansa keräämillään rahoilla Meyerille jopa asianajajan. Ja avustivat lisäksi Meyerin vaimoa, joka yritti yksinään, ilman tuloja, elättää 5 lastaan.
- Misi
Kun nyt niin kunnioitat ilmeisesti tuota Stalinia, niin ajattele kun hän näin jalosti mainitsi Suomalaiselle ammattisotilaalle, kunnioittavansa Suomen armeijaa, niin samalla vorkutassa...ja niin monessa muussa paikassa kidutettiin ja tapettiin miljoonia ihmisiä.
- Laritsa Marmeladova
...
- Bunikki
Ajatelkaapa: Vuosikymmenten ajan Neuvostoliiton kansalaiset heräsivät Hänen nimensä huulillaan. Hänen nimensä annettiin korkeimpana kunniamerkkinä sovhooseille, kolhooseille, tehtaille ja kaupungeille.
Suuressa sodassa Hänen nimeään kantanut kaupunki vuoti verensä kuiviin, menetti lähes kaikki asukkaansa, eikä hänen nimeään kantaneeseen kaupunkiin jäänyt kiveä kiven päälle. Mutta sittenkään, Hänen nimeään kantanutta kaupunkia ei luovutettu viholliselle. Tämä kaupunki oli tietysti Stalingrad.
Hänen nimensä huulillaan miljoonat sotilaat marssivat kuolemaan sodista kauheimmassa ja Hänen kuvansa tuijottti satoja tuhansia vankileirien piikkilankojen taakse vangittuja.
Hän oli arvoitus - jopa lähimmilleen, mutta eikö Hänen johdollaan voitettu sodista kauhein ja eikö Hän perustanut imperiumin joka oli 20. vuosisadan mahtavin.
Jälleen kannetaan Moskovan kaduilla Hänen kuviaan - Stalin on odottanut maan alla yli viisi vuosikymmentä - Valmistautuuko Pyhä Venäjä nousemaan jälleen suuruuteeen Hänen kuvansa alla?- torvensoittaja
Vuosikymmeniä ne heräsivät Stalinin nimi huulillaan, kiroten sitä aamusta alkaen ...
Suuressa sodassa hänen nimeään kantanut kaupunki vuodatettiin kuiviin, sodan jälkeen nimi muutettiin pysyvästi.
Miljoonat miehet marssitettiin kuolemaan sanan varsinaisessa merkityksessä, valinta oli kuolema rintamalla tai vankileirillä ...
Arvoitus lähimmilleen Stalin ei ollut, mies oli psykopaatti joka uhrasi poikansa, tappoi appivanhemmat, pakotti ensimmäisen vaimon itsemurhaan, teloitutti melkein kaikkien ympärillä olijoiden omaiset, teloitutti alkuperäisestä bolytbyroosta kaikki muut paitsi Kuusisen, systemaattisesti aina teloitutti jonkun joka oli ollut liian kauon lähipiirissä.
Stalinin kuvia ei kanna kukaan täysjärkinen ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3301894Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241786Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468