Poissa silmistä, poissa mielestä

YLE lopettanut uutisoinnin

Poissa silmistä, poissa mielestä

"Aihe ei ole media seksikäs."

YLE lopettanut uutisoinnin!

YK:n edustajat vetosivat jälleen perjantaina maailman maihin saadakseen apua Pakistanin maanjäristyksen uhreille, kun purevan kylmä talvi on koittamassa kodittomiksi jääneiden asuinseuduilla.

Tuhoalueelle johtavat harvat tiet ovat luhistuneita, miinoitettuja, ja osa niistä tuhoutui maanjäristyksessä. Kuolleita on ainakin 50 000, ja uhrien määrän pelätään kasvavan.

Telttoja tarvitaan satojatuhansia

- Lämpötila laski yöllä viiteen pakkasasteeseen, ja siellä oli vanhuksia, joiden ainoa suoja oli muovipeite, Turner kertoi.
Himalajan hyytävää talvea kestävistä teltoista on pulaa, ja Pakistan on vedonnut kansainväliseen yhteisöön päivittäin saadakseen niitä lisää. YK:n suunnittelija Jesper Lund sanoi, että kansainväliset avustusjärjestöt aikovat lähettää tuhoalueelle 83 000 telttaa - kaikki jotka niillä on.
- Mutta se on vain pisara meressä. Tarvitsemme satojatuhansia telttoja, karkeasti arvioiden vähintään 450 000, Lund sanoi.

Intia vakuutteli perjantaina, että sen hallitsemassa Kashmirin osassa kaikki tarvitsevat saavat teltan. Maan hallitus sanoi jo lähettäneensä alueelle yli 15 000 telttaa, ja lauantaina sinne pitäisi saapua vielä 1 898 telttaa. Määrä on kuitenkin vain puolet siitä, mitä valtion viranomaiset ovat sanoneet tarvittavan.

Kashmiria koetteli 8. lokakuuta 7,6 richterin maanjäristys

1

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pariksi viikoksi

      ”Lämpötila laski yöllä viiteen pakkasasteeseen, ja siellä oli vanhuksia, joiden ainoa suoja oli muovipeite.
      Tarvitsemme satojatuhansia telttoja ,karkeasti arvioiden vähintään 450 000 ym ym ”

      Pitäisi laittaa YLE,n toimittajat vastaaviin olosuhteisiin pariksi viikoksi, niin eiköhän uutisia rupeaisi irtoamaan!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe