Rasismia Jäähällissa!

Katsomo 312

Hei, olen 25-vuotias suomalainen mies ja vein eilen, 22.10, suunnilleen samanikäistä nigerialaista ystävääni katsomaan Jokerit-Hifk ottelua. Tämä oli ystävälleni ensimmäinen kerta, kun hän pääsi katsomaan lätkää livenä.

Hämmästys oli suuri, kun jo matkalla Pasilan asemalta areenalle N-sanaa huudettiin useaan kertaan.N-sanojen välissä saattoi tulla sellaisia kommenteja kuin "Vit**un kaikki N ja kaikki N pitäisi tappaa". Tämä oli siis ennen kuin astuimme sisään jäähallille.

Jäähallissa meno rauhoittui vähäksi aikaa, jos ei oteta huomioon sellaisia yksittäisiä kommenteja kuin " Toi N on nyt ihan väärässä hallissa, lätkä on tarkoitettu vain valkoisille ja apinat viidakkoon !"

Toisella erätauolla sitten jysähti. Muutama istuinrivi meidän takana istui kymmenen miehen seurue, joka rupesi kuuluvalla äänellä rytmisesti laulamaan" N vit**un, N vit**un" lauluesitystä säesti joukko muita solvauksia. Onneksi lauluniekkojen suut hiljenivät yleisön valuessa takaisin paikoilleen erätauon lähestyessä loppuaan.

Matsi oli muuten hyvä ja tilannerikas, mutta minulle, puhumattakaan ystävästäni, ei jäännyt hyviä fiiliksiä kaikesta tapahtuneesta.

On hassua, että vaikka eletään vuotta 2005, mustan miehen näkeminen jäähallissa saa joissain ihmisissä noin paljon tulemaan tunteet pintaan.

2

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wiking

      ...helsikiläisten suhteen, mutta ilmeisesti
      sieltäkin löytyy hyviä suomalaisia!
      Nostan hattua teille kaikille suomalaisuuden
      kunnioittajille - eläköön valkoinen Suomi!!!

    • Miten ois?

      Mikset vienyt mustaa NAISTA? Olisivat juntit saaneet silmäniloa;-)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe