ehkäisyrengas

Olenharkinnut ehkäisyrenkaan käyttämisen aloittamista. Mutta.. kertokaa mitä sivuvaikutksia sillä on..? Olen kuullut että voisi aiheuttaa itkuisuutta ja mielialavaihteluja?
51355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikki hormonaalinen ehkäisy voi aiheuttaa itkuisuutta ja mielialanvaihteluja. Itselläni Nuvaa aloittaessa oli päänsärkyä, pahoinvointia(lievää) ja jonkin verran rintojen arkuutta. Oireet lakkasivat ensimmäisen kahden kuukauden aikana.

Äänestä

mulla käytössä n.puoli vuotta ja tähän menessä ei onneksi mitään negatiivista sanottavaa :)

Äänestä
  • Itse lihoin n. 6kg, mutta kai tämäkin yksilöllistä. Ei johtunut ruokavaliosta tai liikunnanpuutteesta..

    Äänestä

ei ole mitään ongelmia ollut. ekojen 4kk aikana oli rintojen arkuutta,mutta siihen se jäikin. menkat o tosi niukat, pärjää parilla siteellä. suosittelen ehdottomasti.

Äänestä

Olen käyttänyt kaksi viikkoa nuvaringiä ja olo on karmea. Neljän vuoden hormoonittoman ehkäisyn jälkeen olen todella järkyttynyt kaikista mahdollisista sivuvaikutuksista. Olen äärimmäisen väsynyt, masentunut, ärtyisä, päänsärkyinen, kuukautiset ei lopu ollenkaan, vatsaa särkee vuoroin ylä ja sitten taas alavatsasta... Soitin neuvolaan ja sanoivat, että periaatteessa ihan normaalia, ja saattaisi mennä ajan kanssa ohi... Mutta tänään kaksiviikkoa ja päivä on käytetty ja mieskin on sitä mieltä, että kondoomi takaisin ja vaimo entiselleen, uskon että lapset yhtyvät tähän. En kyllä aikoinani pillereistäkään tykännyt. Olo oli tosi hieno, kun pääsin niiden vaikutuksesta eroon. Olen ollut ihan järkyttynyt ja ihmettelen miksi niin paljon naisia suostuu tällaiseen hormoonirääkkiin. Toisaalta yksi kaverini sanoi, ettei ole olossaan huomannut yhtään mitään, kun aloitti renkaan käytön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ringring kirjoitti:

Olenharkinnut ehkäisyrenkaan käyttämisen aloittamista. Mutta.. kertokaa mitä sivuvaikutksia sillä on..? Olen kuullut että voisi aiheuttaa itkuisuutta ja mielialavaihteluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu