Olen jo pitemmän aikaa seurannut sivusta ns. lestadiolaisten käyttäytymistä. Tosi typerää kaksinaamasta teeskentelyä.. Arkisin ollaan niin uskovaisia että, mutta kunhan viikonloppu koittaa niin ei muuta ku känni päälle ja baanalle. Nuoria lestoja pyörii tosi paljon baareissa, marketeilla, nallikarissa.. ja ihan avoimesti pullo kourassa!! Mitä se tällainen touhu oikein on?? jos ei kiinosta se lestadiolaisuus hömpötys niin eikö olisi sama lopettaa se, eikä häväistä omaa uskoaan noin törkeesti! Ette te ole sen parempia kuin me "NORMAALITKAAN"!
Oulun lestat ärsyttää!
Heli
61190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No moro Heli! Joo on se kyllä aika erikoista käyttäytymistä. Itsekin jonkinverran joskus nuorempana harrastanu samanlaista toimintaa. Sillon syynä oli se, että isä pisti piiskalla persiille jos teki syntiä. Parempi oli siis tehä sitä silleen, ettei se tiennyt. No kumminkin iskä heitti oman uskonsa jossain vaiheessa nurkkaan ja siitä seurasi pelisääntöjen muutos kotosalla. Äiti ei yksinään enää saanut meitä lapsia kaitsettua tällä kaidalla polulla, vaan yks ja toinenkin meistä vaihtoi leveemmälle baanalle. Sukulaiset tietysti lopetti yhteyden pidon, mikä taas ei minua juuri puristanut, mutta harmitti äidin puolesta suunnattomasti. Kotona tavallaan ilmapiiri vapautui ja kaikille annettiin enemmän tilaa ja mahdollisuuksia tehdä omia juttuja ilman rajoituksia. Siinä sitte itsekin uskalti lähtee etsiin uusia ystäviä vanhojen piirien ulkopuolelta. Tietysti oli todella vaikeaa nuorelle ujolle nuhteettomaksi oppineelle pojalle löytää uusia ystäviä ns. epäuskosista. Jotenki jäi sellaseen väliin, ettei voinut perhetaustasta johtuen saada ystäviä oikein kummastakaan leiristä. Aika syvältä viettää teini-ikä yksinään miettien omaa paikkaansa maailmassa. Hetkittäin yritti palata vanhaan uskovaisten piiriin, mutta siellä oli melkeeenpä valmiiksi tuomittu, eikä kovin tervetullut. Mutta iso maailma oli niin outo ja tuntematon, ettei rohkeus riittänyt vuosiin lähteä hakemaan kavereita sitä kautta. Mut sittepä pojasta kasvo vähän isompi poika ja armeijan jälkeen pystyi jo kasvattamaan rohkeutta lähestyä muita ihmisiä. Netti oli meikäläisen pelastus, koska sain chatissa ensikerran puheyhteyden tyttöön. Siitä sitten vaan eteenpäin askel askeleelta ja elämä alkoi hymyileen.
Tässä nyt vähän tuo teksti lipsahti eri suuntaan, mut mun kohdalla syy ko. käyttäytymiseen tuli siis puhtaasti kasvatuksesta ja kovasta sosiaalisesta paineesta. Todella paljon Oulussa on edelleen baareissa ja muualla nähtävissä ihmisiä, jotka eivät ilmeisesti ole vahvoja uskossaan.
Mun tarina voi jonkun mielestä olla jokseenkin säälittävä. Tavallaan itseänikin harmittaa miten nuoruus meni niinkuin meni, mutta tarkemmin kun sitä olen miettinyt, niin sehän mitä olen kokenut ja miten olen elänyt on tehnyt minut siksi mitä olen. Nyt kun tunnen olevani tyytyväinen itseeni ja elämääni, ei ole mitään katkeruutta tai kaunaa lestatiolaisuudesta. Elän onnellisesti tyttö ystäväni kanssa yhdessä ja menneet on menneitä. Mut edelleen huomaamme päivittäin, sukulaisien uskosta johtuen, että meidän elämäämme ei ole heidän silmissään hyväksytty tai hyväksytty Jumalan silmissä. Mutta koska meidän elämänkatsomus on erilainen, niin emme anna muiden mielipiteiden vaikuttaa elämäämme.
Joo semmonen juttu on mulla. Jokaisellahan on se oma tarina ja olisikin kiva kuulla toistenkin life-story. Ehkä se auttaa meitä kaikkia ymmärtämään toisiamme paremmin kuin ikuinen kinastelu siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Jepjep. Hyvää kesänjatkoa kaikille.. :)
Minun vanhempani eivät koskaan pakottaneet mihinkään. Sain itse tehdä valintani lähdenkö mukaan seuroihin vai en. Yleensä halusin. Oli minullakin 17 - 20-vuotiaana kausi, jolloin en ollut uskomassa. En kuitenkaan löytänyt sieltä ulkopuolelta mitään, joka olisi tyydyttänyt. Nyt olen itsekin jo murrosikäisten isä. Monien tuon ajan perheiden kasvatusta seuranneena on minulle tullut se mielikuva, että vanhemmilla ei ollut oma uskonelämä kohdallaan, silloin kun lapsille oltiin hirvittävän ankaria. Siinä kävi ankarille isille helposti pitkän päälle niin kuin isällesi - Oma usko kuivui. Tiedän monia ankaruudella kasvatettuja lestadiolaisperheiden lapsia, jotka ovat jättäneet tämän uskon. Sen sijaan ne, jotka saivat "hellemmän" kohtelun ja ennen kaikkea rakkautta, ovat jääneet. Tämä yleistys on tietysti yleistys, mutta minun tuttavapiirissäni käsittääkseni täyttä totta.
Se, että on lestadiolaisperheessa kasvanut EI tarkoita aina, että k.o henkilö olisi itse lestadiolainen. Eiköhän nämä sinun mainitsemasi "lestahörhöilijät" ole joko entisiä lestoja tai niitä, jotka eivät lapsuusiän jälkeen ole kuuluneet koko liikkeeseen.
Minkä niminen kesäteatteri näytelmä siellä oulussa menee ja minkä niminen. Kun mun sukulainen on siinä siks halusin tietää.
Hei jussi !
Lestadiolaisia on paljon ja vaikka käy tosiaan kokouksissa saattaa käydä siellä vain totutun tavan jälkeen mutta ei se auta ihmistä saavuttamaan iankaikkista elämää.Jokaiselle meistä pitää tulla usko omakohtaisena, jos usko on omakohtainen niin saarnattu jumalan sana ei tunnu sääntöinä vaan elämän ohjeina joita jumala meille saarnaajan kautta lähettää.
terv Matilda es lest.
muutapa ei tarvii sanookkaan