uusi auto

Kannattaako lähteä tuomaan uutta matkailuautoa saksasta?
Rahti on 1500 euroa,tarvetta olisi poiketa eteläruotsissa.
Miten vakutkset,rekisteröinti,tullaus?
103518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mielestäni matkailuautoille ei tule erillistä veroa suomeen tuotaessa kuten kai ei tule kuormaautoillekkaan...en muista tätä kuitenkaan tarkkaan.

Oliko sitten kyse ammattiautoilijoista vai kenestä, joka saa sen veroitta tuoda.

Kannattaa selvittää asiaa tullista jos varman tiedon haluat.

Äänestä

Uutta, vai matkailuautoa?
Matkailuautoja on tuotu ja tuodaan varmaan edelleenkin Saksasta (myös). Autojen verotus menee siten että alle 6 kk ja/tai alle 5000 km ajettu auto on uusi. Uudesta autosta maksetaan ALV suomeen, autoveroa matkailuautosta ei mene.
Mutta, varsinkin Saksassa, Ranskassa ja muuallakin missä on vapaa kilpailu sallittua, uusien autojen hinnat tippuvat aivan eri tahtiin kuin täällä kilpailulta suljetussa suomessa. Olisin toistaiseksi sitä mieltä, että parhaiten kannattaisi vuoden, parin ikäisen matkailuauton tuonti.
Minun pitäisi käydä hakemassa Saksasta itselle matkailuvaunu lähiviikkoina, voisin tuoda sinulle auton, jos siinä on vetokoukku mukana ja saan vedellä sillä vaunun itselleni. Myös muunlainen yhteiskuvio saattaisi kiinostaa - kustannusten säästön merkeissä. Tunnen ainakin auton osto- ja tuontikuviot jo riittävän hyvin. Olen käynyt Saksassa kymmeniä kertoja ja puhun saksaa. Viimeksi tuli kaverin auton kyydissä Saksasta aluvanteet ja Jönköpingissä laitettiin niille odottaessa nastarenkaat omaan autoon.
Jos sattuisi kiinostamaan laita sähköpostiosoitetta tai sopivaa kommenttia, niin laitan lisää tietoa.

Äänestä
  • Olen tehnyt kaupat jo maaliskuussa,mutta auto valmistuu kuunvaihteessa ja maahantuoja tarjosi mahdolisuutta hake itse,kustannuksista pois 1500 euroa.
    Vähän vain mietityttää vakuutukset,rekisteröinti yms.

    Äänestä

  • kannattaako kirjoitti:

    Olen tehnyt kaupat jo maaliskuussa,mutta auto valmistuu kuunvaihteessa ja maahantuoja tarjosi mahdolisuutta hake itse,kustannuksista pois 1500 euroa.
    Vähän vain mietityttää vakuutukset,rekisteröinti yms.

    No enpä itse ainakaan lähtisi uudella matkailuautolla tuohon rahaan ajelemaan Saksanmaalta. Polttoaineisiin, siirtokilpiin/ vakuutuksiin ja lauttamatkaan menee kuitenkin helposti tuhatkin euroa. Ja lennot siihen päälle.
    Mikäs maahantuoja se semmoinen muuten on, joka ei tuo autoa maahan asti? Oudolta kuulostaa...Joudut kai Suomessa sitten vielä katsastamaan ja rekisteröimäänkin autosi itse?
    Lisäksi kaskon saaminen ei siirtokilpiautoon onnistu. Kesärenkaat ja mahdollisesti liukkaat tiet vieraalla autolla...En suosittele.
    Kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä siltä että olisi kannattanut hakea se auto ihan tyystin itse sieltä Saksasta tai vaikkapa Sloveniasta ilman mitään "maahantuojia". Silloin se olisi kannattanut varmastikin vähän enemmän kuin tuo mainitut 1500 euroa.

    Äänestä

  • 3.2 quattro kirjoitti:

    Tuo nyt on taas täyttä puppua!

    Siirtokilpiseen autoon saat kaskon aivan samaan hintaan ja samoilla ehdoilla kuin "oikeillakin" kilvillä varustettuun autoon!

    Kun auton merkki, malli ja valmistenro on tiedossasi, niin soitto vakuutusyhtiöön ja kasko on kunnossa.

    Näin se ainakin If:ssä menee..

    Äänestä

  • reksa kirjoitti:

    Jos autossa on Saksan siirtokilvet/vakuutus, joka Saksasta haettaessa ainut vaihtoehto, ei yksikään suomalainen vakuutusyhtiö myy autoon kaskoa, eikä saksalainenkaan. Kun auto on suomessa ja suomalaiset siirtotarrat lasissa, silloin vakuutuksen voi ehkä saadakin. On meinaan tullut selviteltyä asiaa, koska itselläni ulkomailla asumisen vuoksi saksalaiset siirtokilvet vuodeksi. Eikä myynyt kaskoa yksikään firma, ei suomessa, saksassa eikä missään muuallakaan.

    Kaskon saa aivan takuuvarmasti ulkomaillekin, eikä ole mitään merkitystä, onko autossa ulkomaiset siirtokilvet tai ei mitään kilpiä.

    Olen ollut parin vuoden aikana mukana seitsemällä auton hakureissulla Saksasta, Ruotsista ja Virosta. Jokainen kerta olemme soittaneet heti autoliikkeen pihalta Ifin palvelunroon 358 10 515200 ja aina on kaskon saaminen sujunut ilman mitään ongelmia.

    Asiakaspalvelu vain muistuttaa suuremmasta omavastuusta pohjoismaiden ulkopuolella ja pyytää ilmoittamaan suomalaisen rekisteritunnuksen (pysyvän sellaisen) kun auto on katsastettu. Samalla kannattaa pyytää, että vanhat bonukset siirretään uudelle vakuutukselle. Tässä vaiheessa asiakkaalta kysytään, jotta otatko myös liikennevakuutuksen Ifistä, jolloin he lupaavat laittaa koneelle huomautuksen, jotta Suomen tullissa tehtävälle liikennevakuutukselle siirretään vastaavasti bonukset.

    Kun lasku aikanaan saapuu, on siinä aivan normaalisti vakuutuskausi alkanut tuosta ulkomailta soitetun puhelun päiväyksestä.

    Saattaa olla, että edellytyksenä on jo aikaisempi asiakassuhde Ifiin, koska sitä he yleensä ensin kysyvät.

    Soita tuohon palvelunroon ja kysy asiaa, niin ei tarvitse täällä vänkätä päivänselviä asioita!

    Itse olen ollut IF:n ja Sammon asiakkaana sekä yksityishenkilönä ja yrittäjänä useita vuosia, mutta eipähän vaan ole kaskoa herunut. Vastauksena ollut, että jos auto ei ole suomen rekisterissä, ei myönnetä kaskoakaan. Näin mulla. Täytynee tarkistaa tilanne uudemman kerran sieltä, kun on muutto Suomeen kohta edessä, ja haluaisin kaskon kotimatkalle jo voimaan.
    No, joka tapauksessa en 1500 eurolla lähtisi keskustelun aloittajan asemassa autoa hakemaan.
    Jos maahantuojalle on jo maksanut tuhansia euroja extraa verrattuna Saksan hintoihin, kannattanee katsoa peli loppuun asti heidän kauttaan, ja hoitaa auton vastaanottotarkastus ja käyttöönopastus kotimaisella kielellä kotimaassa. Hyvää talven alkua kaikille.

    Äänestä

  • a3 3.2 q kirjoitti:

    Juu, ei kannata 1500:lla lähteä hakemaan. Jos on valmis hakemaan auton ulkomailta, ei kannata suomalaista maahantuojaa sotkea lainkaan kuvioihin. Säästää meinaan enemmän kuin 1500 euroa..

    Äänestä

  • a3 3.2 q kirjoitti:

    Itse olen ollut IF:n ja Sammon asiakkaana sekä yksityishenkilönä ja yrittäjänä useita vuosia, mutta eipähän vaan ole kaskoa herunut. Vastauksena ollut, että jos auto ei ole suomen rekisterissä, ei myönnetä kaskoakaan. Näin mulla. Täytynee tarkistaa tilanne uudemman kerran sieltä, kun on muutto Suomeen kohta edessä, ja haluaisin kaskon kotimatkalle jo voimaan.
    No, joka tapauksessa en 1500 eurolla lähtisi keskustelun aloittajan asemassa autoa hakemaan.
    Jos maahantuojalle on jo maksanut tuhansia euroja extraa verrattuna Saksan hintoihin, kannattanee katsoa peli loppuun asti heidän kauttaan, ja hoitaa auton vastaanottotarkastus ja käyttöönopastus kotimaisella kielellä kotimaassa. Hyvää talven alkua kaikille.

    mulla ainakin onnistui kasko helposti.
    soitin heti IFin palvelunumeroon kun kaupat oli saksassa tehty, ja pyysi vain auton valmistenumeron.
    samana päivänä tuli vielä sähköpostilla vahvistus.
    tämä 2 viikkoa sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kannattako kirjoitti:

Kannattaako lähteä tuomaan uutta matkailuautoa saksasta?
Rahti on 1500 euroa,tarvetta olisi poiketa eteläruotsissa.
Miten vakutkset,rekisteröinti,tullaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu