Jumala haluaa lahjoittaa sinulle iankaikkisen elämän lahjan.
TÄMÄ ON ELÄMÄSI PARAS TARJOUS, ÄLÄ OHITA SITÄ!
Haluatko Pelastua Jeesuksessa?
Kuinka kukaan voi uskoa siihen mitä ei ole kuullut? Kuinka kukaan voi uskoa ellei kukaan julista? Jumalaan uskominen tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
Ihminen ei voi pelastua ilman Jumalan sanan kuulemista, koska Pyhä Henki todistaa maailmalle synnin todeksi silloin kun tälle maailmalle julistetaan synti synniksi.
Pyhä Henki todistaa vanhurskauden tälle maailmalle silloin kun julistetaan vanhurskaus vanhurskaudeksi. Pyhä Henki todistaa tälle maailmalle tuomion silloin kun tälle maailmalle julistetaan Jumalan tuomiota.
Jumala on Kaikkivaltias, mutta hänen on sitonut ihmisen pelastuksen sanaansa. Ihmisen tulee joko kuulla tai lukea Jumalan sanaa, jotta hän voi pelastua.
Jumala on asettanut pelastuksen tarjoamisen ihmiselle siten, että hänelle todistetaan tai julistetaan Jumalan sanaa. Pyhä Henki todistaa sitten jumalattoman ihmisen sydämelle Jumalan sanan todeksi, jotta hän voi pelastua.
Jumalan kirkkautta vailla
Jokainen ihminen on Jumalan kirkkautta vailla synnin tähden eli kukaan ei pelastu omalla voimallansa eikä uskonnollisilla rituaaleilla. Synti tuo ihmisen elämään orjuuden, joka taas tuo ihmiselle riippuvuuden synnin harjoittamiseen. Raamattu itse opettaa, että Saatana on vanginnut ihmisen tahtoansa tekemään.
Synti on kaksi tahoista, se tuo ihmisen sisälle sekä hyvän olon tunteen, mutta myös erittäin pahan olon tunteen. Synti tuottaa myös Raamatun opetuksen mukaan ihmisen lihalle lyhyt aikaisen nautinnon.
Tästä johtuvat lihan himot, jotka jäytävät ihmisen sisäistä olemusta. Synnin nautiskelun seurauksena ja hedelmänä on iankaikkinen kadotus, sanoohan Raamattu, että synnin palkka on kuolema.
Parannus
Miksi Jeesus voittaa ihmisiä puolellensa? Siksi koska Hän osoittaa meille ihmisille syntisyytemme ja sitä seuraavan iankaikkisen rangaistuksen, mutta hän tarjoaa syntiselle armoa Golgatan tähden, jossa hän kärsi ja kuoli meidän syntisten edestä ja osoittaa näin ihmiselle suuren rakkautensa.
Jumalan tarjoamaa ilmaista pelastusta, joka on Jeesuksessa ei voi saada kuin parannuksen tekemällä. Jeesus itse sanoi: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.
Parannuksen tekeminen tarkoittaa sitä, että käännyt pois synti elämästä ja alat Jumalan armosta vaeltaa uudessa elämässä Jumalan armovaikutuksen kautta.
Ihminen ei voi siis pelastua muutoin kuin Jeesuksen ristinkuoleman kautta, joka luetaan niiden hyväksi, jotka tekevät parannuksen ja kääntyvät pois syntiä harjoittamasta. Tämä on Raamatun opettama Jumalan armo, joka vain voi pelastaa ihmisen synnin orjuudesta.
Jumalan Rakkaus
Jumala rakastaa ihmistä eikä halua meidän tuhoutuvan. Jumala haluaa, että ihminen myös rakastaisi Jumalaa. Miksi Jumala haluaa meidän rakkautemme?
Se joka rakastaa Jumalaa pitää Hänen käskynsä. Jumalan käskyt taas suojaavat ja turvaavat meidän elämämme, mutta synnin harjoittaminen tuhoaa ihmisen. Tämän tähden Jumala haluaa meidän rakkautemme, koska muutoin tuhoudumme. Jumala on todellakin äärettömän suuri RAKKAUS.
Hänen rakkauttansa onkin vaikea ja mahdotonta kuvata inhimillisillä sanoilla. Ainoa keino oppia ymmärtämään Jumalan rakkautta, on antaa Hänen rakastaa meitä.
Jeesus kutsuu sinua Ystäväni !
Paavali, joka oli Jumalan seurakunnan vainooja, koki Damaskon tiellä kääntymyksen ja tuli sen seurauksena Herraan Jeesukseen uskovaksi. Hänen elämänsä muuttui ja hän alkoi julistamaan tälle maailmalle evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.
Mikä oli se sanoma, jota hän julisti?
Raamattu Jumalan sana ilmoittaa sen näin: Paavali julisti evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, että ihmisten silmät avautuisivat, jotta he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja synnin sekä saatanan vallasta Jumalan tykö, jotta ihmiset saisivat syntinsä anteeksi uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
Raamattu opettaa, että kaikki ihmiset ovat Jumalan kirkkautta vailla. Raamattu opettaa, että synnin orjuuden palkka on iankaikkinen kuolema eli kadotus, jonne joutuvat kaikki ne, jotka eivät halua vastaanottaa pelastusta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus Kristus kuoli sinun puolestasi Golgatan keskimmäisellä ristillä, jotta sinä saisit iankaikkisen elämän.
Miten sinä voit saada osallisuuden iankaikkisesta elämästä sekä syntien anteeksiantamuksesta?
Jeesuksen ristinkuolema ja usko Jeesukseen on syntien anteeksisaamisen edellytys. Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Jeesuksen nimessä. Parannus (metanoeoo = ajatella toisin, muuttua mieleltään ja katua).
Parannuksen tekeminen tarkoittaa syntien tunnustamista ja katumista, niin kuin Raamattukin sanoo:" Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä". Parannuksen tekemisen ajatuksena on myös synnin hylkääminen ja ihmisen elämän muuttuminen Jumalan Sanan mukaiseksi.
Ristinkuolema ei tuo ihmiselle automaattisesti syntien anteeksisaamista. Ensin julistettiin ristinsanomaa ja ne, jotka tekivät parannuksen ja ottivat Sanan vastaan ja uskoivat Jeesukseen vain niille on risti syntien anteeksisaamisen paikka.
Niille jotka eivät tee parannusta eivätkä usko Jeesukseen, heille risti julistaa kuolemaa ja kadotustuomiota. Tee siis parannus elämässäsi ja ota vastaan Jumalan ilmainen lahja, joka on pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.
Jumala loi rakkaudellensa kohteen eli ihmisen. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat.
Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät". Jumalan tarkoitus oli, että ihminen vastaanottaisi sen Rakkauden ja Pyhyyden, mikä on Jumalalla ja eläisi tuon Rakkauden ja Pyhyyden mukaan.
Tämä onkin suurta Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan, sillä Jumalan tahto on, että ihminen voisi elää elämäänsä onnellisena ja kirkastaa Luojaansa, joka on ihmiselle elämän antanut. Kun Jumala oli luonut ihmisen, niin ensimmäiseksi Jumala siunasi ihmisen. Siunasi on hebr. Barakh (siunata, tervehtiä, toivottaa hyvää).
Ajattele, Jumala ensimmäiseksi tervehti ihmistä ja toivotti hyvää ihmiselle, eli siunasi ihmisen. Jumala toivottaa sinullekin hyvää ja haluaa siunata sinuakin. Jumala haluaa siunata tänä päivänä samalla tavalla, kuin Hän paratiisissakin siunasi ihmisen.
Jumalan armolahja Jeesus Kristus on sinua varten! Vastaathan sinä myöntävästi Jeesukseen kutsuun, anna tänä päivänä elämäsi Jeesukselle, jotta saat kokea ja omistaa sen rakkauden, jolla Jumala sinua rakastaa.
Haluatko sinä pelastua ja päästä osalliseksi Jumalan rakkaudesta???
ELÄMÄSI PARAS TARJOUS!
18
516
Vastaukset
- Taatelinpolkija
Kerro minulle, miksi kukaan täysjärkinen haluaisi elää ikuisesti?
- Joku(Se alku....)
Ei sitä ihmisjärki osaa ajatellakkaan, on se niin ihmeellinen asia.
Matt. 7:14
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Ps. 94:8
Ymmärtäkää, te kansan järjettömät, ja te tomppelit-milloin te tulette järkiinne?
Psalmit 92
1 Virsi, sapatinpäivä-laulu.(92:2) Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein,
2 (92:3) aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi
3 (92:4) kymmenkielisillä soittimilla ja harpuilla, kannelta soittaen.
4 (92:5) Sillä sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi; minä riemuitsen sinun kättesi teoista.
5 (92:6) Kuinka suuret ovat sinun tekosi, Herra! Sinun ajatuksesi ovat ylen syvät.
6 (92:7) Järjetön mies ei tätä ymmärrä, eikä sitä älyä tomppeli.
7 (92:8) Kun jumalattomat rehottavat niinkuin ruoho ja väärintekijät kaikki kukoistavat, on se heidän ikuiseksi häviöksensä.
8 (92:9) Mutta sinä, Herra, olet korkea iankaikkisesti.
9 (92:10) Sillä katso, sinun vihollisesi, Herra, katso, sinun vihollisesi hukkuvat, kaikki väärintekijät joutuvat hajallensa.
10 (92:11) Mutta minun sarveni sinä kohotat kuin villihärän sarvet; minut voidellaan tuoreella öljyllä.
11 (92:12) Ja iloiten minun silmäni katsovat vainoojiani, minun korvani kuulevat noista pahoista, jotka ovat nousseet minua vastaan.
12 (92:13) Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri.
13 (92:14) He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa.
14 (92:15) Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat
15 (92:16) ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole. - Taatelinpolkija
Joku(Se alku....) kirjoitti:
Ei sitä ihmisjärki osaa ajatellakkaan, on se niin ihmeellinen asia.
Matt. 7:14
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Ps. 94:8
Ymmärtäkää, te kansan järjettömät, ja te tomppelit-milloin te tulette järkiinne?
Psalmit 92
1 Virsi, sapatinpäivä-laulu.(92:2) Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein,
2 (92:3) aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi
3 (92:4) kymmenkielisillä soittimilla ja harpuilla, kannelta soittaen.
4 (92:5) Sillä sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi; minä riemuitsen sinun kättesi teoista.
5 (92:6) Kuinka suuret ovat sinun tekosi, Herra! Sinun ajatuksesi ovat ylen syvät.
6 (92:7) Järjetön mies ei tätä ymmärrä, eikä sitä älyä tomppeli.
7 (92:8) Kun jumalattomat rehottavat niinkuin ruoho ja väärintekijät kaikki kukoistavat, on se heidän ikuiseksi häviöksensä.
8 (92:9) Mutta sinä, Herra, olet korkea iankaikkisesti.
9 (92:10) Sillä katso, sinun vihollisesi, Herra, katso, sinun vihollisesi hukkuvat, kaikki väärintekijät joutuvat hajallensa.
10 (92:11) Mutta minun sarveni sinä kohotat kuin villihärän sarvet; minut voidellaan tuoreella öljyllä.
11 (92:12) Ja iloiten minun silmäni katsovat vainoojiani, minun korvani kuulevat noista pahoista, jotka ovat nousseet minua vastaan.
12 (92:13) Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri.
13 (92:14) He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa.
14 (92:15) Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat
15 (92:16) ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole.jo kysyessäni, että vastausta ei saa.
- joittenkin
mielestää hauskempaa elää ikuisesti, kuin kuolla ikuisesti.
- elää iankaikkisesti..
No jos kyse olisi tästä maallisesta elämästämme niin ei saletisti kukaan haluaisikaan täällä pallolla tallata iankaikkisesti!
Mutta, kun raamattu tarkoittaa iankaikkista elämää yhteydessä elävän Jumalan kanssa.. ja vieläpä taivaassa niin itse vastaan ainakin tuohon tarjoukseen KYLLÄ KIITOS!
Ja tässä uskonasiassahan on se mielenkiintoinen pointti, että jo täällä maan päällä saa tuosta taivaallisesta pientä maistiaista.. eli jokainen uudestisyntynyt uskova voi varmasti kertoa miltä tuntuu taivas maan päällä.. :) koskapa tuo taivasten valtakunta on sisäisesti meissä ja se on iloa, rauhaa, vapautta, rakkautta ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä..
Ja tuon kun on saanut henk.koht. kokea.. ja tietää, että taivaassa ei ole mitään pahaa paikalla.. niin mikäs tässä on odotellessa.. meitsihän on täällä maapallolla kuin pyhiinvaeltaja matkalla kotia kohden.. todellinen kotinihan on tuo taivas..
Ai niin, ethän sinä arvoisa Taatelinpolkija tästä voi paljoakaan ymmärtää sillä sinun elämäsi on tällä hetkellä vastaavaa kuin "kuolemaantuomitulla" odotat vain tuomiosi täytäntöönpanoa.. ellet sitten ota armahdusta vastaan..
Ja se armahdushan on toki Jeesuksen ristintyön kautta lahjaksi jo saatu.. eli suosittelen lämpimästi, että Sinäkin vastaat Jumalalle kyllä kiitos ja otat ihmeellisen pelastuksen vastaan.. takaan, että siitä hetkestä eteenpäin haluat mielelläsi elää iankaikkisesti sinäkin.. sillä elämä yhteydessä elävän Jumalan kanssa hengen kautta on ihanaa.. ja tämä sisäinen hyvä olo on sitä taivasta jo täällä maan päällä.. :) - merim.raimo
Jeesus tyhjensi itsensä,ja tuli ihmisen kaltaiseksi."täysjärkinen ihminen"on niin täynnä omaa itseänsä,että sillä ei ole sijaa Jumalan valtakunnassa.Toisin sanoen sinne ei mahdu.
- Raamattua lukiessasi
että "kuinka he huutavat avuksi häntä, johon eivät usko" eli jätät pois tärkeän asian tarjotessasi pelastusta Jeesuksessa.
Sinun tapasi kertoa pelastuksesta osoittaa, ettet
ymmärrä uskon olemusta ennen pelastusta ja pelastuksen jälkeen. Se paljastaa myös sen, mitä olet aikaisemmissa kirjoituksissasi ilmaissut -
et ymmärrä myöskään uskon ja kasteen järjestystä!
Jos ihminen Raamatun mukaan huutaa avuksi Herran Jeesuksen nimeä, hän pelastuu, mutta se vaatii uskoa. Huomaatko, että kaste ei edellytä pelastusta, vaan se tarjotaan kasteessa. Miksi erotat pelastuksen irralleen kasteesta. Sinun evankeliuminjulistuksesi ei ole Raamatusta, vaan
nk. vapaiden suuntien oppia!
Annat myös parannuksen tekemisestä vaillinaisen kuvan ikäänkuin se olisi ihmisen työtä. Raamatun mukaanhan Jumala tekee ihmisen ensin murheelliseksi eli saattaa lain kuulemisen kautta synnintuntoon, mikä saa aikaan parannuksen ja myös Jumalan hyvyys vetää samalla ihmistä parannukseen. Kun Jeesus antoi Pietarille suuren kalansaaliin, Pietari tunsi olevansa kelvoton Herran edessä. Sekin oli synnin tuntoa.
Sinunkin tulisi tehdä parannus, koska olet monissa kirjoituksissasi kirjoittanut puolitotuuksia Jumalan nimessä ja sellainen on sielunvihollisen katalaa työtä! Tee siis parannus, koska olet valheen orjuudessa!- merim.raimo
Kirjotat...Kun Jeesus antoi Pietarile suuren kalansaaliin.Pietari tunsi olevansa kelvoton Herran edessä.Sekin on synnin tuntoa.Joh.21:17..Pietari tuli murheelliseksi siitä että hän kolmannen kerran sanoi hänelle:Olenko minä sinulle rakas?...
- 2 tyhjää
merim.raimo kirjoitti:
Kirjotat...Kun Jeesus antoi Pietarile suuren kalansaaliin.Pietari tunsi olevansa kelvoton Herran edessä.Sekin on synnin tuntoa.Joh.21:17..Pietari tuli murheelliseksi siitä että hän kolmannen kerran sanoi hänelle:Olenko minä sinulle rakas?...
venettä täyttyi kaloista niin, että olivat upota.
Pietari tunsi itsensä kelvottomaksi Jumalan hyvyyden tähden. Sinun mainitsemasi kohta on Johanneksella! - Joku(Se alku....)
1. Johanneksen kirje 3: 19-22
19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
Sananl. 3:30
Älä riitele kenenkään kanssa syyttä, kun ei toinen ole sinulle pahaa tehnyt.
Room. 8:33
Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
PS: Kirjoituksestasi HAISEE "Raimo" läpi! :)
- tero-tapio_timonen
Totisesti: Se joka ottaa vastaan ja uskoo tämän sanoman, on autuas.
Siunausta ja rauhaa veljeni Kristuksessa- lapsikasteen
hylkääjä ja ehdottoman upotuskasteen puolustaja
kelpaa Tero Tapion veljeksi! - merim.raimo
lapsikasteen kirjoitti:
hylkääjä ja ehdottoman upotuskasteen puolustaja
kelpaa Tero Tapion veljeksi!Kutsuvathan katolisetkin luterilaisia(ei veljiksi)vähimmiksi veljiksi.Setulee siunatuksi joka veljeänsä siunaa.
- tero-tapio_timonen
lapsikasteen kirjoitti:
hylkääjä ja ehdottoman upotuskasteen puolustaja
kelpaa Tero Tapion veljeksi!Eihän lapset kastetta tarvitse, koska he ovat autuaita ja armossa, niin kauan kunnes oppivat tuntemaan oikean väärästä, totuuden valheesta, hyvän pahasta.
Olen itsekin ottanut yhden kasteen, jossa kuolin Jeesuksen Kristuksen kanssa ristillä, enkä enää elä itselleni, vaan hänelle, koska hänen nimeensä olen kastettuna, upottamalla veden alle ja sitten nousemalla ylös, kuten esikuvana sille, kun me yhtenä päivänä nousemme Herran Jeesuksen kanssa taivaisiin, mutta emme katoavaisessa ruumiissa, vaan uudessa katoamattomassa. - tero-tapio_timonen
merim.raimo kirjoitti:
Kutsuvathan katolisetkin luterilaisia(ei veljiksi)vähimmiksi veljiksi.Setulee siunatuksi joka veljeänsä siunaa.
Et taida olla alkup.raimo, vai oletko?.
- merim.raimo
tero-tapio_timonen kirjoitti:
Et taida olla alkup.raimo, vai oletko?.
En tunne sitä miestä(en ole Pietari)mutta antaa sen vaikutelman että on taivastien kilvoittelia.Itse olen entinen rautalaivojen matruusi.
- tero-tapio_timonen
merim.raimo kirjoitti:
En tunne sitä miestä(en ole Pietari)mutta antaa sen vaikutelman että on taivastien kilvoittelia.Itse olen entinen rautalaivojen matruusi.
Mitä mieltä olet k-miehestä?
Hän vaikuttaa, ettei olisi terveessä hengessä vaeltava, kun hänen kirjoituksiaan on lukenut. - merim.raimo
tero-tapio_timonen kirjoitti:
Mitä mieltä olet k-miehestä?
Hän vaikuttaa, ettei olisi terveessä hengessä vaeltava, kun hänen kirjoituksiaan on lukenut.Opetuslapset kyselivät Jeesukselta Juudaasta,Että miten sille käy.Mulla on omassa vaelluksessani niin paljon "töitä"ettei kerkee sivulle vilkuilemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675