voitelu pahaa vastaan

tuttan

Jeesus kutsui luokseen ne kaksitoista. Hän alkoi lähettää heitä kaksittain ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan. Mark.6:7
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, se kuljeskelee vedettömillä seuduilla etsien lepopaikkaa mutta ei löydä. Silloin se sanoo: ”Minä palaan asuntooni, josta lähdin”. Kun se tulee se löytää asunnon lakaistuna ja järjestettynä. Silloin se käy hakemassa seitsemän muuta henkeä, jotka ovat pahempia kuin se itse. Sisään päästyään ne jäävät sinne asumaan. Ja sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa.
Luuk.11:24-26

Oisko nyt niin, että kun ihminen tulee uskoon ensimmäisiin hommiin kuuluisi saada voitelu saastaisia henkiä vastaan.
Tänä aamuna kun sain tämän tekstin, tiesin että tämä olisi nyt niitä asioita joita täytyy huutaa katoilta. Kun ihminen kuule sanan ja uskoo sen, kun hän tulee uskoon, olisi esirukoilijan ensimmäisiä tehtäviä rukoilla hänelle voitelua saastaisia henkiä vastaan. Siinä tulee eräänlainen pienimuotoinen henkien erottamiskyky jo toimintaan heti. Henkien erottamiskyky omana voitelunaan on toki paljon syvempi ja tarkempi armoitus. Mutta sanan vastaanottajalla tämä voitelu saastaisia henkiä vastaan, on aivan yhtä tärkeä kuin saada ravintoa sanan väärentämättömästä maidosta.

On surullista kuulla, että tämä ja tuo palavasti uskoon tullut Jeesuksen lapsi, onkin yllättäen aivan alkutaipaleella kylmennyt ja ihmettelee mitä kummaa hän uskolla mahtaakaan tehdä. Jokin ulkopuolinen on siis tullut huoneeseen takaisin. Nähnyt sen siivottuna entisen ruletin jäljiltä ja saapunut ystäviensä kanssa jälleen rymyä pitämään. Ihminen alkaa kylmetä ja toivoo ettei olisikaan tullut uskoon, että pääsisi jotenkin livahtamaan maailmaan niin ettei kissa perään naukuisi, ja pahoiteltavan usein pääseekin näin tekemään.

Uskoon tullut voi itsekin rukoilla itselleen juuri tätä samaa suojaa, jonka Kristus antoi tuossa 7:ssä jakeessa opetuslapsilleen. ”Jeesus, minä pyydän sinulta anna minulle valta saastaisia henkiä vastaan niin kuin aikanaan annoit alkuseurakunnan apostoleille.”

Kun en ole saarnamies en osaa tätä tämän pidempään setviä ja siinä se nyt lyhykäisyydessään on.
Hyvää illanjatkoa kaikille :-)

0

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2149
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1762
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        1500
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        234
        1265
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        61
        1250
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        16
        1079
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        61
        1002
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        60
        983
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        684
      Aihe