Hanna K:n putoaminen

Mimmi

Palstan ainoa jutunaihe on näköjään Henna ja hänen laulunsa sanoma. Kukaan ei ole kommentoinut Hanna Kommerin putoamista.

Mielestäni Hanna K valitsi hyvän biisin mutta hän lauloi sen niin hidastempoisesti että kappaleen tunnistettavuus kärsi. Kuka keksi että se lauletaan niin hitaasti, Hannako? Se on normaalisti reipas ja nopea ja nyt se kuulosti samanlaiselta itkuvirreltä kuin kaikkien muidenkin esittämät kappaleet.
Hanna laulaa hyvin mutta Henna valitsi hyvän kappaleen ja voitti sillä että osasi laulaa sen. Hanna ei osannut esittää omaansa oikein. Vai tunnistiko kukaan Hannan kipaletta, minä vaivoin.

Hanna voi syyttää vain itseään, ei lauluista tehdä tuntemattomia omalla esityksellään muuten kuin silloin jos lauletaan nuotin vierestä tai tempo vaihdetaan rytmikkäästä itkuvirreksi. Hannan kappaleen esittämiseen meni todella pitkä aika, varmaan kaksinkertaisesti koska kaikki säkeistöt esitettiin hidastettuna.
Säkkijärven polkkakin menettää tunnistettavuutensa, jos sen laulaa Hannan tavoin. Hanna oli tyhmä jos ei tuota ymmärtänyt. Ei kuulijoita voi vetää nenästä.

8

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuullaan vielä

      Minusta Hanna valitsi väärän biisin ja ei saanut siihen mitään ihokarvat pystyyn nostattavaa tunnetta, mutta siitä huolimatta hän lauloi hienosti ja ehdottomasti parhaiten tuosta erästä. Hannan laulutaito oli ihan eri luokkaa kuin kenelläkään muulla. Biisivalinta on noussut näissä kisoissa vähän liian suureen asemaan. Kuuntelin eilen kaikki 4. erän esitykset nauhalta uudelleen ja en voi mitenkään ymmärtää miten Hennan harras, suorastaan itkuvirsi tyyppinen Hallelujah-esitys keskinkertaisella laulutaidolla tai Joonas Saarelan esittämä Rod Stewartin biisin raiskaus voivat saada enemmän ääniä.

      Hanna on karismaattinen, aurinkoinen tyyppi, jota on miehenä suorastaan ilo katsella ja ennen kaikkea hänen ääntään on ilo kuunnella. Kisojen taso jatkoa ajetellen laski huomattavasti Hannan tippuessa. Syinä Hannan tippumiseen näen hänen esityksensä sijasta pikemminkin sen, että teinit eivät halua häntä jatkoon. Monet näkee hänessä liikaa Hanna Pakarisen piirteitä ja onpa niinkin huvittavia väitteitä esitetty, että hän matkisi Hanna Pakarista!!! Ilmeisesti Hannan olisi pitänyt tulla blondina kisaan ja käyttää jotain taiteilijanimeä ja välttää mustaa pukeutumista.

      Toisaalta hänet haluttiin raivata tieltä pois hyvissä ajoin, jotta varmistetaan paremmin Ilkan tai muun oman idolin menestyminen, koska Hanna on turhan hyvä laulaja. Näissä kisoissa tärkeintä menestymiseen onkin teinien suosio, koska 20-40 vuotiaat eivät äänestä ja jos äänestävätkin, niin korkeintaan kerran, kun taas teinit lähettää vähintään parikymmentä tekstaria suosikilleen. Hyvänä esimerkkinä tästä teinien äänestyksestä on Ville Sariolan saama äänivyöry umpisurkealla, kenties koko idols-historian huonoimmalla semifinaali-esityksellä.

      Toivottavasti Hanna saisi vielä mahdollisuuden päästä jatkoäänestykseen viimeiseen semifinaaliin, mutta luulenpa, että teinit tiputtaa hänet siitäkin elleivät aidosti musiikkia ymmärtävät ja yli parikymppisetkin ala äänestää. Ehkä joku kyvykäs biisintekijä huomaa Hannan kyvyt ja hän saa mahdollisuuden vielä sitä kautta levyttää kunnon materiaalia ja nousee idoliksi omien kykyjensä avulla, ilman tätä teinien temmellyskenttänä pitämää idolsia. Uskonkin, että Hanna Kommerista kuullaan vielä!

      • kirjoittajalle !

        Vaihteeksi fiksun ihmisen kirjoitus. Ei ylimääräistä kiihkoilua, vaan asiallinen mielipiteen ilmaus.

      • outi

        Mutta kysessähän on idols-kisa eli tekninen laulutaito ei ole tärkeintä, vaan se, että levyjä ostetaan. Teinien suosio on tärkeää ja ihan syystä, sillä teinit ostavat paljon levyjä.

      • kuullaan

        Hanna Kommerin putoaminen semifinaalissa tuntui vääryydeltä, ja johtui ehkä nimenomaan siitä, että tässä kisoissa eniten äänestävät nuoremmat kuin ne (me), joihin Hanna vetosi. Samanlaista karismaa ja lauluääntä saa hakea - ja on häntä näin naisenakin ihan kiva katsella.

        Parempi biisivalinta semifinaalissa - jotain, jolla olisi saanut välitettyä vastaavan ihokarvat pystyyn nostattavan tunteen kuin Hannan aiemmat esitykset kilpailussa - olisi saattanut aktivoida useammankin ihmisen äänestämään häntä, mutta se jäi nyt näkemättä. Pahoin pelkään, että tuomaristo ei häntä (ehkä liian "valmiina" esiintyjänä?) viimeiseen ryhmään valitse, ja jos valitseekin, näemme kuitenkin saman Reach out:in uusintana.

        Todella toivon minäkin, että Hanna Kommerista kuullaan vielä, ja Idols-osallistumisensa poikii kuitenkin uran, vaikka hän ei finaaliin asti (todennäköisesti) päässytkään.

    • hanna pakarinen

      luulen, että tuomarit eivät siltikään valitse hannaa finaaliin, vaikka hän onkin loistava laulaja, pätevä, kokenut jne. jne. kuten moni muukin jo pudonnut kilpailija.
      tuomarithan sanoivat, että he eivät näe kuka hanna on, hänen oma persoonansa, että se ei tule esiintyessä esiin. hanna on loistava "suorittaja".
      totuus kuitenkin on se, että idolsissa haetaan kaupallisesti menestyvää tähteä, ja hanna kommeri muistuttaisi tässä roolissa liikaa hanna pakarista. sama etunimi, samantyylinen ulkonäkö, samaa ikäluokka, ehkä jopa samantyylinen musiikki... ei hyvä, hanna kommeri ei olisi ollenkaan niin hyvä tulonlähde! tässä on kyseessä kuitenkin myös se kaupallinen puoli mitä tuomareidenkin on pakko ajatella pidemmällä tähtäimellä. jos idolsin voittaisi nyt kuviteltu henkilö antti virtanen, miten hän muka menestyisi antti tuiskun rinnalla?? huh, ei tasan mitenkään! mitä erilaisempi persoona tähtitaivaalle, sitä enemmän se tulee myös kiinnostamaan (etenkin) nuorisoa !

      • löytyisi varmasti

        Tuomarithan eivät valitse ketään finaaliin, vaan valitsevat viisi mielestään parasta kandidaattia viimeiseen semifinaaliin ja niistä yleisö äänestää kaksi jatkoon. Olisiko tuomareilla kanttia jättää Hanna pois viimeisestä yleisöäänestyksestä, kun he varmasti ovat huomanneet hänen kykynsä? Luulen, että Hanna pääsee viimeiseen semifinaaliin, mutta hänen valintansa jatkoon on parikymppisten ja sitä vanhempien käsissä. Teinien suosikit on jo nähty ja laulajan ulkonäkö on heille kykyjä tärkeämpää. Tosin nimenomaan ulkonäön puolesta pari kolmekymppisten miesten juuri luulisi Hanna Kommeria äänestävänkin, mutta he eivät ole kovin innokkaita äänestäjiä näissä kisoissa. Teinitytöt näissä kisoissa jyräävät makunsa läpi.

        Hanna Kommeri on aivan eri tyylinen laulaja kuin Hanna Pakarinen ja tulisi levyttäessään esittämään ihan eri tyylistä musiikkia. Hanna Pakarisen levyttämä musiikki on ollut minulle aikamoinen pettymys, koska se herkkä idols-tulkitsija on tyystin kadonnut hänen esittämiensä tusinaluokan rock biisiensä myötä. Hanna Kommeri esittäisi herkempää musiikkia, todennäköisesti disco-pohjaista, kuten hän on jo levyttänytkin, joten hänen kohderyhmänsä olisi aivan erilainen, luultavasti myös muutaman vuoden vanhempi kuin teini-idoli Hanna Pakarisella. Hanna Kommeri taitaa olla liian aikuismainen näihin teini-idoli kisoihin, mutta paikka hänellekin varmasti löytyisi musiikkikartalta.

      • etpä tiiä
        löytyisi varmasti kirjoitti:

        Hanna Pakarisen faneista yhtään mitään jos väität Hannaa teini-idoliksi.
        Olen 40 vuotias naisimmeinen ja sellaiset 25 Hannan keikkaa takana.
        Viime sunnuntaina Hanna heitti Tampereen Henkassa Featuring keikan jonne ikäraja on 20v. Suurimmaksi osaksi Hannan keikat ovat baareissa ja rock-klubeilla kuten Tavastialla ja On The Rocksissa joihin ikäraja on vähintään se 18v. Salittujakin keikkoja toki on mutta niitä on selvästi vähemmän.

        Mitä tulee Hanna 2.n putoamiseen niin oikein oli että putos. Satuin näkemään hänen semifinaali esityksen ja ajattelin mielessäni että on tosi, tosi hyvä laulaja mutta siihen se jääkin. Ei ole karismaa sitten yhtään. Karisma ei ole sama asia kuin olla hyvän-näköinen tai kaunis nainen. Vertasin tietysti häntä yhtään ainoaan oikeaan Hannaan ja hänen Heaven semifinaali esitykseen. Hannalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta tv-esiitymisestä. Mutta hän katsoi suoraan kameraan laulaessaan ja näin ollen vetosi suoraan juuri sinuun äänestäjä. Ja se jo sanoo jotain Hannan karismasta vaikka hänet oli stailattu ihan gootti-hirviöksi niin silti hän sai 80% kaikista äänistä.

      • Hannan karismasta
        etpä tiiä kirjoitti:

        "Ei ole karismaa sitten yhtään. Karisma ei ole sama asia kuin olla hyvän-näköinen tai kaunis nainen."

        Olen täysin eri mieltä. Hanna Kommerissa on karismaa ja sitähän tuomaritkin arvioissaan kehuivat. Se Hanna Kommerin karisma tulee ilmi heti, kun häntä haastatellaan ja hän vastailee ja hymyilee vapautuneesti, mutta semifinaalin lauluesityksensä ajan Hanna oli jotenkin jännittyneen oloinen ja ehkä piti silmiäänkin kiinni turhan paljon tulkintaansa eläytyessään. Sanoisin, että jännitys vei sen kaikkein parhaan terän Hannan tulkinnasta, mutta jos ei tuolla laulutaidolla ja karismaattisuudella ansaitse finaalipaikkaa ja mahdollisuutta petrata suoritustaan jatkossa, niin ihmettelen.

        Itse muistan erittäin hyvin myös Hanna Pakarisen esitykset ja hän oli minun idolini alusta loppuun asti, mutta hänen levytyksiinsä olen pettynyt ja olisi jo aika saada edes jotain hittimusiikkia aikaan, eikä vaan sitä kehnoa tusinarockia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe