BMW'hän osti tuon firman, ja sai takkiinsa. On englantilainen, ja minusta kantaa mainetta: 'Miten tehdä kalliilta näyttävä auto halvalla'. Mielestäni autoalan HUUHAA !
T. Matti
0Äänestä
minä
Riippuu paljon,minkä ikäisestä Roverista on kyse. Joskushan se oli todellinen laatuauto ja vielä 60-luvulla myös melkoisen edistyksellinen. Varmaan suurin piirtein samassa asemassa,kuin BMW nyt.
Sitten se joutui British Leylandin haltuun(suuri brittiläinen autoyhtymä 70-luvulla),jolla oli jo myös Jaguar.Jaguarilla oltiin huolestuneita Roverin tulevaisuuden suunnitelmista,sillä oli vaara että se alkaisi jo uhata Jaguarin asemaa,joka silloin näytti muutenkin vähän epävarmalta. Jaguarin johto oli paremmissa väleissä BL:n johtoportaan kanssa,kuin uuden tulokkaan Roverin johto ja saivat aikaan sen,että Roverin uusien mallien esittely osittain peruttiin kokonaan ja osittain myöhästyi pahasti.Lisäksi brittiläisellä autoteollisuudella oli muutenkin 70-luvulla paljon laatuongelmia ja myös jatkuvat lakkoilut riesana.Erityisesti tämä koski British Leylandia.
Tämän kaiken seurauksena Roverin profiili ja maine oli aika alhaalla 80-luvulle tultaessa, mutta se sentään säilytti olemassa olonsa,toisin kuin useimmat British Leylandin merkit(esim.Morris,Austin,Wolseley jne). Pääomaa ei kuitenkaan lopulta ollut enää liiemmälti jäljellä ja uusien mallien suunnitteluun olisi tarvittu rahaa.Niinpä sovittiin yhteistyöstä Hondan kanssa. Tämän takia taas 80-luvun puolivälistä alkaen Roverin mallit ovat enemmän tai vähemmän perustuneet Hondan eri mallisarjoihin.
90-luvun puoliväliä lähestyttäessä Rover alkoi kuitenkin panostaa yhä enemmän omaan tuotekehitykseen ja tämän seurauksena syntyi pitkästä aikaa ensimmäinen täysin Roverin omaa suunnittelua oleva auto,Rover 200.
Tämän auton tullessa markkinoille,oli Rover kuitenkin myyty jo BMW:lle,sillä tiedettiin että tuotannon tehostaminen kilpailukykyiseksi vaatisi taas valtavia investointeja.Kuten myös loppujenkin jo ikääntyneiden Honda-perustaisten mallien uudistaminen. BMW sai kuitenkin karvaasti kokea brittien jääräpäisyyden näiden pitäessä kiinni omasta punnastaan,muun Euroopan siirtyessä yhteisvaluuttaan. BMW sijoitti paljon rahaa Roverin tuotannon tehostamiseen,jotta Rovereita olisi voitu myydä kilpailukykyisempään hintaan.Samaan aikaan kuitenkin punnan arvo nousi ja vientimarkkinoilla autojen hinta oli edelleen pakko pitää aavistuksen kilpailijoita kovempana. Tuotantoa yritettiin tehostaa entisestään,mikä söi taas lisää rahaa.Mutta kun uudistukset oli tehty,voitiin huomata punnan nousseen taas,vieden kaiken edun mikä uudistuksista piti saada. Tätä jatkui muutaman vuoden,kunnes BMW:llä kyllästyttiin isoon riippakiveen,joka vei jatkuvasti emoyhtiönkin vuosituloksen tappiolle. Rover myytiin.
Nyt Rover jatkaa itsenäisenä autoyhtiönä ja näyttää,ihme kyllä,siltä että yhtiön ostanut sijoittajaryhmä on löytänyt lääkkeet firman tervehdyttämiseen.
Epävarmuus yhtiön tilanteesta ja esim.maahantuonti järjestelyistä eri maissa on kuitenkin johtanut siihen,että jälleenmyyntiarvo on aika heikko,näin varsinkin Saksassa. Suomeenhan Roveria ei ole tuotu sen jälkeen,kun BMW sen möi pois.
Itseäni on vähän houkuttanut mahdollisen autoveromuutoksen jälkeen käydä hakemassa Saksasta vähän käytetty MG(Roverin mallien "sporttiversiot" on MG-merkkisiä). Juuri kuukausi tai pari takaperin jossain englantilaisessa autolehdessä oli juttu näiden uskomattomista hinnoista käytettynä Saksassa. Titysti vaatii urheilumieltä ostaa auto,jolla ei ole koskaan ollut maahantuojaa Suomessa(=uudet MG:t).
No,siinä tuli juttua,varsinaista käytännön kokemusta ei minullakaan näistä(vielä?) ole. Parhaiten varmaan saa tietoa englantilaisista autolehdistä(eivät muuten tosiaan vedä kotiin päin,jos brittiautossa on jotain huomautettavaa,niin se myös sanotaan varsin suoraan) esim.CAR ja Autocar.Näissä ovat näitä MG:n malleja kovasti kehuneet.Ja myös tätä ainoaa BMW:n aikana suunniteltua ja julkistettua Roveria,eli Rover 75.
Jos on kirjoitusvirheitä tai asiavirheitä,niin huomautan että kello on nyt 03.47....
0Äänestä
Tepa
Mainio yhteenveto, kiitos siitä.
Nykyautoista Rover 75 poikkeaa liikenteessä positiivisesti massasta. On hyvännäköinen, persoonallinen auto eikä voi sotkea mihinkään muuhun merkkiin. Vahinko, ettei sillä ole maahantuojaa. Muistaakseni sai TM:n käyttötestissäkin varsin positiiviset arviot.
0Äänestä
kysyjä
Tepa kirjoitti:
Mainio yhteenveto, kiitos siitä.
Nykyautoista Rover 75 poikkeaa liikenteessä positiivisesti massasta. On hyvännäköinen, persoonallinen auto eikä voi sotkea mihinkään muuhun merkkiin. Vahinko, ettei sillä ole maahantuojaa. Muistaakseni sai TM:n käyttötestissäkin varsin positiiviset arviot.
entäs sitten onko nämä vm 90 autot mistään kotoisin?
0Äänestä
####
kysyjä kirjoitti:
entäs sitten onko nämä vm 90 autot mistään kotoisin?
Jaa-a.Ovat sen verran harvinaisia pelejä Suomessa,että aika harvassa taitaa olla ne joilla niistä on jotain käytännön kokemuksia. Sen verran nyt tiedetään,että nehän on niitä Hondaan perustuvia malleja,mutta taitaa olla aika mallikohtaista kuinka paljon on Hondaa ja kuinka paljon Roverin omia juttuja.
Onhan ne ainakin aika hyvän näköisiä,vaikkei samalla lailla erotukaan massasta kuin joku uusi Rover 75.Eikä tule muuten ihan joka kulmassa vastaan samanlaista.
Onko sulla semmonen?Jos on,niin sinähän voit kertoa kokemuksiasi siitä;miten on kestänyt, miten ruostuu,millainen ajaa jne. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kuulla jonkun ihan oikeita kokemuksia noista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Well !
BMW'hän osti tuon firman, ja sai takkiinsa. On englantilainen, ja minusta kantaa mainetta: 'Miten tehdä kalliilta näyttävä auto halvalla'. Mielestäni autoalan HUUHAA !
T. Matti
Riippuu paljon,minkä ikäisestä Roverista on kyse.
Joskushan se oli todellinen laatuauto ja vielä 60-luvulla myös melkoisen edistyksellinen. Varmaan suurin piirtein samassa asemassa,kuin BMW nyt.
Sitten se joutui British Leylandin haltuun(suuri brittiläinen autoyhtymä 70-luvulla),jolla oli jo myös Jaguar.Jaguarilla oltiin huolestuneita Roverin tulevaisuuden suunnitelmista,sillä oli vaara että se alkaisi jo uhata Jaguarin asemaa,joka silloin näytti muutenkin vähän epävarmalta.
Jaguarin johto oli paremmissa väleissä BL:n johtoportaan kanssa,kuin uuden tulokkaan Roverin johto ja saivat aikaan sen,että Roverin uusien mallien esittely osittain peruttiin kokonaan ja osittain myöhästyi pahasti.Lisäksi brittiläisellä autoteollisuudella oli muutenkin 70-luvulla paljon laatuongelmia ja myös jatkuvat lakkoilut riesana.Erityisesti tämä koski British Leylandia.
Tämän kaiken seurauksena Roverin profiili ja maine oli aika alhaalla 80-luvulle tultaessa, mutta se sentään säilytti olemassa olonsa,toisin kuin useimmat British Leylandin merkit(esim.Morris,Austin,Wolseley jne).
Pääomaa ei kuitenkaan lopulta ollut enää liiemmälti jäljellä ja uusien mallien suunnitteluun olisi tarvittu rahaa.Niinpä sovittiin yhteistyöstä Hondan kanssa.
Tämän takia taas 80-luvun puolivälistä alkaen Roverin mallit ovat enemmän tai vähemmän perustuneet Hondan eri mallisarjoihin.
90-luvun puoliväliä lähestyttäessä Rover alkoi kuitenkin panostaa yhä enemmän omaan tuotekehitykseen ja tämän seurauksena syntyi pitkästä aikaa ensimmäinen täysin Roverin omaa suunnittelua oleva auto,Rover 200.
Tämän auton tullessa markkinoille,oli Rover kuitenkin myyty jo BMW:lle,sillä tiedettiin että tuotannon tehostaminen kilpailukykyiseksi vaatisi taas valtavia investointeja.Kuten myös loppujenkin jo ikääntyneiden Honda-perustaisten mallien uudistaminen.
BMW sai kuitenkin karvaasti kokea brittien jääräpäisyyden näiden pitäessä kiinni omasta punnastaan,muun Euroopan siirtyessä yhteisvaluuttaan.
BMW sijoitti paljon rahaa Roverin tuotannon tehostamiseen,jotta Rovereita olisi voitu myydä kilpailukykyisempään hintaan.Samaan aikaan kuitenkin punnan arvo nousi ja vientimarkkinoilla autojen hinta oli edelleen pakko pitää aavistuksen kilpailijoita kovempana.
Tuotantoa yritettiin tehostaa entisestään,mikä söi taas lisää rahaa.Mutta kun uudistukset oli tehty,voitiin huomata punnan nousseen taas,vieden kaiken edun mikä uudistuksista piti saada.
Tätä jatkui muutaman vuoden,kunnes BMW:llä kyllästyttiin isoon riippakiveen,joka vei jatkuvasti emoyhtiönkin vuosituloksen tappiolle.
Rover myytiin.
Nyt Rover jatkaa itsenäisenä autoyhtiönä ja näyttää,ihme kyllä,siltä että yhtiön ostanut sijoittajaryhmä on löytänyt lääkkeet firman tervehdyttämiseen.
Epävarmuus yhtiön tilanteesta ja esim.maahantuonti järjestelyistä eri maissa on kuitenkin johtanut siihen,että jälleenmyyntiarvo on aika heikko,näin varsinkin Saksassa.
Suomeenhan Roveria ei ole tuotu sen jälkeen,kun BMW sen möi pois.
Itseäni on vähän houkuttanut mahdollisen autoveromuutoksen jälkeen käydä hakemassa Saksasta vähän käytetty MG(Roverin mallien "sporttiversiot" on MG-merkkisiä).
Juuri kuukausi tai pari takaperin jossain englantilaisessa autolehdessä oli juttu näiden uskomattomista hinnoista käytettynä Saksassa.
Titysti vaatii urheilumieltä ostaa auto,jolla ei ole koskaan ollut maahantuojaa Suomessa(=uudet MG:t).
No,siinä tuli juttua,varsinaista käytännön kokemusta ei minullakaan näistä(vielä?) ole.
Parhaiten varmaan saa tietoa englantilaisista autolehdistä(eivät muuten tosiaan vedä kotiin päin,jos brittiautossa on jotain huomautettavaa,niin se myös sanotaan varsin suoraan) esim.CAR ja Autocar.Näissä ovat näitä MG:n malleja kovasti kehuneet.Ja myös tätä ainoaa BMW:n aikana suunniteltua ja julkistettua Roveria,eli Rover 75.
Jos on kirjoitusvirheitä tai asiavirheitä,niin huomautan että kello on nyt 03.47....
Mainio yhteenveto, kiitos siitä.
Nykyautoista Rover 75 poikkeaa liikenteessä positiivisesti massasta. On hyvännäköinen, persoonallinen auto eikä voi sotkea mihinkään muuhun merkkiin. Vahinko, ettei sillä ole maahantuojaa. Muistaakseni sai TM:n käyttötestissäkin varsin positiiviset arviot.
entäs sitten onko nämä vm 90 autot mistään kotoisin?
Jaa-a.Ovat sen verran harvinaisia pelejä Suomessa,että aika harvassa taitaa olla ne joilla niistä on jotain käytännön kokemuksia.
Sen verran nyt tiedetään,että nehän on niitä Hondaan perustuvia malleja,mutta taitaa olla aika mallikohtaista kuinka paljon on Hondaa ja kuinka paljon Roverin omia juttuja.
Onhan ne ainakin aika hyvän näköisiä,vaikkei samalla lailla erotukaan massasta kuin joku uusi Rover 75.Eikä tule muuten ihan joka kulmassa vastaan samanlaista.
Onko sulla semmonen?Jos on,niin sinähän voit kertoa kokemuksiasi siitä;miten on kestänyt, miten ruostuu,millainen ajaa jne.
Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kuulla jonkun ihan oikeita kokemuksia noista.