USA:n toimia kaukoidässä on ole kovinkaan paljoa nähnyt analysoitavan verrattuna vastaavan ajankohdan eurooppalaiseen tilanteeseen.
Näin onkin pimentoon jäänyt USA:n myyräntyö tyynenmeren alueella.
Tosiasia näet on, että USA joutui tukeutumaan ydinpommeihin ja pudottamaan ne suoraan siviiliasutuskeskuksiin, koska japanilaisten taltuttaminen olisi ollut täysin mahdotonta ilman euroopan rintamaa monin verroin mittavampia miehistötappioita.
Kaksi atomipommia suoraan siviilikeskuksiin, kaupunkeihin, se on kova juttu, ainoana maana maailmassa ja vielä niin, että toinenkin tarvittiin, jotta Japanin hallitus saatiin antautumaan. Muutoin se ei olisi onnistunut.
Ydinpommit pudottamalla USA itse vältti mittavat miehistötappiot mutta "pahat kielet" kertovat, että jenkkien taistelumoraalikin oli murenemassa rajua tahtia japsien taistellessa omassa, tutuksi tulleessa ympäristössään. Japsien hirmuteot ja kidustus vangeiksi jääneitä kohtaan johtivat usa-armeijjassa itsemurhiin ja kieltäytymisiin. Taistelumoraalin lasku olikin yksi suurimpia syitä USA:n turvautumiseen ainoana valtiona ydinpommeihin ja nimen omaan siviilikeskuksia vastaan. Sotilaallinen voitto ei ollut näköpiirissä.
Näin yksi sota kaukoidässä saatiin päätökseen. Mutta vain tilapäisesti. USAn hegemoinia alueella ja puuttuminen muiden maiden sisäisiin asioihin, johti kuitenkin hyvin pikaisestii uusiin selkkauksiin, eikä II-nen maailmansota kaukoidän suunnalla siis päättynytkään Japanin antautumiseen.
Japanin (ja Saksan) antautuminen merkitsikin vain sitä, että USA sai varsinkin kaukoidässä aseteknologisen yliotteen merkittävien asekauppiaden tuotannon ala-ajamisen myötä. Kun Japani riisuttiin täydellisesti aseista ja USA - pystytti oman hallintonsa Japaniin, sai se haltuunsa koko Tyynen meren alueen. Samaa USA tavoittelee tänään IRKISSA. Kun Japanin asemahti oli karsittu, olikin USAlla vapaat kädet ronkkia alueiden maiden sisäisiä asioita ja kaupata omaa aseistustaan pystyttämilleen sotilasjuntille.
Korean Sota, Vietnamin sota ja Filippiinien ja Indonesian diktatuurit olivat USAn taidonnäytteitä kaukoidän kulmilla. Filippiineillä USAn diktatuurien jäänteet ja sotiminen on jatkunut näihin päiviin asti (Azeh), ja olisi kenties jatkunut rahanvallasta elävän median pimentämä edelleenkiin, ilman tsunamin tuomaa julkisuutta.
Tukikohtina näille Kauko-Idän operaatioille käytettiin antautuneen Japanin sotilastukikohtia. Eikä USAn hegemonianahneus jäänyt pelkästään aasialaisiin. Näihin aikoihin pystytettiin ensimmäiset tyranniat arbiöljyalueille, vanhimpana jo 100 vuotta elänyt Saudi-Arabian diktatuuri.
USAlla muodostui kuitenkin alueellinen riesa, KIINA. Kun Kiina nousi ydinasevallaksi, niin Korean sotaa, samoin kuin mittavaa Vietnam-sotaa Laosiin ja Kambodshaan laajentuneina USA ei enää uskaltanut ratkaista Japanin malliin. Toki Neuvostoliiton vaikutustakaan ei voi väheksyä.
Enää USA ei miehistötappioiden pelossa uskaltanut ratkoa aluueelista konfliktia suursodaksi laajentuneena japaninmalliin, pudottamalla ydinpommeja asutuskeskuksiin. Vastaiskun pelossa.
Tästä syystä ja siitä, että usan strateginen voima kumpuaa sen oman alueen ulkopuolelta, arabimaista ja niiden öljystä, onkin USAn hallitukset olleet aktiivisia kehittelemään ydinasesuojaa, systeemiä, jolla he itse olisivat turvassa, mutta voisivat siis edelleen japanintapauksen innoittamana uhkailla muita. Ja siinä sivussa "ryöstää" arabiöljyä, joka siis on hegemonian ehto.
Kun tänään puhutaan Irakista ja USA miehityksestä, oli se USAn öljystrateginen ja tietoinen toimi, ei demokratian edistyshanke.
Jos demokratiasta oltaisiin oltu todellisuudessa kiinnostuneita, niin miksi Saddamin karkoittama Kuwaitin diktaattori palautettiin valtaan. Ja miksi ei harjoiteltu demokratiaa vaikkapa jo 100 vuotta käskyvallassa olleella Saudi-Arabialla?
Irak-miehitys oli Japanin miehityksen toisinto. Strateginen alueellinen aggressio, jonka tavoite oli hegemonian lähde, öljy. Hanke valmisteltiin monin tavoin, taloussaarroin, pommittamalla irakia jo alustavasti, masinoimallan Irakin-Iranin välinen sota, ja lopuksi asetarkastuksin analysoitiin tarkoin vastustajan resurssit.
Tärkein, hyökkäyksen käynnistymiseen liittynyt tieto oli se, että Irakilla ei ollut suuria jenkkimiehistötapioita aiheuttavia joukkotuhoaseita. Kun tämä tuli selväksi, Irak-operaatio alkoi. Propagandistisesti asia käänettiin rahanvallasta elävässä mediassa päinvastaiseksi, jenkkien käskystä.
Se, että Kiina ja Venjä olivat hiljaa, oli tilapäistä. Donald Rumsfeld olikin huolissaan, Kiinan vauhdista, eikä malttanut olla "juhla"-puheissaan puuttumatta myös Kiina sotilaallisen mahdin kasvuun, talouskasvun rinnalla. Rumsfeld tietää, että Kiina tulee ensin USAn omilla aseilla - taloudella. Myöhemmin nähtäväksi jää, joutuuko USA puolustautumaan tavanomaisilla sellaisilla.
T. Haans
USA ei olisi selvinnyt JAPANISTA ilman
6
340
Vastaukset
- jotain uutta
asiaa.
Mitä asiaa tässäkin nyt oli. - vailla tietoa
Pommit pudotettiin aseteollisuuskaupunkeihin ei siis puhtaasti siviili kohteisiin, jos toki valitettavasti siellä meni huomattava määrä aseteollisuudessa työskentelemättömiäkin ihmisiä.
Japani olisi jokatapauksessa joutunut jossain vaiheessa antautumaan mutta kuolon uhreja olisi tullut molemmille puolille huomattavasti enemmän ja omia sotilaita ei ole tapana turhanpäiten uhrata.
Korean sodassa Yhdysvallat kävi auttamassa P(aska)-Korean brutaalin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta eletäkoreaa ja tässä tehtävässä kiitettävästi onnistuikin.
Saudit ovat hallinneet maataan jo kauan ennen Yhdysvaltain olemassaoloa ja valtioksi se tuli 1750 eli sekin on siis paskapuhetta, että se olisi vain 100 vuotias samoin kun Kuwait on ollut olemassa jo kauan ennen Kolumbusta.
Vietnamissakaan ei Yhdysvallat sotaa aloittanut sen aloitti Pohjois Vietnamin kommunistit joita vastaan Etelä Vietanamin joukot Ranskalaisten tuella pyrkivät torjumaan. Ranskalaisten epäunnistuttua surkeasti yrityksissään auttaa Vietanmia tuli Yhdysvallat apuun valitettavasti tällä kerralla epäonnistuen tehtävässään.- jopa on
Puhut asiaa ja lisäksi japsit aloittivat. Sitä saa mitä tilaa.
- -ZZ-
olivat virallisesti ”siviilikohteita”, vaikkakin Hiroshimassa oli varuskunta. En tiedä miksi ja kuka on luokitellut nämä näin länsimaiseen maailmanhistoriaan.
ja lukekaa oheinen ”puolueeton” artikkeli, ennen kun jatkatte väittelyänne…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Atomipommi#Hiroshiman_ja_Nagasakin_pommitukset
JA
Korean sodan turi tuo Kaikkien kenraalien kenraali (Big) MacArthur, vetämällä Kiinan mukaan suoranaisiin sotatoimiin, hyökkäämällä tai ainakin suunnittelemalla hyökkäystä Kiinaan.. Muuten Pohjois-Korea olisi voitu voittaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_sota
Ja Vietnamin sodasta ja sen aloittajasta on vaikea sanoa mitään. Sodan perus-syyt olivat syntyneet jo 1884 jolloin Indokiinasta tuli Ranskan siirtomaa tai viimeistään 1945, kun Vietnam, Laos ja Kamputsea julistettiin itsenäiseksi.
ja taas linkki, kuinka Jenkit päätyvät Vietnamiin…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vietnamin_sota#Yhdysvaltojen_ajautuminen_Vietnamin_sotaan - lumiukko.
Värillisest lasit silmillään.
1) Siviilikohde on aina kaupunki, olkoon teollisuus mitä tahansa. Naisia ja lapsia. Toki miehiäkin . Aivan samoin impperialistit joutuivat valitsemaan Bagdadin pommitustensa kohteeksi Irak-invaasiossa.
2) Koreansota olisi voinut olla ennen tai jälkeen vietnamin sodan. Kyseessä oli mainittu USAn ylivaltapyrkimys alueella järjestelemällä hallituksia mieleisikseen. Indonesia ja Filippiinit kuuluvat samaan kategoriaan.
3) Se saudeista, mutta 100 vuotta on impperialistit harjoittaneet ulkoparlamentaarista toimintaa ko maassa eikä demokratia tule toteutumaan alueella lähiaikoina, kuten ei Irakissakaan - impperialistien toimesta, eikö totta.
4) ja vietnam, kuten sanottu, sama kaava kuin koreassa, japaniinhan USA hallinto siis pystytettiin ensimmäiseksi, mutta sen jälkeen, järjestyksellä ei ole väliä, impperialistien tavoite oli sama kuin japanissa. Kaikissa näissä maissa impperialistit eivät onnistuneet, valitettavasti. - piip piip
lumiukko. kirjoitti:
Värillisest lasit silmillään.
1) Siviilikohde on aina kaupunki, olkoon teollisuus mitä tahansa. Naisia ja lapsia. Toki miehiäkin . Aivan samoin impperialistit joutuivat valitsemaan Bagdadin pommitustensa kohteeksi Irak-invaasiossa.
2) Koreansota olisi voinut olla ennen tai jälkeen vietnamin sodan. Kyseessä oli mainittu USAn ylivaltapyrkimys alueella järjestelemällä hallituksia mieleisikseen. Indonesia ja Filippiinit kuuluvat samaan kategoriaan.
3) Se saudeista, mutta 100 vuotta on impperialistit harjoittaneet ulkoparlamentaarista toimintaa ko maassa eikä demokratia tule toteutumaan alueella lähiaikoina, kuten ei Irakissakaan - impperialistien toimesta, eikö totta.
4) ja vietnam, kuten sanottu, sama kaava kuin koreassa, japaniinhan USA hallinto siis pystytettiin ensimmäiseksi, mutta sen jälkeen, järjestyksellä ei ole väliä, impperialistien tavoite oli sama kuin japanissa. Kaikissa näissä maissa impperialistit eivät onnistuneet, valitettavasti.1) Vai on siviilikohde aina kaupunki. Siis japanilaiset tuhotessaan useita kyliä ei hyökännyt siviilikohteeseen, jonka siis pitää olla kaupuki?
2) Ei sillä ole väliä missä järjestyksessä sodat käytiin tähdellisempää on päämäärä. Etelä Korea saatiin pelastettua kommunismilta ja se on ihan hyvä saavutus.
3) Irak on jo hyväksynyt perustuslain ja demokratisoituminen on hyvässä vauhdissa. Saudien kanssa tehdään normaalia valtioiden välistä diplomatiaa ja kaupankäyntiä. Kuka velvoittaa Yhdysvaltojen viemään sinne demokratiaa niin kauan kuin se ei ole uhka Yhdysvalloille ja /tai koko maailmalle kuten Irak oli.
4) Vietnamissa tuli epäonnistuminen josta voi olla pahoillaan Vietanmilaisille, jotka eivät onnistuneet paeta kommunistista hallintoa. Onneksi sentään suuri joukko onnistui pääsemään pakoon kommunistihallintoa. Merkittävä määrä myös suomeen.
5) Japanin keisaria ei koskaan syrjäytetty maansa johdosta joten valta pysyi ihan samoissa käsissä kuin ennen Japanin brutaalia hyökkäysotaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942