Hartte-Vainaan aamujumppa

Hartte-Vainaa

Eilen kirjoitin erittäin talvimyönteisen avauksen ja tästä ilahtuneena Talvi näytti minulle aamulla parasta osaamistaan. Pakkasta oli mukavat 9 astetta kun taapersin onnellisena Volkswagenilleni. Yritin avata kuljettajan oven mutta se oli jäätynyt kiinni, seuraavaksi kokeilin matkustajan ovea mutta siitä oli lukko jäätynyt, ainoastaan takaluukku aukesi. Nyt ymmärrän paremmin käsitteen "kolmeovinen auto"...

Naapureita varmasti piristi suuresti jos he sattuivat katselemaan kuinka reilusti toistasataa kiloa kivimiestä kipusi kompaktiin kolmeoviseen perheautoon takaluukun kautta, käynnisti auton, kampeutui raappa kädessään matkustajan ovesta ulos (kuljettajan ovihan oli jäätynyt kiinni vaikka sen lukko toimikin), raaputti laseissa olleeseen jääkerrokseen muutaman tirkistysaukon ja kömpi takaisin rakkaaseen koslaansa matkustajan ovesta.

Tilanne oli kieltämättä koominen. Normaali aamupotutus haihtui hetkessä... Ainakin silminnäkijöiltä...

Saa nähdä millaisia aamusessioita on tarjolla kun se oikea talvi tulee, tämähän oli vasta sellainen raikas hallayö.

Niin, ja edelleen olen vakaasti sitä mieltä, että talvi on vuodenajoista parhain!

26

831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • quistis

      Ja viel mielettömän hulvaton....kuvauksestasi päätellen......NAURAA kippurassa....:o)))))))))

      • Hartte-Vainaa

        ...että itseänikin huvitti aikalailla moinen aamuverryttely. Onneksi varasin työmatkaan aikaa juuri tuollaisten ongelmien varalta, sain siis temppuilla kaikessa rauhassa.

        Mutta yllättävän vaikeaa on tämän kokoisen miehen pyöriä suljetussa autossa. Taustapeili sai mojovan iskun otsastani, potkaisin lasinpyyhkijät päälle ainakin kolme kertaa ja kertaalleen pelkäsin menneeni sellaiseen solmuun josta en uskonut selviäväni ilman palokunnan apua...

      • quistis
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        Aamujumppa palokunnan kanssa....Varmasti olisit päässy paikalliseen lehteen;o))))

      • Hartte-Vainaa
        quistis kirjoitti:

        Aamujumppa palokunnan kanssa....Varmasti olisit päässy paikalliseen lehteen;o))))

        Olisi ollut todella noloa nähdä itsensä kiipelissä paikallisen aviisin kannessa, siksi pakottauduin luita rutisuttavalla ponnistuksella tomumajani vapaaksi pinteestä...

      • LonesomeMan
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        Olisi ollut todella noloa nähdä itsensä kiipelissä paikallisen aviisin kannessa, siksi pakottauduin luita rutisuttavalla ponnistuksella tomumajani vapaaksi pinteestä...

        Mistä moisen nimen oot keksiny :0))8
        T:Lone

        Sä pidät talvesta.....Hih..ja luulempas et seikkailu on vasta alussa....Kohellus jatkuu..täälläkin;o))
        Kanssaihmisten viihdyttäminen suorastaan sydämenasia:o))

      • Hartte-Vainaa
        LonesomeMan kirjoitti:

        Mistä moisen nimen oot keksiny :0))8
        T:Lone

        Takavuosina toimin maatalouslomittajana ja eräässä talossa tuli oltua muutenkin aika paljon apuna. Siellä oli isäntänä innokas ravimies ja hän kertoili eräästä edesmenneestä romanimiehestä joka oli todella hyvä hevosmies ja tunnettiin nimellä Hartte. Tietysti hänestä käytettiin nimeä Hartte-vainaa koska olihan hän jättänyt tämän maailman raviradat jo taakseen. Etunimeni sattuu olemaan Harri joten se vääntyi Harteksi aika kivuttomasti ja vainaa-liite tarttui sitten ajan kuluessa kaupanpäällisenä.

        Kyseessä on siis ihan oikea lempinimi, oma älykkyyteni tuskin olisi riittänyt tällaisen nimen keksimiseen...

      • Hartte-Vainaa
        quistis kirjoitti:

        Sä pidät talvesta.....Hih..ja luulempas et seikkailu on vasta alussa....Kohellus jatkuu..täälläkin;o))
        Kanssaihmisten viihdyttäminen suorastaan sydämenasia:o))

        Onneksi en ole kovinkaan rivakka liikkeissäni, en siis ehdi koheltamaan mitenkään suunnattomia määriä päivässä.

        Tiedä tuosta viihdyttämisestä sitten...

      • quistis
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        Onneksi en ole kovinkaan rivakka liikkeissäni, en siis ehdi koheltamaan mitenkään suunnattomia määriä päivässä.

        Tiedä tuosta viihdyttämisestä sitten...

        Juuh..mä olen liian sukkela liikkeissäni...:o/ Arvaas vaan sitä kohelluksen määrää....;o)

        Mottoni onkin et ainakin kohellus päivässä pitää kanssaihmiset hyvässä naurussa...;o)))))

      • Hartte-Vainaa
        quistis kirjoitti:

        Juuh..mä olen liian sukkela liikkeissäni...:o/ Arvaas vaan sitä kohelluksen määrää....;o)

        Mottoni onkin et ainakin kohellus päivässä pitää kanssaihmiset hyvässä naurussa...;o)))))

        Kyllä allekirjoittanutkin on hitaudestaan huolimatta onnistunut varmasti pidentämään useiden ihmisten ikää. Yleensä tahattomasti...

      • quistis
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        Kyllä allekirjoittanutkin on hitaudestaan huolimatta onnistunut varmasti pidentämään useiden ihmisten ikää. Yleensä tahattomasti...

        Ja kysehän ei ole tyhmyydestä...Oikeestaan juuri päinvastaisesta ilmiöstä on kyse:o/

      • Hartte-Vainaa
        quistis kirjoitti:

        Ja kysehän ei ole tyhmyydestä...Oikeestaan juuri päinvastaisesta ilmiöstä on kyse:o/

        Hauskintahan se kohellus on silloin kun se on tahatonta. Erityisesti kun se koheltaja on kanssaihminen eikä allekirjoittanut itse...

        Nyt aion koheltaa kauppaan ja viedä mennessäni valtavan lastin tyhjiä pulloja. Olen siivonnut jo reilun viikon kaappejani tyhjistä pulloista ja urakka on vasta puolivälissä. Pitäisi kai viedä ne takaisin sitä mukaa kun niitä kertyy ettei tarvitsisi nolata itseään raahaamalla puolen vuoden pullokokoelma kerralla... Toisaalta, nyt en ole joutunut yli viikkoon käyttämään ensinkään rahaa kassalla. Oluen ja limsan juominen on siis kuin pistäisi rahaa pankkiin!

        ja sitä seuraava naurukin sellaista säästöä:o)) Noo ehkä siinä menttaalisessa mielessä kuitenkin..

        Kanssaihmisen kohellus aina hauskaa...Varsinkin kanssakoheltajan kohellukset:o))) Toivoo ettei pullopusseista repee kahvat......heh...No toi visio ei kyl naurata yhtään....

    • kippari

      olis saanut nauraa varmasti onneksi itse laitoin illalla auton piuhaan oli muutenkin kiva lähtee liikeelle kun oli auto lämmin niin sisltä ja moottorikin eikä tarvinnut alkaa ryömii takaluulun kautta sisään:=)

      • Hartte-Vainaa

        Minulla ei ole sisätilanlämmitintä joten ne ovet olisivat olleet jumissa joka tapauksessa, lohkolämmittimen käyttö olisi sen sijaan ollut ehkä viisasta.

        Samat ongelmat piristivät aamujani viime talvenakin mutta korjaantuivat sitten kun oli ollut pidempään pakkasta. Kansanvaununi taitaa hieman protestoida ensimmäisiä pakkasia mutta alistuu sitten kohtaloonsa...

        aina alussa tollaista niiden kanssa lukot ja mekanismit jäätyy,mut kun tässä päästään eteenpäin talvessa alkaa sit sekin ongelma olemaan ohitse:=)

      • Hartte-Vainaa
        kippari kirjoitti:

        aina alussa tollaista niiden kanssa lukot ja mekanismit jäätyy,mut kun tässä päästään eteenpäin talvessa alkaa sit sekin ongelma olemaan ohitse:=)

        Vaikka aamujumppaaminen onkin välillä piristävää niin ei sitä jaksa koko talvea takaluukun kautta kulkea...

      • kippari
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        Vaikka aamujumppaaminen onkin välillä piristävää niin ei sitä jaksa koko talvea takaluukun kautta kulkea...

        olemaan liian rankkaa kiipeillä luukun kautta autoon koko talven;=)No kyllä ne alkaa lukot taas toimii kun talveen päästään sisälle kunnolla:=)

      • Hartte-Vainaa
        kippari kirjoitti:

        olemaan liian rankkaa kiipeillä luukun kautta autoon koko talven;=)No kyllä ne alkaa lukot taas toimii kun talveen päästään sisälle kunnolla:=)

        Ja jos ei ala toimimaan niin voihan ne ovet tietysti ruuvata tyystin irti. Ei tule ongelmia sisäänpääsyssä sen enempää itselle kuin rosvo-Ruudolfeillekaan. Ja kuka rosvo varastaisi ovettoman auton pakkaskelillä? Työmatkaan saisi tosin varustautua hieman lämpimämmällä vaatetuksella...

      • kippari
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        Ja jos ei ala toimimaan niin voihan ne ovet tietysti ruuvata tyystin irti. Ei tule ongelmia sisäänpääsyssä sen enempää itselle kuin rosvo-Ruudolfeillekaan. Ja kuka rosvo varastaisi ovettoman auton pakkaskelillä? Työmatkaan saisi tosin varustautua hieman lämpimämmällä vaatetuksella...

        olla huaska kun ajelisi autolla ilman ovia olenkaan ja varmaan konstaapelitkin jo olis jo ihmeissään:=)

      • Hartte-Vainaa
        kippari kirjoitti:

        olla huaska kun ajelisi autolla ilman ovia olenkaan ja varmaan konstaapelitkin jo olis jo ihmeissään:=)

        ...sinitakit antaisivat urhoollisuusmitalin jos ajelisi 30:n asteen pakkasella ylinopeutta ovettomalla autolla...?

        No, nyt pitää köpötellä lähikauppaan, hyvät illanjatkot siis!

      • kippari
        Hartte-Vainaa kirjoitti:

        ...sinitakit antaisivat urhoollisuusmitalin jos ajelisi 30:n asteen pakkasella ylinopeutta ovettomalla autolla...?

        No, nyt pitää köpötellä lähikauppaan, hyvät illanjatkot siis!

        juuri kauppa reisulta himaan:=)Joo voisi olla et sakot napsahtaisi tossa kohtaa:=)

    • Kuunkulkija

      hyvin! Mulla on ongelmana se että kun ensin on talvella löytänyt auton kepillä tökkimällä autoa muistuttavista lumikasoista ja kaivanut sen esiin huomatakseen sen olevan naapurin auto, niin harmittaa niin perskuleesti sen lumen lapioiminen takaisin naapurin auton päälle. Kun viisi, kuusi autoa on käyty läpi ei töihinlähdöstä tahdo tulla mitään kun väsyttää niin maan ***eleesti!
      Rakoista käsissä sentään selviää sideharsoilla ja laastareilla.

      • Hartte-Vainaa

        Tuo helpotti huomattavasti. Suomalainen on aina tyytyväinen kun kuulee toisella menevän vielä huonommin...

        Onneksi kotipihallani ei ole kuin pari autoa omani lisäksi, en siis joudu luomaan kovinkaan paljoa lunta edestakaisin.

    • AMR-52

      ...huomenaamul saatkii sit katselijoiden iloks kaivaa Wolsun hangest,mikäli sääguruihin uskominen..))) miullakin Wolsu,POLOnen,viel suvikumit..)))

      • Hartte-Vainaa

        Saa nähdä kuinka allekirjoittaneen vanhahko Golf selviää ensimmäisistä lumikeleistä. Talvirenkaat sentään on alla ja nastojakin niissä on...ollut...

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe