On ihmeellistä, että mitä oppiineempi kirjoittaa uskon asiosta, niin sitä tyhmempi on kirjoitus. Fil.tohtori Sakari Vainikka kirjoitti (Al 21.10.), että Luther olisi katkaissut piispuuden ketjun ja vielä jakamattomassa kirkossa. Sehän ei pidä paikkaansa. Katolinen kirkko oli jo jakautunut ja siellä jatkui ja jatkuu piispuus ja paavius edelleen.
Oliko katolinen kirkko sitten pyhä ja oikea, että Luther teki turhaa työtä? Ennen Lutherin käännöstyötä, kukaan ei saanut lukea raamattua omalla äidinkielellään. Anekauppa kukoisti.Kun Luther nousi sitä vastaan, niin paavi tuomitsi hänet helvettiin. Eräs pappi sanoi saarnassaan, että silloin menivät paavilta poikki taivaan valtakunnan avaimet, ja ne annettiin kristilliselle seurakunnalle, eikä kukaan mennyt enään helvettiin, vaikka paavi kuinka tuomitsi.
Luther katkaisi piispuuden ketjun?
3
181
Vastaukset
- Mökö
mutta ei pohjolan luterilaisissa kirkoissa, koska pohjoismaissa katolisen kirkon vihkimät piispatkin omaksuivat evankelisen opin. Luterilaisia kirkkoja on siis nykyään kahdenlaisia piispallisia ja ei-piispallisia.
Luther pyysi Saksan pikkuvaltioiden ruhtinaita ryhtymään "hätäpiispoiksi" ja huolehtimaan evankelisista seurakunnista, kun yksikään katolisista piispoista ei liittynyt uskonpuhdistukseen. Tästä sai alkunsa luterilainen maakirkkojärjestelmä (valtiokirkkojärjestelmä), joka levisi sittemmin muuallekin. Ruhtinaiden asettamina seurakuntien valvojina toimivat Saksassa superintendentit.- Epäilijä
Koko kristillinen kirkko ja Paavalin ja Pietarin perinnössä kulkevat ovat langenneen samaan hekumaan ja itsekkyyteen; kuin mistä luther Roomalaiskatolisia aikoinaan moitti;
baabelin sekoitus on totta ja he juopuvat porton viiniastioista lahkoineen!
Aabrahan Achreniuksen painajainen on toteutunut!
Valitettavasti......toisaalta, jos ei olisi näin....Raamattu olisi valehdellut profetioissaan!
Paradoksit nauravat tyhjissä kirkkosaleissa?
JvB.
- nimetön
Ihmeellistä, että jatkuvasti puhutaan keskiajasta. Koittakaa jo päästä tähän päivään uskonnosta ja kirkosta puhuttaessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719847- 786860
- 286506
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1056267Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436119Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1046017- 635425
- 465166
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604480- 504090