Onkohan siltaproteeseilla minkäänlaista takuuta, kun minulle tehtiin kolmisen vuotta sitten erittäin iso ja kallis hammasremontti ja silloin poistettiin peräti yhdeksän hammasta muutaman aiemmin poistetun lisäksi ja tehtiin molempiin leukoihin kokoleuansillat. Nyt yläleuan sillan kanssa tilanne on katastrofaalinen eli koko silta ja kaikki kuusi tukihammasta jouduttaneen poistamaan kokonaan! Tukihampaita on jouduttu juurihoitamaan sillan läpi ja myös leikkaamaan niiden juuria, mutta nyt jouduttaneen päätymään poistoon ja kaunis ja toimiva silta joudutaan korvaamaan irtoproteesilla! Nykyisen hammaslääkärini mukaan sillan tehnyt hammaslääkäri ei olisi ollut riittävän huolellinen ja siitä saattaa johtua näinkin pian ilmenneet ongelmat. Alaleuassa on onneksi enemmän tukihampaita, mutta sielläkin on jouduttu tekemään jo juurihoitoja ja juurenpääleikkauksia, joten pelkään senkin suhteen jo pahinta. Tosin nykyinen hammaslääkärini on suunnitellut alaleuan sillan irroitusta ja tukihampaiden korjaamista ja osan poistoakin, mutta tarkoitus olisi siis korjata se silta kestämään. Tuntuu aika ikävältä kun koko silloinen hammasremonttini ja sillat eivät olleet mikään halpa ratkaisu ja silloinen hammaslääkärini silloin vakuutteli siltojen kestävän hyvällä hoidolla jopa lopun ikää, ja hyvin olen ainakin hoitanut! Silloin jo noin radikaalit hampaiden poistot vähän hirvittivät minua, kun olin silloin alle nelikymppinen, mutta hammaslääkäri vakuutteli siltojen toimivuutta ja siksi päädyin hoitoon. Ja kyllähän ne toimivat ja olivat kauniit sen aikaa kun kestivät, mutta kyllä nyt tuntuu vähän katkeralta saada irtoproteesi tämän ikäisenä jo hammaslääkärin huolimattomuuden tai jopa mahdollisen hoitovirheen takia! Voinko vaatia sillat tehnyttä hammaslääkäriä tästä vastuuseen vielä nyt?
Takuuta siltaproteetiikassa
3
510
Vastaukset
- kyllä vain
Kyllä siltojen ennusteen tulee olla yli kolme vuotta. Mikäli olet hoitanut annettujen ohjeiden mukaan ja käynyt säännöllisesti tarkistuksissa, eikä siitä huolimatta hoitotulos ole säilynyt, täytyy olla jotain vikaa. Todennäköisesti vika alkaa jo hoitosuunnitelmasta, joka on ollut liian optimistinen jäljelle jääneiden hampaiden kestävyyden suhteen. Siltapilareina niille tulee aina vain enemmän lisärasitusta.
Kyseeseen voi tulla hoitovahinko, jolloin kannattaa ottaa yhteyttä potilasvahinkovakuutukseen (kysy ohjeet nykyiseltä hammaslääkäriltäsi). Se, että annettu hoito ei tehoa odotetusti tai romahdus tulee oman laiminlyönnin seurauksena, ei ole hoitovahinko, mutta jos hoitosuunnitelma on alun alkaen ollut "väärä" ja tässä tapauksessa myös kallis, kannattaa tuon vahinkoilmoituksen laatiminen. - Myös kokenut
Mitä tarkoitat näissä yhteyksissä TAKUULLA?
Jos aihetta ruvetaan hiukan selvittelemään, ja tutkimaan, eiköhän syy ongelmiin löydy sieltä työn tilaajan, ja maksajan puolelta, jos vanhat merkit paikkansa pitävät?
Sitä huolimatonta, huonomman työn, eikä hoitovirheiden tekijäähän, ei näiden toimenpiteiden suorittajissa ole, eikä löydy! - harkitsen
Hei Antsku
Toivottavasti luet viestini !
Olen kiinnostunut tietämään miten kaikki on sinulla sujunut , toivottavasti olet päätynyt hyvään ratkaisuun. olen itse harkitsemassa sillan laittoa mutta kirjoituksesi panee miettimään. oliisi mukava jos kirjoittaisit kaleva101@netti.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675