Pyhän hengen pilkka?

admata

Jehovan todistajat pitävät Pyhää henkeä "vain" Jumalan toimivana voimana. Pyhä henki on mainittu Raamatussa usein, mutta sen olemus on jäänyt hieman mystiseksi, joten olen itse lueskellut Jehovan todistajien tulkintaa siitä mielenkiinnolla.

Yksi "hankala kysymys" Jehovan todistajien tulkinnasta kuitenkin herää. Nimittäin se, että jos Pyhä henki on vain "toimiva voima", niin miksi sen pilkkaaminen on anteeksiantamatonta? Homma ei selity sillä, että sitä kautta pilkataan Jumalaa, sillä pojan ja isän pilkka annetaan anteeksi, mutta Pyhän hengen pilkka ei...

Jos siis Pyhää henkeä pidetään vain toimivana voimana, niin sitä voitaisiin verrata vaikkapa sähköön. Jos tuota "sähkövoimaa" pilkataan, niin sehän on vain epäsuoraa pilkkaamista sähkövoiman käyttäjää kohtaan. Olisi todella epäloogista että "sähkön" käyttäjän pilkka annettaisiin anteeksi, mutta sähkön itsensä pilkkaa ei...

Miten siis Jehovan todistajat tulkitsevat ja selittävät kyseisen paikan Jeesuksen opetuksessa?

Matteus 12:
"31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta.
32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa. "

37

1601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ottomaani

      seriffimme kirjoitti:
      A)"sillä pojan ja isän pilkka annetaan anteeksi, mutta Pyhän hengen pilkka ei.."

      ja lainasi raamatunkohdan:

      B)"Matteus 12:
      "31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta.
      32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa."

      Kun vertailet kohtia A kohtaan B mitä yhtäläisyyksiä sinä löydät?

      • admata.

        ...Raamatussa:

        "17 He eivät tahtoneet totella eivätkä muistaneet ihmeellisiä tekoja, jotka sinä olit heille tehnyt, vaan olivat niskureita ja valitsivat uppiniskaisuudessaan johtajan palatakseen takaisin orjuuteensa. Mutta sinä olet anteeksiantava Jumala, armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa: sinä et heitä hyljännyt.
        18 Vaikka he tekivät itsellensä valetun vasikankuvan ja sanoivat: 'Tämä on sinun jumalasi, joka on johdattanut sinut Egyptistä', ja
        --> vaikka he paljon pilkkasivat Jumalaa,
        19 niin sinä suuressa laupeudessasi et kuitenkaan hyljännyt heitä erämaassa. ..."

        Tämä siis tuoksi väitteelleni että "isän pilkka annetaan anteeksi, mutta Pyhän hengen pilkka ei.."

        ps. Avaukseni oli siis tehty kirjoittelijan ominaisuudessa, eikä liity sheriffin toimiin millään tavalla. Voin tietysti kommentoida rekisteröitymättä (kuten nyt) tai toisella tunnistettavalla nimimerkillä...

    • Syneus(m)

      "Uskontunnustuksessa on siis Jumalan koko olemus, tahto ja kaikki teot kuvattu sinulle erittäin osuvasti... Näissä kolmessa uskonkohdassa Jumala on ilmoittanut itsensä ja paljastanut isällisen sydämensä kaikki syvyydet sekä sulan rakkautensa... Kaiken sen, mitä on taivaassa ja maan päällä, hän antoi ja luovutti meidän käyttöömme, mutta sen lisäksi vielä Poikansa ja Pyhän Hengen saattaakseen meidät heidän kauttaan yhteyteensä. ...ilman Herraa Kristusta me emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Isän suosiota ja armoa. ...Kristuksesta taas emme voisi mitään tietää ilman Pyhän Hengen välittämää ilmoitusta. ...Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa." - Luther, Iso Katekismus (uskontunnustuksen selityksen lopusta)

      --Minua ei tämä kiinnosta, mutta heitimpä tuon pesään.

    • vertaillen

      Matteus 12: 31, 32 KR-38
      31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
      32. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

      Markus 3: 28, 29 KR-38
      28. Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
      29. mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

      Luukas 12: 10 KR-38
      10. Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.

      Vertaa alla oleviin raamatunkohtiin:

      Matteus 3: 16, 17 KR-38
      16. Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
      17. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

      Markus 1: 10,11 KR-38
      10. Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen.
      11. Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

      Luukas 3: 21, 22 KR-38
      21. Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni
      22. ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

      • Ottomaani

        Jumalan Henki(Mt.3:16) on Pyhä Henki(Lu3:22)

      • admata.
        Ottomaani kirjoitti:

        Jumalan Henki(Mt.3:16) on Pyhä Henki(Lu3:22)

        Ovatko Jumalan henki ja Pyhä henki mielestänne eri asia? Jos on, niin millä perusteella?

        Itse ajattelen että ne ovat yksi ja sama.

      • Ottomaani
        admata. kirjoitti:

        Ovatko Jumalan henki ja Pyhä henki mielestänne eri asia? Jos on, niin millä perusteella?

        Itse ajattelen että ne ovat yksi ja sama.

        Joko et lukenut kirjoitustani lainkaan tai olet feikki seriffin pöksyissä.

      • admata.
        Ottomaani kirjoitti:

        Joko et lukenut kirjoitustani lainkaan tai olet feikki seriffin pöksyissä.

        Kirjoitit:
        >>
        Jumalan Henki(Mt.3:16) on Pyhä Henki(Lu3:22)
        >>

        Huomioni kiinnittyi vain sanoihin "Jumalan Henki" Raamatunpaikka sekä Pyhä Henki Raamatunpaikka, jonka johdosta esitin kysymykseni. Nyt kun katsoin kirjoituksesi uudelleen, niin huomasin niiden välissä vaikuttavan "on" sanan. Hämmästelin kohtaa juuri sen vuoksi että Raamatunkohdat puhuivat täysin samasta tapahtumasta ja olin jotenkin vakuuttunut että tarkoitit sanojen olevan eri asioita. Luin ja tulkitsin liian nopeasti.

        Pahoittelen huolimatonta kommentointiani. Olen samaa mieltä että Pyhä henki on Jumalan henki, eikä vain "toimiva voima"

    • Helmisen Viljo

      Jos sähköön vertaa, niin voihan ihminen voimayhtiön pomoa pilkata, mutta sähköä ei niinkään. Siihen voi kuolla.

      • Näkijä

        Kyllä vain persoonallista olentoa voi pilkata,ei
        henkeä joka ei ole persoona,juuri tuo erottaa je-
        hovan todistajat kristityistä.Tosin kristityillä-
        kin on vaikeuksia ymmärtää Isän,Pojan ja Pyhän
        Hengen erilaisuutta ja sitä että he ovat eri per-
        soonia.Minun tietojeni mukaan jehovan todistajat-
        kaan taas eivät hyväksy kolminaisuusoppia.

      • sööpäri
        Näkijä kirjoitti:

        No jos minä menen Iraniin ja pilkkaan koraania ja syljen päälle niin kyllä voipi henki lähteä. Tai jos Suomessa otan suomenlipun tiskirätiksi niin oikeuteen joudun.

        Eli kyllä kai sitä voi pilkata vaikka mitä, vai mitä?

        Silleenkin tuo pyhän hengen pilkkaamisen anteeksiantamattomuus kuulostaa loogiselta, että koska isä ja poika ovat ajattelevia olentoja, he voivat antaa myös anteeksi pilkan. Mutta jos pyhä henki on "toimiva voima", niin se ei voi antaa anteeksi. Siksi sen pilkkaaminen on anteeksiantamatonta.

        Tämä on kyllä ihan oma teoria vaan. En julista mitään uskontoa.

    • 3=1?

      Tohdinpa väittää, että kolminaisuusopin kannattajat ovat vielä pahemmassa pinteessä tuon raamatunkohdan kanssa. Miksi tasa-arvoisen kolminaisuuden yhtä osaa saa pilkata, toista ei?

      • Näkijä

        Oiskohan syy siinä että Isä ja Sana eli Jeesus ei-
        vät muistaisi tuota pilkkaa tulevassa elämässä
        mutta Pyhä Henki muistaisi.

      • UskoToivo
        Näkijä kirjoitti:

        Oiskohan syy siinä että Isä ja Sana eli Jeesus ei-
        vät muistaisi tuota pilkkaa tulevassa elämässä
        mutta Pyhä Henki muistaisi.

        Tämän haluat varmasti perustella Raamatulla meidän kaikkien iloksi.

    • Tutkija- Tane

      admata kirjoitti:
      >>Jehovan todistajat pitävät Pyhää henkeä "vain" Jumalan toimivana voimana. Pyhä henki on mainittu Raamatussa usein, mutta sen olemus on jäänyt hieman mystiseksi, joten olen itse lueskellut Jehovan todistajien tulkintaa siitä mielenkiinnolla.

      Yksi "hankala kysymys" Jehovan todistajien tulkinnasta kuitenkin herää.>>

      Kaiken väärinväsitysten poistamiseksi taitaa seuran virallinen opetus oleva paikallaan.

      >>Jehovalla on käytettävissään suunnattomasti dynaamista energiaa. (Jesaja 40:26) Hänen on täytynyt luomisessa valjastaa jossain määrin tätä energiaa, kun hän muodosti kaiken aineen, josta kaikkeus koostuu. Mitä hän käytti tässä luomisessa? Pyhää henkeä. Me luemme: "Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä." (Psalmi 33:6) 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksessa mainitaan: "Jumalan Henki [pyhä henki] liikkui vetten päällä." (1. Mooseksen kirja 1:2)

      Pyhä henki toimii edelleenkin hyvin ylevin tavoin. Se opastaa ja johtaa Jehovan taivaallista järjestöä. (Hesekiel 1:20, 21) Samoin kuin vetypommista voidaan vapauttaa energiaa, pyhää henkeäkin voidaan käyttää tuhoisalla tavalla tuomion toimeenpanemiseksi Jehovan vihollisille, mutta se on toiminut myös muilla tavoin, jotka herättävät meissä ihailua. – Jesaja 11:15; 30:27, 28; 40:7, 8; 2. Tessalonikalaisille 2:8.

      Esimerkiksi vuoden 1513 eaa. paikkeilla Jehova lähetti Mooseksen Egyptin faraon eteen vaatimaan vapautusta Israelin lapsille. Mutta Mooseshan oli ollut menneet 40 vuotta paimenena Midianissa. Miksi faraon pitäisi kuunnella jotakin paimenta? Koska Mooses tuli ainoan tosi Jumalan, Jehovan, nimessä. Todisteeksi tästä Jehova antoi hänelle voiman tehdä ihmeitä. Ne olivat niin vaikuttavia, että egyptiläisten pappienkin oli pakko myöntää: "Tämä on Jumalan sormi." (2. Mooseksen kirja 8:19) Jehova aiheutti Egyptille kymmenen vitsausta, ja viimeinen niistä pakotti faraon päästämään Jumalan kansan lähtemään Egyptistä. Kun farao itsepintaisuuttaan lähti armeijoineen ajamaan israelilaisia takaa, nämä pelastuivat siten, että Punaisenmeren halki avattiin ihmeen avulla tie. Egyptin armeija seurasi heitä ja hukkui mereen. – Jesaja 63:11–14; Haggai 2:4, 5.
      Jehova tosiaan teki vaikuttavia ihmeitä henkensä välityksellä israelilaisten hyväksi Mooseksen päivinä ja muinakin aikoina. Mikä oli noiden ihmeiden tarkoitus? Ne edistivät Jehovan tarkoituksia, tekivät hänen nimensä tunnetuksi ja osoittivat hänen voimansa. Joskus ne todistivat vastaansanomattomasti, että jollakulla oli Jehovan tuki, kuten Mooseksen tapauksessa. (2. Mooseksen kirja 4:1–9; 9:14–16) Pyhän hengen aikaansaamat ihmeet ovat kuitenkin olleet harvinaisia historian kuluessa. Todennäköisesti useimmat Raamatun aikoina eläneet ihmiset eivät koskaan nähneet ihmettä, ja nykyään niitä ei enää tapahdu. Eikö kuitenkin ole lohdullista tietää, että jos me kamppaillessamme ylipääsemättömiltä tuntuvien ongelmien kanssa pyydämme Jehovalta uskossa, hän antaa meille samaa henkeä, joka tuki Moosesta faraon edessä ja avasi israelilaisille tien Punaisenmeren halki? – Matteus 17:20

      Israelilaisten vapauduttua Egyptistä Mooses johdatti heidät Siinain vuorelle, jossa Jehova teki heidän kanssaan liiton ja antoi heille Lakinsa. Yksi Mooseksen välityksellä annetun lain keskeinen osa oli kymmenen käskyä, ja näiden alkuperäiset kappaleet kaiverrettiin kivitauluihin. Miten? Pyhän hengen välityksellä. Raamattu sanoo: "Kun hän [Jehova] oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu." – 2. Mooseksen kirja 31:18; 34:1.
      Kymmenen käskyn lisäksi Jehova antoi henkensä välityksellä Israelille satoja lakeja ja säädöksiä ohjaamaan uskollisten miesten ja naisten elämää. Ja lisää oli odotettavissa. Satoja vuosia Mooseksen kuoleman jälkeen leeviläiset todistivat Jehovalle esittämässään julkisessa rukouksessa: "Sinä kärsit heitä [israelilaisia] monta vuotta ja varoitit heitä Hengelläsi profeettaisi kautta." (Nehemia 9:5, 30) Monia näiden profeettojen lausumia henkeytettyjä ennustuksia merkittiin muistiin. Lisäksi pyhä henki sai uskolliset miehet kirjoittamaan pyhiä historiakertomuksia ja hartaita ylistyslauluja.
      Paavali viittasi kaikkiin näihin kirjoituksiin sanoessaan: "Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä." (2. Timoteukselle 3:16; 2. Samuelin kirja 23:2; 2. Pietari 1:20, 21) Kun Jeesuksen opetuslapset ensimmäisellä vuosisadalla lainasivat näitä kirjoituksia, he käyttivät usein senkaltaisia ilmauksia kuin "pyhä henki puhui – – Daavidin suulla", "pyhä henki puhui sattuvasti profeetta Jesajan välityksellä" tai vain "pyhä henki sanoo". (Apostolien teot 1:16; 4:25; 28:25, 26; Heprealaisille 3:7) On todella suuri siunaus, että sama pyhä henki, joka vaikutti Pyhän Raamatun kirjoittamiseen, on säilyttänyt sen, niin että se voi opastaa ja lohduttaa meitä nykyään. – 1. Pietari 1:25

      Kun israelilaiset olivat leiriytyneinä Siinain vuoren juurelle, Jehova käski heidän rakentaa tabernaakkelin tosi palvonnan keskukseksi. Miten he voisivat suoriutua tästä tehtävästä? "Mooses sanoi israelilaisille: 'Katsokaa, Herra on nimeltään kutsunut Besalelin, Uurin pojan, Huurin pojanpojan, Juudan sukukunnasta, ja on täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä.' "(2. Mooseksen kirja 35:30, 31) Pyhä henki vahvisti Besalelilla mahdollisesti olleita luontaisia taipumuksia, ja hän saattoi menestyksellisesti valvoa tuon huomattavan rakennuksen pystyttämistä.

      Myöhemmin Jehovan henki alkoi toimia Simsonissa, joka sai sen välityksellä yli-inhimillistä voimaa pystyäkseen vapauttamaan Israelin filistealaisten käsistä. (Tuomarien kirja 14:5–7, 9; 15:14–16; 16:28–30)

      Vielä myöhemmin Salomo sai erityistä viisautta Jumalan valitun kansan kuninkaana. (2. Aikakirja 1:12, 13) Hänen hallituskaudellaan Israel menestyi ennennäkemättömällä tavalla, ja sen onnellisesta tilasta tuli esikuva niistä siunauksista, joista Jumalan kansa saa nauttia Kristuksen Jeesuksen, Suuremman Salomon, tuhatvuotisella hallituskaudella. – 1. Kuningasten kirja 4:20, 25, 29–34; Jesaja 2:3, 4; 11:1, 2; Matteus 12:42.

      Millainen siunaus onkaan, että Jehova antaa meille mahdollisuuden saada tuota samaa henkeä! Kun meistä tuntuu, ettemme pysty suorittamaan jotakin tehtävää tai osallistumaan saarnaamistyöhön, voimme pyytää Jehovaa antamaan meille samaa henkeä kuin hän antoi Besalelille. Kun olemme sairaana tai kärsimme vainoa, niin sama henki, joka antoi Simsonille poikkeuksellista voimaa, vahvistaa meitäkin, joskaan ei tietenkään ihmeen avulla. Ja kun joudumme vaikeiden ongelmien eteen tai tekemään tärkeitä päätöksiä, voimme pyytää Jehovaa, joka antoi Salomolle epätavallista viisautta, auttamaan meitä toimimaan viisaasti. Silloin me sanomme Paavalin tavoin: "Kaikkeen minulla on voimaa hänen ansiostaan, joka voimistaa minua." (Filippiläisille 4:13) Meihin soveltuu myös Jaakobin esittämä lupaus: "Niinpä jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, hän pyytäköön sitä jatkuvasti Jumalalta, sillä hän antaa kaikille anteliaasti ja soimaamatta, ja sitä annetaan hänelle." – Jaakob 1:5.

      Jehovan henki oli Mooseksen yllä myös hänen toimiessaan kansan tuomarina. Kun toisia määrättiin auttamaan Moosesta, Jehova sanoi: "Minä – – astun alas ja puhun siellä sinun kanssasi ja otan henkeä, joka sinussa on, ja annan heille; siten he voivat auttaa sinua tuon kansataakan kantamisessa, ettei sinun tarvitse sitä yksinäsi kantaa." (4. Mooseksen kirja 11:17) Noiden miesten ei siis tarvinnut toimia omassa voimassaan. Pyhä henki tuki heitä. Me luemme myöhemmin sattuneista tapauksista, joissa Jehovan henki oli joidenkuiden muiden yllä. (Tuomarien kirja 3:10, 11; 11:29)

      Tilanteesta, jossa Samuel voiteli Daavidin Israelin tulevaksi kuninkaaksi, kerrotaan: "Samuel otti öljysarven ja voiteli hänet hänen veljiensä keskellä. Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen." (1. Samuelin kirja 16:13) Niiden joilla on nykyään kannettavana perheeseen, seurakuntaan tai järjestöön liittyviä raskaita vastuita, voi olla lohdullista tietää, että Jumalan henki tukee yhä hänen palvelijoitaan heidän huolehtiessaan velvollisuuksistaan.

      Kuten olemme nähneet, Jumalan esikristilliset palvelijat olivat hyvin perillä Jumalan hengen voimasta. He luottivat siihen, että se auttaisi heitä huolehtimaan raskaista velvollisuuksista ja tekemään Jumalan tahdon. He myös tiesivät, että Laki ja muut pyhät kirjoitukset olivat henkeytettyjä, että ne oli kirjoitettu Jehovan hengen vaikutuksen alaisuudessa ja että ne siksi olivat 'Jumalan sanaa'. (Psalmi 119:105)

      Mutta millainen oli tilanne kristillisenä aikana?

      Jumalan henki toimi suurenmoisella tavalla myös ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Sen henkeytyksestä profetoitiin. (1. Korinttolaisille 14:1, 3) Sen Jeesuksen lupauksen mukaisesti, että pyhä henki muistuttaisi hänen opetuslapsiaan kaikesta, mitä hän oli sanonut, ja opettaisi heille muita totuuden piirteitä, pyhän hengen vaikutuksen alaisuudessa kirjoitettiin useita kirjoja. (Johannes 14:26; 15:26, 27; 16:12, 13) Tapahtui myös ihmeitä, joita käsitellään yksityiskohtaisemmin seuraavassa kirjoituksessa. Juuri ennen ensimmäistä vuosisataa tapahtui yksi huomattava ihme. Noin vuonna 2 eaa. oli määrä syntyä erikoinen poikalapsi, minkä tunnusmerkiksi hänen nuoren äitinsä piti olla neitsyt. Miten se voisi käydä päinsä? Pyhän hengen välityksellä. Tästä kerrotaan: "Jeesuksen Kristuksen syntymä oli näin. Hänen äitinsä Marian ollessa luvattuna avioon Joosefille hänen todettiin olevan raskaana pyhän hengen vaikutuksesta, ennen kuin he liittyivät yhteen." – Matteus 1:18; Luukas 1:35, 36.
      Kun Jeesus kasvoi aikuiseksi, hän karkotti ulos demoneja, paransi sairaita ja jopa herätti kuolleita pyhän hengen voimalla. Jotkut hänen seuraajistaankin tekivät ihmeitä ja voimatekoja. Nämä erikoiskyvyt olivat hengen lahjoja. Mikä oli niiden tarkoitus? Aiemmin sattuneiden ihmeiden tavoin ne edistivät Jumalan tarkoituksia ja toivat ilmi hänen voimansa. Lisäksi ne todistivat oikeaksi sen Jeesuksen väitteen, että Jumala oli lähettänyt hänet; ja myöhemmin ne todistivat, että ensimmäisen vuosisadan kristillinen seurakunta oli Jumalan valitsema kansa. – Matteus 11:2–6; Johannes 16:8; Apostolien teot 2:22; 1. Korinttolaisille 12:4–11; Heprealaisille 2:4; 1. Pietari 2:9.

      Miten väkevä voima tämä henki onkaan! Miten sitten kristityt voivat nykyään hyötyä siitä? Ensinnäkin meidän tulee Jeesuksen sanojen mukaan pyytää sitä. Miksi et siis tekisi niin? Rukoile, että Jehova antaisi sinulle tämän suurenmoisen lahjan, ei ainoastaan ahdingon aikoina, vaan joka tilanteessa. Lue lisäksi Raamattua, niin että pyhä henki voi puhua sinulle. (Vrt. Heprealaisille 3:7.) Mietiskele lukemaasi ja sovella sitä, niin että pyhä henki voi vaikuttaa elämääsi. (Psalmi 1:1–3) Ole myös toisten Jumalan henkeen luottavien seurassa – henkilökohtaisesti, seurakunnissa ja konventeissa. Miten suuresti pyhä henki vahvistaakaan niitä, jotka siunaavat Jumalaansa "seurakunnan kokouksissa"! – Psalmi 68:27.
      Eikö Jehova olekin antelias Jumala? Hänen mukaansa meidän on vain pyydettävä pyhää henkeä, niin hän antaa sitä meille. Miten järjetöntä meidän olisikaan luottaa omaan viisauteemme ja voimaamme, kun käytettävissämme on näin voimakas apu!

      • ansiosta

        26 "Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa. Kuka on nämä luonut? Hän, joka luvun mukaan tuo esiin niiden armeijan, vieläpä nimeltä kutsuu niitä kaikkia. Dynaamisen energian runsauden ansiosta ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu. " jesaja 40:26 UM

      • admata.

        Anteeksi rohkea tulkintani avauksen otsikossa;)

        >>
        >>Jehovalla on käytettävissään suunnattomasti dynaamista energiaa. (Jesaja 40:26) Hänen on täytynyt luomisessa valjastaa jossain määrin tätä energiaa, kun hän muodosti kaiken aineen, josta kaikkeus koostuu. Mitä hän käytti tässä luomisessa? Pyhää henkeä
        >>

        Eli tulkitsenko oikein että Pyhä henki on "valjastettua" Jumalan energiaa ja tämä valjastaminen tekee siitä siis ainakin "hieman persoonallisen", joka on pyhää?

        Kiitokset pitkästä kirjoituksestasi Pyhästä hengestä, vaikka kysymykseni jäikin siinä hieman auki:)

      • ilman ennakkokäsityksiä

        "Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä." (Psalmi 33:6) Toisin sanoen Jehova käytti pyhää henkeään luomisessa. Hänen on täytynyt luomisessa valjastaa jossain määrin tätä energiaa, kun hän muodosti kaiken aineen, josta kaikkeus koostuu.

        >>Jehovalla on käytettävissään suunnattomasti dynaamista energiaa. (Jesaja 40:26) Hänen on täytynyt luomisessa valjastaa jossain määrin tätä energiaa, kun hän muodosti kaiken aineen, josta kaikkeus koostuu. Mitä hän käytti tässä luomisessa? Pyhää henkeä. Me luemme: "Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä." (Psalmi 33:6) 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksessa mainitaan: "Jumalan Henki [pyhä henki] liikkui vetten päällä." (1. Mooseksen kirja 1:2)

      • Tutkija- Tane
        admata. kirjoitti:

        Anteeksi rohkea tulkintani avauksen otsikossa;)

        >>
        >>Jehovalla on käytettävissään suunnattomasti dynaamista energiaa. (Jesaja 40:26) Hänen on täytynyt luomisessa valjastaa jossain määrin tätä energiaa, kun hän muodosti kaiken aineen, josta kaikkeus koostuu. Mitä hän käytti tässä luomisessa? Pyhää henkeä
        >>

        Eli tulkitsenko oikein että Pyhä henki on "valjastettua" Jumalan energiaa ja tämä valjastaminen tekee siitä siis ainakin "hieman persoonallisen", joka on pyhää?

        Kiitokset pitkästä kirjoituksestasi Pyhästä hengestä, vaikka kysymykseni jäikin siinä hieman auki:)

        Jehova Jumala loi aineellisen kaikkeuden henkensä eli vaikuttavan voimansa avulla. Raamatussa sanotaan varhaisissa muodostumisvaiheissaan olleesta planeetta Maasta, että "Jumalan vaikuttava voima [eli "henki" (ru'ah)] liikehti vesien pinnan yllä" (1Mo 1:2). Psalmissa 33:6 sanotaan: "Jehovan sanalla tehtiin taivaat ja hänen suunsa hengellä koko niiden armeija." Jumalan henki voidaan lähettää mahtavan henkäyksen tavoin antamaan voimaa, vaikka sen kohteen ja Jumalan välillä ei olisi mitään fyysistä kosketusta (vrt. 2Mo 15:8, 10). Siinä missä ihminen käyttäisi käsiensä ja sormiensa voimaa jonkin tekemiseen, Jumala käyttää henkeään. Siksi henkeä sanotaan myös Jumalan "kädeksi" tai "sormiksi" (vrt. Ps 8:3; 19:1 ja Mt 12:28:aa Lu 11:20:een).

        Nykytiede puhuu aineesta järjestyneenä energiana, ikään kuin energiakimppuina, ja tunnustaa, että "ainetta voidaan muuttaa energiaksi ja energiaa aineeksi" (The World Book Encyclopedia, 1987, 13. osa, s. 246). Sen kaikkeuden valtavuus, jota ihminen on tähän mennessä pystynyt tutkimaan kaukoputkillaan, antaa jonkinlaisen aavistuksen siitä pohjattomasta energialähteestä, joka Jehova Jumalassa on. Profeetta kirjoittikin: "Kuka on mitoittanut Jehovan hengen?" (Jes 40:12, 13, 25, 26.)

        ( Raamatun ymmärtämisen opas -I ; Henki)

    • Jari-Jt

      >>>
      Jehovan todistajat pitävät Pyhää henkeä "vain" Jumalan toimivana voimana. Pyhä henki on mainittu Raamatussa usein, mutta sen olemus on jäänyt hieman mystiseksi, joten olen itse lueskellut Jehovan todistajien tulkintaa siitä mielenkiinnolla.
      >
      Yksi "hankala kysymys" Jehovan todistajien tulkinnasta kuitenkin herää. Nimittäin se, että jos Pyhä henki on vain "toimiva voima", niin miksi sen pilkkaaminen on anteeksiantamatonta?
      >
      Homma ei selity sillä, että sitä kautta pilkataan Jumalaa, sillä pojan ja isän pilkka annetaan anteeksi, mutta Pyhän hengen pilkka ei...
      >
      Jos siis Pyhää henkeä pidetään vain toimivana voimana, niin sitä voitaisiin verrata vaikkapa sähköön. Jos tuota "sähkövoimaa" pilkataan, niin sehän on vain epäsuoraa pilkkaamista sähkövoiman käyttäjää kohtaan. Olisi todella epäloogista että "sähkön" käyttäjän pilkka annettaisiin anteeksi, mutta sähkön itsensä pilkkaa ei...

      • admata.

        Ydin lienee tässä:

        >>
        "Tapaus, joka sai Jeesuksen puhumaan sellaisen synnin anteeksiantamattomuudesta, osoittaa sen viittaavan Jumalan hengen toiminnan vastustamiseen, ei petoksen, inhimillisen heikkouden tai epätäydellisyyden vuoksi, vaan tieten tahtoen ja harkitusti.
        >>

        Jos siis kuitenkin tunnustetaan Pyhä henki Jumalan hengeksi, niin eikö silloin Pyhä henki = Jumala?

        Jumalahan on henki:

        Joh. 4:24
        "Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

    • kasvain

      Apostolien tekojen viides luku kertoo muuasta pariskunnasta, Ananiaksesta ja Safirasta jotka myivät omaisuutta ja antoivat siitä osan lahjoituksena vähempiosaisille. Kertomus antaa ymmärtää että Ananias esitti antaneensa kaiken myynnistä saamansa rahan, mitä hän ei kuitenkaan ollut tehnyt. Sitä hänen ei tietenkään olisi tarvinnutkaan tehdä niinkuin Pietari sanoi hänelle neljännen jakeen mukaan. Tämä teko oli Pietarin mukaan "pilkkaa pyhää henkeä vastaan" mitä ei anneta anteeksi, ei nyt eikä sittemmin. Että kysymyksessä on nimenomaan Jumalan pyhä henki käy ilmi seuraavassa jakeessa. Yhdeksännessä jakeessa on sama ajatus.
      Toisin sanoen ne jotka esittävät palvelevansa Jehovaa, mutta itse asiassa tekevät jotain muuta mikä ei näy toisille ihmisille, pilkkaavat pyhää henkeä.

      • Nero

        Joten kaksoiselämän viettotapa ei kannata. Siinä pilkka sattuu omaan nilkkaan.

      • MakMöö

        1.Sa 2:25 UM
        >>Jos ihminen tekee syntiä ihmistä vastaan, niin Jumala toimii sovintotuomarina hänen puolestaan, mutta jos ihminen tekee syntiä Jehovaa vastaan, niin kuka rukoilee hänen puolestaan?>>

      • poimittua

        Apostolien teot 5: 1-10 KR-38
        1. Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,
        2. ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
        3. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
        4. Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
        5. Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.
        6. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
        7. Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
        8. Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan".
        9. Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois."
        10. Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.

        Katsohan tarkkaan:

        "niin että koetit pettää Pyhää Henkeä"; "Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle"; "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?"

      • Jari-Jt
        poimittua kirjoitti:

        Ja pointtisi oli?

      • Jari-Jt

      • Poimittua
        Jari-Jt kirjoitti:

        Sano ihan reippaasti vaan asiasi.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000011434176
        "Tämä teko oli Pietarin mukaan "pilkkaa pyhää henkeä vastaan" mitä ei anneta anteeksi, ei nyt eikä sittemmin. Että kysymyksessä on nimenomaan Jumalan pyhä henki käy ilmi seuraavassa jakeessa."

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000011435224
        >>Katsohan tarkkaan:

        "niin että koetit pettää Pyhää Henkeä"; "Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle"; "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?"

      • kasvain
        poimittua kirjoitti:

        Apostolien teot 5: 1-10 KR-38
        1. Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,
        2. ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
        3. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
        4. Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
        5. Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.
        6. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
        7. Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
        8. Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan".
        9. Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois."
        10. Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.

        Katsohan tarkkaan:

        "niin että koetit pettää Pyhää Henkeä"; "Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle"; "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?"

        Jotain erikoista siinä?

      • tyvi
        kasvain kirjoitti:

        Jotain erikoista siinä?

        Kerro ihmeessä minullekin

    • Opas 1

      Kun siis sanoja ru'ah ja pneu'ma käytetään Jumalan pyhästä hengestä, ne tarkoittavat Jumalan näkymätöntä vaikuttavaa voimaa, jonka avulla hän toteuttaa jumalallisen tahtonsa ja tarkoituksensa. Se on "pyhä", koska se on peräisin Hänestä eikä maallisesta lähteestä ja koska se on "pyhyyden henkenä" vapaa kaikesta turmeluksesta (Ro 1:4). Se ei ole pelkästään Jehovan "voima", sillä tällä sanalla käännetään pikemminkin muita alkukielten käsitteitä (hepr. ko'ah; kreikk. dy'na.mis). Sanoja ru'ah ja pneu'ma käytetään läheisessä yhteydessä tai jopa rinnakkain näiden "voimaa" tarkoittavien sanojen kanssa, mikä osoittaa, että niiden välillä on läheinen yhteys mutta kuitenkin selvä ero (Mi 3:8; Sak 4:6; Lu 1:17, 35; Ap 10:38). "Voima" on pohjimmaltaan kyky toimia ja tehdä jotain, ja se voi olla piilevänä eli toimettomassa tilassa jossakussa tai jossakin. "Vaikuttava voima" kuvaa sen sijaan tarkemmin johonkuhun tai johonkin kohdistettua tai käytettyä energiaa, ja se voidaan määritellä "vaikutukseksi, joka saa tai pyrkii saamaan aikaan liikettä tai liikkeen muutosta". "Voimaa" voitaisiin verrata paristoon varastoituun energiaan, kun taas "vaikuttavaa voimaa" voitaisiin verrata tällaisesta paristosta lähtevään sähkövirtaan. "Vaikuttava voima" edustaa näin ollen tarkemmin Jumalan henkeä tarkoittavien heprealaisten ja kreikkalaisten sanojen merkitystä, ja tätä tukee Raamatun huolellinen tarkastelu.
      Lainattu Raamatun tutkimisen opas osa 1.

    • Pyhä Henki eli Gabriel

      Jos haluaa saada paremman selvityksen kahden eri
      Pyhän Hengen olemassaolosta ja toiminnasta ja mi-
      tä nimiä persoonallisesta Pyhästä Hengestä on käy-
      tetty aikojen alusta alkaen,niin kannattaa lukea
      kotisivuni tiedot.

      "Ennen luomista olevasta ajanjaksosta Gabrieliin
      Ennen luomisen alkua Jumala vietti 48000:n vuoden pituista ajanjaksoa(?).Jumala (Veeda-kirjallisuudessa Karanodakasayi Visnu eli Maha-Visnu) alkoi luomisen Jupiterin eli Kolobin läheltä (Opin ja liittojen kirjan Aabrahamin kirjan 3:s luku 16:sta jae).Hän oli yksin luomisen alussa eikä ketään ollut vielä olemassa hänen alkaessaan luoda ainetta.Avaruus tai olemassaolo oli ennen luomisen alkua aineeton.Oli vain tyhjä hiljaisuus ja Jumala alkoi käyttää ensimmäistä kertaa luomisvoimaansa (Pyhä Henki).6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Narayana eli Garbhodakasayi Visnu eli Visnu).Sana syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Vamana?Vamana saattoi olla Fanuelkin mutta epätodennäköistä (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Joosuana,Joosadakin poikana (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11).Hän eli myös noin 550 eKr Intiassa nimellä Maitreya eli Boddhisattva ja sitäkin myöhemmin Joosefin poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21).4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassoloon Pyhä Henki joka sai myöhemmin nimen Gabriel.(Veeda-kirjallisuudessa Ksirodakasaui Visnu).Alkuun

      Pyhästä Hengestä eli Gabrielista Veeda-kirjan eksytykseen
      Pyhä Henki eli Gabriel syntyi myöhemmin Varahadevana,villisika-inkarnaationa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Sutapan ja Prsnin poikana Prsnigarbhana (Veeda-kirjallisuus).Prsnigarbhan ja hänen vaimonsa ainoa lapsi (poika) oli taivaassa nimeltään Varuna(?).Varuna(?) syntyi myöhemmin 1647 jKr Chesterissä (Delawaressa) Amerikassa nimellä Laurence Marttinen (Mortonson). Prsnigarbhan isä Sutapa oli Brahmanin eli Aadamin (Raamattu) kymmenestä pojasta nuorin (Sanat-kumara Veeda-kirjallisuudessa).Pyhä Henki eli Gabriel eli vielä myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Upendrana (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Dasarathan ja Kaysalyan poikana Ramana (Ramacandra) ja sitäkin myöhemmin Devakin ja Vasudevan poikana Krsnana (Veeda-kirjallisuus).Kasyapa ja Aditi eivät olleet aikaisemmassa elämässään Sutapa ja Prsni eikä myöhäisemmässä elämässään Vasudeva ja Devak, vaikka Veeda-kirjoissa niin mainitaankin.Veeda-kirjoissa mainitaan myös Kasyapan ja Aditin olleen Raman (Ramachandra) vanhemmat Dasaratha ja Kaysalya mikä ei ole totta.Kasyapa (Uriel) ei myöskään elänyt 1400-luvulla jKr Sri Jagannatha Misrana,Srimati Saci-devin puolisona kuten Veeda-kirjoissa sanotaan (vertaa enkeli Moronia koskevaan eksytykseen).Alkuun

      6:n vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta kuudenteen luomispäivään

      6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen.Maata luomassa oli myös Sana ja Pyhä Henki (Gabriel).6 vuorokautta Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä alkoi ensimmäinen luomispäivä.Tuo ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta,Jumalan voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä,niin että maa laajeni.Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel(Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso."

    • admata.

      Jehovan todistajien kanta selvisi ja muitakin näkemyksiä tuli hyvin esiin:)

      Oma näkemykseni asiaan ei ole perinteinen kolmiyhteinen tulkinta, jossa Pyhä henki olisi yksi Jumalan persoonista, mutta ei myöskään Jehovan todistajien kanta.

      Itse ajattelen niin yksinkertaisesti että kerran Raamatussa on sanottu "Jumala on henki" (Joh. 4:24) ja koska Jumala on Pyhä, niin Pyhä henki = Jumala.

      Siinä olen samaa mieltä Jehovan todistajien kanssa että Pyhä henki ei ole persoonallinen, mutta siinä näkemyksemme eroavat etten pidä myöskään Jumalan todellista olemusta persoonallisena, sillä persoona on aina pakostakin rajoittunut. Jumala ei ole rajoittunut, vaan kaikkivaltias joka voi halutessaan ottaa persoonallisen muodon (Isä tai poika) sekä vaikuttaa niissä, mutta mikään persoona ei ole Jumalan, kaikkein korkeimman, todellinen olemus.

      Pilkka persoonaa vastaan voidaan antaa anteeksi, mutta Pyhän hengen pilkka on anteeksiantamatonta koska se on Jumalan kaikkein pyhin muoto. Itse pilkan sisällöstä olen samaa mieltä Jehovan todistajien kanssa. Moista syntiä ei voi todellakaan vahingossa tehdä, vaan kyseessä on tietoinen pyhäksi ja hyväksi tunnistamansa vastustaminen ja herjaaminen.

      Tarkoitukseni ei ole "lähetyssaarnata" omaa näkemystäni, enkä koe tarvetta väitellä aiheesta, mutta ajattelin että on korrektia ilmoittaa omakin näkemykseni kun kerran kysyn sitä toisilta:)

      • Hyvä

        "ajattelin että on korrektia ilmoittaa omakin näkemykseni kun kerran kysyn sitä toisilta:)"

        Kaikki jotka kritisoivat Jehovan todistajien näkemyksiä, voisivat kertoa myös omansa.

    • suupaltti

      raamatussa mikä on pyhän hengen pilkkaa.jos pyhä henki on se minkä välityksellä tullaan eläväksi. niin eikö sen pilkkaa ole silloin murha tai itsemurha eli se joka tappaa toisen pilkkaa pyhää henkeä. se jonka välityksellä kuollaan pilkkaa pyhää henkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2066
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1728
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1402
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1200
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1198
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1041
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      959
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      957
    Aihe