1.Mooseksen kirja:
25:8 Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
Minne Aabraham kuoltuaan meni?
Heimonsa tykö... eli minne?
28
1106
Vastaukset
- sinne
helvettiin kirkkoraamatun mukaan.
>>Juutalaiset, muslimit ja kristityt ovat vuosisatojen ajan tehneet matkoja tähän paikkaan.
Se sijaitsee ikivanhassa Hebronin kaupungissa Jerusalemista etelään. Rakennusta sanotaan sekä Haram el-Khaliliksi että Patriarkkojen haudaksi. Monet todellakin pitävät sitä patriarkkojen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin sekä heidän vaimojensa Saaran, Rebekan ja Leean hautapaikkana.
Palautetaanpa mieleemme Raamatusta, että kun Aabrahamin rakas vaimo Saara kuoli, Aabraham osti hautapaikaksi luolan ja vähän maata Makpelasta Hebronin läheltä (1. Mooseksen kirja 23:2–20). Myöhemmin hänet itsensäkin haudattiin tänne samoin kuin muita perheenjäseniä. Satojen vuosien kuluttua Herodes Suuri rakensi perimätiedon mukaisen hautapaikan ympärille vaikuttavan rakennuksen, jota eri valloittajat muuttivat ja laajensivat ajan mittaan omien uskomustensa mukaisesti.
Heti kun astuu sisään, näkyy kuusi kenotafia (hautamuistomerkkiä tai tyhjää hautaa). Aabrahamin pojan Iisakin hauta on merkitty. Sen vieressä ovat lattian läpi vievät aukot, joista on päästy kerrosta alemmas. Tutkijat ovat löytäneet kammioita, joissa on saattanut olla lukuisia vanhoja luita.>> w94 15/6 s.32- theos
...palataan asiaan vielä muutoinkin, mutta tarkennahan yksi asia.
Jos tuo paikka oli se, jonka Aabraham hankki Saaran hautapaikaksi, niin miten Aabraham on voitu ikäänkuin asettaa heimonsa eli esi-isiensä luo hautaan, jos tuota paikkaa ei ollut olemassa jo aikaisemmin?
Kuinka allaoleva raamatun kohta on selityksesi valossa ymärrettävä, eli Mooses ja Aaron kuolivat kokonaan eri vuorille?
32:48 Ja Herra puhui Moosekselle sinä samana päivänä sanoen:
32:49 "Nouse tänne Abarimin vuoristoon, Nebon vuorelle, joka on Mooabin maassa vastapäätä Jerikoa, ja katsele Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisten omaksi.
32:50 Ja sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi tykö, niinkuin sinun veljesi Aaron kuoli Hoorin vuorella ja tuli otetuksi heimonsa tykö,
Nuo paikat, joissa Mooses ja Aaron otettin 'heimonsa tykö', ei liity mitenkään esittämääsi paikkaan. Miten selität siis 'heimosi tykö' ottamisen heidän kohdallaan? - sinne
theos kirjoitti:
...palataan asiaan vielä muutoinkin, mutta tarkennahan yksi asia.
Jos tuo paikka oli se, jonka Aabraham hankki Saaran hautapaikaksi, niin miten Aabraham on voitu ikäänkuin asettaa heimonsa eli esi-isiensä luo hautaan, jos tuota paikkaa ei ollut olemassa jo aikaisemmin?
Kuinka allaoleva raamatun kohta on selityksesi valossa ymärrettävä, eli Mooses ja Aaron kuolivat kokonaan eri vuorille?
32:48 Ja Herra puhui Moosekselle sinä samana päivänä sanoen:
32:49 "Nouse tänne Abarimin vuoristoon, Nebon vuorelle, joka on Mooabin maassa vastapäätä Jerikoa, ja katsele Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisten omaksi.
32:50 Ja sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi tykö, niinkuin sinun veljesi Aaron kuoli Hoorin vuorella ja tuli otetuksi heimonsa tykö,
Nuo paikat, joissa Mooses ja Aaron otettin 'heimonsa tykö', ei liity mitenkään esittämääsi paikkaan. Miten selität siis 'heimosi tykö' ottamisen heidän kohdallaan?helvettiin kirkkoraamatun mukaan.
- theos
sinne kirjoitti:
helvettiin kirkkoraamatun mukaan.
...onko se helvetti tuolla esittämässäsi hautamuistopaikassa vai missä se heimo oleskelee?
Miten nuo kuolleet otettiin sinne? - sinne
theos kirjoitti:
...onko se helvetti tuolla esittämässäsi hautamuistopaikassa vai missä se heimo oleskelee?
Miten nuo kuolleet otettiin sinne?hautaan.
Nykyään on sukuhautoja. - theos
sinne kirjoitti:
hautaan.
Nykyään on sukuhautoja.Mooses ja Aaron olivat veljeksiä. nuo vuoret eivät miun käsittääkseni olleet mitään heidän sukunsa perinteisiä asuin/hautaamispaikkoja. Etenkään, kun kyse oli eri vuorista.
Voisitko koittaa tarkentaa selitystäsi? - sinne
theos kirjoitti:
Mooses ja Aaron olivat veljeksiä. nuo vuoret eivät miun käsittääkseni olleet mitään heidän sukunsa perinteisiä asuin/hautaamispaikkoja. Etenkään, kun kyse oli eri vuorista.
Voisitko koittaa tarkentaa selitystäsi?Aloituksesi teksti on tämä:
>> 1.Mooseksen kirja:
25:8 Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
Minne Aabraham kuoltuaan meni?>>
Onko Aabrahamin sukuhauta vuorella? - theos
sinne kirjoitti:
Aloituksesi teksti on tämä:
>> 1.Mooseksen kirja:
25:8 Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
Minne Aabraham kuoltuaan meni?>>
Onko Aabrahamin sukuhauta vuorella?...samaa asiaa pitää jauhaa ja uudelleen näyttää?
Jumala Moosekselle:
32:49 "Nouse tänne Abarimin vuoristoon, Nebon vuorelle, joka on Mooabin maassa vastapäätä Jerikoa, ja katsele Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisten omaksi.
32:50 Ja sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi tykö, niinkuin sinun veljesi Aaron kuoli Hoorin vuorella ja tuli otetuksi heimonsa tykö,
- vertaa toisiinsa
Jaakob sanoi ennen kuolemaansa:
"Minut otetaan pois heimoni tykö; haudatkaa minut isieni viereen, siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla,
luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta Kanaanin maassa, jonka vainion Aabraham osti heettiläiseltä Efronilta perintöhaudakseen."
1. Moos. 49 : 28 - 33
28. Nämä ovat kaikki Israelin sukukunnat, luvultaan kaksitoista, ja tämän puhui heille heidän isänsä siunatessaan heidät; hän siunasi jokaisen erikseen erityisellä siunauksella.
29. Ja hän käski heitä ja sanoi heille: "Minut otetaan pois heimoni tykö; haudatkaa minut isieni viereen, siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla,
30. luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta Kanaanin maassa, jonka vainion Aabraham osti heettiläiseltä Efronilta perintöhaudakseen.
31. Siihen on haudattu Aabraham ja hänen vaimonsa Saara, siihen on haudattu Iisak ja hänen vaimonsa Rebekka, ja siihen minäkin hautasin Leean,
32. siihen vainioon, joka luolineen on ostettu heettiläisiltä."
33. Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö- theos
...komenttini ja selitä sitten niiden valossa vielä uudelleen tämä vastauksesi.
- sinne
theos kirjoitti:
...komenttini ja selitä sitten niiden valossa vielä uudelleen tämä vastauksesi.
minne?
- theos
sinne kirjoitti:
minne?
...että en tiedä ja siksi kysynkin teiltä viisailta (onhan JuhaniP jo moneen otteeseen sanonut minulta puuttuan ymmäryskykyä) raamatun tutkimisen asiantuntijoilta.
Vastauksia ja selityksiä kaivataan edelleen! - sinne
theos kirjoitti:
...että en tiedä ja siksi kysynkin teiltä viisailta (onhan JuhaniP jo moneen otteeseen sanonut minulta puuttuan ymmäryskykyä) raamatun tutkimisen asiantuntijoilta.
Vastauksia ja selityksiä kaivataan edelleen!Sinulla on CD, jonka sait kuolleelta sukulaiselta vai oliko se niin, että sait sen naapurilta. Sillä ei ole merkitystä, mistä sen sait. Mutta joka tapauksessa tutki sieltä. Onhan tässä koko yö aikaa.
- theos
sinne kirjoitti:
Sinulla on CD, jonka sait kuolleelta sukulaiselta vai oliko se niin, että sait sen naapurilta. Sillä ei ole merkitystä, mistä sen sait. Mutta joka tapauksessa tutki sieltä. Onhan tässä koko yö aikaa.
...siksi kysynkin teiltä palstan viisailta selittäjiltä.
- sinne
theos kirjoitti:
...siksi kysynkin teiltä palstan viisailta selittäjiltä.
Jospa huomenna palstalla tapaamme viisaimpia kuin me kaksi yhteensä.
- sinne
theos kirjoitti:
...siksi kysynkin teiltä palstan viisailta selittäjiltä.
Ihminen kuollessaan lakkaa tyystin olemasta (Saarn 9:5,6,10; Hesekiel 18:4; Saarn 3:19,20). Mutta vanhurksas säilyy Jehovan muistissa kaikkine hengellisine ja henkisine kykyineen, ylösnousemuksen saadakseen.
- virtasen kalle
theos kirjoitti:
...siksi kysynkin teiltä palstan viisailta selittäjiltä.
tykö tarkoittaa muinaisten israelilaisten tapaa kerätä vainajien luut ruumiin maaduttua yhteen hautaan, jossa oli koko suku tai ainakin laaja perhe "koolla".
- theos
sinne kirjoitti:
Jospa huomenna palstalla tapaamme viisaimpia kuin me kaksi yhteensä.
...edelleen toivossa.
- theos
sinne kirjoitti:
Ihminen kuollessaan lakkaa tyystin olemasta (Saarn 9:5,6,10; Hesekiel 18:4; Saarn 3:19,20). Mutta vanhurksas säilyy Jehovan muistissa kaikkine hengellisine ja henkisine kykyineen, ylösnousemuksen saadakseen.
...esittämääni kysymykseen.
- theos
virtasen kalle kirjoitti:
tykö tarkoittaa muinaisten israelilaisten tapaa kerätä vainajien luut ruumiin maaduttua yhteen hautaan, jossa oli koko suku tai ainakin laaja perhe "koolla".
...Moosesta ja Aaronia koskeva kohta ja selitä sitten uudelleen.
- virtasen kalle
theos kirjoitti:
...Moosesta ja Aaronia koskeva kohta ja selitä sitten uudelleen.
niin yleinen kuolemaa merkitsevä sanonta että sitä on käytetty silloinkin kun luut ovat jääneet keräämättä loppupaikkaan tai kun heimopääällikkö aloitti sukunsa uuden hautapaikan. Verbihän on asf (alef samech peh) kerätä. Mikä on oma pointtisi tässä?
- theos
virtasen kalle kirjoitti:
niin yleinen kuolemaa merkitsevä sanonta että sitä on käytetty silloinkin kun luut ovat jääneet keräämättä loppupaikkaan tai kun heimopääällikkö aloitti sukunsa uuden hautapaikan. Verbihän on asf (alef samech peh) kerätä. Mikä on oma pointtisi tässä?
...on kysymys siitä, miten nuo raamatun kirjoittaneet juutalaiset uskoivat tuolloin. Uskoivatko he, että kun ihminen kuolee, niin hänestä ei jää jäljelle muuta, kuin JT:n opin mukainen muistikuva Jumalan mieleen.
Vai uskoivatko he, että on olemassa 'sielu', joka kuoleman jälkeen jossain vaiheessa pääsee taivaaseen tai joutuu helvettiin.
Vai uskoivatko he, että on jokin epämääräinen henki, ymmärryskyvytön elämän voima, jonka Jumala taltio johonkin myöhäisempää ko. ihmisen henkiinherättämistä varten.
Mitä siis 'ottaminen heimonsa tykö' merkitsee?
Ps. Mainitsemaasi luiden keräämistä yhteiseen hautaan se ei kuitenkaan tarkoita. - virtasen kalle
theos kirjoitti:
...on kysymys siitä, miten nuo raamatun kirjoittaneet juutalaiset uskoivat tuolloin. Uskoivatko he, että kun ihminen kuolee, niin hänestä ei jää jäljelle muuta, kuin JT:n opin mukainen muistikuva Jumalan mieleen.
Vai uskoivatko he, että on olemassa 'sielu', joka kuoleman jälkeen jossain vaiheessa pääsee taivaaseen tai joutuu helvettiin.
Vai uskoivatko he, että on jokin epämääräinen henki, ymmärryskyvytön elämän voima, jonka Jumala taltio johonkin myöhäisempää ko. ihmisen henkiinherättämistä varten.
Mitä siis 'ottaminen heimonsa tykö' merkitsee?
Ps. Mainitsemaasi luiden keräämistä yhteiseen hautaan se ei kuitenkaan tarkoita.tuli käsitys erillisestä kuoleman jälkeen säilyvästä sielusta hyvin myöhään kreikkalaisen filosofian kautta, jonka keksintöä se on.
Vanhassa Israelin kultissa ihminen oli sielu, ei ollut erillisyyttä. Helvettiä juutalaisuudessa ei ole vieläkään ja oppi kuolemanjälkeisestä elämästä yleensäkin epäselvä, vaikka rabbiininen juutalaisuus sen matkan varrella omaksuikin.
Isien luo keräämisestä katso esim. Dever:Did God have a wife. s.244 (Eerdmanns 2005) - theos
virtasen kalle kirjoitti:
tuli käsitys erillisestä kuoleman jälkeen säilyvästä sielusta hyvin myöhään kreikkalaisen filosofian kautta, jonka keksintöä se on.
Vanhassa Israelin kultissa ihminen oli sielu, ei ollut erillisyyttä. Helvettiä juutalaisuudessa ei ole vieläkään ja oppi kuolemanjälkeisestä elämästä yleensäkin epäselvä, vaikka rabbiininen juutalaisuus sen matkan varrella omaksuikin.
Isien luo keräämisestä katso esim. Dever:Did God have a wife. s.244 (Eerdmanns 2005)...joskus jostain lukeneeni, että tämä esittämäni kolmas vaihtoehto...
>Vai uskoivatko he, että on jokin epämääräinen henki, ymmärryskyvytön elämän voima, jonka Jumala taltio johonkin myöhäisempää ko. ihmisen henkiinherättämistä varten.<
...olisi lähinnä sitä, miten nuo VT:n ajan juutalaiset uskoivat. - Mistä luit?
theos kirjoitti:
...joskus jostain lukeneeni, että tämä esittämäni kolmas vaihtoehto...
>Vai uskoivatko he, että on jokin epämääräinen henki, ymmärryskyvytön elämän voima, jonka Jumala taltio johonkin myöhäisempää ko. ihmisen henkiinherättämistä varten.<
...olisi lähinnä sitä, miten nuo VT:n ajan juutalaiset uskoivat.Et Raamatusta?
- theos
Mistä luit? kirjoitti:
Et Raamatusta?
...asia ei täsmällisesti ilmene. Tuon tiedon olen lukenut joskus juutalaisten omasta uskoaan ja historiaansa koskeneesta kirjoituksesta.
Tässä pikaisesti netistä kaivettu kirkon näkemys juutalaisuudesta:
JUUTALAISUUS
Käsitykset elämästä ja kuolemasta
Kuolemalla on tärkeä sija juutalaisessa ajattelussa. Ihmisen väliaikainen vaellus maan päällä kestää vain ohikiitävän hetken, jona aikana valmistaudutaan tulevaan maailmaan. Kuollessaan ihminen siirtyy ikään kuin eteisestä tuonpuoleiseen "suureen saliin".
Juutalainen uskoo vakaasti sielun elävän edelleenkin ruumiin muututtua tomuksi. Tuonuoleiselle elämälle ei juutalaisuudessa kuitenkaan anneta täsmällistä sisältöä tai muotoa. Tuonpuoleista elämää ei jaeta taivaaseen ja helvettiin, eikä juutalaisuudessa tunneta ikuisen kadotuksen käsitettä. Perusajatus on, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen jonkinlaisessa uudessa tilassa: ylösnousemuksessa ja paratiisissa. Usko ja teot tässä maailmassa vaikuttavat tulevaan elämään, autuaat jatkavat elämäänsä paratiisissa, syntiset saavat rangaistuksen. Tilinteon hetkellä toteutuu kaikki se oikeamielisyys, joka on jäänyt maan päällä täyttymättä. Sitä vastoin juutalainen ei pohdi, miten hänet palkitaan tai miten häntä rangaistaan kuoleman jälkeen. - påhdiskelija
theos kirjoitti:
...joskus jostain lukeneeni, että tämä esittämäni kolmas vaihtoehto...
>Vai uskoivatko he, että on jokin epämääräinen henki, ymmärryskyvytön elämän voima, jonka Jumala taltio johonkin myöhäisempää ko. ihmisen henkiinherättämistä varten.<
...olisi lähinnä sitä, miten nuo VT:n ajan juutalaiset uskoivat.Mullakin on semmonen kutina että asia olisi ollut niin kuin sanot.
- virtasen kalle
theos kirjoitti:
...asia ei täsmällisesti ilmene. Tuon tiedon olen lukenut joskus juutalaisten omasta uskoaan ja historiaansa koskeneesta kirjoituksesta.
Tässä pikaisesti netistä kaivettu kirkon näkemys juutalaisuudesta:
JUUTALAISUUS
Käsitykset elämästä ja kuolemasta
Kuolemalla on tärkeä sija juutalaisessa ajattelussa. Ihmisen väliaikainen vaellus maan päällä kestää vain ohikiitävän hetken, jona aikana valmistaudutaan tulevaan maailmaan. Kuollessaan ihminen siirtyy ikään kuin eteisestä tuonpuoleiseen "suureen saliin".
Juutalainen uskoo vakaasti sielun elävän edelleenkin ruumiin muututtua tomuksi. Tuonuoleiselle elämälle ei juutalaisuudessa kuitenkaan anneta täsmällistä sisältöä tai muotoa. Tuonpuoleista elämää ei jaeta taivaaseen ja helvettiin, eikä juutalaisuudessa tunneta ikuisen kadotuksen käsitettä. Perusajatus on, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen jonkinlaisessa uudessa tilassa: ylösnousemuksessa ja paratiisissa. Usko ja teot tässä maailmassa vaikuttavat tulevaan elämään, autuaat jatkavat elämäänsä paratiisissa, syntiset saavat rangaistuksen. Tilinteon hetkellä toteutuu kaikki se oikeamielisyys, joka on jäänyt maan päällä täyttymättä. Sitä vastoin juutalainen ei pohdi, miten hänet palkitaan tai miten häntä rangaistaan kuoleman jälkeen.juutalaisuuden käsitys, ei varhemman ajan. Ne joiden luut koottiin esi-isien tykö eivät uskoneet enää nousevansa yhtään mihinkään.
Kirjoitus jota lainaat lienee Ove S:n? Mieleen tuosta heti kuitenkin tuli juutalaisen koulun opetussuunitelma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922