Vielä 10-20 vuotta sitten Perttilä oli todella mukavaa seutua. Ja vieläpä arvostettu alue Lohjalla. Kummallisesti olosuhteet ovat muuttuneet. Perttilän reuna-alue kuten Sauvonrinteen asuma-alue on muuttunut slummiksi.
Sauvonrinteen alueella on viime vuosina ollut asukkaiden vaihtuvuus suurta. Alueen rakennuskanta on surkean aneemista ja rappion merkit ovat selvät. Asukkailla on selvästi psyykkisiä ongelmia jotka taas säteilevät erilaisina oireiluina alueella.
On kotieläimien fanaattisia vihaajia, on lasten ja nuorison vihaajia sekä kaikenlaisia sairaita häiriköitä. Turhautuneet eläkeläiset ja työttömät tekevät asumisen hankalaksi. Eräs pariskunta (nainen on romaanisukua) ovat jo parikymmentä vuotta häiriköineet alueella kiroillen ja huutaen eikä loppua näy.
Alueen maine on johtamassa asuntojen myynnin vaikeutumiseen siten että alueelta ei tahdo enää päästä muuttamaan muualle. Ongelmiin kuuluu myös pysäköintipaikkojen riittämättömyys. Paikoitusalue on mitoitettu aivan riittämättömäksi, sekin koettelee asukkaiden hermoja.
Perttilän surkein paikka
5
910
Vastaukset
- Allan Forström
Miksi haukkua koko Perttilää kun kuitenkin kyseessä on vain muutaman taloyhtiön ongelmat.
- Kauan Perttilässä asunut
Häiriökäyttäytymistä on Perttilän koulun ympäristössä ja Spar-kaupan ympäristössäkin. Ja oikeastaan koko Perttilän alueella. Ei Perttilä enää ole entisensä. Kuitenkin Muijalan puoleinen osa Perttilästä on varsin epämiellyttävää asua.
- ööö
Kauan Perttilässä asunut kirjoitti:

sparin seudulla on haska asua, katsella kun mäntynummelalaiset hakee kaljaa kaupasta ja PV:llä poltetaan kumia Sparin kaupalla ja nyt joku pörrää mänttärissä traktorissakin=)
- Pera perttilästä
Kauan Perttilässä asunut kirjoitti:
Häiriökäyttäytymistä on Perttilän koulun ympäristössä ja Spar-kaupan ympäristössäkin. Ja oikeastaan koko Perttilän alueella. Ei Perttilä enää ole entisensä. Kuitenkin Muijalan puoleinen osa Perttilästä on varsin epämiellyttävää asua.
Onk häiriö käyttäytyminen sitä että on nuori ja liikkuu suuremmassa ryhmässä kuin kaksi henkilöä?
Kyllä se kuulkaa kalkkikset on niin että harva meistä nousee jo kohdussa seisomaan. - perttilässä asuva
Kauan Perttilässä asunut kirjoitti:
Häiriökäyttäytymistä on Perttilän koulun ympäristössä ja Spar-kaupan ympäristössäkin. Ja oikeastaan koko Perttilän alueella. Ei Perttilä enää ole entisensä. Kuitenkin Muijalan puoleinen osa Perttilästä on varsin epämiellyttävää asua.
tämä perettilähän on oikeen hyvä paikka asua...minä en ole tavannut ollenkaan mitään häiriötä täällä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242351Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411930Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241846Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91649Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17970- 63835
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2768