Mä olen ihan yksin..hyvä ystäväni teki itsemurhan kaksvuotta sitten ja olisin ehkä voinut tehä jotain mutta kun en tienny tai aavistanu mitään en tajunnu..syyllisyydentunne painoi mieltäni kauan..mutta sitten lopulta sain elämäni järjestykseen ja asiat menivät hyvin.. luokkakavereihin tutustuin kunnolla vasta ystäväni kuoleman jälkeen..ennen olin ollut se pieni hiljainen tyttö luokan perällä..en ollut mikään nörtti tai kummajainen olin vaan paljon omissa maailmoissani ja välitunnit olin ylempiluokkalaisten kanssa jossa ystävänikin oli..niin luokkakavereihin tutustuin ja sain kavereita mutta en ikinä niin hyviä kun ystäväni oli ollut...no aika kului ja viime toukokuussa sain puhelinsoiton jota en olisi halunnut poikaystäväni oli poistunut omin käsin elämästä ja minua odotti jäähyväiskirje hänen kotonaan..sen jälkeen olen harkinnut itsemurhaa..ja kokeillutkin sitä mutta en ole vielä onnistunut..tuntuu kun olisin joku paholainen jonka ympäriltä katoaa kaikki ihmiset...olen nyt ihan yksin kukaan ei vaan ymmärrä mua!!! isäni kuoli ku olin alle kaksi ja äitini oli vielä synnytys sairaalassa äitini jäi yksin viikonvanhan lapsen kanssa ja minun alle kaksivuotiaan...tuntuu kun kukaan ei välittäisi tai rakastaisi..ja juuri kun oot saanu elämänhalun ja ajattelet että on maailmassa edes yksi ihminen joka sinua rakastaa niin sekin poistuu ja jättää yksin..se sattuu!!!!
Yksin...
-tyttö yksinäinen-
3915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla oli ongemia nuoresta lähtien vuonna -91 sisko tapetiin... vaihdoimme paikkakuntaa,, äiti ei jaksanut enää elää vaan teki itsemurhan joulukuussa -96 koulussa olin yksinäinen... kiusattiin ym.. isä sairastui vakavaan masennukseen v. 99 ja päätti päivänsä pari vuotta sitten valmistuin amiksesta hyvin paperein -04 samana keväänä kun muutin mummuni luokse samalle paikkakunnalle jossa lapsuuteni ensivuodet vietin.. sain yllättäen töitä metallialalta vaikka olen nainen... elän sinkkuna en ikinä tule saamaan ketään,,, duunissa pörrää jätkiä ympärillä koko ajan... en uskalla luottaa miehiin muistelen usein miten siskolleni kävi ja se vie halut käydä ulkona... itken monesti iltaisin itseni uneen..monet ikäiseni ovat jo hankkineet perheen tai alkaneet seurustella itse en luota kehenkään niin paljon että voisin alkaa seurustella...
viime viikolla joku mies otti mua lenkillä takaapäin kiinni ja kutsui mua siskon nimellä... törmäsin hänen ex-poikakamuunsa yllättäen.. repäisin itseni nopeasti irti ja juoksin pakoon.. tuon jätkän kuuluis olla vielä kivensisällä mutta tuntuu siltä että rikkaiden lapsilla on eri säännöt ja suomessa puhutaan liian pienistä rangastuksista... välillä olen ajatellut mennä puhumaan asiasta työterveyteen mutta en tiedä miten vaitiolovelvollisia ne on...
toivottavasti tämä kipu sisälläni joskus hellittää
Voi että miten kamalalta se kuulosti!!!ja voin kuvitella miltä se tuntuu...niin se vähän on että kiltit ja viattomet ihmiset otetaan meiltä pois.mikä on kyllä niin väärin..!! mutta kiva kun joku vastasi sentään mun viestiin.. :)
Teillä molemmilla on ollut todella vaikea elämä.Olette joutuneet käymään läpi menettämisen tuskan useaan otteeseen.En tiedä, mitä sanoisin särkyneille sydämille, en tiedä miten teitä lohduttaa, mutta haluan teidän tietävän, että olette molemmat oikeasti tärkeitä ihmisiä.Vaikka kaikki ihmiset olisivatkin ympäriltä kadonneet, niin on olemassa eräs, joka ei koskaan kuole, eikä koskaan hylkää, tai jätä yksin.Joskus voi olla ihan hyvä katsastaa tuonne yläilmoihinkin.Sinne saa tuskaansa hutaa.Olette ajatuksissani ja rukouksissani, molemmat!
Enkeleitä elämäänne!Toivon sydämestäni, että vielä näette tunnelin päässä valoa ja toivoa!Voimia!:)