Nokian työntekijät tuo lintuinfluenssan Suomeen

Nokialla on paljon töissä kiinalaisia työntekijöitä, ainakin täällä Tampereella, ja he tuovat jostakin omia eväitään, mm. ankasta tehtyjä ruokia Suomeen ja mutustelevat niitä. Näitä ruokia tai niiden alkuperää ei kukaan tarkista, koska ne tuovat ne kotoaan Kiinasta. Kaksi kiinalaista viimeviikolla alkoi yskimään ja valittivat flunssaa ja kun hakeutuivat työterveyslääkäriin, niin heitä ei ole sen jälkeen näkynyt. Heidän puhelimensakin ovat kiinni! Edes heidän esimiehensä ei tiedä, missä kaverit ovat. Lisäksi kaikki heidän eväänsä oli poistettu jääkaapista seuraavana yönä.
5322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rutsissa sorsien joukkokuolemat todettiin tavallisesta flunsasta ja vanhuudesta aiheutuneiksi. Tämä on sorsahistorian ensimmäinen tapaus kun heidän keskuudessaan sattuneet, selittämättömät kuolemantapaukset ovat osoittautuneet flunssasta aiheutuneiksi. Myöskään sorsahistoria ei tunne tapauksia jossa lajitovereita olisi samanaikaisesti kuukahtanut useita yksilöitä vanhuuteen kesken syömäpuuhien. Elämme historiallisia aikoja kun sossut vehkeilevät jo sorsienkin kuolinsyytutkimuksen parissa.

Äänestä

olemme tuhon partaalla, lintuinfulenssa vaanii jo nurkan takana, äkkiä maapoteroon ja hengityssuojaimet pärstän päälle......
Toi tintti tuolla pihassa on ihan ilmiselvästi sairastunut, se on nokkinut ikkunanpieliä jo jonkin aikaa, hmmm....pitää varmaan viedä lisää ruokaa lintulaudalle, tietenkin kaasunaamari päässä ja suojavaatteet päällä....
Joku luihulainen vei minunkin eväät kaapista..hiton työkaverit, mikään täällä ei ole enää pyhää...

Äänestä

Käykö ne joka päivä kotona Kiinassa tekemässä eväät?????

Äänestä

Onko tämän päivän kohdalta napit nappailtu???

Äänestä

se vielä puuttuu että glopaali yhtiö riistää meiltä hengenkin välillisesti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jonee8 kirjoitti:

Nokialla on paljon töissä kiinalaisia työntekijöitä, ainakin täällä Tampereella, ja he tuovat jostakin omia eväitään, mm. ankasta tehtyjä ruokia Suomeen ja mutustelevat niitä. Näitä ruokia tai niiden alkuperää ei kukaan tarkista, koska ne tuovat ne kotoaan Kiinasta. Kaksi kiinalaista viimeviikolla alkoi yskimään ja valittivat flunssaa ja kun hakeutuivat työterveyslääkäriin, niin heitä ei ole sen jälkeen näkynyt. Heidän puhelimensakin ovat kiinni! Edes heidän esimiehensä ei tiedä, missä kaverit ovat. Lisäksi kaikki heidän eväänsä oli poistettu jääkaapista seuraavana yönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu