Niinistön vaalimainos...

loginomi

tämän aamun "Porvarin Hätähuudossa" eli Aamulehdessa julistaa, että vastakkainasettelu on päättynyt työelämässä; työläiset ja herrasväki ovat muka samaa suomalaisten joukkoa ja vastakkainasettelu on turhaa. Turhaa on todella ollut työntekijöiden ponnistelut työpaikkojensa säilyttämiseksi ja sosiaalisen turvallisuutensa takaamiseksi.

Verratessaan maatamme liikeyritykseen Niinistö todella paljastaa ajatusmaailmansa! Muistuu mieleeni nuoren Niinistön lausahdus Kiinanmatkalla hänen seuratessaa katuelämää Pekingissä:" Sinä päivänä olen tyytyväinen kun suomalaiset raatavat kiinalaisten tavoin jääkaapin kuva silmissään!" Se päivä on porvarillisen yhteiskuntapolitikan tuloksena hyvin lähellä; työntekijät on saatettu taistelemaan keskenään oikeudesta työhön ja työnsä tuloksen oikeudenmukaiseen jakoon!



Suomi ei ole liieyritys, jonka olisi toimittava omistajiensa pillin mukaan, ainakaan jos omistajia on vain kourallinen (ja hekin ulkomailla)!

Suomi on maa ja valtio ja yhteiskunta, jonka pitää toimia kaikkien kansalaisten yheiseksi hyväksi, ei niinkuin liikeyrityksessä vaan yhteisvastuullisessa kansalaisyhteiskunnassa! Ei maassamme voi aloittaa YT-neuvotteluja tuottamatomien kansalaisten hävittämiseksi ja heikoimpien mitätöimiseksi!

17

881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä se on

      Englannissa ei ole työttömyyttä eikä pitkiä leipäjonoja niinkuin "hyvinvointi-Suomessa"

      Englannissa onkin otettu mallia enemmän USA:sta kuin vanhasta sairaasta Euroopasta Saksasta ja Ranskasta joita riivaa alhainen talouskasvu ja suuri työttömyys

      • sumarium summarium

        Oletko saanut varallisuuttasi kevyemmin prosentein, kuin duunari? Kun noin räyhtäilet
        vähävaraisille!


    • mutta tuota

      Demaripellet ne tätä maata pyörittää, on pyörittäneet jo liian kauan. Totta on, että demarit harjoittavat porvarillisempaa politiikkaa kuin porvarit ikinä kehtaisivat.

      • loginomi

        ystävät, eli oikeistodemarit, lasken porvarillisen politiikan toteuttajiin! Yhdessä herraskasituneiden ammattiyhdistyspomojen ja huipputuloilla kansasta vieroitettujen kansanedustajien kanssa omaan pussiin käärien on kansalaisyhteiskunta ja sen hyvinvointipolitiikka kohta historiaa, eli "Wanhaa hywää aikaa"!


      • jakotapa
        loginomi kirjoitti:

        ystävät, eli oikeistodemarit, lasken porvarillisen politiikan toteuttajiin! Yhdessä herraskasituneiden ammattiyhdistyspomojen ja huipputuloilla kansasta vieroitettujen kansanedustajien kanssa omaan pussiin käärien on kansalaisyhteiskunta ja sen hyvinvointipolitiikka kohta historiaa, eli "Wanhaa hywää aikaa"!

        No kerroppa miten nämä oikeisto ja vasuridemarit kuitenkin viihtyvät niin hyvin yhdessä ja ovat kaikissa asioissa samaa mieltä silloin kun asioista päätetään? Kumpi siinä vie ja kumpi vikisee?

        Minusta tilanne on päivänselvä. Koko demarijoukkio ajaa tasan samoja asioita, itsensä ja kavereidensa rikastamista ja kansan kurjistamista. Joku hassahtanut vanha ja rikas taistolainen sieltä välillä tiedottaa miten kovin häntä ahdistaa köyhäin kohtalo mutta voi voi kun sille ei voi mitään tehdä. Sama hyypiö puolustaa kuitenkin nuppi tutisten optioita ja rikkaiden verottamatta jättämistä.

        Huono-osaisten ja yleensä kansan asioiden ja etujen ajaminen jää poikkeuksetta puheiden tasolle niin sdp.ssä kuin muissakin puolueissa sekä myös sdp.n työkalussa, sak.ssa.


      • Taku
        loginomi kirjoitti:

        ystävät, eli oikeistodemarit, lasken porvarillisen politiikan toteuttajiin! Yhdessä herraskasituneiden ammattiyhdistyspomojen ja huipputuloilla kansasta vieroitettujen kansanedustajien kanssa omaan pussiin käärien on kansalaisyhteiskunta ja sen hyvinvointipolitiikka kohta historiaa, eli "Wanhaa hywää aikaa"!

        Pöö sulle hörhö!


      • loginomi
        jakotapa kirjoitti:

        No kerroppa miten nämä oikeisto ja vasuridemarit kuitenkin viihtyvät niin hyvin yhdessä ja ovat kaikissa asioissa samaa mieltä silloin kun asioista päätetään? Kumpi siinä vie ja kumpi vikisee?

        Minusta tilanne on päivänselvä. Koko demarijoukkio ajaa tasan samoja asioita, itsensä ja kavereidensa rikastamista ja kansan kurjistamista. Joku hassahtanut vanha ja rikas taistolainen sieltä välillä tiedottaa miten kovin häntä ahdistaa köyhäin kohtalo mutta voi voi kun sille ei voi mitään tehdä. Sama hyypiö puolustaa kuitenkin nuppi tutisten optioita ja rikkaiden verottamatta jättämistä.

        Huono-osaisten ja yleensä kansan asioiden ja etujen ajaminen jää poikkeuksetta puheiden tasolle niin sdp.ssä kuin muissakin puolueissa sekä myös sdp.n työkalussa, sak.ssa.

        Kyllä puolueessa sisäistä vääntöä käydään, kuten pitääkin.

        Rivijäsen- ja äänestäjäkunta elävät aatteen palon ryydittämänä "toivossa". Valtakunnallinen ja paikallinesn johto elävät sanomansa mukaisessa reaalimaailmassa, jossa on tehtävä myönnytyksiä ja toimittava varovasti, jopa konservatiivisesti!

        Joitain vasemmistodemareita on kansanedustajina toiminut, mutta savusilakan kohtalo on omien taholta vienyt pohjan työltä: Esimerkkinä voisin mainita työvoimapolitiikan tuntijan Heikki Rinteen!


    • -a-a-a-a-a-a

      vai vastakkainasettelu... ehkäpä Sauli puputtaa nyt jonninjoutavia, tai siis EK:n sanomaa kun hiffas ettei tule Tavjalle pärjäämään kun se Conankin niin sano... Huh. Siinähän se tuli, the voice from america says don´t waste your time man....
      Eipä tainnu Sauli muistaa taannoista paperinlakkoa, moista ei oltu nähty sitten!

    • HyvaSylvi

      Sauli Niinistö avasi kampanjansa erinomaisella linjauksella. Vasemmiston markkinoima kahtiajako on menneisyyttä. Kukapa voisi kuvitella esim.lääkäriä paremmin tienaavia paperityöntekijöitä "työläisiksi", "riiston kohteiksi" tms. vanhoilla luokkakantaisilla nimityksillä?

      Suomi on yhteinen yritys. Siinä kannetaan vastuuta kaikista. Mannaa ei sada kuitenkaan taivaasta, kansantalouden täytyy olla kunnossa ja viennin vetää tuontia paremmin. Duunia täytyy tehdä!
      Niinistön kampanja on uutta yhteiskuntaa linjaava. Hyvä näin, vanha sosialistisen agraarilinjan yhdistelmä on viemässä koko maata taantumuksen ja rappion tielle!

      Uuteen nousuun uusilla ajatuksilla! Hyvä Niinistö!
      Katso www.niinisto.net ja liity voittajiin

      • Xerxes900

        Onhan se nyt ISÄNMAA enemmän kuin joka firman paska!
        Yrityksien tehtävä on tuottaa osakkeenomistajille voittoa.
        Yritykset ajattelevat PIENINTÄ mahdollista sijoitusta (kuluja).
        Yritykset irtisanovat HETI kun mahdollista.
        Yritykset luovat MIELIKUVIA (brändeja) joilla kusetellaan markkinoilla mania.
        Yrityksen mittari on TULOS, ei henkinen hyvinvointi.
        Yritykset pakenevat SUOMESTA ennätysvauhtia.
        Yrityksen johtoporras haluaa OPTIOITA jne.

        Mielikuvan valinta on surkea.
        Varsinkin kun valtion valvonta yrityksissä on ollut SURKEAA!


      • Katainen

        presidentin vaaleissa.

        Niinistön kohtalo on sama kuin Esko Ahon, ehkä Sitrasta löytyy Saulille paikka vaikka kopiokoneen käyttäjänä...


      • Palkka...

        Mielestäni tämän teatterin olisi voinut jättää tekemättä...
        Mauttomuuden mauttomuutta, ei edes naurata!
        Kansakunnan varoja tässä käytetään härskisti!
        Tämä aloitus kertoo jo jotain mitä tuleman pitää…
        Saati missä kansakunnan tilassa ollaan... Olisi Saulillakin kuvitellut olevan suhteellisuuden tajua.
        Työläis kellokas ken uskoo uskokoon, tuskin kokoomuksessa kukaan? Kovin on epätoivoisen tuntuista touhua…
        Tarja, lla kovat panokset piipussa ja ylivertainen ylipuolue rajojen, nähtävästi nyt myös kokoomuksen. Sauli parka! Millaisena luulet meidän sinut muistavan, olisiko käväissyt mielessäsi? Muistan erinomaisesti sen jolloin sinulle tarjottiin tätä paikkaa hopea tarjottimella, vaan mitä vastasitkaan meille! Käänsit selkäsi meille ja mumisit kulta häkistä ja sopimattomuuttasi siihen paikkaan… Nyt yrität epätoivoisesti… "Sosialistisen agraarilinjan
        kanattajaksi, vanhoilla luokkakantaisilla nimityksillä"


    • palkkarenkikö

      Niinistö voisi nyt julitauduttuaan "työläis" edun ajajaksi ruveta ajamaan palkkoja ylös samalle viivalle, kuin itselläänkin, mukaanlukien tietysti muut edut huomioiden! Täytyy toivoa vaalien mentyä Niinitön innokkuden jatkuvan myös tulevaisuudessakin, edut kun laahaavat kovasti jäljessä...Ettet saisi populisti leimaa otsallesi! Kiitos tuestasi meille vähä osaisille
      Olisthan voinut tämän Aamuleti tuki kampanjan osoittaa edullisemminkin, mitä tämä muropaketti tulikaan meille maksamaan? Kehtaatko kertoa?

    • Huvittunut-1

      Tosi virkistävä ja positiivinen mainos, jonka "Työväen presidentti"-lause oli raflaavan haastava jopa työväestölle itselleen!

      Halonenhan on viime aikoina puolustanut optiomiljonäärien oikeuksia enemmän kuin kukaan porvariksi katsottava julkkis, joten siinä mielessä Niinistö voikin olla luontevampi ratkaisu työväestön presidentiksi kuin vallanmakuun päässyt Tarja H.

      Se vaatisi vain uutta asennoitumista vasemmistolaisiin ehdokkaihin tottuneilta työntekijöiden edustajilta. :))

      • Entn kok

        Ei muuta. kuin hokkarit jalkaa ja Espalle
        leikkimään...


      • J.kello
        Entn kok kirjoitti:

        Ei muuta. kuin hokkarit jalkaa ja Espalle
        leikkimään...

        samoilla eduilla kasvaa vain lusmureita ja vastuun välttelijöitä.


    • sapettaja

      Ainakin minulle on kehittynyt mu-tu käsitys, että sauli on lähempänä työläistä kuin tarja vaikka ei saulikaan samassa korttelissa työläisen kanssa viihdy. Tarja ei ole kautensa aikana milloinkaan välittänyt työväestä eikä suomen kansasta ylipäätään puheissaan mutta ryntäsi sensijaan heti mediaan kehumaan fortumin optioita hyviksi oikein kohdennetuiksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5505
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2436
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1900
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1635
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1622
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1418
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe