Olen kuulut luotettavasta tieto lähteestä ettu pommin asettamisen takana olisivat olleet ulkoavaruuden vierailijat, jotka ovat uhanneet asettaa lisää vastaavia autopommeja.
Ilmisiä kehoitetaan arkistamaan autonsa tarkoin mahdollisten uhkatekijöiden varalta. Eri viran omaiset uskovat että pommeja on asettettu ympäri suomea moniin autoihin ja ne ovat ajatettua laukemaan tiettyyn aikaan.
Pidetään myös mahdollisella, että pommeja ohjatisiin jostain salaisesta yhdysvaljoten,NSA:n salaisesta koulutus keskuksesta.
Mitään varmaa tietoa asiasta ei olla annettu julkisuuteen mutta suomen armejan valmiutta on nostettu, mys reserviläisiä on kutsuttu palvelukseen.
Viran omaiset korastavat että kaikki on vain "varan vuoksi" eikä syypä paniikkiin ole.
Jo nyt poliisi laitokset ovat ruuhkaantuneet ulos asti ylettyviin jonoihin, kun 10 000 ihmiset yrittävät saada passin päästäkeen pois suomesta.
Julkisudessa on esitettu jo monia arveluia kuka tai mikä maa voisi olla näiden polittisten iskujen takana.
vahvat epäilykset kohdistuvat naapiri maahamme ruotsiin.
Huhujen mukaan ruotsin ilmavoimat ovat täydessä valmiudessa!
suomen puolustus mineisteri pelkääkin että ruotsin tarkoitus olisi iskeä suomen ratekisiin kohteisiin ja murentaa suomen viesti yhteydet.
Joidenkin mukaan sairaalatkin luuluisivat kohteisen listalla.
Ruotsi ei kommentoi tilannetta mitenkään, vaan sanoo että väitteet eivät pidä paikkaansa.
Juuri tulleen tiedon mukaan siljeline a viginlain ovat nostaneet tuntuvasti lippujenhintoja, siitä huolimatta suomalaisia on pyrkimässä ruotsin puolella ja sieltä eteenpäin saksaan.
Suomi on pytänyt venäjältä sotilaalista tukea.
Venäjä lupasikin suomelle 30 000 sotilaan juokon tukemaan mahdollista hyökkäystä.
Kuulemman myös venähän kanssa on neuvoteltu alustavasti biolokisten-ja kemiallisten aseiden käytöstä itsenäisyyttä turvattaessa. Vänäjä olisi halukan kokeilemaan kehuttelemiään "tuotteita" todellisessa tilanteessa.
Täältä linkistä löytyy pari kuvaa, jotka osottavat että nyt ele "Leikin paikka" laitaten presitenkin sanoja.
http://www.kahdeksan.net/1607/
Kello 17.00 alkavan tiedotus tilaisuuden jälkeen kerromme mihin suuntaa lilanne on kehittynyt.
Suomen ilmatila on suljettu! Armejan uudet F-18 hornetit vartioivat ilmatilaamme. käskynä on ampua kyselemättä alas KAIKKI koneet jotka sitä luokkaavat.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Toimittajaksi sulla on pirun huonoja digikuvia. 1.3:sella sä otat noita? Käyppä hakee uus kamera.
Vai että oikein toimittaja voisit tarkistaa ensiksi vaikkapa nuo kirjoitusvirheesi.
Taitaa olla tyhjän toimittaja.
Juttu taitaa olla pikku kaljoissa kirjoitettu?
;)
Aivan tosissaanko joku tällaista soopaa kirjoittaa?
Purkaisit henkiset enerkia varasi :) vaikka pa pöytä laatikko runoiluun...
"tieto lähteestä", "ettu", "arkistamaan", "viran omaiset", "ajatettua", "laukemaan", "mahdollisella", "ohjatisiin", "yhdysvaljoten", "koulutus keskuksesta", "armejan", "mys", "varan vuoksi", "syypä", "poliisi laitokset", "julkisudessa", "esitettu", "arveluia", "naapiri maahamme", "puolustus mineisteri", "ratekisiin", "viesti yhteydet", "joidenkin mukaan", "luuluisivat kohteisen listalla" ,"siljeline a viginlain", "lippujenhintoja", "pytänyt", "sotilalista", "juokon", "Kuulemman", "venähän", "biolokisten", "vänäjä", "halukan", "kehuttelemiään", "osottavat", "ele", "presitenkin", "tiedotus tilaisuuden", "lilanne", "Armejan", "luokkaavat"
Yhteensä 47 sanaa.
Auto pommi, kuulut, kehoitetaan, asettettu, suomea, suomen, korastavat, 10 000 ihmiset, päästäkeen, polittisten, ruotsiin, puolella, saksaan, venäjältä, suomelle, Leikin, suuntaa, hornetit