("Spämmään" tätä useammalle palstalle, koska asia on suunnattoman tärkeä - pahoitteluni niille, joita tämä ärsyttää.)
Mietitäänpä hetken sitä, että jokaisen ihmisen elämä väistämättä päättyy joskus. Tällä päättymisellä viittaan siihen, että jokaiselle nyt maan päällä elossa olevalle ihmiselle on tulossa se hetki, joka jääkin tälle ihmiselle nyt elettävän elämän viimeiseksi hetkeksi.
Aika monet ihmiset varmasti pelkäävät tuota hetkeä - jos eivät tietoisesti, niin alitajuisesti. Sekä uskomattomat, että uskovat.
Onhan sen pelkääminen jossain mielessä ymmärrettävääkin - vähintäänkin tuntemattoman pelkoa siinä varmasti koetaan. Tai ainakin ihmisen itsekkyyden tuntien pelätään sitä, että sittenkin jonain päivänä joudutaan luopumaan ihan kaikesta, mitä on elämän aikana "saavuttanut" ja "itselleen" saanut.
Voi olla niinkin, että pelätään niitä mahdollisesti loppua kohti pahenevia kipuja ja tuskia joita monesti ihminen vanhentuessaan yhä enemmän kokee.
Joku ajattelee niinkin, että kuoleman koittaessa elämä vaan päättyisi. Kaikki loppuisi siihen, ja sillä siisti. Mitään muuta ei enää tulisikaan, eikä siksi olisi mitään syytä pelätäkään. Minun mielestäni tällä ajatuksella vain suljetaan silmät niin, ettei tarvitsisi edes miettiä tuota viimeistä hetkeä sen enempää. Tämäkin lienee jonkinlaista pelkäämistä.
Joku taas uskoo, että tämän elämän jälkeen alkaisi seuraava elämä, jonka aikana saisi jatkaa opiskeluaan niiden asioiden parissa, joita "edellisen elämän" aikana jäi oppimatta. Tälläkin tavalla mielestäni kielletään tai kierretään totuus.
Minuakin pelottaa jonkin verran, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Olen kuitenkin uskoontuloni myötä saanut ymmärtää, että maailmassa todella on ja vaikuttaa kaksi "herraa", jotka ovat Jumala ja saatana. Ensimmäisen keino vaikuttaa ihmisiin on rakkaus, ja jälkimmäisen PELKO.
Olen saanut käsittää, että saamani kutsun ja siihen antamani vastauksen tuloksena pelko on aiheeton. Minulle kuolemaa ei enää ole. Minulle on tosiasia, että elämme vain yhden kerran, ja että elämä ei päätykään heti siihen, kun kuolemme, vaan jos on päättyäkseen, vasta tiettyjen "kuoleman" jälkeisten tapahtumien jälkeen. Myöskin minulle on täysin selvää, että voin vapaaehtoisesti, ilman kenenkään painostusta, itse valita maanpäällisen elämäni aikana sen, mitä minulle noiden kuolemani jälkeisten tapahtumien tuloksena tapahtuu. Toisin sanoen, voin täällä ollessani valita, jatkuuko elämäni vai päättyykö se lopullisesti.
Eikö tämä ole suurenmoista? Minulle on!!
Joku minua viisaampi on sanonut jotain siitä, kuinka elämä kaikkine vaikeuksineenkin on sittenkin vain matkaa kotiin.
Haluatko Sinä valita matkasi päämääräksi kodin?
Tämä on Sinun kutsusi.
Älä vastaa minulle, vastaa Jeesukselle.
Kuoleman pelosta
2
134
Vastaukset
- Nimetön
Kirjoituksesi on varmaan kosketteleva,koska se on kosketellut kaikkia meitä ennen eläneitä,paitsi kahta.
Mni itse tuon kysymyksen edessä tahdon olla kuin Daavid psalmissa 23.
Aluksi Daavid eleli hän muodossa vaan ,kun lähestyttiin pimeyttä,niin silloin Jeesuskin muuttui läheiseksi(sinä).
Eli jos tuo suhteemme pysyisi, niin läheisenä Hänen kanssaan,että sinuksi tulisimme,niin ehkä olisi helpompi kättä ojentaa kun rajalle tullaan.
Ainut askel minkä otamme näkymättömään on ,kun astumme tuon rajan tuolle puolle ja jos emme ole tuttavaatta aiemmin Vapahtajamme kanssa tehneet,niin melko harmaata varmaan on,vaikka kipujenkin keskeltä pois kaipais.
Ajattilin melkein kyynel silmässä,kun vaimoni tuossa äsken töistä kotiutui ja kertoi ,että antoi viimeiset hyvästit eräälle vanhukselle,jonka tunnit ovat lopuillaan.
Kävi tuossa vielä kaupassa ja sanoi ,että Eerikillä vielä valot palaa,eli vielä on tässä ajallisessa mukana.
Me kun jotenkin kiinnymme joihinkin ihmisiin ja kun lopun hetket lähestyvät on vaikea hyvästejä jättää,vaikka hänkin on kuihtunut pienen lapsen kokoon.
Et kyllä täältä lähdetään,miten sit kukin,onkin jo eri asia.Pelko,Taistelu vai Rauha sydämmessä.- frihet
Kokeilempa tuleeko tää nimmarillani kun tuo ylempi ei tullut vai taasko on vaihdettava nimeä.
Eli kirjoitin tuon ylemmän ja nyt kokeeksi tää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760