Kuoleman pelosta

("Spämmään" tätä useammalle palstalle, koska asia on suunnattoman tärkeä - pahoitteluni niille, joita tämä ärsyttää.)

Mietitäänpä hetken sitä, että jokaisen ihmisen elämä väistämättä päättyy joskus. Tällä päättymisellä viittaan siihen, että jokaiselle nyt maan päällä elossa olevalle ihmiselle on tulossa se hetki, joka jääkin tälle ihmiselle nyt elettävän elämän viimeiseksi hetkeksi.

Aika monet ihmiset varmasti pelkäävät tuota hetkeä - jos eivät tietoisesti, niin alitajuisesti. Sekä uskomattomat, että uskovat.

Onhan sen pelkääminen jossain mielessä ymmärrettävääkin - vähintäänkin tuntemattoman pelkoa siinä varmasti koetaan. Tai ainakin ihmisen itsekkyyden tuntien pelätään sitä, että sittenkin jonain päivänä joudutaan luopumaan ihan kaikesta, mitä on elämän aikana "saavuttanut" ja "itselleen" saanut.

Voi olla niinkin, että pelätään niitä mahdollisesti loppua kohti pahenevia kipuja ja tuskia joita monesti ihminen vanhentuessaan yhä enemmän kokee.

Joku ajattelee niinkin, että kuoleman koittaessa elämä vaan päättyisi. Kaikki loppuisi siihen, ja sillä siisti. Mitään muuta ei enää tulisikaan, eikä siksi olisi mitään syytä pelätäkään. Minun mielestäni tällä ajatuksella vain suljetaan silmät niin, ettei tarvitsisi edes miettiä tuota viimeistä hetkeä sen enempää. Tämäkin lienee jonkinlaista pelkäämistä.

Joku taas uskoo, että tämän elämän jälkeen alkaisi seuraava elämä, jonka aikana saisi jatkaa opiskeluaan niiden asioiden parissa, joita "edellisen elämän" aikana jäi oppimatta. Tälläkin tavalla mielestäni kielletään tai kierretään totuus.

Minuakin pelottaa jonkin verran, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Olen kuitenkin uskoontuloni myötä saanut ymmärtää, että maailmassa todella on ja vaikuttaa kaksi "herraa", jotka ovat Jumala ja saatana. Ensimmäisen keino vaikuttaa ihmisiin on rakkaus, ja jälkimmäisen PELKO.

Olen saanut käsittää, että saamani kutsun ja siihen antamani vastauksen tuloksena pelko on aiheeton. Minulle kuolemaa ei enää ole. Minulle on tosiasia, että elämme vain yhden kerran, ja että elämä ei päätykään heti siihen, kun kuolemme, vaan jos on päättyäkseen, vasta tiettyjen "kuoleman" jälkeisten tapahtumien jälkeen. Myöskin minulle on täysin selvää, että voin vapaaehtoisesti, ilman kenenkään painostusta, itse valita maanpäällisen elämäni aikana sen, mitä minulle noiden kuolemani jälkeisten tapahtumien tuloksena tapahtuu. Toisin sanoen, voin täällä ollessani valita, jatkuuko elämäni vai päättyykö se lopullisesti.

Eikö tämä ole suurenmoista? Minulle on!!

Joku minua viisaampi on sanonut jotain siitä, kuinka elämä kaikkine vaikeuksineenkin on sittenkin vain matkaa kotiin.

Haluatko Sinä valita matkasi päämääräksi kodin?

Tämä on Sinun kutsusi.

Älä vastaa minulle, vastaa Jeesukselle.