("Spämmään" tätä useammalle palstalle, koska asia on suunnattoman tärkeä - pahoitteluni niille, joita tämä ärsyttää.)
Mietitäänpä hetken sitä, että jokaisen ihmisen elämä väistämättä päättyy joskus. Tällä päättymisellä viittaan siihen, että jokaiselle nyt maan päällä elossa olevalle ihmiselle on tulossa se hetki, joka jääkin tälle ihmiselle nyt elettävän elämän viimeiseksi hetkeksi.
Aika monet ihmiset varmasti pelkäävät tuota hetkeä - jos eivät tietoisesti, niin alitajuisesti. Sekä uskomattomat, että uskovat.
Onhan sen pelkääminen jossain mielessä ymmärrettävääkin - vähintäänkin tuntemattoman pelkoa siinä varmasti koetaan. Tai ainakin ihmisen itsekkyyden tuntien pelätään sitä, että sittenkin jonain päivänä joudutaan luopumaan ihan kaikesta, mitä on elämän aikana "saavuttanut" ja "itselleen" saanut.
Voi olla niinkin, että pelätään niitä mahdollisesti loppua kohti pahenevia kipuja ja tuskia joita monesti ihminen vanhentuessaan yhä enemmän kokee.
Joku ajattelee niinkin, että kuoleman koittaessa elämä vaan päättyisi. Kaikki loppuisi siihen, ja sillä siisti. Mitään muuta ei enää tulisikaan, eikä siksi olisi mitään syytä pelätäkään. Minun mielestäni tällä ajatuksella vain suljetaan silmät niin, ettei tarvitsisi edes miettiä tuota viimeistä hetkeä sen enempää. Tämäkin lienee jonkinlaista pelkäämistä.
Joku taas uskoo, että tämän elämän jälkeen alkaisi seuraava elämä, jonka aikana saisi jatkaa opiskeluaan niiden asioiden parissa, joita "edellisen elämän" aikana jäi oppimatta. Tälläkin tavalla mielestäni kielletään tai kierretään totuus.
Minuakin pelottaa jonkin verran, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Olen kuitenkin uskoontuloni myötä saanut ymmärtää, että maailmassa todella on ja vaikuttaa kaksi "herraa", jotka ovat Jumala ja saatana. Ensimmäisen keino vaikuttaa ihmisiin on rakkaus, ja jälkimmäisen PELKO.
Olen saanut käsittää, että saamani kutsun ja siihen antamani vastauksen tuloksena pelko on aiheeton. Minulle kuolemaa ei enää ole. Minulle on tosiasia, että elämme vain yhden kerran, ja että elämä ei päätykään heti siihen, kun kuolemme, vaan jos on päättyäkseen, vasta tiettyjen "kuoleman" jälkeisten tapahtumien jälkeen. Myöskin minulle on täysin selvää, että voin vapaaehtoisesti, ilman kenenkään painostusta, itse valita maanpäällisen elämäni aikana sen, mitä minulle noiden kuolemani jälkeisten tapahtumien tuloksena tapahtuu. Toisin sanoen, voin täällä ollessani valita, jatkuuko elämäni vai päättyykö se lopullisesti.
Eikö tämä ole suurenmoista? Minulle on!!
Joku minua viisaampi on sanonut jotain siitä, kuinka elämä kaikkine vaikeuksineenkin on sittenkin vain matkaa kotiin.
Haluatko Sinä valita matkasi päämääräksi kodin?
Tämä on Sinun kutsusi.
Älä vastaa minulle, vastaa Jeesukselle.
Mietitäänpä hetken sitä, että jokaisen ihmisen elämä väistämättä päättyy joskus. Tällä päättymisellä viittaan siihen, että jokaiselle nyt maan päällä elossa olevalle ihmiselle on tulossa se hetki, joka jääkin tälle ihmiselle nyt elettävän elämän viimeiseksi hetkeksi.
Aika monet ihmiset varmasti pelkäävät tuota hetkeä - jos eivät tietoisesti, niin alitajuisesti. Sekä uskomattomat, että uskovat.
Onhan sen pelkääminen jossain mielessä ymmärrettävääkin - vähintäänkin tuntemattoman pelkoa siinä varmasti koetaan. Tai ainakin ihmisen itsekkyyden tuntien pelätään sitä, että sittenkin jonain päivänä joudutaan luopumaan ihan kaikesta, mitä on elämän aikana "saavuttanut" ja "itselleen" saanut.
Voi olla niinkin, että pelätään niitä mahdollisesti loppua kohti pahenevia kipuja ja tuskia joita monesti ihminen vanhentuessaan yhä enemmän kokee.
Joku ajattelee niinkin, että kuoleman koittaessa elämä vaan päättyisi. Kaikki loppuisi siihen, ja sillä siisti. Mitään muuta ei enää tulisikaan, eikä siksi olisi mitään syytä pelätäkään. Minun mielestäni tällä ajatuksella vain suljetaan silmät niin, ettei tarvitsisi edes miettiä tuota viimeistä hetkeä sen enempää. Tämäkin lienee jonkinlaista pelkäämistä.
Joku taas uskoo, että tämän elämän jälkeen alkaisi seuraava elämä, jonka aikana saisi jatkaa opiskeluaan niiden asioiden parissa, joita "edellisen elämän" aikana jäi oppimatta. Tälläkin tavalla mielestäni kielletään tai kierretään totuus.
Minuakin pelottaa jonkin verran, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Olen kuitenkin uskoontuloni myötä saanut ymmärtää, että maailmassa todella on ja vaikuttaa kaksi "herraa", jotka ovat Jumala ja saatana. Ensimmäisen keino vaikuttaa ihmisiin on rakkaus, ja jälkimmäisen PELKO.
Olen saanut käsittää, että saamani kutsun ja siihen antamani vastauksen tuloksena pelko on aiheeton. Minulle kuolemaa ei enää ole. Minulle on tosiasia, että elämme vain yhden kerran, ja että elämä ei päätykään heti siihen, kun kuolemme, vaan jos on päättyäkseen, vasta tiettyjen "kuoleman" jälkeisten tapahtumien jälkeen. Myöskin minulle on täysin selvää, että voin vapaaehtoisesti, ilman kenenkään painostusta, itse valita maanpäällisen elämäni aikana sen, mitä minulle noiden kuolemani jälkeisten tapahtumien tuloksena tapahtuu. Toisin sanoen, voin täällä ollessani valita, jatkuuko elämäni vai päättyykö se lopullisesti.
Eikö tämä ole suurenmoista? Minulle on!!
Joku minua viisaampi on sanonut jotain siitä, kuinka elämä kaikkine vaikeuksineenkin on sittenkin vain matkaa kotiin.
Haluatko Sinä valita matkasi päämääräksi kodin?
Tämä on Sinun kutsusi.
Älä vastaa minulle, vastaa Jeesukselle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
puhelinnumero? Ei se ole soittanut, en voi vastata, ajattelin että pirautan itse.
Jos aidosta sydämesi tahdosta rukoilet Jeesusta vastaamaan, ja elämäsi Herraksi, niin vähitellen alkaa tapahtumaan.
Ei se elämä siitä tosin heti (välttämättä) helpommaksi muutu.
Mieti vaikkapa lapsilaumaa kävelyllä metsätiellä. Näistä joku alkaa harhailemaan omia aikojaan syvemmälle metsään, pois muun porukan luota. Kun lapsi sitten kuulee opettajan huutelun ja vastaakin siihen, niin hän saattaa vielä joutua kohtaamaan yhtä jos toistakin, ennenkuin löytää takaisin muiden luokse.
Kuitenkin, jos on vastannut, niin on ainakin lähempänä takaisin löytämistä, kuin jos ei olisi edes vastannut opettajan huuteluun.
Tervetuloa :)
Se on 5015
Psalmi 50:15
"Numero, johon yrititte soittaa, ei ole käytössä"
...sähköpostia taikka ihan tavallista kirjettä kokkeillu.
Varanumero, jos ei muuten yhteyttä.
Mihin kuoleman jälkeen mennään?
hajotaan pienen pieneksi tai sulaudutaan suuren suureen, riippuu, miten sen haluaa ymmärtää. Erillisyys katoaa, tulemme kotiin ja kuin pala muovailuvahaa, samaudumme kokonaisuuteen sitten taas pienemmäksi näennäiseksi yksiköksi muovautuen...elämä jatkuu, ¨~~~~~~~~~¨ ikuisuuden taikinamylly jauhaa ja kysymykset menettävät sisältönsä totuuden valjetessa