Nykypäivänä ollaan paljon sivistyneempiä, kuin ennen, eikä olla enää vanhanaikaisia koska lähes kaikki on hyvin koulutettuja. Tämä näkyy myös hyvin miten raamattua ollaan opittu selittämään, paremmin kuin ennen.
Nykyihmiset osaavat olla hyvällä omallatunnolla suvaitsevasti homoja, aviorikkojia, eronneita, varkaita yms. koska raamattua on opittu lukemaan vain sieltä mikä sopii itselle. Olemme näköjään niin fiksuja että kohta teemme kokonaan uuden Jumalan ja raamatun. Sellaisen Jumalan joka vain siunaa, ja antaa anteeksi, ja rakastaa meitä sellaisena kuin olemme. Tai taitaa olla jo tehty sellainen Jumala.
Saatana varmaan hyräilee ilosta, voitinpas hah hah haa. Taitaa tämä ilo olla kuitenkin ennenaikaista, sillä Pyhähenki puhaltaa vielä kerran voimassa. Nyt täällä on tehty Jeesuksesta säälittävä reppana joka kelpaa ainoastaan siivoamaan p.. pois housuista. Anteeksi antamus on nostettu yli kaiken muun.
Aikanaan Jeesus tunnettiin kovista sanoista, käski leikkaamaan pahentavia jäseniä irti ja repimään pahentavia silmiä irti. Siksi Hänestä oli päästävä mahdollisimman nopeasti eroon. Mutta nykyään Hänestä on saatu ainekset uuden Jumalan rakentamiseen, johon on kelvannut vain nämä lihalle mieluisat puheet,Hän kantoi meidän kipumme sairautemme ja syntimme. Yes yes lood.( Jumala tästä piti tulla, mutta voi tarkoittaa jotakin muutakin)
Kyllä nykyään ollaan fiksuja, mutta osattiin sitä erämaa matkallakin rakentaa oma kultainen vasikka.
Ollaanko tosiaan nykypäivänä näin fiksuja.
9
385
Vastaukset
- ekivaari
1:2. "Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
3. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
4. joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee",. Sille malja!- frihet
Mitäs mieltä Eki OLET ONKO VIELÄ MAHDOLLISTA JUMALAN SALLIMA TUOMIO TÄHÄN AIKAAN.
sIIS VOISKO JUMALA LANGETTAA VITSAA JO NYT ELONPELLOLLA,vai onko ne semmosta huonoa tuuria jos vastoinkäymiset kohtaa.?
Minä raasu se uskon vielä siihenkin,että Herra se voi lastansa kurittaa tässäkin ajassa jopa kovallakin kädellä.
Kirjoitin edellis vuonna tuon kertomuksen tuolta "eapakon" takaa hossa 7. poikaa pilkas kapakassa kuinka kielillä puhuttaan ja he kaikki kokivat traakisen kuoleman yksi toisensa jälkeen ja viimeinen todisti kuolinkampailussaan tuosta hommasta.
Vaan jokainen taplaa tyylillään.
Minä kun olen sitä mieltä,että yksi suuri tekijä on,kun ihmiset kadottavat Jumalan pelon,sitähän tuskin enää löytää?,vaikka kuinka etsis.
Tänään on muotia ha suuria kunnia mitä törkeämmin Raamattua ja Jumalaa osataan alentaa,tää on kantani. - ekivaari
frihet kirjoitti:
Mitäs mieltä Eki OLET ONKO VIELÄ MAHDOLLISTA JUMALAN SALLIMA TUOMIO TÄHÄN AIKAAN.
sIIS VOISKO JUMALA LANGETTAA VITSAA JO NYT ELONPELLOLLA,vai onko ne semmosta huonoa tuuria jos vastoinkäymiset kohtaa.?
Minä raasu se uskon vielä siihenkin,että Herra se voi lastansa kurittaa tässäkin ajassa jopa kovallakin kädellä.
Kirjoitin edellis vuonna tuon kertomuksen tuolta "eapakon" takaa hossa 7. poikaa pilkas kapakassa kuinka kielillä puhuttaan ja he kaikki kokivat traakisen kuoleman yksi toisensa jälkeen ja viimeinen todisti kuolinkampailussaan tuosta hommasta.
Vaan jokainen taplaa tyylillään.
Minä kun olen sitä mieltä,että yksi suuri tekijä on,kun ihmiset kadottavat Jumalan pelon,sitähän tuskin enää löytää?,vaikka kuinka etsis.
Tänään on muotia ha suuria kunnia mitä törkeämmin Raamattua ja Jumalaa osataan alentaa,tää on kantani.-veljeni, en minäkään pelkkä kirjanoppinut ole; "minä olen se mies, joka on saanut Herralta kuritusta" eikä Jumalalla ole mitään tarkoituksetonta tai sattuman varaista. Eikä hän enää sitten ketään kurita eikä kiusaa, ellei siitä kurituksesta ole mitään hyötyä, (vertaa Jesaja 28:22-28). Jeesuskin "oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, (Hep.5:8).
Olin viisi vuotias vuonna 1939 kun maallinen isäni kuoli. Äitini nuorin veli, Toivo, vei minut isoäidin hoitoon, kun meitä jäi äidille neljä pientä lasta. Sotavalmistelut olivat käynnissä ja aluksi oli tapana, että jos talossa oli kaksi sotakuntoista miestä, saivat keskenään päättää kumpi lähtee palvelukseen.
Vaikka äitini ei ollut helluntailaisittain katsoen uskovainen, hän muisti usein muistuttaa, että "Jumala on herkästi kuulolla kaikista puheistamme." Hän oli kuullut isoäidin ratkaisun: "Toivohan se joutaa sinne!" Nuorin enoni, Toivo, kaatui Elokuussa 1941 20-vuotiaana.
Aina kun luen Jaakobin vaimon Raakelin kuolemasta, "sillä hänen oli kuoltava", (1.Ms.35:18) tulee mieleeni Jaakobin sadattelu ja vannominen Laabanille: "Mutta se, jonka hallustaa löydät jumalasi, kuolkoon", (31:32)! - frihet
ekivaari kirjoitti:
-veljeni, en minäkään pelkkä kirjanoppinut ole; "minä olen se mies, joka on saanut Herralta kuritusta" eikä Jumalalla ole mitään tarkoituksetonta tai sattuman varaista. Eikä hän enää sitten ketään kurita eikä kiusaa, ellei siitä kurituksesta ole mitään hyötyä, (vertaa Jesaja 28:22-28). Jeesuskin "oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, (Hep.5:8).
Olin viisi vuotias vuonna 1939 kun maallinen isäni kuoli. Äitini nuorin veli, Toivo, vei minut isoäidin hoitoon, kun meitä jäi äidille neljä pientä lasta. Sotavalmistelut olivat käynnissä ja aluksi oli tapana, että jos talossa oli kaksi sotakuntoista miestä, saivat keskenään päättää kumpi lähtee palvelukseen.
Vaikka äitini ei ollut helluntailaisittain katsoen uskovainen, hän muisti usein muistuttaa, että "Jumala on herkästi kuulolla kaikista puheistamme." Hän oli kuullut isoäidin ratkaisun: "Toivohan se joutaa sinne!" Nuorin enoni, Toivo, kaatui Elokuussa 1941 20-vuotiaana.
Aina kun luen Jaakobin vaimon Raakelin kuolemasta, "sillä hänen oli kuoltava", (1.Ms.35:18) tulee mieleeni Jaakobin sadattelu ja vannominen Laabanille: "Mutta se, jonka hallustaa löydät jumalasi, kuolkoon", (31:32)!Kumpahan viisaamalta neuvojani kyselin,kun olen itse sitä mieltä,että meille on näitä "kuormia" etukäteenkin hoksittu sommitella,esim. terveys.
Tuolla alempana oli joku,että jos 3 toivomusta,tai jotain siihen suuntaan.
Minä ajattelin,että kyllä on tervettä sakkia,kun kukaan ei terveyttä maininnu.
Minä "nuorukaisena" panisin tuon terveyden ykkös piilliin,kun näitä maallisia ajattelen,siis en nyt henkellisyyteen viitaa.
Kärsimykset ja monet muut asiat kasvattavat meitä kyllä Raamatunkin mukaan eritavoin.
Vaan lupaahan Jumalan sanakin siunauksia monen asian yhteydessä ja kyllä tuo Jumalan vihakin kohtaa sanan mukaan jo täällä telluksellakin.
No siunattuja eläke-päiviä sinulle näin illasta,kun aamuisin ei kuulema tohdi stereoida siunauksia. - RitariOlevainen
ekivaari kirjoitti:
-veljeni, en minäkään pelkkä kirjanoppinut ole; "minä olen se mies, joka on saanut Herralta kuritusta" eikä Jumalalla ole mitään tarkoituksetonta tai sattuman varaista. Eikä hän enää sitten ketään kurita eikä kiusaa, ellei siitä kurituksesta ole mitään hyötyä, (vertaa Jesaja 28:22-28). Jeesuskin "oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, (Hep.5:8).
Olin viisi vuotias vuonna 1939 kun maallinen isäni kuoli. Äitini nuorin veli, Toivo, vei minut isoäidin hoitoon, kun meitä jäi äidille neljä pientä lasta. Sotavalmistelut olivat käynnissä ja aluksi oli tapana, että jos talossa oli kaksi sotakuntoista miestä, saivat keskenään päättää kumpi lähtee palvelukseen.
Vaikka äitini ei ollut helluntailaisittain katsoen uskovainen, hän muisti usein muistuttaa, että "Jumala on herkästi kuulolla kaikista puheistamme." Hän oli kuullut isoäidin ratkaisun: "Toivohan se joutaa sinne!" Nuorin enoni, Toivo, kaatui Elokuussa 1941 20-vuotiaana.
Aina kun luen Jaakobin vaimon Raakelin kuolemasta, "sillä hänen oli kuoltava", (1.Ms.35:18) tulee mieleeni Jaakobin sadattelu ja vannominen Laabanille: "Mutta se, jonka hallustaa löydät jumalasi, kuolkoon", (31:32)!rangaistu pienestä asti,kun hädin tuskin eroitin piimän maidosta.
Isä meni sotaan,oli siellä 5 vuotta,äiti patruunatehtaalla töissä,kuusi poikaa elätettävänä,koskaan ei ollut mitään,isä ei kaatunut,sitten kun tuli sodasta,oli jonkin aikaa kotosalla,sitten alkoi toinen "sota",jota johti kuningas alkoholi,ei se elämä siitä parantunut,edeelleenkään ei ollut mitään,paitsi pelkkää kurjuutta,ja ainaista nälkää,no siihenkin tottuu,ainakin lapsena.
Että onko minua nyt sitten Jumala kurittanut,oikeastaan koko elämän?
Minun mielestäni se oli alkuunsa sota,ja sitten tuo vielkin pahempi viinanperkele.
Joku sanoi kerran saarnassaan,äänekoskella,että Jumala voi kyllä antaa anteeksi,mutta "kuningas alkoholi ei"! mitähän pappiparka mahtoi tarkoittaa?
Onko jollain kokemusta ?
No, tässä nyt oli asiaa jo asian sivustakin :D - jukka.finland
ekivaari kirjoitti:
-veljeni, en minäkään pelkkä kirjanoppinut ole; "minä olen se mies, joka on saanut Herralta kuritusta" eikä Jumalalla ole mitään tarkoituksetonta tai sattuman varaista. Eikä hän enää sitten ketään kurita eikä kiusaa, ellei siitä kurituksesta ole mitään hyötyä, (vertaa Jesaja 28:22-28). Jeesuskin "oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, (Hep.5:8).
Olin viisi vuotias vuonna 1939 kun maallinen isäni kuoli. Äitini nuorin veli, Toivo, vei minut isoäidin hoitoon, kun meitä jäi äidille neljä pientä lasta. Sotavalmistelut olivat käynnissä ja aluksi oli tapana, että jos talossa oli kaksi sotakuntoista miestä, saivat keskenään päättää kumpi lähtee palvelukseen.
Vaikka äitini ei ollut helluntailaisittain katsoen uskovainen, hän muisti usein muistuttaa, että "Jumala on herkästi kuulolla kaikista puheistamme." Hän oli kuullut isoäidin ratkaisun: "Toivohan se joutaa sinne!" Nuorin enoni, Toivo, kaatui Elokuussa 1941 20-vuotiaana.
Aina kun luen Jaakobin vaimon Raakelin kuolemasta, "sillä hänen oli kuoltava", (1.Ms.35:18) tulee mieleeni Jaakobin sadattelu ja vannominen Laabanille: "Mutta se, jonka hallustaa löydät jumalasi, kuolkoon", (31:32)!Kylläpä minua kosketti tämä kirjoituksesi:
>Vaikka äitini ei ollut helluntailaisittain katsoen uskovainen, hän muisti usein muistuttaa, että "Jumala on herkästi kuulolla kaikista puheistamme." Hän oli kuullut isoäidin ratkaisun: "Toivohan se joutaa sinne!" Nuorin enoni, Toivo, kaatui Elokuussa 1941 20-vuotiaana.
Aina kun luen Jaakobin vaimon Raakelin kuolemasta, "sillä hänen oli kuoltava", (1.Ms.35:18) tulee mieleeni Jaakobin sadattelu ja vannominen Laabanille: "Mutta se, jonka hallustaa löydät jumalasi, kuolkoon", (31:32)!<
Hyvää päivää (ääneensä) ja siunausta (kuiskaten) - ekivaari
jukka.finland kirjoitti:
Kylläpä minua kosketti tämä kirjoituksesi:
>Vaikka äitini ei ollut helluntailaisittain katsoen uskovainen, hän muisti usein muistuttaa, että "Jumala on herkästi kuulolla kaikista puheistamme." Hän oli kuullut isoäidin ratkaisun: "Toivohan se joutaa sinne!" Nuorin enoni, Toivo, kaatui Elokuussa 1941 20-vuotiaana.
Aina kun luen Jaakobin vaimon Raakelin kuolemasta, "sillä hänen oli kuoltava", (1.Ms.35:18) tulee mieleeni Jaakobin sadattelu ja vannominen Laabanille: "Mutta se, jonka hallustaa löydät jumalasi, kuolkoon", (31:32)!<
Hyvää päivää (ääneensä) ja siunausta (kuiskaten)päivää sinullekin, jukka.finland, ja kaikille palstalaisille! Tuli vaan mieleeni, että kirjoitan "yhteiseksi hyödyksi" tuon lapsuusmuistoni, joka on ajan mittaan oikeaksi vahvistunut, vaikkakin eräät näyttävät epäilevän, ettei minulla ole ollenkaan uskoa ja Jumalan pelkoa.
Yritin tosin nuorena miehenä olla ateistikin ja jopa sillä rehvastella, mutta ei se loppujen lopuksi tyydyttänyt sisintäni. - Esa
>4. joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee",. Sille malja! <
Sille malja, se on sen totisesti ansainnut. Anteeksi saaminen on välttämätöntä, mutta se on vasta alku kaikelle. Hengen avulla voimme kuolettaa lihan työt, ja silloin vasta olemme pelastuneet.
"Se joka syntiä tekee on synnin orja." Orjina olemme vielä sidottuja, mutta Pyhä Henki kykenee vapauttamaan myös tästä orjuudesta. - jukka.finland
ekivaari kirjoitti:
päivää sinullekin, jukka.finland, ja kaikille palstalaisille! Tuli vaan mieleeni, että kirjoitan "yhteiseksi hyödyksi" tuon lapsuusmuistoni, joka on ajan mittaan oikeaksi vahvistunut, vaikkakin eräät näyttävät epäilevän, ettei minulla ole ollenkaan uskoa ja Jumalan pelkoa.
Yritin tosin nuorena miehenä olla ateistikin ja jopa sillä rehvastella, mutta ei se loppujen lopuksi tyydyttänyt sisintäni.Totesit tuossa, että "...eräät näyttävät epäilevän, ettei minulla ole ollenkaan uskoa ja Jumalan pelkoa".
Erityisesti Sinun kirjoittelusi palstalla ja Kirjoitusten tunteminen ovat siunanneet minua. Tehkäämme edelleenkin matkaa samassa hengessä toisiamme neuvoen ja heikkoja hoivaten sekä tarpeettomia kiistoja vältellen. Jumala on uskollinen ja Hän voi asettaa meidät kerran tahrattomina ja moitteettomina Valtaistuimensa eteen -riemuun- sillä voimallaan, jolla Hän voi tehdä kaikki itselleen alamaiseksi.
Jälleen kerran veljeni Kristuksessa; Isästä, Isän kautta ja Isään on kaikki. Hänen on Kuningaskunta ja Voima ja Kunnia maailmanajasta toiseen.
Lähden nyt vaihtamaan autoon talvirenkaita. Tiedäthän jo miehen ikään varttuneena, että meidät suomalaiset talvi ja liukkaat yllättävät joka vuosi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957