Tätä palstaa lukiessani huomasin keskusteluita siitä, että ei olisi mahdollista, että jossakin muualla maailmankaikkeudessa olisi kasvanut huomattavasti omaa sivilisaatiotamme kehittyneempi elämänmuoto. Perusteluksi annettiin aika ja siihen liittyen se, että maailmankaikkeuden kokonaisiän huomioon ottaen ei olisi ollut mahdollista syntyä tarpeeksi raskaita aineita tarpeeksi ajoissa, joita tarvitaan maapallon kaltaisten planettojen syntyyn. Perusteluissa yritettiin todistella, että raskaita ainaeita syntyi ensimmäisen kerran vasta suunnilleen samoissa ajoissa, milloin maapallokin syntyi. Eli siis perustelujen mukaan maailmankkaikkeus olisi liian nuori, jotta kiinteitä planeettoja olisi voinut syntyä aikaisemmin maailmankaikkeuden historiassa ja joihin sitten olisi voinut elämää kehittyä. Sanottakoon nyt vielä se, että yleisen teorian mukaanhan mitä myöhemmän sukupolven auringosta siis on kyse, sen enemmän raskaita molekyylejä sen pitäisi sisältää.
Mutta...
Einsteinin suhteellisuus teorian mukaanhan aika on suhteellista. Tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti sanottuna sitä, että aika kulkee eri aikaa eri puolilla maailmankaikkeutta. Maan sekunnin aikana jossain muualla on saattanut mennä maan 100 vuotta. Tämä saattaa itse asiassa olla aika realistista ottaen huomioon maailmankaikkeuden mittasuhteet.
Joku saattaa nyt ärähtää, että "eihän toi voi olla mitenkään mahdollista, eihän sekunnin aikana yksi ihminen ehdi millään elää ja kuolla." Itse vastaisin tähän, että itseasiassa ei ole olemassakaan mitään aikaa. Aika on vain ihmisen keksimä käsite. Se on samantyyppinen käsite kuin vaikkapa oikea tai vasen puoli. Ei ole olemassakaan mitään oikeaa eikä vasenta puolta, se on vain ihmisen keksimä käsite. Samoin aika, sekuntti, on vain ihmsen keksimä käsite siitä, että se olisi lyhyt hetki.
Tästä päästään luonnollisesti siihen tulokseen, että on aivan mahdollista, että jossain päin maailmaa voi olla meitä huomattavasti kehittyneempi sivilisaatio.
UFOT ja suhteellisuusteoria
3
413
Vastaukset
- mielikuvateoria
-tunnetut luonnonlait eivät tue mitään kehitystä kohti monimutkaisuutta - tarvitaan älykästä suunnittelua - ei siitä pääse yli eikä ympäri.
- Ace78
Koko ajatus siitä että universumin ikä olisi este älykkäämmille sivilisaatiolle maailmankaikkeudessa, on mielestäni lähinnä naurettava. Perustelu on kumottu sillä yksinkertaisella asialla että, maailmankaikkeuden iästä puhuttaessa puhutaan miljardeista vuosista ja ihmisen kehityksessä kymmenistä tai sadoista tuhansista vuosista näkökulmasta riippuen. Tämä johtaa taasen siihen että on hyvin mahdollista että jokin älyllinen sivilisaation olisi meitä tuhansia vuosia edellä kehityksessä joka on vain silmänräpäys maailmankaikkeuden näkökulmasta. Jos taas miettii sitä mihin ihmiskunta voi pystyä viidentuhannen vuoden kuluttua niin, ymmärtää sen että se mikä aika ihmiskunnalla kestää kehittyä juuri työkalua käyttämään oppineesta eläimestä avaruutta valloittavaan eläimeen vie vain joitakin satoja tuhansia vuosia. Voisi hyvin olla että universumista löytyy miljoona vuotta meitä vanhempi sivilisaatio eikä sillä ole mitään tekemistä alkuaineiden raskauden kanssa.
- ttt
Aivan, ihmisen kehittyminen älykkääksi olennoksi on kestänyt niin vähän aikaa , että ennen tuota prosessia olisi jo lukematon määrä sivilisaatioita ehtinyt jossakin kehittyä ja tuhoutua ilman näkyviä jälkiä tuleville polville. Eli miksi muuta elämää ei ole löydetty voi johtua siitä, että muita sivilisaatioita ei ole, niitä ei ole löydetty tai kaikkii muut ovat jo kuolleet. Kymmenien miljoonien vuosien ajanjaksot ilman elämää tai älyllistä elämää olisivat maailmankaikkeuden elämänkerrassa pieniä silmänräpäyksiä. JA SITTEN ALKUPERÄISEN VIESTIN LÄHETTÄJÄLLE, lueppa suhteellisuusteoriaa oikein jostain kirjasta niin huomaat, että näillä avaruudellisilla iakakäsitteillä ei ole mitään tekemistä meidän kellojemme kanssa.Eli vaikka aika on suhteellista ei esimerkiksi sinun kokemuksesi ajasta muuttuisi avaruuden muissa osissa ja esim elinikäsi olisi edelleen meidän ajassamme se sama vanha vajaat 100 vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965