Maailmanlaajuinen tiedemiesten yhteisö, joukossa huomattavan suuri joukko tunnustettuja luonnontieteilijöitä ( yli 1500 tiedemiestä 65 maasta, mm. 109 Nobel-palkittua (104 elossa olevista 172 luonnontieteen nobelistista)), on allekirjoittanut ja luovuttanut vetoomuksen ilmakehän pelastamiseksi.
" Esitellessään vetoomuksen lehdistölle 30.9.1997 Dudley Herschbach, kemian nobelisti vuodelta 1986, sanoi: "Tämä on tarkoitettu kaikille päättäjille. Tiedeyhteisö ei ole koskaan aiemmin sanonut näin selvästi, että meidän on heti lopetettava ilmakehämme pilaaminen." "
Vetoomus esitettiin kaikille Kioton kokoukseen osallistuville poliitikoille. Päävaatimukset vetoomuksessa olivat:
- toimimaan välittömästi, jotta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen potentiaalisesti katastrofaaliset vaikutukset voitaisiin välttää
- osoittamaan selkeää sitoumusta globaalin ympäristön suojelemiseen
http://www.ilmasto.org/i2e2l1.htm
Vasta nyt ovat länsimaat alkaneet ottaa vetoomuksen tosissaan. Euroopan maista ainoastaan Suomi on jo työn touhussa viidennen ydinvoimalan rakentamisella, mutta mm. Ruotsi ja Englanti ovat korottamassa omien voimaloittensta osuutta sähköntuotannosta. Lisäksi esim. Espanja ja Italia ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Olkiluoto 3:a kohtaan. Italia ostaakin nykyään ydinsähköä enemmän kuin koskaan aiemmin, joten kynnys uuden voimalan rakentamiseen on madaltunut.
Tuskastuttavan hidasta on poliittinen päätöksenteko näissä asioissa. Valmistelut ja keskustelut ydinvoiman lisäämisestä vievät oman aikansa ja valituskierrokset hieman enemmän. Jos tiedemiesten vetoomus olisi esitetty ydinvoiman vastustajille, olisi vetoomuksen toteuttaminen varmasti helpompaa. Mutta mahdollista fuusiovoimaa lukuunottamatta, kuinka paljon mahdetaan tuottaa ydinenergiaa Euroopassa, vaikkapa 2020?
Nobelistit ydinvoiman puolesta!
3
306
Vastaukset
- kun uraani halkeaa
Löytyi mielenkiintoinen juttu Tiede-lehden foorumilta.
Siellä väitettiin Vastaajan olevankin ydinvoiman kätyri!
Tosiasia. tuulivoima tukee ydinvoimaa
Kirjoittanut: Vastaaja 7.10.2004 klo 03.32
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000004908756#22000000004908756]- Windy
Tajuaakohan hän aina itsekään mitä puhuu. Vastaaja taitaa olla jokin automaatti joka pistetään postaamaan paskaa joka päivä!
- Voimalarakentaja
...sekoilevat yhä hassummin.
Ydinturmiota povataan kaiken järjen ja tiedon vastaisesti. Onhan niillä pelkona uraanin loppuminenkin jo.
Minkäänlaista haloota ei näiltä "vihreiltä" kuulla hiilikaivosturmista eikä strontium 90 (puoliintumisaika milj. vuotta) leviämisestä luontoon hiilenpolton takia.
Todellinen pelonaihe heillä onkin tämän pelottelun tehon menetys. Pitää taas etsiä uusi kauhuskenaario jolla voidaan ihmisiä huijata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969