Eka kerta gynellä?

Apua! voiko joku kertoa että mitä ekalla gynekologin käynnillä tapahtuu?
Mulla on sellanen pian edessä ja haluaisin tietää että mietä siellä tehdää.. jännittää ihan kauheesti.
111542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lääkärisetä/-täti pyytää ottamaan alapään paljaaksi ja menemään tutkimuspöydälle. Sitten vaan loikoilet siinä, kun setä/täti touhuaa jalkojesivälissä. Hiukka inhalta saattaa tuntua, kun emättimeen työnnetään se, miksikä sitänyt kutsutaan, "levitinvärkki". Rinnatkin lekuri usein tutkii, eli painelee ja rutistelee. Jotain se myös tunnustelee sormella hanurista. Ei paha...

Äänestä
  • Monet gynet tunnustelevat kohtua peräaukon kautta vain poikkeustapauksissa. Esim. minulle ei ole koskaan niin tehty, vaikka olen ollut usealla eri gynellä.

    Äänestä

kun täällä surffaat. Tää saitti on K-18, joten äkkiä kone kiinni, ettei poliisit tule oven taaskse!

Äänestä
  • Ehkäisy-sivuille pääsevät Terveys-otsikon alta ihan laillisesti alle 18-vuotiaatkin. Niin kuin pitääkin.

    Äänestä

Aihetta on käsitetty tällä palstalla varsin usein, mutta kertaus on ehkä taas paikallaan.

Ihan ensimmäiseksi gyne keskustelee kanssasi. Hän kysyy miksi tulit vastaanotolle, ja kysyy sinulta milloin sinulla viimeksi oli kuukautiset, kuinka kauan ne yleensä kestävät, kuinka pitkä on kiertosi. Hän voi kysyä muutakin, riippuen vähän siitä millä asialla olet. Jos olet hakemassa pillereitä, hän kysyy pikkaisen seurustelusuhteestasi.

Sitten aloitetaan varsinainen tutkimus. Jotkut gynet pyytävät riisuuntumaan kokonaan alasti, toisille riittää, että alaosa on paljas. Tutkimuspöydälle - "pukille" tai "telakalle" - voi olla aluksi vähän hankala nousta. Gyne neuvoo siinäkin.

Sitten kun jalkasi ovat jalustimilla hän tekee sinulle sisätutkimuksen. Se ei satu, mutta voi tuntua vähän ällöttävältä, ja instrumentit kylmiltä. Gyne tarkastelee sukuelimiesi muotoa, tunnustelee kohtuasi vatsanpeitteiden läpi, tarkistaa onko mitään sukupuolitautiin viittaavaa jne.

Tutkimuksen yhteydessä tutkitaan myös valkovuoto. Vuoto valuu metalliseen maljaan, josta gyne näkee sen koostumuksen ja tuntee hajun. Usein gyne ottaa myös papa-kokeen tässä yhteydessä. Se otetaan pienellä ripsivärin näköisellä harjalla, jolla raaputetaan emättimen ja kohdunsuun limakalvoa. Papa voi joskus vähän sattua, jos jännität kovasti, tai jos sen ottaja on kokematon.

Tämän jälkeen gyne normaalisti tutkii rinnat ja/tai opastaa sinua tekemään sen itse. Olet niin nuori, että voi olla, että tämä jää sinun kohdallasi toistaiseksi väliin.

Sitten voitkin jo pukeutua ja istua takaisin juttelemaan. Gyne antaa sinulle neuvoja jatkoa varten ja kirjoittaa mahdolliset reseptit.

"Kiitos ja näkemiin ensi vuonna!" :)


Kysy vain tarkennuksia, jos haluat. Olen kuulolla.

Äänestä

kiitos paljon, tämä helpottaa jännitystä hiukan.
sitä vielä että siis siellä ei pukeuduta mihinkään sairaalakaapuihin niinkun aina välillä telkkarissa näkee.. vaan ollaan omat vaatteet päällä ja välillä ilman niitä?

Äänestä
  • Kaapuihin pukeutuminen on tosiaan amerikkalainen tapa. :)

    Niin kuin muidenkin lääkärien vastaanotoilla, gynellä on yleensä kaksoisovet, ja tutkimuspöytä sijoitettu siten, että kukaan ei voi syöksyä ovesta sisään ja nähdä sinua nakuna. Pukeutumistilassakin on useimmiten sermit.

    Äänestä

  • täti kirjoitti:

    Kaapuihin pukeutuminen on tosiaan amerikkalainen tapa. :)

    Niin kuin muidenkin lääkärien vastaanotoilla, gynellä on yleensä kaksoisovet, ja tutkimuspöytä sijoitettu siten, että kukaan ei voi syöksyä ovesta sisään ja nähdä sinua nakuna. Pukeutumistilassakin on useimmiten sermit.

    Harvoinpa gyneillä on kaksoisovet huoneissaan ja usein tutkimuspöytä on myös sijoitettu niin, että ovesta tuleva kyllä näkee paljaan alavartalon, vaikkei ihan jalkojen väliä. Ja sermejä ei ole kaikilla, joten riisuutua täytyy siinä lääkärin nähden ja nousta alapää paljaana vain pöydälle. Joskus voi lääkäri lähteä hakemaan keskenkaiken huoneesta jotain tai joku hoitsu tulla sisään niin silloin voi kyllä vilahtaa alastomuus ovesta käytävään. :(

    Äänestä

Hyvä täti!
kun tunnut tietävän niin paljon tästä asiasta, niin koska viimeistään tulisi mennä käymään gynellä? jos ei ole mitään vaivoja tai muuta.

Äänestä
  • Tämäkin kysymys on ollut esillä täällä useamman kerran, mutta isoja kysymyksiähän nämä, joten kerrataan. :)

    Yleensä nainen menee gynelle ensimmäisen kerran silloin kun hän tarvitsee ehkäisyä. Jos ehkäisyn tarvetta ei ole, eikä ole mitään vaivoja, ei minusta ole mitään pakottavaa tarvetta mennäkään gynelle.

    Sen sijaan, jos on pienikään epäilys vaikkapa hiivatulehduksesta (kutinaa, kokkareista valkovuotoa), olisi hyvä käydä tutkituttamassa itsensä. Sama koskee kaikkia muitakin epäilyksiä, esim. muutoksista rinnoista, tai jos vaikkapa kuukautiset ovat kovin runsaat ja kivuliaat. Tai jos ne ovat jostain syystä loppuneet.

    Vähän paikkakunnasta riippuen kutsu papakokeeseen tulee 25-30-vuotiaana. Sinne olisi hyvä mennä, vaikka olisi neitsytkin. Kolmekymppisenä myös rintasyöpäriski alkaa pikkuhiljaa nostaa päätään, joten silloin olisi hyvä aloittaa myös gynekäynnit, vaikkei vaivoja olisikaan.

    Gynellä olisi ihan hyvä käydä jo siksikin, että siellä voi kysyä ihan mitä vain, ja nimen omaan omaan tilanteeseen liittyen, mitä esim. tällaisilla palstoilla ei voi oikein tehdä. Siten jää vähemmän asioita askarruttamaan mieltä. Ja ihan jokaisen naisen mieltähän nämä asiat ajoittain askarruttavat. Nuorten, ja meidän vähän vanhempienkin. :)

    Äänestä

kysyit pitääkö gynellä olla jotkut sairaalavaatteet päällä. Ei pidä...ihan omat vaatteet päällä, jotka tarvittaessa riisutaan tutkimusten ajaksi. Gynekologilla olisi hyvä mennä käymään viim.kun aloittaa seksielämän...tällöinhän muutenkin ehkäisyasiat tulevat ajankohtasiksi. Jos ei seksielämään ole aloittanut riittää gynekologin käynnit hieman harvemmin(esim.seulat 5 vuoden välein). Usein otetaan papa-näyte eli oikeammin irtosolunäyte. Näytteitä lääkäri ottaa yhteensä kolme kappaletta: ensimmäinen emättimen pohjukasta, toinen kohdun ulkosuults l.napukasta ja kolmas kohdunkaulakanavasta. Kaksi ensimmäsitä otetaan yleensä pienellä puisella lastalla ja kolmas soluharjalla pyöräyttäen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö 15 kirjoitti:

Apua! voiko joku kertoa että mitä ekalla gynekologin käynnillä tapahtuu?
Mulla on sellanen pian edessä ja haluaisin tietää että mietä siellä tehdää.. jännittää ihan kauheesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu