Ekofeministinen tutkimus ei ole Suomessa vieläkään kovin tunnettua. Professori Kaarina Kailo kertoo, miten viisi vuotta sitten hänen Suomeen muuttaessaan ekofeminismistä ei täällä juurikaan puhuttu, vaikka sille oli Kanadassa muodostunut jo vankka asema naistutkimuksen parissa. Termiä ensi kertaa käyttäneen Francoise dŽEaubonnen teoksen Le feminisme ou la mort ilmestymisestä on jo 30 vuotta. Siitä lähtien ekofeminismi on liitetty naisen ja luonnonvarojen riistoa vastustavaan taisteluun ja se kritisoi ihmisen suhdetta luontoon sekä patriarkaalisen yhteiskunnan suhtautumista naiseen.
Suutala kertoo, ettei ekofeministisen tutkimuksen julkaiseminen ole Suomessa helppoa; henkisen uskalluksen rajat tulevat pienessä maassa äkkiä vastaan. Naisliikkeen sisälläkään kaikki eivät pidä ekofeminismistä.
Kaarina Kailon mukaan Suomessa vallitsee valtio- tai tasa-arvofeminismi, ja suomalainen feminismi on jo pitkään keskittynyt naisten tasa-arvoon suhteessa miehiin. Ekofeminismiä puolestaan voisi hänen mukaansa luonnehtia positiivisen eron feminismiksi, joka huomioi naisen erityisyyden. Kailo itse edustaa globalisaatiokriittistä ekologista feminismiä, kun taas Suutalan painopiste on luonnossa. Lähtökohta eri tavoin painottuvissa ekofeminismeissä on kuitenkin sama, nimittäin ajatus siitä, että herruusjärjestelmiin perustumattomassa maailmankuvassa kaikki ovat osa luontoa, eikä dualistista jakoa luontoon ja kulttuuriin ole.
Kailon mukaan suomalaisen feminismin parissa outoja juonteita aiheuttaa vallalla oleva harhakäsitys ekofeminismistä essentialistisena, naiset luonnollisesti luontoa lähempänä näkevänä ajatteluna.
– Suomalaiset naiset ehkä pelkäävät, että heidät yhdistetään äitikulttiin tai luontoon kritiikittömästi, vaikka tästä ei ole kyse, Kailo miettii ja korostaa, että todellisuudessa kyse on naisten ruumiin uudelleen arvostamisesta kirkottamis- ja likaisuusmyyttien tilalle.
Suutalan mielestä naisliikkeeseen suhtaudutaan kriittisesti tai ainakin varovaisesti siksi, että ekofeminismi esittää vaatimuksen. Ekofeminismi, kuten Suutalakaan, ei ole kiinnostunut pelkästään vapauttamaan naista, vaan peräänkuuluttaa vapautumisen lisäksi myös muutosta.
– Sanoisin, että perinteinen feminismi käsittelee asioita tasa-arvon kategorioilla, mutta ekofeminismi menee kauemmaksi. Tasa-arvoajattelu johtaa siihen, että nainen ja mies jatkavat elämäänsä tässä elämää tuhoavassa yhteiskunnassa joskin tasa-arvoisesti, mutta molemmat edelleen luontoa tuhoavasti. Ekofeminismi haluaa korvata nykyisen patriarkaalisen ja luontoa tuhoavan yhteiskunnan kokonaan uusilla arvoilla, Suutala kertoo.
http://www.kaltio.fi/index.php?404
Suutala kertoo, ettei ekofeministisen tutkimuksen julkaiseminen ole Suomessa helppoa; henkisen uskalluksen rajat tulevat pienessä maassa äkkiä vastaan. Naisliikkeen sisälläkään kaikki eivät pidä ekofeminismistä.
Kaarina Kailon mukaan Suomessa vallitsee valtio- tai tasa-arvofeminismi, ja suomalainen feminismi on jo pitkään keskittynyt naisten tasa-arvoon suhteessa miehiin. Ekofeminismiä puolestaan voisi hänen mukaansa luonnehtia positiivisen eron feminismiksi, joka huomioi naisen erityisyyden. Kailo itse edustaa globalisaatiokriittistä ekologista feminismiä, kun taas Suutalan painopiste on luonnossa. Lähtökohta eri tavoin painottuvissa ekofeminismeissä on kuitenkin sama, nimittäin ajatus siitä, että herruusjärjestelmiin perustumattomassa maailmankuvassa kaikki ovat osa luontoa, eikä dualistista jakoa luontoon ja kulttuuriin ole.
Kailon mukaan suomalaisen feminismin parissa outoja juonteita aiheuttaa vallalla oleva harhakäsitys ekofeminismistä essentialistisena, naiset luonnollisesti luontoa lähempänä näkevänä ajatteluna.
– Suomalaiset naiset ehkä pelkäävät, että heidät yhdistetään äitikulttiin tai luontoon kritiikittömästi, vaikka tästä ei ole kyse, Kailo miettii ja korostaa, että todellisuudessa kyse on naisten ruumiin uudelleen arvostamisesta kirkottamis- ja likaisuusmyyttien tilalle.
Suutalan mielestä naisliikkeeseen suhtaudutaan kriittisesti tai ainakin varovaisesti siksi, että ekofeminismi esittää vaatimuksen. Ekofeminismi, kuten Suutalakaan, ei ole kiinnostunut pelkästään vapauttamaan naista, vaan peräänkuuluttaa vapautumisen lisäksi myös muutosta.
– Sanoisin, että perinteinen feminismi käsittelee asioita tasa-arvon kategorioilla, mutta ekofeminismi menee kauemmaksi. Tasa-arvoajattelu johtaa siihen, että nainen ja mies jatkavat elämäänsä tässä elämää tuhoavassa yhteiskunnassa joskin tasa-arvoisesti, mutta molemmat edelleen luontoa tuhoavasti. Ekofeminismi haluaa korvata nykyisen patriarkaalisen ja luontoa tuhoavan yhteiskunnan kokonaan uusilla arvoilla, Suutala kertoo.
http://www.kaltio.fi/index.php?404
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen lukenut aavistuksen verran ekofemin. ajatuksia, nimittäin eläimistä, ja minun oli vaikeaa nähdä mitä annettavaa feminismillä on liikkeelle.
Maito ja ?premariini? ovat kuulemma feminismin huoli: alistuksen kohteena naaraspuoliset eläimet.
..tässäpä taustoja, käännelkääpä tarkemminkin:
..ekologisen ajattelun juuret ulottuvat 1800-luvulle Lamarckiin ja Ernst Hackeliin, samoihin aikoihin syntyi myös amerikkalainen ympäristöliike.
..1960-luvulla ekologia nousi opiskelija-aktivistien ja painostusryhmien välineeksi saada poliittista valtaa.
..ekoterrorismi ilmaantui ensimmäisen kerran Englannissa 1970-luvulla ja levisi yhdysvaltoihin 1980-luvulla..
..2000-luvulla FBI on luokitellut ekoterrorismin korkeanasteiseksi sisäiseksi uhkaksi..
..ekoterrorismi pitää sisällään ääriajattelua ympäristökysymyksistä ja eläinten oikeuksista ja se pyrkii vahingon aiheuttamiseen niille, jotka aktivistien mielestä tuhoavat luontoa tai pyrkivät hyötymään siitä..
..ekoterrorismi pitää sisällään useita variaatioita: ekofeminismi ja ekoanarkismi ovat kaksi pääideologiaa, liike ei ole yhtenäinen, eikä sillä ole ketään tunnettua johtajaa, myöskään mitään poliittista agendaa ei ole, vaan toiminta voi pohjautua kapitalismiin, sosialismiin tai diktatuuriin..
http://faculty.ncwc.edu/toconnor/429/429lect16.htm
"..ekoterrorismi ilmaantui ensimmäisen kerran Englannissa 1970-luvulla ja levisi yhdysvaltoihin 1980-luvulla.."
Epäilen termin mielekkyyttä, mutta oikeastaan sen voitaisiin katsoa esiintyneen jo 1960-luvulla. http://www.huntsabs.org.uk/
"..ekoterrorismi pitää sisällään useita variaatioita: ekofeminismi ja ekoanarkismi ovat kaksi pääideologiaa, liike ei ole yhtenäinen, eikä sillä ole ketään tunnettua johtajaa, myöskään mitään poliittista agendaa ei ole, vaan toiminta voi pohjautua kapitalismiin, sosialismiin tai diktatuuriin.."
Tuo ei näytä hyvältä silmissäni. "Ekoterroristien" kritiikki on usein vasemmistolaisesti suuntautunutta, mutta en tiedä mistään merkittävästä toiminnasta "ekoanarkismin" tai "ekofeminismin" nimissä.
Artikkelisi ei joka tapauksessa ole mitenkään arvovapaa.
..enpä sanoisi, että vasemmistolaista, kyllä näillä eko-liikkeillä on ihan oma filosofiansa, ja tuskin mikään tässä maailmassa on arvovapaata..
..ohessa suomalaista juttua lisää, tosin ei aivan ekofeminismistä, mutta ekofeminismillä on vain näkökulmaero noihin muihin ekoliikkeisiin nähden, siinä missä esimerkiksi deep ecology katsoo egomme identifioituneen lähipiiriimme, siis ihmisiin, niin tämän identifioitumisen pitäisi sisältää myös puut, pensaat, eläimet ja muu elollinen, feministinen orientaatio puolestaan katsoo, että ongelma kaikessa on ollut mieskeskeisyys, eli ympäristökatastrofi aiheutuu hierarkkisesta mieskulttuurista joka on alistanut niin naisen kuin luonnonkin..
..että tämmöistä..
..ohessa suomenkielistä lisälukemista..
http://www.uta.fi/~leo.stranius/FTE283EB.doc
Mitä helvetin väliä sillä on mitä mieltä joku Kaarina Kailo on!!! Ei mitään!!!
Niin saako siltä sitten pesää?