poikaystäväni äidin kuolema

Kerro hänelle että olet tukena, ole saatavilla jos hän haluaa jutella.Ei tarvi osata sanoa mitään erityistä.

Sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin sinä tunnet. Ja on hyvin ymmärrettävää, että poikaystäväsi suru tuottaa sinulle surua.

Sinun ei myöskään tarvitse salata sitä, mutta kun asiaa poikaystävällesi ilmaiset, niin tee se niin, ettei poikaystävästäsi vain alkaisi tuntua siltä, että väheksyisit hänen suruaan sillä, että kun kerta sinullakin on tässä nyt surettavaa. Tiedän että tuo voi kuulostaa varmaan todella hölmöltä, mutta näinkin voi surevan mielessä käydä.

Ja älä pelkää, ettet keksisi "oikeita sanoja", koska niitä ei yksinkertaisesti ole olemassa :) Eli mitään erityistä "sanottavaa" ei edes tarvitse keksiä.

Ihmiset ovat yksilöitä, mutta tässä muutamia suuntaa-antavia neuvoja: Älä anna hänelle neuvoja. Äläkä sano, että tietäisit (tai voisit aavistaa) miltä hänestä tuntuu (jos et siis ole oikeasti ollut itse joskus samassa tilanteessa). Kuuntele häntä. Älä yritä väkisin piristää häntä. Äläkä yritä käyttäytyä niin kuin koko asiaa ei olisi tapahtunutkaan (tämä ei silti tarkoita sitä, että sinun tulisi lähteä mukaan hänen surunsa syövereihin). Poikaystäväsi äidin kuolemasta tulee nyt tästä lähtien pysyvä osa yhteistä elämäänne. Äläkä oleta, että suru on jossain kohtaa käsitelty niin, että sitten sitä ei ole enää olemassa, ja kaikki on taas niin kuin ennenkin. Poikaystävälläsi on vuosien mittainen suruprosessi vasta alkanut. Yleisin aikataulu lienee sellainen, että ensimmäinen vuosi on syvin, ja noin kolmen vuoden kuluttua kuolemasta ei asia enää lamaannuta. Äidin kuolema tulee viipymään poikaystäväsi ajatuksissa päivittäin luultavasti koko hänen loppuelämänsä, mutta siis se on kuitenkin asia, jonka kanssa oppii kyllä elämään, ja saamaan siitä lohtua. Koskaan se vain ei häviä.

Tee hänelle vain selväksi, että välität hänestä todella paljon, ja että olet aina hänen tukenaan ja turvanaan. Mutta niinä hetkinä kun tarve vaatii; Anna hänen olla myös rauhassa omine ajatuksineen.


Toivottavasti kirjoitukseni sävy ei kuulostanut liian topakalta :), pärjäät varmasti aivan hyvin poikaystäväsi rinnalla. Sitäpaitsi, poikaystäväsi tietää kyllä, että olet ymmälläsi asian suhteen, ja että et oikein tiedä miten tulisi/saisi reagoida.

Olen kokenut samankaltaisen tilanteen. Tyttöystäväni aikanaan kuoli seurustelumme aikana, Tuntoni olivat juuri samat. Minä tein niin, että olin hänen lähellään, enkä väittänyt väkisin ymmärtäväni häntä. Tärkeintä on olla läsnä, ja antaa kumppanin surra rauhassa. Kärsivällisyyttä se vaatii, kun toinen ei välttämättä pompi ilosta kaikissa tilanteissa.

Toinen näkökulma: Oma isäni kuoli joku aika sitten. Silloinen tyttöystäväni oli suuresti tukena minulle olemalla vain läsnä. Oikeita sanoja ei ole, kuten edellinen kirjoittaja totesi. Hän lohdutti suuresti oloani kuuntelemalla, ja sanomalla rehellisesti mitä hän itse tuntee. Ja toisekseen oli myös tärkeää, että hän puhui myös muista asioista, eikä vatvonut koko ajan, että miltä minusta tuntuu, ja olenko kunnossa. Ei normaali elämä kuitenkaan mihinkään katoa.

Näin meille kaikille täällä joskus käy.

Voimia teille!

Riittää kun jotenkin pystyt osoittamaan hänelle, että välität hänestä. Ja kuuntelet. Voitko mitenkään järjestää niin, että pääsisit hänen luokseen muutamaksi päiväksi. Hän voisi todella arvostaa sitä.

Mitään viisaita sanoja ei tarvita.

Isäni kuoli jo muutamia vuosia sitten, joten minun voisi kuvitella tietävän. Mutta kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu. Kuuntele kun poikaystävälläsi on puhuttavaa, muuta et voi tehdä tässä vaiheessa. Sanat eivät auta. Voit olla pahoillasi, mutta ole neutraalisti.

Tärkein mitä voit tehdä on se, että pidät häneen yhteyttä. Älä jätä soittamatta sen vuoksi, että et tiedä mitä sanoa. Kysy kuulumisia, kerro omiasi.

Ja sinulla on oikeus olla surullinen.

älä sure tee ninku ite parkaakses näet