Kekkonen on Petturi

turve

Kekkonen ei kai tuntenut sanaa "kunnia" ja "velvollisuus", sillä omien tapattaminen ei näemmä koskaan loppunut.

Ensiksi Sisällisodassa punaisten teloittaminen jota hän sanoi jälkeen päin katuvansa, mutta eihän se siihen päättynyt, kun selvisimme 1939-1945 sodista sai Kekkonen jostain päähänsä rangaista sodan ajan johtajiamme jotka puolustivat maataan pakon edessä ja oikeutettuna tekoihinsa.

Jälkeen päin on todettu että tämä oikeudenkäynti oli turha, siällä ei tuomittu mistään todellisesta asiasta, oikeus-sali ei tuntenut sanaa "oikeus" ja "oikeutus", nämä sankarit uhrasi heidän puolellaan joskus ollut mies, mutta saadessaan mahdollisuuden Neuvostoliittoa nuoleskelemalla saada valtaa, ei hän tuntenut estettä uhrata Suomen sodan ajan sankarit, Kekkonen petti maansa.

Niin kauan Presidenttinä, lupasi tähdet taivaalta, mutta mitä hän todellisuudessa sai aikaan tai oli?

Hän oli maanpetturi pysähtyneisyyden ajan pelle.

7

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ts58

      Täytyy muistaa vielä se että UKK oli ensimmäisenä lähdössä Tukholmaan (kesäkuussa 1944), kun Neuvostoliiton hyökkäys eteni huolestuttavasti.

      Siis varjohallitusta muodostamaan....

      Vellihousu mieheksi.

      • tuomionsa!

        Pitäisikö muka Kekkosta syyttää Suomen sotapolitiikasta?


    • ........................

      olen samaa mieltä tuon sisällissodan kanssa,Kekkonen oli teurastaja,yli 11000 ounaista sai surmansa pelkästään vankileireillä,valkoisia punaisten leireillä reilu 40.

      Sotasyyllisten suhteen olen aivan eri mieltä,jos Suomen hallitus olisi vaan keskittynyt puolustamaan maataan niin asiat olisivat kunnossa,mutta niin ei käynyt.Suomesta luovutettiin tuhansia juutalaisia Saksaan tapettavaksi sekä Karjalaan pystytettiin tappoleirejä venäläisille,entäs hyökkäys Neuvostoliittoon 1941?Sotarikolliset piti tuomita,Suomen koko hallitus,Mannerheimit ja muut manitsimieni asioiden puolestapuhujat!he vaihtoivat juutalaisia aseisiin ja miehiin!!!onko se oikein?!

      • Ramppari

        Muistetaan kuitenkin, että suurimmat sotasyylliset löytyivät itärajan toiselta puolelta ja Saksanmaalta. Sakemannit saivat tuomionsa, mutta Neuvostoliiton konna(t) pääsivät kuin koira veräjästä, koska NL oli sodan voittaja. Ja voittajan on helppo hymyillä.


      • ..............................
        Ramppari kirjoitti:

        Muistetaan kuitenkin, että suurimmat sotasyylliset löytyivät itärajan toiselta puolelta ja Saksanmaalta. Sakemannit saivat tuomionsa, mutta Neuvostoliiton konna(t) pääsivät kuin koira veräjästä, koska NL oli sodan voittaja. Ja voittajan on helppo hymyillä.

        hmm..voittajan on helppo hymyillä,SNTL,Usa,UK eikä muutkaan liittoutuneet saaneet tuomioita rikoksistaan,Suomikin selvisi helpolla koska Suomi petti Saksan ja alkoi nuoleskelella SNTL:ää.Suomi oli Saksan liittolainen,Suomi oli tietoinen holokausteista ja tuki niitä!jo pelkästään niitten kieltäminen on RIKOS!


      • Ramppari
        .............................. kirjoitti:

        hmm..voittajan on helppo hymyillä,SNTL,Usa,UK eikä muutkaan liittoutuneet saaneet tuomioita rikoksistaan,Suomikin selvisi helpolla koska Suomi petti Saksan ja alkoi nuoleskelella SNTL:ää.Suomi oli Saksan liittolainen,Suomi oli tietoinen holokausteista ja tuki niitä!jo pelkästään niitten kieltäminen on RIKOS!

        Voi elämän kevät sentään. Ihmettelen vaan sitä, mikä kirjoituksessani oli mielestäsi väärin. Pointtini oli se, että voittaja sanelee aina tuomiot. Voittajavaltioden sotarikokset, niin NL:sta,USA:sta kuin UK:stakin jäivät tuomitsematta. Vrt. Neuvostoliiton provokatiiviset Mainilan laukaukset sekä punaarmeijan joukkoraiskaukset ym. julmuudet ja länsiliittoutuneiden Dresdenin terroripommitukset.
        Ja onko tietoisuus siitä, että jossakin tapahtuu holokaust, suurempi rikos kuin se, että että ITSE tappaa massoittain ihmisiä? Kyllä nämä Suomen sotarikolliset olivat pikkutekijöitä moniin ulkomaan immeisiin verrattuna (Stalin, ilmamarsalkka Harris jne.)


    • Kirjansa lukenut

      >>Pitäisikö muka Kekkosta syyttää Suomen sotapolitiikasta?>>

      Kekkonen halusi keväällä 1940 jatkaa Talvisotaa hinnalla millähyvänsä vaikka se olisi vienyt Suomen lopullisesti tuhoon!

      Hän oli ehdottomasti rauhantekoa vastaan!

      No myöhemmin hän opetteli sen takinkäännön aina tilanteen mukaiseksi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe