Pillereillä kuukautiset vain

4 krt vuodessa

Kävin eilen gynellä ja päädyttiin vaihtamaan mun Harmonetit Yasmineen. Harmonetia olen syönyt noin 5 vuotta. Ei tullut mitään sivuvaikutuksia, ehkä olen ollut vähän enemmän ärtyinen, mutta tiedä sitä..Luulen että johtuu enemmän elämästä yleensä kuin pillereistä. Nyt siis kuitenkin pillerit vaihtoon ja kyseinen gyne sanoi että voin syödä niin monta liuskaa putkeen kun tulee läpivuoto. Sitten tauko. TÄMÄ EI SIIS OLE YLEINEN OHJE!!! Eli minulle suositeltiin näin että kuukautiskipuni saataisiin hallintaan. Olen kuitenkin lukenut asiasta ja nykykäsityksen mukaan kuukautisten ei tarvitse tulla joka kuukausi. Kun ihmisen elinikä on pidentynyt se on muuttanut myös luonnon omaa järjestystä. Ennen elettiin korkeintaan 50 vuotiaiksi ja siitä ajasta nainen oli vähintään puolet raskaana tai imetti. Niinpä kuukautisia ei tullut. Nykyään lapset hankitaan myöhään (ensisynnyttäjien ikä keskimäärin on 27 v.) ja niinpä naisille tulee myös useammat kuukautiset ennen lasten hankintaa. Lapsia tehdään n. 2 jolloin kuukautiset ovat poissa noin muutaman vuoden yhteensä. Toisin kuin luonto tarkoitti. Ihminen on tehty lisääntymään ja naisen keho on tehty olemaan raskaana tai imettämään, eikä se kovin hyvin pysty sopeutumaan nykyiseen elämäntyyliin. Normaalia ei siis ole että kuukautiset tulevat joka kuukausi.
Olisi mukava kuulla muiden mielipiteitä asiasta. Musta toi vaikuttaa ihan järkevältä..Tämä ei siis ole mitään 100 % faktaa eikä kenenkään pitäisi alkaa omin neuvoin kuukautisia siirtelemään. Halusin vain herättää asiasta keskustelua.

5

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ottaa

      Varmaan joillekin ihmisille on helpotus, että kuukautiset tulee harvemmin, joten varmaan heille tosi toimiva juttu siirtää kuukautisia. Henk.koht. en koskaan ole kokenut kuukautisia ongelmana, niitä tuskin itse huomaan, joten sen enempää en ole asiaa tullut ajatelleeksi.

      Mutta sitten kun tullaan tuohon ajatukseen, että raskaus on naiselle normaali tila ja luonnostaan nainen on luotu olemaan raskaana ison osan elämästään. No, raskaus on ensinnäkin varsin rankkaa kropalle. Vaihtelee kovin, miten ihmiset voi raskausaikaan, mutta ainakin esim. halvausten riski kasvaa, jne. Enpä tiedä onko tuo sitten niin optimaalinen tila ainakaan pidemmän päälle, vaikka olisi kuinka luonnollista. Asiaa voi miettiä myös toiselta kantilta eli tuskinpa se luonto on hoitanut asiaa niin, että kuukautiset olisi jotenkin vaarallinen asia, vaikka tulisivatkin joka kuukausi. Jäin miettimään, mitä tarkoitit tuolla, että naisen keho ei pysty sopeutumaan kovin hyvin nykyiseen elämäntyyliin?

      • 4 krt vuodessa

        Että jotkut sairaudet ovat lisääntymään päin. Esim. endometrioosi. En ala väittämään että se johtuu täysin siitä että kuukautiset tulevat niin usein, mutta mietiskelen vaan että asioilla saattaa olla jotain yhteyttä.
        Tottahan se on että raskaus on iso rasite kropalle ja tuskin kukaan voi olla raskaana koko elämäänsä jatkuvalla syötöllä. Mietin vaan että jos ajatellaan ihan sitä perimmäistä tarkoitusta täällä oloon, niin kyllähän se on se että lisäännytään. Ihmisten elinikä on vaan noussut lääketieteen ym kehittymisen myötä huimasti ja esimerkiksi lisääntymiseen ei ole enää niin suurta tarvetta (eli lapsia ei tarvitse tehtailla sen takia että oltaisiin kuolemassa sukupuuttoon). Lisäksi lasten tekoa siirretään usein yli 30 ikävuoteen. Mietinkin tässä itsekseni että miten se vaikuttaa kaikkeen? Kun nainen on kuitenkin fyysisesti jo sukukypsä usein 13 vuoden iässä. Eli lääketiede on kehittynyt niin että lapsia voidaan hankkia myöhemmin, mutta ihmisruumis ei ole vielä täysin asiaan sopeutunut. Olisi mielenkiintoista tietää miten usein esimerkiksi 100 vuotta sitten naisilla oli kuukautiset? Mukavaa kun asiasta saadaan keskustelua.


    • lekuri

      Kun e-pillerit aikanaa tulivat markkinoille, niiden aikaansaama kuukautiskierto tehtiin tarkoituksella 28 päivän mittaiseksi "mainosmielessä", jotta suuri yleisö hyväksyisi paremmin pillerien käytön. Kun kerran kierron pituus ei juurikaan muuttunut pillereiden käytön aloituksessa, mitä nyt mukavasti tarkentui, niin pillereiden ei katsottu olevan liian epäluonnollisia käyttää.
      Sinänsä estettä pitemmälle vuodottomalle ajalle ei nykytiedon mukaan ole estettä ja jatkossa Suomenkin markkinoille (monessa maassa on jo) tulee pillereitä, joilla kuukautiset on esim. 3 kk:n välein.

    • Ninja

      Mulle lääkäri jonka tunsi endometrioosia neuvoi että hyvin voi syödä(ja pitäisikin) 3 laatta putkeen. Endohan "pahenee" kuukautisten takia. Mä siis syön endon takia yleensä 2kk putkeen,siinä ei vielä turpoa eikä tule mitään sivuvaikutuksia. Aiemmin oli Nuvaring ja pidin 3x4vkoa putkeen,mutta turposin tosi pahasti loppua kohden.Pitäisi nyt pillereillä kokeilla 3kk että mitä käy.
      Ja koska kärsin myös kk kivuista niin kyllä tämä homma toimii että tulee menkat harvemmin. Itse valitsisin luomunaisen elämän ilman hormooneja mutta kun sain tämän endometrioosin vaivakseni..

    • jojojojo

      Mä ainakin napsin noita Yasmineita kolme laatallista putkeen, "menkat" tulee siis vaan neljästi vuodessa, aika huippua. Vaikka pillerit ovatkin vähentäneet kuukautisvuodon määrää ja hillittömiä kuukautiskipuja, niin silti se veren kanssa säätäminen harvennetusti on varsin ok. Eikä ole koskaan mitään ongelmia (välivuotoja tms)ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe