asiallinen kysymys

------>

Ensimmäisesksi haluan sanoa, että en halua mitään kauheaa väittelyä tälle palstalle.

Haluaisin kysyä, että kuinka moni sellinen, joka kirjoittelee säännöllisesti tiede-palstalle tai on lukenut yli lukiotason matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa tms. ON ATEISTI. Tietenkin saa vastata vaikka ei olisi ateisti ja perustelukin on suotavaa, mutta asiallisesti.

Tämä kysymys olisi ollut ehkä parempi esittää tiede-palstalla, mutta en halunnut häiritä sitä muuten niin hyvää ilmapiiriä tällä väittelyllä.

35

2199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nasse

      Tässä yksi joka on hiukan lukenut.

      Nykynuorisosta kaikki ne joiden perse kestää ja jotka eivät ole sortuneet huumeisiin, viinaan tai vieraaseen pilluun, ovat korkeakoulutuksen saaneita. Tohtoreita heistä ovat ne luuserit jotka eivät uskalla/pääse/saa oikeaa työpaikkaa, joten kyselysi koulutustasosta suhteessa kusipäisyyteen/uskistumiseen on irrelevantti ilman ikäkorjauksia.

      PS. eiköhän tämäkin palsta ole myös tieteen alla?

    • Lukiossa pitkä kemia, pitkä fysiikka ja pitkä matematiikka. Yliopistossa pääaineena kemia, sivuaineina fysiikka ja matematiikka.

      • ..................

        ohhoh...sen mitä mä oon elämästä oppinu,nii ei helpoimpii aineita.

        mikä sust tulee isona?

      • .................. kirjoitti:

        ohhoh...sen mitä mä oon elämästä oppinu,nii ei helpoimpii aineita.

        mikä sust tulee isona?

        ...legoinsinääri :D>
        Eiku kuormurikuski :D>
        Tai sitten kemisti :)>

      • hemmo
        jason_dax kirjoitti:

        ...legoinsinääri :D>
        Eiku kuormurikuski :D>
        Tai sitten kemisti :)>

        tohtori tai lisensiaatti? Eikös tällisen tittelin saa, jos lukee esim. kemiaa tarpeeksi pitkälle? Mielestäni harhaanjohtavaa.

      • hemmo kirjoitti:

        tohtori tai lisensiaatti? Eikös tällisen tittelin saa, jos lukee esim. kemiaa tarpeeksi pitkälle? Mielestäni harhaanjohtavaa.

        Filosofian maisteri ensin, ehkä sitten herr doktor :)>

        Tosin onhan se outoa, koska kemia on ollut luonnontiede jo noin 300-400 vuoden ajan.

      • Tiehöylä
        jason_dax kirjoitti:

        Filosofian maisteri ensin, ehkä sitten herr doktor :)>

        Tosin onhan se outoa, koska kemia on ollut luonnontiede jo noin 300-400 vuoden ajan.

        sinusta tulee aluksi ateisti sitten saatanisti hivenen myöhemmin dementisti jolloin luulet olevasi tohtori jota sitäkään et muista, - ainakaan aina.

        Toivotan menestystä valisemallesi tielle.

        Tiehöylä

      • Tiehöylä kirjoitti:

        sinusta tulee aluksi ateisti sitten saatanisti hivenen myöhemmin dementisti jolloin luulet olevasi tohtori jota sitäkään et muista, - ainakaan aina.

        Toivotan menestystä valisemallesi tielle.

        Tiehöylä

        Kuinka kauan kestää tulla Huonon Komiikan Maisteriksi?

      • solvaaja
        jason_dax kirjoitti:

        Kuinka kauan kestää tulla Huonon Komiikan Maisteriksi?

        ...

    • ...............

      *viittaa*

      mihin kysymyksesi perustuu?

      • ------>

        Haluaisin vaan tietää, että onko siinä perää, että kun ihmiset opiskelevat luonnontieteitä (eli ei mitään yhteiskuntatieteitä) vähän pidemmälle niin he huomaavat, että jumalahöpötys on turhaa ja lakkaavat uskomasta. Vai onko ateisteja tasaisesti jokapaikassa. Kelpasko?

      • .................
        ------> kirjoitti:

        joo..kiitos.mä vedän ruksin sinne,missä on ne kaverit,jotka on ollu somaleille ollu puhumassa moraalista,sillonku joku toinen on ollu lukemassa piolokiaa.

      • mutta...
        ------> kirjoitti:

        Haluaisin vaan tietää, että onko siinä perää, että kun ihmiset opiskelevat luonnontieteitä (eli ei mitään yhteiskuntatieteitä) vähän pidemmälle niin he huomaavat, että jumalahöpötys on turhaa ja lakkaavat uskomasta. Vai onko ateisteja tasaisesti jokapaikassa. Kelpasko?

        vaikka kuinka paljon tahansa perehtyisi kyseisiin asioihin, niin TIETEESSÄ ON silti AUKKOJA ja TULEE AINA OLEMAANKIN!

      • ------>
        mutta... kirjoitti:

        vaikka kuinka paljon tahansa perehtyisi kyseisiin asioihin, niin TIETEESSÄ ON silti AUKKOJA ja TULEE AINA OLEMAANKIN!

        Tieteen ja uskonnon ero on se, että vaikka molemmilla on pohja, joka ei muutu (uskonnoissa pyhäkirja, luonto... ja tieteessä pelkästään luonto), kuitenkin tieteessä tehtyjä virheitä korjataan kun niitä havaitaan ja tieteessä oikeana pidettyjä päätelmiä ei voi tulkita halutessaan lähes millä tavalla tahansa. Uskonnossa voi pyhää kirjaa (raamattu, koraani...) tulkita lähes miten tahtoo, eli jokainen varmasti löytää sieltä mielipidettään tukevia lauseita. Luonto on uskovaisille vain yksi jumalan ihmeteko ja kaikki sen syntyä koskeva tieto löytyy jostakin kirjasta, tietenkin ilmaistuna mahdollisimman ympäripyöreästi.

    • jaina

      jolla on takanaan hiukkanen loogista aivojumppaa.

      Tosin, olen semmoinen vaappuva ateisti: nääs olen istunut suorittanut myös kvanttimyto- siis mekaniikan kurssin ja nähnyt valon (vanha vitsi).

      • ................

        mut sä ootki tampereelta..:)

    • Elli

      joka on lukenut ja on ateisti.

      • .........

        *utelee*..mitä oot opiskellu?

      • Elli
        ......... kirjoitti:

        *utelee*..mitä oot opiskellu?

        päädyin matematiikkaan ja sen lähitieteisiin. Totuuden ja kauneuden tähden, ymmärräthän.

        Lisäkoulutuksena olen käynyt kuvataidekurssin.

        Tämä palsta tarjoaa hieman samantyylisiä elämyksiä kuin surrealistinen maalaustaide.

        Enempää en aio lörpötellä puuhistani.

      • ......
        Elli kirjoitti:

        ymmärrän hyvinki...sanoisinko..loogista.

    • noownlife

      Teknillistä fysiikkaa olen vähän yrittänyt lueskella. Pakollisenahan tuossa tulee lisäksi laajoina matikka ja kemia (plääh).

    • SEEMOS

      En ole ns. lukenut! Ateismi on ollut minulle itsestäänselvyys 15Vuotiaasta asti.

      Jos se haisee paskalta ja näyttää paskalta, niin onko tosiaan pakko maistaa ennen kuin uskoo että se (kristinusko) on paskaa?

    • Uskonnoton!

      Vaikkakin opinnot jäi aikanaan kesken työn takia, mutta kerkesin noita nyt jonkin verran lukea kumminkin.. (ruotsin kieli perkele jäi suorittamatta!)

    • sitä tullut luettua yli lukiotason matikkaa ja fysiikkaa.

    • solvaaja

      yliopistossa matematiikan laudatur

      sen päälle lisensiaatti tietojenkäsittelytieteestä

      en ole ateisti.

      • ........

        miten matemaatikko voi olla uskossa?vai ootko?

      • solvaaja
        ........ kirjoitti:

        miten matemaatikko voi olla uskossa?vai ootko?

        uskon, että tämän fysikaalisen todellisuuden ulkopuolella on toinen, vähän niinkuin imaginääri-avaruus.

        sen jälkeen asia on selkeä.

        toki neitseestä sikiämiset ja kirjaimelliset raamatuntulkinnat ovat vieraita.

      • ........
        solvaaja kirjoitti:

        juu juu...mä yritin laittaa sua kristinuskon muottiin,ja tuntu aika mahdottomalta...tosin...ainahan tuohon lohkon pelaamiseen voi vedota.

      • ....
        solvaaja kirjoitti:

        uskon, että tämän fysikaalisen todellisuuden ulkopuolella on toinen, vähän niinkuin imaginääri-avaruus.

        sen jälkeen asia on selkeä.

        toki neitseestä sikiämiset ja kirjaimelliset raamatuntulkinnat ovat vieraita.

        muuten...jos joskus jaksat/viittit,nii kertoisitko kuinka päädyit tuohon mihin päädyit..kiinnostais vaa tietää kuinka todentamista toteutat.

      • PekkaPakana
        ........ kirjoitti:

        miten matemaatikko voi olla uskossa?vai ootko?

        Matemaatikkojen ammattitauti taitaa olla jonkin asteinen hurahtaminen. Jos ei nyt ihan uskoon, mutta johonkin muuhun kummalliseen.

      • ...
        PekkaPakana kirjoitti:

        Matemaatikkojen ammattitauti taitaa olla jonkin asteinen hurahtaminen. Jos ei nyt ihan uskoon, mutta johonkin muuhun kummalliseen.

        nii en tiedä...mua vaa kiinnosti sentakia,kun oletin että tollasilla "meriiteillä" oleva kaveri on jonkinverran tuon logiikan kanssa "pelleilly"...itekkin tykkään mieltäni kokeilla,mutta emmä mun sukista pidemmälle pääse.

    • Tiede vai usko

      Tiedepalstalla on aivan sama ilmapiiri kuin täälläkin. Idiootit puhuvat sontaa toistensa ohi (kuten itsekin teen nyt). Kuuluuko kysymyksesi eksaktin tieteen piiriin vai tiedepalstan "ateismi"- tai "skeptismi"- osastoihin?

    • PekkaPakana

      Lukion jälkeen tekniikan fysiikkaa(ts. helpolla matematiikalla varustettua) aika laajasti (kvanttimekaniikat menossa) ja ihan vähän kemiaa. Sitten matematiikkaa tietysti.

      • Delfiini

        Kysymys kuului: "Haluaisin kysyä, että kuinka moni sellinen, joka kirjoittelee säännöllisesti tiede-palstalle tai on lukenut yli lukiotason matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa tms. ON ATEISTI."

    • &teologi

      >>Haluaisin kysyä, että kuinka moni sellainen, joka kirjoittelee säännöllisesti tiede-palstalle tai on lukenut yli lukiotason ms, ON TEISTI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5120
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1429
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1339
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1163
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1030
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      805
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe