Nyt olen onnellinen

Selinka

Minä lähdin eilen illalla likkakaverin kanssa baariin ja näin poikafrendini yhdessä nurkassa suutelemassa vierasta naista. Lähdin heti kotiin ja itkin koko yön. Poikafrendi tuli kotiin aamulla viiden aikaan ja näki minut itkemässä. Hän hämmästellen kysyi et kulta mikä sinulla on. Minä kerroin mitä olin nähnyt. Poikafrendini alkoi nauramaan ja sanoi:"Kultaseni minähän huomasin sinut ja ajattelin tehdä sinut musuksi, kun minusta tuntuu välillä ettet rakasta minua enää. Se nainen oli vaan minun työtoverini, jonka kanssa minulla oli työneuvottelu. Se oli sinulle tarkoitettu tsoukki. Taidat sittenkin rakastaa minua kulta yhtä paljon kun minä sinua."
Ja niin me vaihdoimme hellän suudelman.

Nyt kultani nukkuu vielä tuossa olkkarin nahkasohvalla. Hän aikoi ostaa minulle kultasormuksen tänään. Voi kuinka onnellinen olenkaan.

Äitini ja isäni ovat aina olleet mun poikafrendiä vastaan, kun meidän perhe on vähän parempiosainen kuin monet muut perheet.
Isäni on suurlähettiläs ja äitini on valtiotieteiden tohtori. Ja minun poikafrendi on lähtöisin köyhistä olosuhteista. Ei siis omista mitään ja työtönkin tällä hetkellä on. Asumme vanhempieni ostamassa omakotitalossa.
Vanhempani sanoivat minulle, että poikafrendini tavoittelee vain minun rahojani, mutta se ei pidä paikkaansa. Vanhempani eivät tiedä rakkaudesta mitään. Minun asiani kuulu heille.

Mutta minä olen nyt niin onnellinen.

9

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AMR-52

      ...huomenet Selinka!! että sitä ollaan Vladimir Grininin jälkikasvuu...?

      • Selinka

        sitä jälkikasvua olen. Armaani heräsi äsken. Raukalla vähän huono olo. Mun täytyi kysyä vielä häneltä et miten hän työneuvottelussa eilen oli kun ei ole töissäkään, niin hän sanoi että työhaastattelussa hän olikin. En niin tyhmä tyttö ole että minulle ihan kaikki läpi menee, mutta onneksi hän vain vahingossa oli sanonut väärin.

        Laitan nyt rakkaalleni ihanan aamupalan ja lähdemme ostamaan sormusta. Hän kyllä mainitsi ettei hänellä ole rahaa, mutta minä annan rahat hänelle. Pääasiahan on että hän haluaa ostaa minulle sen kultasormuksen. Raha ei ainakaan minulle merkitse mitään.

        Lähdemme kohta. Tulen myöhemmin teille kertomaan minkälaisen sormuksen hän osti.

      • AMR-52
        Selinka kirjoitti:

        ...vast sitte sormukset ostaan,ko kanikonttorit kii..)) aikas veijar tuntuu olevan..)))

      • Joo, mäkin uskon!
        Selinka kirjoitti:

        sitä jälkikasvua olen. Armaani heräsi äsken. Raukalla vähän huono olo. Mun täytyi kysyä vielä häneltä et miten hän työneuvottelussa eilen oli kun ei ole töissäkään, niin hän sanoi että työhaastattelussa hän olikin. En niin tyhmä tyttö ole että minulle ihan kaikki läpi menee, mutta onneksi hän vain vahingossa oli sanonut väärin.

        Laitan nyt rakkaalleni ihanan aamupalan ja lähdemme ostamaan sormusta. Hän kyllä mainitsi ettei hänellä ole rahaa, mutta minä annan rahat hänelle. Pääasiahan on että hän haluaa ostaa minulle sen kultasormuksen. Raha ei ainakaan minulle merkitse mitään.

        Lähdemme kohta. Tulen myöhemmin teille kertomaan minkälaisen sormuksen hän osti.

        Mitä vielä?!
        Työhaastattelussa baarissa...
        Työtoveri työttömällä...
        Tapa tehdä mustasukkaseks...
        "Ostetaanpas nyt sormus, et akka onhiljaa, ja enhänmä sitä itte maksa..."

        Joo o... sontaa!

      • Selinka
        Joo, mäkin uskon! kirjoitti:

        Mitä vielä?!
        Työhaastattelussa baarissa...
        Työtoveri työttömällä...
        Tapa tehdä mustasukkaseks...
        "Ostetaanpas nyt sormus, et akka onhiljaa, ja enhänmä sitä itte maksa..."

        Joo o... sontaa!

        timanttisormuksen poikafrendiltäni. Maksoi 2000 euroa. Poikafrendi maksoi siitä 50 euroa ja minä loput koska hänellä ei sitä rahaa oikein ole kun työttömänä raukka on.
        Mun mussukka nyt nukkuu tuossa sohvalla kun väsyi siihen kultasepän liikkeissä kiertelemiseen.
        Kuulema täytyy illalla mennä vielä toiseen työhaastatteluun. Voipi mennä myöhään.
        Mutta olisihan se ihana jos mun kultsipuppeli sais työpaikan. Olis kuulema hyväpalkainen työ.
        Menen nyt laittamaan hänelle maittavan päivällisen ja herätän hänet suudelmin.
        Olen taas yksin tämän illan kotona joten palataan sitten asiaan. Olisi kiva tutustua paremmin tähän huuhaaväkeen.

    • soomi-tytto

      ei enaa puhukaan murtaen
      han yhta akkia viaton idiootti ja rikas sellainen
      ei enaa suomi-poika kiinnosta
      vaan koittaa toista tyylia

      • Selinka

        kiinnostaa aina ainoastaan suomi poika. Tietäisitpä miten ihan tuo mun mussukka on. Tuossa se kuorsaa sohvalla ja on ihanan näköinen. Television kaukosäädin kädessä reppana nukahti.
        Täytyy tietenkin myöntää että rahaa minulla kyllä on enemmän kuin omaks tarpeeks. Mutta ei se raha ole minulle onnea tuonut. Vaan ainoastaan tuo kultamussukkani.
        En aluksi löytänyt näppäimistöstä ä:tä enkä kaikkia kirjaimia, kun kotimaassani ei näppäimistössä niitä ole ja eilen vasta huomasin ne.

      • Tsemppiä

        Älä anna periksi, vaikkei kaikki sinua ymmärräkkään ;))))

    • Tanevaan

      Minäkin olen Euroopan rikkain mies.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe