Olen tutkiskellut eri uskontoja ja kaikissa on viitteitä siitä että jotkin ulkopuoliset olennot ovat aiheuttaneet uskontojen syntymisen.
Sehän on aivan ymmärrettävää, jos nyt esim. meidän teknologiaamme "esiteltäisiin" tuhansia vuosia sitten eläneille ihmisille reaktiot olisivat "jumalalliset". Näinhän oli myös Kolumbuksen kanssa kun hän saapui amerikkaan.
Luulenpa että nämä muukalaiset halusivat kehittää ihmistä henkisesti (kuinka tuntea oma puhdas ja tietoinen olemassaolonsa fyysisessä ruumissaan kaiken toiminnan keskellä) ilman mitään erillistä persoonallista jumalaa)ja toivat omaa tietoaan ihmiselle, tästä tiedosta ovat vanhat perususkonnot (esim. hindulaisuus, vanha testamentti jne.) saaneet alkunsa, (hindulaisuudessa tämä vanha puhdas oppi näkyy vielä), valitettavasti vanha tieto on muuntautunut ja korruptoitunut aikojen saatossa.
Eli se alkuperäinen idea on hämärtynyt ja esim. ennenkaikkea islam, juutalaisuus, kristinusko uskonnot ovat enää pelkkiä pakkotahtisia kaavoja, pelolla ylläpidettyjä, uhkailua helvetilä kadotuksella, täynnä väkivaltaa, alistamista, pakkokäännytystä jne.
Näissä uskonnoissa ns, jumala on rajallistettu "ihmisen egon tasolle", kiivaaksi, tuomitsevaksi, kostavaksi, kuvaus tällaisesta Jumalasta sopii jonkin ilkeän ihmisen kuvaukseen.
"Jos et tee niin kuin määrään, tapahtuu rangaistus"! Voiko mikään ns. jumala olla näin ahdas ja matalamielinen, suvaitsematon.
Jos jumala olisi niinsanotusti "luonut" ihmisen kai hänen olisi pitänyt tuntea luomuksensa! Tuntea kaikki mahdolliset käyttäytymistavat jne. Ymmärtää ihmisen luonto. Sehän on sama asia jos ohjelmoija tekisi tietokoneohjelman, joka ei toimikaan halutulla tavalla ja siitä kiukustuneena rankaisi tietokonetta!!
Jos ei näin niin silloinhan hän ei olisi kaikkitietävä täydellisyys eli lakkaisi olemasta jumala.
Eli tässä jumaluuskysymuksessä näyttää olevan ilmiselvästi vain ihmisten oma taipumus heijastaa omat ominaisuutensa ja käyttäytymis ja reagointitapansa "johonkin" isähahmoon.
Kaiken alkusyynä on nuo vierailut avaruudesta
Avaruuden vierailijat
15
660
Vastaukset
- Muppet avaruudesta
ensimmäinen joka on tullut tuohon johtopäätökseen. Valitettavasti visitorit jättivät niin kovin vähän suoranaisia todisteita itsestään, jos ollenkaan. Että menee vallan arvailuksi tämäkin teoria.
Niin, on toki kiehtovampaa ajatella avaruudesta tulevien muukalaisten olevan ihmistä etevämpiä, ja ratkaisevan kaikki ongelmat, kuin miettiä niitä väheneviä vaihtoehtoja, joita ihmisellä on lajina edessään.
Osalla meistä avaruuksien alieneilla näyttää olevan hämmästyttävä kyky uskoa varsin epätodennäköisiin asioihin kuten vieraisiin avaruudesta, kuoleman jälkeiseen elämään jne. Monet saavat tyydytystä mielikuvituksellisista uskomuksista. Monet myös haluaisivat, että ihmeitä tapahtuisi, siksi monet uskovat niitä tapahtuvan.
Joo, onhan ne kirkontornitkin raketin mallisia ! Mutta...
Odotetaanko täällä turhaan ulkoavaruuden pelastajia, vaikka mikään ei viittaa siihen, että siltä taholta olisi odotettavissa minkäänlaisia konreettisia toimenpiteitä.
On todennäköisempää, että aistimme ovat pettäneet meitä tai että olemme tulkinneet aistimuksiamme väärin kuin että olisi tapahtunut visitor ihmeitä, mistään perinteisistä jumalista puhumattakaan.
Päällimmäiseksi siis jälleen noussee maapallon elämän ainutlaatuisuus. Ja meidän ihmisten rooli. Vaikka maapallo ei ole maailmankaikkeuden tai edes aurinkokuntamme keskus, se on kuitenkin ihmiselle kaiken keskipiste. Ihmiselle olkoon maapallo koko maailma ja ihmiselle riittää tämä maailma, me olemme aina olleet jo perillä. Ja meidän, vain meidän on tehtävä tulevaisuudessa kaikki mitä tehtävissä yleensäkään on, visitorit tahi jumalat eivät auta. Koska, vain vahvat elävät.- Petttteri
"ensimmäinen joka on tullut tuohon johtopäätökseen. Valitettavasti visitorit jättivät niin kovin vähän suoranaisia todisteita itsestään, jos ollenkaan. Että menee vallan arvailuksi tämäkin teoria."
Visitorit olivat luultavasti sen verran fiksuja, että eivät mitään todisteita itsestään jättäneet. Jos nyt alienit rantautuisivat manhattanille, kaaoshan siitä syntyisi. Oisko tämä nyt sitten niin järkevää? Muita syitä voidaan tyhmillä aivoillamme vain arvailla. Suoranaisia todisteita on tuskin yhtään mistään, joten johtopäätös on aina plus mjiiinus nolla. - -Q-
>Odotetaanko täällä turhaan ulkoavaruuden pelastajia, vaikka mikään ei viittaa siihen, että siltä taholta olisi odotettavissa minkäänlaisia konreettisia toimenpiteitä.
En ymmärrä mistä sellainen hömpötys on saanut alkunsa että JOS jumalat olivat uhvomiehiä, niin väistämättä näiden uhvomiesten pitäisi muka tulla pelastamaan meidät.
Miltä? Miksi?
Eiväthän meidän isovanhempammekaan ole meitä tulossa pelastamaan, ja kuitenkin olemme heidän geeneistämme lähtöisin!
- Hese
Aika omaperäinen tulkinta uskonnoista.
mm..
"Jos et tee niin kuin määrään, tapahtuu rangaistus"!
Voihan asian näinkin ilmaista jos haluaa - kenny
Olemassa suuren profeetta JMS luoma profetia vuosista 2258-2261, jolloin käydään taistelua pimeyden ja valon välillä. Ihmislaji, yhdessä muiden nuorempien rotujen kanssa on vetämässä rajan valon ja pimeyden väliin.
- sharyn
intiaanit eivät pitäneet Kolumbusta jumalana. Islamin synty tunnetaan tasan tarkkaan. Juutalaisuus kehittyi heimojumalasta. Suunta on ylöspäin, ei alaspäin.
Avaruuden vierailijat voit unohtaa, ovat nuo välimatkat sen verran pitkiä. Jos niin ylivoimainen laji olisi, se olisi löytynyt radioaalloilta.- Remontoire
"Avaruuden vierailijat voit unohtaa, ovat nuo välimatkat sen verran pitkiä"
-Niin, meidän mielestämme. Kaikki on kuitenkin suhteellista.
"Jos niin ylivoimainen laji olisi, se olisi löytynyt radioaalloilta"
-Jos ylivoimainen laji olisi/on, emme sitä varmaankaan edes kykene ymmärtämään. Riippuu tietenkin "ylivoimaisuudesta".
Radioaaltoihin tällaisen entiteetin tuskin tarvitsee turvautua. - sharyn
Remontoire kirjoitti:
"Avaruuden vierailijat voit unohtaa, ovat nuo välimatkat sen verran pitkiä"
-Niin, meidän mielestämme. Kaikki on kuitenkin suhteellista.
"Jos niin ylivoimainen laji olisi, se olisi löytynyt radioaalloilta"
-Jos ylivoimainen laji olisi/on, emme sitä varmaankaan edes kykene ymmärtämään. Riippuu tietenkin "ylivoimaisuudesta".
Radioaaltoihin tällaisen entiteetin tuskin tarvitsee turvautua.aloittaa jostakin. Radioaallot ovat "helpoin" kommunikaation laji, koska niitä esiintyy useilla aallonpituuksilla luonnossakin. Niinpä kehittyvä laji aloittaa tukimalla ja viestimällä radiolla. SETA ja muut avaruutta tutkivat ohjelmat eivät ole tavanneet mitään radiokohinaa, paitsi avaruuden omien ilmiöiden aikaansaamaa.
- Remontoire
sharyn kirjoitti:
aloittaa jostakin. Radioaallot ovat "helpoin" kommunikaation laji, koska niitä esiintyy useilla aallonpituuksilla luonnossakin. Niinpä kehittyvä laji aloittaa tukimalla ja viestimällä radiolla. SETA ja muut avaruutta tutkivat ohjelmat eivät ole tavanneet mitään radiokohinaa, paitsi avaruuden omien ilmiöiden aikaansaamaa.
Tosin on melko rohkeaa olettaa kaikki tämä muistaen, että meillä on tietoa vain yhdestä "kehittyneestä" lajista, jota vieläpä tarkastelemme sen omasta näkökulmasta.
- tkr
Remontoire kirjoitti:
"Avaruuden vierailijat voit unohtaa, ovat nuo välimatkat sen verran pitkiä"
-Niin, meidän mielestämme. Kaikki on kuitenkin suhteellista.
"Jos niin ylivoimainen laji olisi, se olisi löytynyt radioaalloilta"
-Jos ylivoimainen laji olisi/on, emme sitä varmaankaan edes kykene ymmärtämään. Riippuu tietenkin "ylivoimaisuudesta".
Radioaaltoihin tällaisen entiteetin tuskin tarvitsee turvautua.Tuosta radiomeiningistä vielä sen verran, että sen avulla on todella vaikeaa löytää yhtään mitään. kannattaa tosiaan tutustua SETI - ohjelmiin, mutta tässä pääongelmat lyhykäisyydessään. avaruutta voi kuunnella vain pieni kappale kerrallaan ja todennäköisyys, että juuri valitulta suunnalta tulisi jotain mielenkiintoista lähetystä on äärimmäisen pieni. Eli jos joku jotakin lähettäisi sen löytäminen on todella vaikeaa ja sama pätee omiin lähetyksiimme. On paljon tödennäköisempää kuunnella väärää sektoria vääränä aikana kuin oikeaa oikeana, joten aika lailla ollaan sitä neulaa heinäsuovatsa etsimässä. Mahdollisen vieraan sivilisaation löytäminen seti-projekteilla on siis melkoista tuuripeliä ja ei ehkä koskaan tuota tuloksia - toki kannattaa aina yrittää. Niin ja pienenä triviana vielä, että maapallon ensimmäinen julkinen televisiolähetys tapahtui 1935 lontoossa ja ensimmäiset säännölliset lähetykset saksassa 1935 eli etujoukkona kohti maailman ääriä kiirii aika mielenkiintoista kuvamateriaalia sivilisaatiostamme.
- ...
mutta jos evo on pelkkää tarua, elämää ei synny kaukaisilla planeetoilla/maapallolla, jutut ufoista ovat pelkkää sontaa.
- ...
eka kertaa kunnon ufo-hihhulikin tänne.
yks pointti kristinuskon puolesta on se, on siinä kun se eroo muista uskonnoista sillä että se tuomitsee!
ihminen ei varmaankaan mielellään itse keksisi tuollaista uskontoa.(jossei se itseasiassa olisi Jumalallista alkuperää?)
Raamatun Jumala on pyhä, joka ei voi sille periaattessa mitään, kun vihaa syntiä ja vääryyttä...- Fox Mulder
... tänne näemmä yksi vanhoillisjuutalainen:"yks pointti kristinuskon puolesta on se, on siinä kun se eroo muista uskonnoista sillä että se tuomitsee".
Sen lisäksi että tyyppi ei osaa kirjoittaa, on hän kaiken lisäksi vielä vanhan testamentin lumoissa. "Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi." lukee uudessa testamentissa.
- Fox Mulder
On teoria että ihmiset olisivat luotu orjakansaksi muukalaisille (Anunnakit). Perimätieto näistä muukalaisista ja heidän ihmisiä alistava lakinsa olisi sitten muuttunut uskonnoiksi.
- -Q-
Zecharia Sitchin: koko tuotanto. Hieman älyllisempää pohdiskelua kuin vanha jäärä Erich von Däniken on saanut aikaan.
Lisänä rokassa vielä Robert Temple: The Sirius Mystery, akateemikon ajatuksia siitä vierailivatko Siriuksen järjestelmästä älylliset amfibiset olennot täällä (Nommo-taru, dogon-heimon astronominen tietämys).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684