USA:n talous 4 %:n nousukiidossa

IMF. W

USA:n talous on jyrkässä nousussa. Lähes 4:n prosentin nousu viimeisellä vuosineljänneksellä kertoo hyvästä taloudenpidosta.
Nousun suuruutta ei himmennä edes valtavat luonnononnettomuudet, ja siitä johtunut raju öljynhinnan kallistuminen. Myöskään Irakin sotatilanne ei ole aiheuttanut juuri taloudellisia menetyksiä.
USA johtavana maailmanteollisuuden veturina antaa toiveita myöskin Suomen hiipuvaan talouteen.
Viimeinen vuosineljännes meillä oli vain 2.7 %:a positiivinen.

Kasvua on tapahtunut myöskin Venäjällä, mutta lähes nollatasolta ei juuri muuta voi odottaakaan.
Venäjän talous on täysin kalliin öljyn varassa. Miten käy, kun öljynhinta tulee alas.

Kasvuaan menetti eniten Kiina. Syy tähän oli kallis öljy, jota Kiinalla ei omasta takaa ole.
Kiinan talous nousikin välillä yli 10%:n, mutta sillä olikin lähtökohdat lähes samat kuin Venäjällä. Pohjalta on vain yksi suunta - ylös.
Kiinan ongelmana on kansan hyvinvoinnin raju epäsuhta. 1.3 miljardin asukkaan Kiina ei voi koskaan nousta kovinkaan suureksi markkinatekijäksi, juuri valtavan väestönsä takia.
Toisaalta se on voimavarakin, mutta enänpi se on köyhdyttävä tekijä, ja varsinkin poliittisen epävarmuuden aikapommi. Kommunistien yksinvalta Kiinassa ei tule kauan enään menestymään, ja maa joko ajatuu täydelliseen sisällisotaan, tai luopuu kommunistisesta järjestelmästään rauhanomaisesti.

4

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xxxXxxx

      ”Nousun suuruutta ei himmennä edes valtavat luonnononnettomuudet”.
      Olisit lukenut artikkelin huolellisemmin. Noususta suuri osa selittyy juuri luonnononnettomuuksista johtuvasta jälleen rakentamisesta yms.
      Inflaatioon ei vaikuttanut palkat ollenkaan, mistä voidaan ennustaa ettei kuluttajien kysynnän kasvua ole luvassa vieläkään.

      Kiinan valtio on suurin Yhdysvaltain valtion obligaatioiden omistaja. Eli Jenkit ovat korviaan myöten velkaa Kiinalaisille. Mikä ei ole kyllä hyvä asia Jenkeille eikä myös meille EU:ssa.

    • kuvasit

      velallisen ja velanantajan mahdollisuudet!

      Annapa vielä arvio siitä kun Kiina lopettaa velallisen eli USAn kulutusjuhlan rahoittamisen.

      Lamako?

      • ,,,

        on n. 60 miljardia dollaria kuussa ja Irakin sota maksaa n. 12 miljardia dollaria kuussa. Yksi suuri syypää talousvajeeseen onkin jo lainattu raha. USA joutuu maksamaan valtion joukkovelkakirjojen mukaisen koron niiden ostajille (suurin Kiina) ja kunkin velkakirjan tultua tiensä loppuun (10v) summa joudutaan maksamaan kokonaan takaisin.

        Kun keino tähän mennessä on ollut rahoittaa kulutus lainaamalla valtion velkakirjojen muodossa, siitä on syntymässä noidan kehä. Lisä lainaaminen on välttämätöntä, mutta samalla kulut nousevat. Nythän velkakirjat eivät ole menneet hyvin kaupaksi, joten korkoa nostamalla niistä yritetään tehdä kiinnostavampia. Samalla niistä tulee USA:lle kalliimpia. Korkohan omalta osaltaan taas vaikeuttaa kuluttajien ja yritysten toimintaa.

        Jos lainarahaa ei saada, ei jälleenrakentamistakaan voida aloittaa. Mikäli joukkovelkakirjat eivät tuo riittävästi rahaa valtiolle, niin jää jäljelle enää vihon viimeinen mahdollisuus ja silloin puhutaan täydellisestä talous katastrofista. Nimittäin uuden rahan painaminen, Lexmarkki vauhtiin ja täydellä teholla. Silloin USA pystyy maksamaan takaisin velkakirjoista aiheutuvat takaisin maksut ja korot, mutta ajatelkaapa mitä dollarille tapahtuu silloin.

        Tätä vaihtoehtoa Dallassa "Dallas Federal Reserve President Richard Fisher" jo väläytti viime torstaina.

        Sum Summarum... USA:n nykyinen talouskasvu on pääosin rahoitettu velkarahalla ja siinä on suuri ero "normaalille" kasvulle, jolloin kasvun takana on ylijäämäinen vaihtotase, kuten Euroopassa ja Kiinassa.

        Kaikkein pahin tilanne USA:lle aiheutuu, jos kuluttajat alkavat säästämään. Viimeisimmän kuluttajaluottamus indeksin mukaan näin on jo käymässä, silloin lama tulee sinne täysin varmasti.

        Muistakaa kuitenkin, että pörssi laskukautena rahaa voi tehdä puteilla ja shorttaamalla pörssissä ja lisäksi muihin vaihtoehtoihin sijoittamalla voi turvata rahansa.

        Kullan viimeaikainen hinnan nousu on jo merkki siitä, että sijoittajat ovat aloittaneet suojautumisen inflaatiota ja epäsuotuisia pörssiaikoja vastaan.


    • maailmassa..

      "Kiina ei voi koskaan nousta kovinkaan suureksi markkinatekijäksi, juuri valtavan väestönsä takia."

      Kiina on jo yksi maailman suurimmista talouksista, joten sen ei tarvitse sellaiseksi enää nousta. Olet täysin hakoteillä, yhtä hakoteillä, kuten eräs rekisteröity kirjoittaja lähipäivinä :) Onkohan teillä jotakin yhteistä, kenties vaikka olette "armeijakavereita"...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe