Sauli Niinistö: vastakkainasettelun aika on ohi

-

Sauli Niinistö:

Vastakkainasettelun aika on ohi

Vastakkainasettelu on turhaa, koska olemme kaikki suomalaista työväkeä;
työntekijät ja työnantajat, yrittäjät, opintojen parissa uurastavat
opiskelijat, kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat, työelämän ulkopuolella
olevat ja työnsä jo tehneet eläkeläiset.

Vastakkainasettelu on turhaa myös työelämässä. Into­himoisille ihmisille on
annettava tilaa, niin työntekijöinä kuin yrittäjinä. On vastuutonta asettaa
työntekijät ja työnantajat ajatuksissa vastatusten. Jos jokainen meistä ei
ammatissaan saa ansaitsemaansa arvostusta, murennamme pohjaa yhteiseltä
tulevaisuudeltamme. Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa kaikilla
suomalaisilla olisi töitä.

Tasapaino työn ja muun elämän välillä tuntuu hetkittäin unohtuvan.
Suomalainen työväki jää liian usein jaksamisensa kanssa yksin. Hyvä elämä
edellyttää tasapainoa elämän eri osa-alueiden välillä. Politiikassa
toimiessani sain usein moitteita siitä, etten osannut tai halunnut
riittävästi "pitää oman ryhmän eduista huolta". Tällainen ajattelu on
menneisyyttä ja otan mielelläni samat moitteet vastaan myös tasavallan
presidenttinä. Vastakkainasettelun aika on ohi.
5228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kai sentään joka palstalle ?

Äänestä
  • Oliko tuo avaus Niinistön puolesta vai vastaan?
    Minä koin sen pilkkana Niinistön kampanjalle.
    Olkoonkin, että se on suoraan Niinitön kampanjasta.
    Kyllä menee Vanhaselle ääni siinä epätoivoisessa tilanteessa, että tulisi toinen kierros, jossa vastakkain olisivat Niinistö ja Vanhanen.

    Äänestä

Saulin kahvilassa

pyörii Pihapiiri

mukana on koko perhe,

Kirsi, Saku sekä Siiri.

Silti kampanjasta

taitaa tulla hiiri.

Läpi koko Suomen

uusi viesti kiirii:

kaikkialle tasavaltaan

nousee Matin viiri!

Äänestä
  • -VIIRI EI SAANU JÄRVENPÄÄSSÄ NOUSTA,KOSKA TÄÄLLÄ PUHALTAA DEMARI TUULI,VIRKAMIEHET KIELSI VIIRIEN ASETTELUN.

    Äänestä

Miksei työläinen voi ymmärtää, että Sauli täysin pyyteettömästi haluaa ajaa myös hikisten duunarien, eläkeläismummojen ja muiden skremppojen ja jyväjemmarien asiaa? Mikä siinä on niin naurettavaa ja uskomatonta?

Luulisi tuollaisten kouluttamattomien tahvanoiden nielevän helpommalla kampanjan ytimen sen suuremmin kyseenalaistamatta. Olisitte onnellisia, että joku edes sanahelinän tasolla teitä kosiskelee. Kai nyt edes joku tämän uskoo, jotta saadaan edes muutama irtoääni? Maan asiat on saatava taas oikeaan suuntaan?

Työläinen on leikkauksensa ansainnut ja kaikki työ pitäisikin tulevaisuudessa tuottaa työvoimanvuokrausfirmojen kautta. Ei kertyisi kalliita lomia, ei olis p-keleen pekkasia eikä sairauspäiviä. Jos duunari on kipee, niin lepäilee krapulansa pois ja käytetään toista jannua. Eikä tarttis murehtia irtisanomisajoista...ilmoitus vaan firmalle, ettei lähetä tuota rumaa enää uudestaan. Ideaali Suomi...

Hupsis, eksyin aiheesta unelmoidessani. Niinistö on säntillinen, edustava ja "särmä" pankinjohtaja, joka ymmärtää, miten raha poikii. Nyt on aika katkaista kommaripressojen kausi ja astua Eurooppaan. Amerikkaankin voisi olla paremmat suhteet ja malliakin vois ottaa niistä. Siinä on hyvin hoidettu maa...köyhät tekee kolmea matalapalkkaista työtä, eikä silti meinaa pärjätä. Pysyvätpähän poissa pahanteosta...osa pysyy siis. Osa istuukin sitten pitkiä "kakkuja" ja miettii mitä tuli tehtyä. Hieno maa ja älykäs presidentti.

Niinistö ei Conan O´Brianeja tarvitse, kun itsestäänkin löytyy koomikon kykyjä, mutta on aika lopettaa naureskelu. Sauli on mitä parhain vaihtoehto tavalliselle duunarille tai matalapalkkaiselle naiselle.

Aikuisten oikeesti...ON SE!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maa tarvitsee presidenti kirjoitti:

-

Sauli Niinistö:

Vastakkainasettelun aika on ohi

Vastakkainasettelu on turhaa, koska olemme kaikki suomalaista työväkeä;
työntekijät ja työnantajat, yrittäjät, opintojen parissa uurastavat
opiskelijat, kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat, työelämän ulkopuolella
olevat ja työnsä jo tehneet eläkeläiset.

Vastakkainasettelu on turhaa myös työelämässä. Into­himoisille ihmisille on
annettava tilaa, niin työntekijöinä kuin yrittäjinä. On vastuutonta asettaa
työntekijät ja työnantajat ajatuksissa vastatusten. Jos jokainen meistä ei
ammatissaan saa ansaitsemaansa arvostusta, murennamme pohjaa yhteiseltä
tulevaisuudeltamme. Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa kaikilla
suomalaisilla olisi töitä.

Tasapaino työn ja muun elämän välillä tuntuu hetkittäin unohtuvan.
Suomalainen työväki jää liian usein jaksamisensa kanssa yksin. Hyvä elämä
edellyttää tasapainoa elämän eri osa-alueiden välillä. Politiikassa
toimiessani sain usein moitteita siitä, etten osannut tai halunnut
riittävästi "pitää oman ryhmän eduista huolta". Tällainen ajattelu on
menneisyyttä ja otan mielelläni samat moitteet vastaan myös tasavallan
presidenttinä. Vastakkainasettelun aika on ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu