Pakanalapsilta puuttuu kaste

Isän,Pojan ja Pyhän Hengen ...

    Kaste Punaisessa Meressä (saivat kaikki kasteen, koko kansa)
Kaikki saivat kasteen sylivauvat myös Israelin kulkiessa Punaisen Meren halki. Lapsetkin saivat Pyhän Hengen. Kasteen saatuaan kaikki uskoivat Herraan.

Proselyyttikaste (perhekaste)
Jo 100 vuotta ennen Kristuksen syntymää kaikki perheenjäsenet lapsineen kastettiin Juutalaisuuteen siirtyessä ns. proselyyttikasteella, joka edelsi perhekunnittain tapahtuvaa kristittyjen kastetta.(=perhekaste)

Johanneksen parannuksen kaste (vain aikuisille)
Johannes kastajan aikaan vain aikuisia kastettiin Johanneksen parannuksen kasteella. Jeesus ei kastanut ketään Johanneksen parannuksen kasteella (Joh.4:2). Tämä kaste lakkasi Johanneksen kuolemaan.

Jeesuksen kosketus lapsille
Jeesuksen eläissä Jeesuksen kosketus lapsille tarkoitti samaa kuin kaste. Jeesuksen kosketus poisti perisynnin, sairauden ja voima siirtyi siihen, jota Jeesus koski (voima=Pyhä Henki)

Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

(tällä kasteella kristityt ovat kastaneet lapsiaan jo 2000 vuotta.) Jeesuksen kuoleman jälkeen.Jeesuksen itsensä asettama kaste. Kastetaan osallisuuten Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Liitetään Kristukseen, puetaan hääpuku päälle kasteessa (Gal.3:27) saadaan Pyhän Hengen lahja. Kaste Kuuluu teille ja teidän lapsillenne (Apt.2:38-39)

Jeesuksen kuoleman jälkeen lapset kastettiin perhekunnittain. Kaikki omaiset kastettiin välittömästi. Pelkkiä lasten siunaamistilaisuuksia alkuseurakunta ei tuntenut, koska kastaminen tapahtui perhekunnittain. Perhekaste kodeissa ja yksilöille "syntienne anteeksisaamiseksi" "pestä pois syntisi" "vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena"
Kristityt ovat aina kastaneet lapsensa. Kastaminen perhekunnittain. Apostolit kastoivat kirkkoisien vanhempia ja isovanhempia heidän ollessaan aivan pieniä lapsia (Origenes). Katakombeissa kastettiin lapsia. Vanhimmat dokumentit piirustukset todistavat käytössä olleen valelukaste. Kaste oli vedellä valelua ja Pyhällä Hengellä voitelua.

Ateistit ja ei-kristityt pakanauskontoiset ja muut senkaltaiset jättävät lapsensa kastamatta Jeesukselle. Anabaptismi ja lasten kastamatta jättäminen uskonnollisissa liikkeissä syntyi anabaptismin yleistyttyä vasta 1900-luvun alussa etupäässä Amerikassa.(liikkeet ja kultit)

15

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maukka

      missä on pihvi ?

    • Tri Evan

      Ei anabaptisteille riitä että menevät kasteessaan perkeleen tykö vaan jättävät äpäränsäkin lahkopetojen armoille ja onko saatana suurempaa voittoa saanut?
      Uudestikaste on se moolokin kita.

      • eiza

        onpas tuomion kuuloista tekstiä. ei kyllä uskovan, uudestisyntyneen, ihmisen ollenkaan. :(

    • eiza

      "Kasteen saatuaan kaikki uskoivat Herraan."

      niinpä niin, nekin varmaan jotka tänä päivänä kastetaan vauvana... jeps kukkuu.

      Kyllä mä ainakin uskoin ensin ja vasta sitten mut kastettiin. :)

      • kasteen saatuaan

        2. Moos. 14:31
        Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta

      • järjestys ei ole
        kasteen saatuaan kirjoitti:

        2. Moos. 14:31
        Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta

        ratkaiseva,,,Novumin mukaan se pelastuu, joka
        "kastettuna uskoo"

        Apt.ssa on kumpaakin järjestystä: saivat Hengen ennen vesikastetta tai jälkeen...saiko Simon noita lainkaan...varmaan olisi saanut, jos olisi ollut lapsi...mutta olikin suuri syntinen...täynnä vääryyttä ja katkeruutta...lapselle ei kuulu parannussaarna...Simonille se kuului...syntyikö Simon uudesti ylhäältä...vain Herra tietää...kastettu kyllä oli!

    • RitariOlevainen

      ""Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

      (tällä kasteella kristityt ovat kastaneet lapsiaan jo 2000 vuotta.) Jeesuksen kuoleman jälkeen.Jeesuksen itsensä asettama kaste. Kastetaan osallisuuten Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Liitetään Kristukseen, puetaan hääpuku päälle kasteessa (Gal.3:27) saadaan Pyhän Hengen lahja. Kaste Kuuluu teille ja teidän lapsillenne (Apt.2:38-39) ""

      Eikä tuossa Galattalais kirjeessäkään sanota,että Kristus puettaisiin lapsikasteessa,vaan KASTEESSA,on täysin mielivaltaista lisätä siihen "lapsi" ,koska sitä ei ole Raamatussa.Eihän ?

      Eihän tuossa mainita mitään lapsista,kateesta kylläkin,mistä ystäväiseni löydät siihen lapsen ?

      Miten ihmeessä käsität tuon "lapsillenne"?
      Luuletko,että se tarkoittaa juuri sinun ja muiden luterilaisten lapsia?
      Sellaisen ajatuksen siitä saa,jos sovellat sitä "lapsikasteeseen".
      lapsista kyllä puhutaan,mutta ei lapsikasteesta kylläkään!?

      Ymmärrä nyt lukemasi. Siinähän sanotaan,teille,siis ne kuulijat,jotka siinä tilaisuudessa olivat läsnä,ja että se ei pääty vain heihin,vaan kaikille tuleville sukupolville,aina Jeesuksen tuloon saakka.

      Ja tuo lupaus joka luvataan ,ei ole mikään kasteen lupaus,vaan lupaus Pyhän Hengen lahjasta.

      Eihän kaste ole mikään lahja sinänsä, se on uskon seurausta,kun tulee uskoon,niin sitten mennään kasteelle,eikä aina saa Pyhän hengen lahjaa,vaikka olisikin käynyt kasteella.

      Lupaus on,että sen on mahdollista saada,mutta sen voi saada myöhemminkin,toisilla voi mennä vuosiakin,toiset eivät välttämättä saa sitä koskaan,mutta silti hekin ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia,ja heilläkin on Pyhä Henki,vaan ei niin,kuin tuossa luvataan, se on erikoinen lahja,ja se on luvattu alkuseurakunnasta lähtien jokaiselle ,ketä vaan Herramme kutsuu,henkilöön katsomatta,siihen saakka kunnes seurakunta temmataan ylös taivaaseen !

      ""Jeesuksen kosketus lapsille
      Jeesuksen eläissä Jeesuksen kosketus lapsille tarkoitti samaa kuin kaste. Jeesuksen kosketus poisti perisynnin, sairauden ja voima siirtyi siihen, jota Jeesus koski (voima=Pyhä Henki)""

      Tämähän on täysin omaa selitystäsi,et voi itsekkään tuohon uskoa,eihän missään Raamatussa sonota tuollaista,olen lukenut Raamatun kymmeniä kertoja kannesta kanteen,enkä kyllä ole tuollaista sietä koskaan löytänyt.
      Voi voi,ei saisi lisätä omiaan noin rajusti,ja väittää sitä Raamatun sanomaksi !

      • Apt.2

        Lupaus syntien anteeksisaamiseksi kasteessa ja lupaus Pyhän Hengen saamisessa kasteessa kuuluu ja kuului "teille ja teidän lapsillenne". Kyse oli juuri sen hetken sukupolven lapsista, jonka ihmiset olivat Pietarin puhetta kuulemassa. Heidän lapsistaan oli silloin kyse. Heille lupaus silloin kuuluui. Samoin lupaus kuuluu myös tämän sukupolven ihmiselle ja heidän nyt elossa oleville lapsilleen. Tämän sukupolven lapsille. Aikuisilta (MIEHET) vaadittiin parannus ennen kastetta. Lapislta ei kukaan vaatinut parannusta ehtona ennen kastetta. Lapsi on sellaisenaan kelvollinen kasteessa pääsemään sisälle Jumalan valtakuntaa. "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa kuten lapsi, se ei pääse sinne sisälle."(Mark.10:15).

        "sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" (Apt.2:38-40)

        "tästä nurjasta sukupolvesta" (Apt.2:40)

        eli puhuttiin juuri silloin elävästä sukupolvesta, jolle lupaus ensin julistettiin ja sen sukupolven lapsista

        "ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu" (Apt.16:15)

        "ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta" (Apt.16:33)

      • eiza
        Apt.2 kirjoitti:

        kuuluu meille ja meidän lapsillemme. mutta lapsia ne aikuisetkin on - Jumalan lapsia.
        Ja auo "lapset" varmaan tarkoittaa tulevia sukupolvia, ei ehkä juuri niitä LAPSIA, jotka olivat silloin vauva-iässä...
        Ja mun mielestä Raamatussa sanotaan, että Jumalan valtakunta on lasten kaltainen (Mark 10:14). Mutta mikä sen saa liittämään asiaan LAPSI-kasteen? ei mun mielestä mikään.
        no, mä olen vielä nuori uskossani ja kasvan varmasti. Saatan jopa ymmärtää jotain väärin(ja joku voi ymmärtää sanani väärin), mutta Jumala ohjaa silti.

        Ihmettelen silti ettämiten saman lauseen RAamatussa voidaan ymmärtää ihan eri tavalla. Mutta siihen maailma on menossa: kohta koko Raamattu ymmärretään täysin eri tavalla. :(

      • Jumalan valtakunta
        eiza kirjoitti:

        Jeesuksen mukaan tähän maailmaan (ei siis suoraan taivaaseen) vaan tämän maailman ruhtinaan valtakuntaan syntyvän lapsen "on otettava vastaan Jumalan valtakunta" Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei voi olla Kristuksen oma. Tarvitaan Pyhän Hengen sinetti. Sinetti on omistusleima. Veriruksi sydämen ovipieleen. Kasteessa on veri, jolla veriruksi tehdään lapsen sydämen ovipieleen. Ilman Pyhän Hengen sinettiä ei ole Kristuksen oma Raamatun mukaan.

        Milloin kastamaton ateistiperheen tai pakanalapsi olisi saanut Pyhän Hengen lahjan? Milloin kastamaton pakanalapsi liitetään Kristuksen kuolemaan?

        Room. 8:9
        Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
        Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        Room.6:3

      • eiza
        Jumalan valtakunta kirjoitti:

        sillä on Jumala sanonut että kaikki ihmiset pääsevät Taivaaseen?
        Se on kai niiden ihmisten valinta.
        Ja ne lapset kyllä kuulevat ilosanoman ennen kuin Helvettiin joutuvat! Eli siis ihan itse kuulevat ja joko uskovat tai eivät! Ilmestyskirjassahan sanotaan että Evankeliumi julistetaan kaikelle kansalle, joten siellä joukossa on nekin jotka ei sitä ole aiammin kuulleet. Eli myös vauvana/lapsena kuolleet tai aikuiset jotka ei ole evenkeliumia kuulleet.
        oikaise nyt jos olen ymmärtänyt Tekstin väärin! :)

      • RitariOlevainen
        Jumalan valtakunta kirjoitti:

        Jeesuksen mukaan tähän maailmaan (ei siis suoraan taivaaseen) vaan tämän maailman ruhtinaan valtakuntaan syntyvän lapsen "on otettava vastaan Jumalan valtakunta" Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei voi olla Kristuksen oma. Tarvitaan Pyhän Hengen sinetti. Sinetti on omistusleima. Veriruksi sydämen ovipieleen. Kasteessa on veri, jolla veriruksi tehdään lapsen sydämen ovipieleen. Ilman Pyhän Hengen sinettiä ei ole Kristuksen oma Raamatun mukaan.

        Milloin kastamaton ateistiperheen tai pakanalapsi olisi saanut Pyhän Hengen lahjan? Milloin kastamaton pakanalapsi liitetään Kristuksen kuolemaan?

        Room. 8:9
        Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
        Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        Room.6:3

        täysin sinun omaa tekstiä,ei Raamatusta tuollaista löydy hakemallakaan.
        Miten voit tietää,että jos joku pappi vala vettä vauvan päähän,että siinä tulee Pyhä Henki vauvaan? Mistä ihmeestä keksittekin tuollaisia väitöksiä.
        Raamatun tukea niill ei ole olemassa,muuta kuin että soveltaen väännäte kirjoituksia kieroon omille luuloillenne!
        Hölynpölyä koko tuokin viestisi.

      • M-LS

        eli kaikki ihmiset erottelematta heitä mitenkään. Kasteessa tullaan uskoviksi eikä päinvastoin. Varhaiskirkon kielenkäytön mukaan pistos eli uskova =kastettu. Kastamattomia kutsuttiin taas katekumeeneiksi eli opetettaviksi.

        Ensimmäisiä todistuksia pienten lasten kasteista on löydetyt I:ltä vuosisadalta peräisin olevat vauvojen hautakivet,(lapsikuolleisuus oli suuri) joissa mainitaan lapsen syntymä-,kaste- ja kuolinpäivä ja on merkintä uskova uskovista, mikä tarkoittaa uskovien vanhempien kastettua lasta. Tämän perusteella puhe uskovien kasteesta on virheellistä puhetta. Pitää puhua katekumeenin tai lapsen kastamisesta uskovaksi.

      • Kasteesta
        M-LS kirjoitti:

        Kiitos.

    • uskonnollinen

      uskonnollinen
      hölmö
      Tarkoittaa muotojumalista, joka hokee herra, herra,
      välillä lapsikastetta lakia ja evankeliumia, muttei tunne Pyhää Henkeä, Jumalan sisintä olemusta, eikä keskustele Pyhän Hengen kanssa vaan tuomitsee niitä jotka tuntee Jeesuksen henkilökohtaisesti ja elää Hänen Pyhän Henkensä johdatuksessa. Sellainen ihminen on uskonnollinen hölmö, kadotukseen menossa. Tämä ei sitten liity mitenkään oikeisiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2115
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1744
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1461
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      1240
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1223
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1067
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      980
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      973
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      670
    Aihe