Onko huono asia pyytää anteeksi jos kokee menetelleensä jotenkin väärin? Onko anteeksi-sana kärsinyt inflaation? Jossakin palstalla (ei tällä) minulle joku sanoi että uskovaiset pyytelevät anteeksi ja sitten taas tekevät väärin kun kaikki voi helposti kuitata anteeksipyynnöllä ilman että mitään todellista muutosta käytökseen / tekoon joka aiheuttaa anteeksipyyntöä, tapahtuisi.
Sama asiahan on synnin tekeminen. Jos ihminen tekee syntiä ja ajattelee että kaiken voi aina kuitata kun huokaisee Jumalan puoleen, että anna nyt taas anteeksi ja sitten sama meno jatkuu ilman että minkäänlaista parannuksen tekoa edes harkittaisiin.
Toisen ihmisen asioita tarkkaillessaan voi erehtyä. Jumala yksin näkee sydämen ja tietää mitkä taistelut itsekullakin ihmisellä on elämässään ja mistä vaikeuksista käsin hän on toiminut tietyllä tavalla.
Kaikkein parashan olisi jos jokainen omaa sydäntään / vaellustaan tutkisi Raamatun sanan valossa ja pyytäisi Jumalan rakkautta mitä voisi Jeesusta ja lähimmäisiään kohtaan osoittaa.
Kaikki uskovat, miten hyviä / huonoja sitten ovatkin, ovat kuitenkin keskeneräisiä kuka milläkin tavoin. On suurta Jumalan armoa ja rakkautta, että Hän on meitä jokaista kutsunut.
Anteeksi antamisestakaan Raamattu ei päästä helpolla. Jos ihminen ei elämänsä aikana tee parannusta katkeruudestaan ja anteeksiantamattomuudestaan, niin minne hänen sielunsa joutuu kun elämä päättyy?
Matt.18:21-35
21. Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
22. Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
23. Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
24. Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
25. Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
26. Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki'.
27. Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
28. Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'.
29. Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'.
30. Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31. Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33. eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
34. Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
35. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.
Anteeksi pyytämisestä ja anteeksi antamisesta
6
250
Vastaukset
- lumpsis
>>Toisen ihmisen asioita tarkkaillessaan voi erehtyä. Jumala yksin näkee sydämen ja tietää mitkä taistelut itsekullakin ihmisellä on elämässään ja mistä vaikeuksista käsin hän on toiminut tietyllä tavalla.
Kaikkein parashan olisi jos jokainen omaa sydäntään / vaellustaan tutkisi Raamatun sanan valossa ja pyytäisi Jumalan rakkautta mitä voisi Jeesusta ja lähimmäisiään kohtaan osoittaa.
Kaikki uskovat, miten hyviä / huonoja sitten ovatkin, ovat kuitenkin keskeneräisiä kuka milläkin tavoin. On suurta Jumalan armoa ja rakkautta, että Hän on meitä jokaista kutsunut.- sun-glasses
Viisaita sanoja on huomattavasti helpompi kirjoittaa, kuin elää todeksi. Monin tavoin sitä itsekin erehtyy ja rikkoo vaikka tarkoitus voisi olla "onnistua" paljon paremmin.
Olisiko Jumalalla joku tarkoitus kun hän antaa ihmisen kompuroida ja kaatuakin? Sellainen ihminen joka on itse rikkonut ja saanut paljon anteeksi, myöskin usein pystyy toista armahtamaan. Mitään helppoja asioita nämä eivät ole. Ei anteeksiantaminen ole jokin nappi, jota painamalla asiat ovat OK aivan siinä hetkessä. Asiat voivat vaatia paljon aikaa ja kypsyttelyä. Mitenkähän moni ihminen nytkin kipuilee anteeksiantamattomien asioidensa kanssa?
Täs vähän omia mielipiteitäni. Ja het alkuun pyydän anteeksi (;-)) viestissäni käyttämiäni ISOJA kirjaimia ja lainausmerkkejä. Yritän niillä vain saada painoa oikeille sanoille ja siten sen pointin esiin.
...
"Onko huono asia pyytää anteeksi jos kokee menetelleensä jotenkin väärin?"
...
Ei. Siis JOS kokee todella oikeasti ja aidosti menetelleensä väärin.
Huono asia se on silloin jos pyytää anteeksi VELVOLLISUUDESTA. Siksi että kokee olevansa paha ihminen jos EI pyydä anteeksi, tai ettei edes YRITÄ pyytää anteeksi.
...
"Onko anteeksi-sana kärsinyt inflaation?"
...
KYLLÄ.
Ja voipi olla että anteeksiannon käsite on aina ollut yksi väärinkäytetyimmistä käsitteistä mitä on olemassa. Useimmiten sitä käytetään lähinnä esim. rikosten uhrien hiljaisina ja puolustuskyvyttöminä pitämiseen.
Anteeksiannolla tehdään rikosten uhreille sama kuin jos otat ravun valtamerestä, katkaiset silä sakset jotka on TARKOITETTU sen itsensä puolustamiseen ja hengissä säilymiseen, ja heität sen takaisin valtamereen suojattomana haiden raadeltavaksi.
...
"Jossakin palstalla (ei tällä) minulle joku sanoi että uskovaiset pyytelevät anteeksi ja sitten taas tekevät väärin kun kaikki voi helposti kuitata anteeksipyynnöllä ilman että mitään todellista muutosta käytökseen / tekoon joka aiheuttaa anteeksipyyntöä, tapahtuisi."
...
Pitää paikkansa. Tämä koskee myös muita kuin uskovaisia. Uskovaisilla (kristityillä) vain on lisätaakkana raamattu joka KÄSKEE ja kiristää ihmistä antamaan anteeksi, tai muuten helvetti odottaa. Tällaiseen anteeksipyytelyyn ei tarvita edes aitoa katumusta, aitoa ymmärrystä siitä MITÄ on tehnyt väärin.
Anteeksipyytely toimiikin useimmiten oman sädekehän kiilloitusrituaalina, ja sen todellinen merkitys on hukkunut pahasti jonnekin kaiken paskan sekaan. Mikäli sitä "oikeaa" merkitystä on koskaan edes ollut.
Anteeksiantoa on markkinoitu jo monet vuodet täysin absurdeilla väitteillä. Ihmisiä painostetaan antamaan anteeksi ITSENSÄ VUOKSI. Anteeksiannon väitetään vapauttavan ANTEEKSIANTAJAN itsensä.
Anteeksianto ei ole koskaan niin itsekästä.
Anteeksianto vapauttaa sen JOLLE annetaan anteeksi. EI suinkaan sitä joka antaa anteeksi.
Jos presidentti armahtaa vangin, niin kyllä se on se vanki itse joka siitä armahduksesta hyötyy. Vanki on se joka pääsee vapaaksi. Presidentti - vapauttaja, "anteeksiantaja" - sen sijaan jatkaa elämäänsä omine ongelmineen samaan malliin kuin ennenkin.
Jos joku "antaa anteeksi" vain "itsensä vuoksi" se on kaikkea muuta kuin aitoa anteeksiantoa. Se ei vapauta ihmistä esim. katkeruudesta ja vihasta, kuten luvataan, vaan tällainen "itsensä vuoksi" anteeksiantaminen vapauttaa ihmisen korkeintaan ulkopuolelta ihmiseen kohdistetusta anteeksiannon vaatimuksesta.
Onko ihme jos olo on "anteeksiannon" jälkeen vähän aikaa helpottunut, kun saa ympäristöltään selälle taputteluja siitä että on "pystynyt" antamaan anteeksi? Helpotuksen tunne johtuu siis siitä että ympäristö PALKITSEE ihmisiä jotka "antavat anteeksi". Helpotus ei suinkaan siis johdu siitä, että henkilön "anteeksianto" on todellisuudessa vapauttanut tätä anteeksiantajaa yhtään mistään itse ASIAAN liittyvästä. Se on vapauttanut hänet ainoastaan tämän itse-asiaan-mitenkään-kuulumattoman-ympäristön painostamisesta antaa anteeksi.
Anteeksiannolla on useimmiten paljon enemmän tekemistä kaikkien muiden kuin itse osapuolten - anteeksiantajan ja sen jolle pitäisi jotakin antaa anteeksi - kanssa.
---
Minun mielestäni sellaista asiaa kuin anteeksiANTO ei ole oikeasti olemassakaan. Anteeksi"anto" ei ole TEKO, (siis se ei ole asia joka on ihmisen omassa hallinnassa, ei oma VALINTA, eikä TEKO) vaan se on tapahtuma joka tapahtuu luonnollisesti jos se on tapahtuakseen.
AnteeksiTAPAHTUMINEN olisi parempi sana sille mistä aidossa "anteeksiannossa" on kysymys.
---
Noin. Tulihan varmasti TaRpeeKsI PALJON ISOJA KURJAImiA?!
;-P- sun-glasses
Sinulla on mielenkiintoisia ja hyviä ajatuksia. Nuo isolla kirjoitetut sanat olivat mielestäni selventäviä. Muistaakseni joskus keskustelimme jo aiemminkin tästä aiheesta, tosin eri otsikon sisällä. Oli kyse vanhempien kunnioittamisesta. Olen jäänyt miettimään jotakin vastaustasi. Sanoit siihen tapaan, ettei pidä yrittää antaa anteeksi. Olen miettinyt, mitä se käytännössä voisi tarkoittaa? Ei minulla ole mitään stressiä tämän anteeksiantoasian kanssa, joku päivä tunnen että pystyn antamaan anteeksi ja joku päivä tunteet voivat olla toisenlaiset. Tunteisiin en kyllä aio luottaa, nehän vaihtelevat tilanteiden mukaan.
Omassa itsessäni anteeksianto varmaan mahdotonta olisikin. Mutta uskon Jumalaan ja Hänen avullaan tuo anteeksiantokin kerran on oleva totta, menköön siihen sitten aikaa miten paljon hyvänsä. Itse ajattelen, että se riittää kun haluan antaa anteeksi. Itseäni en pysty muuttamaan ja se jää Jumalan tehtäväksi. sun-glasses kirjoitti:
Sinulla on mielenkiintoisia ja hyviä ajatuksia. Nuo isolla kirjoitetut sanat olivat mielestäni selventäviä. Muistaakseni joskus keskustelimme jo aiemminkin tästä aiheesta, tosin eri otsikon sisällä. Oli kyse vanhempien kunnioittamisesta. Olen jäänyt miettimään jotakin vastaustasi. Sanoit siihen tapaan, ettei pidä yrittää antaa anteeksi. Olen miettinyt, mitä se käytännössä voisi tarkoittaa? Ei minulla ole mitään stressiä tämän anteeksiantoasian kanssa, joku päivä tunnen että pystyn antamaan anteeksi ja joku päivä tunteet voivat olla toisenlaiset. Tunteisiin en kyllä aio luottaa, nehän vaihtelevat tilanteiden mukaan.
Omassa itsessäni anteeksianto varmaan mahdotonta olisikin. Mutta uskon Jumalaan ja Hänen avullaan tuo anteeksiantokin kerran on oleva totta, menköön siihen sitten aikaa miten paljon hyvänsä. Itse ajattelen, että se riittää kun haluan antaa anteeksi. Itseäni en pysty muuttamaan ja se jää Jumalan tehtäväksi....piiiitkän vastauksen tähän mutta se ei jostakin syystä ilmaantunut tähän. :-(
Mutta koska en jaksa uutta juttua kirjoittaa, suosittelen vain sulle Alice Millerin kirjoja, erityisesti Alussa oli kasvatus, ja Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä- nimisiä kirjoja.
-PakanaF-- sun-glasses
PakanaF kirjoitti:
...piiiitkän vastauksen tähän mutta se ei jostakin syystä ilmaantunut tähän. :-(
Mutta koska en jaksa uutta juttua kirjoittaa, suosittelen vain sulle Alice Millerin kirjoja, erityisesti Alussa oli kasvatus, ja Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä- nimisiä kirjoja.
-PakanaF-Kiitos kirjasuosituksista, yritän löytää ainakin jonkun noista kirjoista jos vaikka saisin luettua.
Harmillista, että tekstisi hävisi, joskus niin on itsellenikin käynyt. Sellaista elämä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265035L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694472TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242341Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411920Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241826Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468