Kun Mike Wallace haastatteli profeettaamme Gordon B. Hincleyta 60 minuttia -ohjelmaan, hän kysyi uskoiko Hincley tosiaan siihen, että Isä Jumala ja hänen Poikansa, Herra Jeesus Kristus, ilmestyivät henkilökohtaisesti nuorelle Joseph Smithille. Hincley vastasi:
"Kyllä. Siinä sen ihme onkin."
Puheessaan sunnuntain aamukokouksessa v. 2002 konferessissa hän sanoi viitaten ko. hastatteluun:
"Siltä se minusta tuntuu. Koko vahvuutemme perustuu tuon näyn paikkansa pitävyyteen. Se joko tapahtui tai sitten ei. Jos sitä ei tapahtunut, niin silloin työ on petosta. Jos se tapahtui, niin silloin tämä on tärkein ja suurenmoisin työ taivaiden alla.
Ajatelkaa sitä, veljeni ja sisareni. Vuosisatojen ajan taivaat pysyivät suljettuina. Hyvät miehet ja naiset, eikä ainoastaan muutamat - todella hienot ja suurenmoiset ihmiset - yrittivät oikaista, vahvistaa ja kehittää jumalanpalvelustapojaan ja opinkappaleitaan. Kunnioitan ja arvostan heitä. Kuinka paljon pareampi maailma onkaan heidän rohkean toimintansa ansiosta. Vaikka uskon, että heidän työnsä oli innoitettua, sitä ei edistetty taivaiden avautumisella, jumaluuden jäsenten ilmestymisellä.
Sitten vuona 1920 tapahtui tuo loistava ilmestyminen vastauksena pojan rukoukseen. Hän oli lukenut perheraamatustaan Jaakobin sanat: "Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta." (Jaak. 1:5)
Tämä kirkon totuus perustuu tälle vertaansa vaílla olevalle ihmeelliselle kokemukselle.
Sille ei löydy vertauskohtaa koko muistiinmerkitystä uskonnollisesta historiasta. Uusi testamentti kertoo Jeesuksen kasteesta, jonka yhteydessä kuultiin Jumalan ääni ja Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa. Kirkastusvuorella Pietari, Jaakob ja Johannes näkivät edessään Herran muutettuna. He kuulivat Isän äänen mutteivät nähneet Häntä.
Miksi sekä Isä että Poika ilmestyivät pojalle? Ainakin He tulivat aloittamaan kaikkien aikojen tärkeimmän evankeliumin taloudenhoitokauden, jolloin kaikki aiemmat taloudenhoitokaudet saatettaisiin yhteen." Jne.
Ote on puheesta, joka on marraskuun 2002 Liahonassa. Se voi lukea kirkon sivuston
http://www.lds.org/gospellibrary/pdfmagazine/0,7779,595-18-19-2002,00.html
kautta klikkaamalla marraskuun numeroa ja valitsemalla sunnuntain aamukokouksen Gordon B. Hinkleyn puheen "Uskomme ihmeellinen perustus".
Profeetan haastattelusta
26
1015
Vastaukset
- vain.
>"Siltä se minusta tuntuu. Koko vahvuutemme perustuu tuon näyn paikkansa pitävyyteen. Se joko tapahtui tai sitten ei. Jos sitä ei tapahtunut, niin silloin työ on petosta..."
"Profeettakin" on siis vain epämääräisten tuntemusten varassa.- Turust
täydellisesti luopunut. Paljon on kuitenkin vielä palauttamatta ja jääkin ellei noudateta Raamatun sanaa.
Pakostakin tulee mieleen, että olisi ollut huomattavasti helpompaa palata suoraan alkukristilliseen ns. protestanttiseen oppiin josta tohtori Lutherus oli jo 1500 luvulla siivonnut väärät pakanauskojen jäänteet ja turhat ihmisen vallanhimossaan tekemät traditiot sekä ylimääräiset sakramentit. Oikeastaan ei se vieläkään ole nyt elossa oleville ja myöhemmille sukupolville myöhäistä.
Tietysti paljon on menetetty ja moni on joutunut ja on edelleen joutumassa harhaan.
Turust - Pyhä Henki eli Gabriel
Turust kirjoitti:

TurustAinoaan joka voi palauttaa kaiken maan päällä eli
persoonalliseen lihaa ja luuta olevaan Pyhään Hen-
keen mormonit eivät taas usko vaan he uskovat ole-
mattomaan Pyhään Hengeen jolla ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista ja joka ei puhu eikä pukah-
da ja joka ei anna ilmoituksia ja pitävät il-
moituksien saajaa (Gordon.B.Hingcley) korkeammas-sa asemassa kuin palautuksen antajaa (Pyhää Henkeä
eli Gabrielia) ja uskovat ihmistä (Gordon.B.Hingc-
leä) enemmän kuin jumalaa (Pyhä Henki eli Gab-riel).Eikö tämä ole todellista luopumusta. - silti
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Ainoaan joka voi palauttaa kaiken maan päällä eli
persoonalliseen lihaa ja luuta olevaan Pyhään Hen-
keen mormonit eivät taas usko vaan he uskovat ole-
mattomaan Pyhään Hengeen jolla ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista ja joka ei puhu eikä pukah-
da ja joka ei anna ilmoituksia ja pitävät il-
moituksien saajaa (Gordon.B.Hingcley) korkeammas-sa asemassa kuin palautuksen antajaa (Pyhää Henkeä
eli Gabrielia) ja uskovat ihmistä (Gordon.B.Hingc-
leä) enemmän kuin jumalaa (Pyhä Henki eli Gab-riel).Eikö tämä ole todellista luopumusta.Kyllä minusta tuntuu, että olet tulossa vain hajamieliseksi, tai jopa dementiaa alkaa jo olla, kun et muista tuoreemmille profeetoille antamiasi ilmoituksia.
- Pyhä Henki eli Gabriel
silti kirjoitti:
Kyllä minusta tuntuu, että olet tulossa vain hajamieliseksi, tai jopa dementiaa alkaa jo olla, kun et muista tuoreemmille profeetoille antamiasi ilmoituksia.
Mitä tarkoitat tuolla että en muista "tuoreemmil-le profeetoille antamiasi ilmoituksia." Tarkoitat-ko että nuo Pyhän Hengen eli Gabrielin ilmoitukset
menevät eteen mormonikirkossakin,itse en aina ole
niin varma. - silti
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Mitä tarkoitat tuolla että en muista "tuoreemmil-le profeetoille antamiasi ilmoituksia." Tarkoitat-ko että nuo Pyhän Hengen eli Gabrielin ilmoitukset
menevät eteen mormonikirkossakin,itse en aina ole
niin varma.Oikeastaan se oli lähinnä pilkkaa ja ivaa, jota ei sitten taideta antaa anteeksi. Kiusattiinko/pilkattiinko sinua muuten koskaan lapsena? Et kai vain ole mennyt nitä antamaan anteeksi kun raamattu kieltää?
- mummo
Eikös vain ole hienoa, että saadaan elää tätä aikaa, jolloin Jumalan profeetta on maan päällä. Voi varmasti tietää, että se mitä profeetta sanoo, on tullut Herralta. Ja se mitä tulee Herralta on totuus. Ollaan me aika siunattuja ihmisiä. Vaikka kaikenlaiset uskonnolliset "myrskyt" raivoaa ympärillä, niin voimme seurata yksinkertaista totuutta.
- kielletty
sanoo profeettanne... joo kyllä on ihanaa elää täällä maanpäällä kun profeetta on selittämässä tyhmälle kansalle noin elintärkeitä seikkoja...
kielletty kirjoitti:
sanoo profeettanne... joo kyllä on ihanaa elää täällä maanpäällä kun profeetta on selittämässä tyhmälle kansalle noin elintärkeitä seikkoja...
miehille korvakoruja. Naisille ne ovat sallittuja, mutta ei muita lävistyksiä heillekään. Miehet saavat käyttää partaa, vaikka sitä ei pidetäkään johtavassa asemassa oleville suotavana, vaan saatetaan pyytää ajamaan se pois. Muille ei tällaisia kehotuksia anneta.
- pitää
Tapani1 kirjoitti:

alapään karvoituksenkin poissa?
Häiritsevätkö korvakorut tai parta miehillä muuten pelkästään kirkon kyttääviä johtajia vai jumalaakin? Vai miksi moiset ovat kielletty? Pelkääkö kirkko, että jäsenet upottavat liikaa rahojaan koruihin, eivätkä pysty maksamaan kymmenyksiä enää?
Luulisi olevan tähdellisempääkin tekemistä kuin toisten korvakorujen kyttääminen? Vaikkapa kirkon siviilijohtajien aikaansaamat tuloerot yhteiskunnassa, kun kahmivat rahaa minkä kerkeävät samalla, kun muualla kuollaan nälkään. - Vai niin.
Tapani1 kirjoitti:
miehille korvakoruja. Naisille ne ovat sallittuja, mutta ei muita lävistyksiä heillekään. Miehet saavat käyttää partaa, vaikka sitä ei pidetäkään johtavassa asemassa oleville suotavana, vaan saatetaan pyytää ajamaan se pois. Muille ei tällaisia kehotuksia anneta.
profetioita ne johtajanne saavat itseltään Jumalalta? Siis naisilla ei saa olla lävistyksiä korvalehdissään? Saako sellaisia koruja käyttää,jotka kiinnitetään korviin käyttämättä reikiä?
Vai niin. kirjoitti:
profetioita ne johtajanne saavat itseltään Jumalalta? Siis naisilla ei saa olla lävistyksiä korvalehdissään? Saako sellaisia koruja käyttää,jotka kiinnitetään korviin käyttämättä reikiä?
eikä yksi lävistys molemmissa korvissa ole kielletty. Suosituksia muutkin ohjeet ovat eikä varsinaisia kieltoja. Vanhemmat voivat antaa kieltoja.
- viiksi+partamallilla
Tapani1 kirjoitti:
eikä yksi lävistys molemmissa korvissa ole kielletty. Suosituksia muutkin ohjeet ovat eikä varsinaisia kieltoja. Vanhemmat voivat antaa kieltoja.
Et pääse. MOT on kielto.
- tarvitse
Tapani1 kirjoitti:
eikä yksi lävistys molemmissa korvissa ole kielletty. Suosituksia muutkin ohjeet ovat eikä varsinaisia kieltoja. Vanhemmat voivat antaa kieltoja.
noudattaa? Vai tarvitseeko? Kyllä ne ihan KIELTOJA ovat, jos niiden tekeminen on kielletty? Turhaan kaunistelet niitä miksikään. Vai mitenkäs se oli se kahvinjuontisuositus?
Kirkon virallista sanaa sinun mukaasi on ainoastaan painettu teksti mormonin kirjassa, opin ja liittojen kirjassa ja kallisarvoisessa helmessä. Niissä ei puhuta yhtään missään, että kahvia EI SAISI JUODA. tarvitse kirjoitti:
noudattaa? Vai tarvitseeko? Kyllä ne ihan KIELTOJA ovat, jos niiden tekeminen on kielletty? Turhaan kaunistelet niitä miksikään. Vai mitenkäs se oli se kahvinjuontisuositus?
Kirkon virallista sanaa sinun mukaasi on ainoastaan painettu teksti mormonin kirjassa, opin ja liittojen kirjassa ja kallisarvoisessa helmessä. Niissä ei puhuta yhtään missään, että kahvia EI SAISI JUODA.mutta sitten jäsenet hyväksyivät sen käskyksi. Hyvä niin, sillä viisauden sanan noudattaminen varjelee monelta pahalta.
- Turust
Tapani1 kirjoitti:
mutta sitten jäsenet hyväksyivät sen käskyksi. Hyvä niin, sillä viisauden sanan noudattaminen varjelee monelta pahalta.
todistamaan, aivan omasta kokemuksestani.
Turust - mukaasi
Tapani1 kirjoitti:
mutta sitten jäsenet hyväksyivät sen käskyksi. Hyvä niin, sillä viisauden sanan noudattaminen varjelee monelta pahalta.
vain kirjoihin painettu teksti on virallista oppia, muusta ei tarvitse välittää, eikä myöskään kahvinjuontikielloista.
mukaasi kirjoitti:
vain kirjoihin painettu teksti on virallista oppia, muusta ei tarvitse välittää, eikä myöskään kahvinjuontikielloista.
Kirkon johtajat näkevät asemansa vuoksi sen, mitä on tarpeellista korostaa. Siitä he puhuvat innoitettuina. Kaiken ei tarvitse olla kirjoitettua oppia, mutta silti se on tärkeää. Se on osa kirkon johtamista. Jos noin olisi kuin sanot, niin olisiko luovuttava esim. puheiden pitämisestä?
- calmato
mukaasi kirjoitti:
vain kirjoihin painettu teksti on virallista oppia, muusta ei tarvitse välittää, eikä myöskään kahvinjuontikielloista.
Näin minulle opetettiin lapsena. Ehkä näillä kahdella asialla on jokin keskinäinen yhteys?
- calmato
kielletty kirjoitti:
sanoo profeettanne... joo kyllä on ihanaa elää täällä maanpäällä kun profeetta on selittämässä tyhmälle kansalle noin elintärkeitä seikkoja...
Olen huomannut, että monilla naisilla alkaa viikset kasvaa ja leukaan ilmestyy haivenia menopaussin jälkeen. Miten kirkko suhtautuu siihen, että naisilla on parta? Tuleeko naisten poistaa parta ja viikset
1) ajelemalla viikset ja leukahaivenet partakoneella
2) nyppiä karvat pinseteillä
3) otattaa kosmetologilla karvojen vahanpoisto
4) käyttää iholle siveltävää karvanpoistoainetta, joka kaavitaan pois muovilastalla
5) hankkia gynekologilta naishormoneja vaikka syöpäriskit kuinka hirvittäisi
6) pitää paperipussia päässään kaikissa kirkon tilaisuuksissa
Onko Jumala ilmoittanut MAP-kirkon profeetalle tahtonsa tässä asiassa? Mikä on kirkon nykyinen virallinen kanta? - kyseliäs
Tapani1 kirjoitti:
miehille korvakoruja. Naisille ne ovat sallittuja, mutta ei muita lävistyksiä heillekään. Miehet saavat käyttää partaa, vaikka sitä ei pidetäkään johtavassa asemassa oleville suotavana, vaan saatetaan pyytää ajamaan se pois. Muille ei tällaisia kehotuksia anneta.
Brigham Youngilla oli parta, vaikka hän oli johtavassa asemassa ja kirkon profeetta. Miksi hän sai pitää ppartaa.
Toinen kysymys. Saako naiset käyttää bikinirajauksia. Uimahallissa näkee nuoria naisia, joilla on vain parin euron kokoinen läntti karvoja kukkulan päällä. Onko tämä kirkon tasovaatimusten mukaista? Lasketaanko karvojen ajelu samaan tatuointien kanssa, joita ei suositella kirkon jäsenille? Se merkitsisi myös sitä, ettei miehet saa ajella itsejään kaljuiksi, eikä tietenkään myöskään naiset. - kyseliäs
kielletty kirjoitti:
sanoo profeettanne... joo kyllä on ihanaa elää täällä maanpäällä kun profeetta on selittämässä tyhmälle kansalle noin elintärkeitä seikkoja...
Napakoru ei näy vaatteitten alta. Saako carmentin kanssa käyttää napakorua, vai onko se kielletty?
Saako nilkkaketjua käyttää? Saako käyttää käärmesormusta, joka on Kalevala-korun ja vaskikäärmeen symboli, jonka Mooses kohotti erämaaswsa? - kyseliäs
Sinulla on nimimerkki MUMMO että varmasti olet jo keski-iän hyvin ohittanut. Onko Sinulla alkaneet viikset ja partakarvat kasvaa? Onko piispa huomauttanut niistä?
- calmato
Tapani1 kirjoitti:
Kirkon johtajat näkevät asemansa vuoksi sen, mitä on tarpeellista korostaa. Siitä he puhuvat innoitettuina. Kaiken ei tarvitse olla kirjoitettua oppia, mutta silti se on tärkeää. Se on osa kirkon johtamista. Jos noin olisi kuin sanot, niin olisiko luovuttava esim. puheiden pitämisestä?
Puheiden pitämisestä luopuminen on minusta oikein hyvä idea.
Puheita omassa entisessä seurakunnassani oikein erityisesti pidettiin omaan korvasyyhyyn sopivasti, niin että jokainen horisi omiaan ja siteerasi aina väliin Mormonin kirjaa. - calmato
calmato kirjoitti:
Olen huomannut, että monilla naisilla alkaa viikset kasvaa ja leukaan ilmestyy haivenia menopaussin jälkeen. Miten kirkko suhtautuu siihen, että naisilla on parta? Tuleeko naisten poistaa parta ja viikset
1) ajelemalla viikset ja leukahaivenet partakoneella
2) nyppiä karvat pinseteillä
3) otattaa kosmetologilla karvojen vahanpoisto
4) käyttää iholle siveltävää karvanpoistoainetta, joka kaavitaan pois muovilastalla
5) hankkia gynekologilta naishormoneja vaikka syöpäriskit kuinka hirvittäisi
6) pitää paperipussia päässään kaikissa kirkon tilaisuuksissa
Onko Jumala ilmoittanut MAP-kirkon profeetalle tahtonsa tässä asiassa? Mikä on kirkon nykyinen virallinen kanta?Tässä karva-asiassa näyttää mormonien keskuudessa olevan suuri epätietoisuus siitä, mikä on Jumalan tahto. Toivotaan että profeettanne saa vastauksen erityisesti naisten kasrvoja koskeviin kysymyksiin, kuten
- jos naiselle alkaa kasvaa parta, saako hän pitää partaa, vaikka miehille parta ei ole suositeltava?
- saako bikinirajan ajella, ja jos saa, miten paljon karvoja pitää kummulle jättää kasvamaan?
- saako ajella kainalo- ja säärikarvoja?
Ehkä samaan profetiaan mahtuu myös lisäohjeita miesten partaa koskien:
- saako korvien eteen jättää yhtään sellaista pulisonkia, jossa on jo partakarvoja mukana?
- saako mies ajella päänsä kokonaan kaljuksi?
- saako mies ajella kainalo-, sääri ja häpykarvojaan?
- miksi Jumala ei kehottanut profeetta Brigham Youngia ajelemaan partaansa, vaikka tämä oli kirkon johtotehtävissä? - ei Partasille
Tapani1 kirjoitti:
miehille korvakoruja. Naisille ne ovat sallittuja, mutta ei muita lävistyksiä heillekään. Miehet saavat käyttää partaa, vaikka sitä ei pidetäkään johtavassa asemassa oleville suotavana, vaan saatetaan pyytää ajamaan se pois. Muille ei tällaisia kehotuksia anneta.
Seurakunnan johtaja osoittaa annettuun suuntaan. Kaikki tässä suunnassa olevat jäsenet käyvät kivi-paperi-sakset erän loitsijan kanssa, loitsija näyttää merkkinsä yhtä aikaa kaikkien muiden kanssa. Loitsijan kanssa tasapeliin päätyneet tai hävinneet mormonit pakenevat, loput pysyvät paikoillaan. Pelolle immuunien jäsenten tai olentojen ei tarvitse välittää, esim epäkuolleet, ritari pelottomat tai berserkit.
Seuraavaksi seurakunnan johtaja koskettaa kohdetta, joka saa yhden taistelun ajaksi voimallisen taikakentän, carmentin, ympärilleen. Mana toimii kuten panssari, mutta kaikkialla ruumiissa. Tämä merkitään siten, että loitsija panee esiliinan kohteelle. Kohde voi olla myös loitsija itse. Loitsun voi heittää korkeintaan yhteen henkeen loitsijan jäljellä oleva kestävyys huomioon ottaen.
Temppelissä tehtyjä toimituksia ei voida purkaa, mikä on otettava huomioon temppelisuositusta annettaessa. Ijankaikkinen avioliitto on yksi tälläinen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265035L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694472TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242341Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411920Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241826Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468