ihmisen taipumuksesta uskonnollisuuteen.
Rahan himo johtuu
11
557
Vastaukset
- Jussi
tämä väite sitä että jos ei ole uskonnollinen niin rahanhimo ei ole todennäköinen? Kovasti epäilen asioiden linkittämistä yhteen.
"Jumalan" tai minkä muun tahansa saavuttaminen (rikkauden) voivat olla pyyteen seuruksia mutta yhtä vähän kuin toisiaan poisselkevia niin kysymyksessa voi olla joko tai asetelma. Tässä kohdin pitää ymmärtää "pyyde" mielen toimintona riippumatta mikä on sen kohde. - hoo
mitä rikkaampi ihminen, sitä vähemmän uskonnollinen. Mitä köyhempi ihminen, sitä uskonnollisempi. Jos rahaa on kuin rosvopäälliköllä, tai ajatukset pyörivät koko ajan rahan ympärillä, ei uskonasiat juolahda mieleenkään.
Toisaalta, suurin osa uskovaisista on keskituloisia tai jopa köyhyysrajan alapuolella olevia. Monen kohdalla köyhyys on myös itsevalittu elämäntapa. Kun sydämessä on suurin kuviteltavissa oleva rikkaus, ei raha kiinnosta pätkääkään. Ulkonainen rikkauteen kiintyminen, pinnallisuus ja materialismi ei yksinkertaisesti sovi uskovaiselle.
Että siinä meni se teoriasi, ja vihelsi mennessään.
Ellet sitten tarkoittanut sitä että useimmille ei-uskovaisille ihmisille raha merkitsee lähes jumalaa. Kuten esim ateistit, joille materialismi on kaikki kaikessa,- ------>
Aneita myytiin, koska niillä ihmiset pelastuu kadotukselta ihan oikeasti? Tämänhän on pakko olla totta jos raha ei merkitse uskovaisille mitään. Miksi niitä ei myydä enää nykyään?
Mistä rikkaus johtuu? Ahneudesta. Ahneus on siis tarve, joka kuuluu tyydyttää, mutta kaikilla ei ole kykyä tyydyttää tätä tarvetta(joku ahne korjatkoon, ahneus on minulle varsin vieras ja järjetön ilmiö).
Mitä ihmiset ahnehtivat. Rahaa, rikkauksia... onnea. Jotkut todella kuvittelevat, että raha tekee onnelliseksi(en usko todellakaan tälläistä väitettä, itse näkisin, että olisin paljon onnettomampi rikkaana, joten en lähde kokeilemaan), joten he kahmivat sitä. Entäpä ne, jotka eivät sitä pysty saavuttamaan. Entä ne, joille on mahdottomuus saavuttaa riittävän suurta omaisuutta, jotta pystyisi tuhlaamaan maailman resursseja huolettomasti? Ahneus jälleen ajaa heitä eteenpäin. He haluavat lisää, enemmän. He haluavat edelleen kaiken. He haluavat sen onnensa. Rikkaat lähtevät tavoittelemaan valtaa, enemmän ja enemmän(en tiedä mitä tapahtuisi sen jälkeen. Vaikka monet ovat saaneet riittävästi rahaa, niin kukaan tuskin on koskaan saanut riittävästi valtaa). Mitä köyhät sitten tekevät. Jotkut lähtevät tavoittelemaan rahaa rikollisuuden kautta, ja toiset taas, tahtovat vielä enemmän, he tahtovat kaiken. Nämä henkilöt ottavat itselleen kaiken. He ottavat itselleen taivaan. Suuri määrä ahneutta, ja ihminen tahtoo kaiken, mutta kaikkea ei voi saada, paitsi saduissa, joten aletaan uskomaan satuihin.
"Kuten esim ateistit, joille materialismi on kaikki kaikessa"
[surkuhupaisa naurahdus] Eivät kaikki lajimme yksilöt ole ahneita, hyvä lajitoveri, eivät kaikki. Vain monet.- ......
oggi kirjoitti:

[surkuhupaisa naurahdus] Eivät kaikki lajimme yksilöt ole ahneita, hyvä lajitoveri, eivät kaikki. Vain monet.ahneus ei aina viittaa materiaa.
ahneus on käsite,jota jokasella ihmisellä on jossainmäärin..käsite mikä saa haluamaa enemmän.
tuo pikku mörkö,joka jaksaa nostaa päätään nii kauan kunnes olet sinut itsesikanssa,ja olet tyytyväinen siihen mitä sulla on.etkä enää tavottele yhtää mitää.
niikauan kun jotain tavottelet..tuo mörkö nostaa päätä.
ahneutta on helppo hallita..lopettamalla tavottelemisen.
toisaalta..kukapa meistä haluaa lopettaa jonkin asian tavottamisen?riittääkö tämä?miksei?..mut.. - .....
oggi kirjoitti:
Mistä rikkaus johtuu? Ahneudesta. Ahneus on siis tarve, joka kuuluu tyydyttää, mutta kaikilla ei ole kykyä tyydyttää tätä tarvetta(joku ahne korjatkoon, ahneus on minulle varsin vieras ja järjetön ilmiö).
Mitä ihmiset ahnehtivat. Rahaa, rikkauksia... onnea. Jotkut todella kuvittelevat, että raha tekee onnelliseksi(en usko todellakaan tälläistä väitettä, itse näkisin, että olisin paljon onnettomampi rikkaana, joten en lähde kokeilemaan), joten he kahmivat sitä. Entäpä ne, jotka eivät sitä pysty saavuttamaan. Entä ne, joille on mahdottomuus saavuttaa riittävän suurta omaisuutta, jotta pystyisi tuhlaamaan maailman resursseja huolettomasti? Ahneus jälleen ajaa heitä eteenpäin. He haluavat lisää, enemmän. He haluavat edelleen kaiken. He haluavat sen onnensa. Rikkaat lähtevät tavoittelemaan valtaa, enemmän ja enemmän(en tiedä mitä tapahtuisi sen jälkeen. Vaikka monet ovat saaneet riittävästi rahaa, niin kukaan tuskin on koskaan saanut riittävästi valtaa). Mitä köyhät sitten tekevät. Jotkut lähtevät tavoittelemaan rahaa rikollisuuden kautta, ja toiset taas, tahtovat vielä enemmän, he tahtovat kaiken. Nämä henkilöt ottavat itselleen kaiken. He ottavat itselleen taivaan. Suuri määrä ahneutta, ja ihminen tahtoo kaiken, mutta kaikkea ei voi saada, paitsi saduissa, joten aletaan uskomaan satuihin.
"Kuten esim ateistit, joille materialismi on kaikki kaikessa"
[surkuhupaisa naurahdus] Eivät kaikki lajimme yksilöt ole ahneita, hyvä lajitoveri, eivät kaikki. Vain monet."Ahneus on siis tarve, joka kuuluu tyydyttää, mutta kaikilla ei ole kykyä tyydyttää--"
Ahneutta ei saa tyydyttää, eikä varsinkaan pidä ruokkia. Jos voin valita, -olen mieluummin maailman köyhin ihminen, kuin ahne. Ahne ihminen ei ole koskaan tyytytyväinen, vaan aina tyytymätön. Tämä johtaa siihen että hän ei ole koskaan onnellinen, omisti hän miten paljon tahansa.
Onnellisuus, onnen kokeminen nimittäin liittyy tyyttyväisyyden ja kiitollisuuden kokemiseen. Onnen salaisuus ei ole omaisuuden määrässä tai rikkaudessa, vaan siinä että on kiitollinen siitä mitä on saanut, näytti se miten pieneltä ja vähäpätöiseltä tahansa. Mitä vähemmän omistaa, sitä enemmän sitä arvostaa.
"ahneus on minulle varsin vieras ja järjetön ilmiö"
Samoin minulle. Köyhyys on minulle itsevalittu elämäntapa.. Olen syntynyt rikkaaseen perheeseen, ja olen itse kokenut miten tyhjää ja tylsää rikkaalla voi olla.
Köyhänä olen onnellisin :) - Jussi
...... kirjoitti:
ahneus ei aina viittaa materiaa.
ahneus on käsite,jota jokasella ihmisellä on jossainmäärin..käsite mikä saa haluamaa enemmän.
tuo pikku mörkö,joka jaksaa nostaa päätään nii kauan kunnes olet sinut itsesikanssa,ja olet tyytyväinen siihen mitä sulla on.etkä enää tavottele yhtää mitää.
niikauan kun jotain tavottelet..tuo mörkö nostaa päätä.
ahneutta on helppo hallita..lopettamalla tavottelemisen.
toisaalta..kukapa meistä haluaa lopettaa jonkin asian tavottamisen?riittääkö tämä?miksei?..mut..on ahneutta eikä se koske pelkästään aineellista hyvää. Ahnaus kohdistuu milloin mihinkin mikä asia kulloinkin tuntuu tavoittamisen arvoiselta. Ei ahneutta voi muttaa vastakohdakseen vaan sen olemus on ymmärrettävä ja kun sen tekee niin se pättyy, ei muuta.
- Jussi
oggi kirjoitti:
Mistä rikkaus johtuu? Ahneudesta. Ahneus on siis tarve, joka kuuluu tyydyttää, mutta kaikilla ei ole kykyä tyydyttää tätä tarvetta(joku ahne korjatkoon, ahneus on minulle varsin vieras ja järjetön ilmiö).
Mitä ihmiset ahnehtivat. Rahaa, rikkauksia... onnea. Jotkut todella kuvittelevat, että raha tekee onnelliseksi(en usko todellakaan tälläistä väitettä, itse näkisin, että olisin paljon onnettomampi rikkaana, joten en lähde kokeilemaan), joten he kahmivat sitä. Entäpä ne, jotka eivät sitä pysty saavuttamaan. Entä ne, joille on mahdottomuus saavuttaa riittävän suurta omaisuutta, jotta pystyisi tuhlaamaan maailman resursseja huolettomasti? Ahneus jälleen ajaa heitä eteenpäin. He haluavat lisää, enemmän. He haluavat edelleen kaiken. He haluavat sen onnensa. Rikkaat lähtevät tavoittelemaan valtaa, enemmän ja enemmän(en tiedä mitä tapahtuisi sen jälkeen. Vaikka monet ovat saaneet riittävästi rahaa, niin kukaan tuskin on koskaan saanut riittävästi valtaa). Mitä köyhät sitten tekevät. Jotkut lähtevät tavoittelemaan rahaa rikollisuuden kautta, ja toiset taas, tahtovat vielä enemmän, he tahtovat kaiken. Nämä henkilöt ottavat itselleen kaiken. He ottavat itselleen taivaan. Suuri määrä ahneutta, ja ihminen tahtoo kaiken, mutta kaikkea ei voi saada, paitsi saduissa, joten aletaan uskomaan satuihin.
"Kuten esim ateistit, joille materialismi on kaikki kaikessa"
[surkuhupaisa naurahdus] Eivät kaikki lajimme yksilöt ole ahneita, hyvä lajitoveri, eivät kaikki. Vain monet.ole tarve jota pystyy tyydyttämään. Saavutettuan jotakin se kohdistuu yhä uusiin kohteisiin ja on loputon. Ahneus tulee ymmärtää eli se mielen toiminto jota ninmitämme ahneudeksi. Valitettavasti nämä nimitykset sekoittavat asioita kun annamme nimen jollekin luulemme ymmärtäneemme emmekä näe asiaa sellaisena kun se tosiasiassa on.
- pph
------> kirjoitti:
Aneita myytiin, koska niillä ihmiset pelastuu kadotukselta ihan oikeasti? Tämänhän on pakko olla totta jos raha ei merkitse uskovaisille mitään. Miksi niitä ei myydä enää nykyään?
"Tämänhän on pakko olla totta jos raha ei merkitse uskovaisille mitään."
Tottakai merkitsee, eli rahantarpeesta ei pääse mihinkään, mutta rahanhimosta voi päästä... - Apostoli34
------> kirjoitti:
Aneita myytiin, koska niillä ihmiset pelastuu kadotukselta ihan oikeasti? Tämänhän on pakko olla totta jos raha ei merkitse uskovaisille mitään. Miksi niitä ei myydä enää nykyään?
Tuli uskonpuhdistus. Ymmärrettiin, ettei armoa voi ostaa, se on ilmaista. Eli aneilla ihminen ei pelastu. Sinulla on nyt virheellistä ja vanhaa tietoa. Raha ei merkitse Kaikkea. Jumala ei jää velkaa.
- ------>
Apostoli34 kirjoitti:
Tuli uskonpuhdistus. Ymmärrettiin, ettei armoa voi ostaa, se on ilmaista. Eli aneilla ihminen ei pelastu. Sinulla on nyt virheellistä ja vanhaa tietoa. Raha ei merkitse Kaikkea. Jumala ei jää velkaa.
sinä tiedät sitten onko nykyinen tieto oikeassa vai väärässä? Miten te sen "oikean tiedon" oikein määrittelette? Mitäs jos ne olikin silloin oikeassa ja te nykyään väärässä? Taidatkin siis päätyä helvettiin sittenkin.
"Ymmärrettiin, ettei armoa voi ostaa, se on ilmaista. Eli aneilla ihminen ei pelastu." Mistä tämä uusi tieto silloin kun aneet kiellettiin oikein repästiin? Mielestäni raamattu oli jo silloin ollut valmiina jo melkosen pitkään vai kestikö sen lukeminen teiltä vaan niin tanan kauan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760