Mauri Pekkarisen kuulustelu tekniikka.

Pekkarinen uskoo Fortumin toimineen Irakissa oikein, kun oli keskustellut Fortumin johdon kanssa. Mitenkähän kävisi jos samaa yksipuolista kuulemista käytettäisiin vaikkapa pankkiryöstön yhteydessä. Seuraavana katkelma Mauri Pekkarisen ja kahden pankkiryöstäjän keskustelusta.

MAURI PEKKARINEN
Niin Pojat, miten siinä nyt sillai pääsi käymään.
EKA PANKKIROSVO
No eihän se nyt ihan parhaalla tavalla menny, mutta… ei me mitenkään arvattu että siitä tämmönen sotku voisi tulla.
TOKA PANKKIROSVO
Niin, me kyllä ehkä luotettiin niihin kavereihin liikaa, mutta ihan neuvojen mukaan me tehtiin
EKA PANKKIROSVO
Niin että ei se nyt ihan pelkästään meidän vika voi olla.
MAURI PEKKARINEN
Miten Te nämä asiantuntijat oikein valitsitte.
TOKA PANKKIROSVO
No, me tavattiin ne ravintolassa. Ne varmaan kuuli kun me puhuttiin siitä että tarttis nopeesti saada vähän rahaa.
MAURI PEKKARINEN
Ja ette sitten mitenkään osanneet epäillä mitään.
EKA PANKKIROSVO
No, me aateltiin kun sen toisen nimi oli niin luottamusta herättävä niin ja kun se oli kuulemma ollu jo niin kauan alalla.
TOKA PANKKIROSVO
Niin ja sen nimikin oli niin luottamusta herättävä, Volvo Markkanen.
EKA PANKKIROSVO
Niin me sitten pääteltiin että sen nimikin viittaa rahajuttuihin niin että kyllä se tietää.
TOKA PANKKIROSVO
Niin ja se Volvo, ekös se ole ruotsalainen automerkki… ja se nimihän liitettän turvalliseen ja luotettavaan…
MAURI PEKKARINEN
Aivan, perhe ja turvallisuushan siihen todella liitetään.
EKA PANKKIROSVO
Niin ja sitten ne konsultitkin vahvisti että se Markkanen on ihan legenda allalla.
MAURI PEKKARINEN
Niin mitkä konsultit. Teillä oli siis useampia konsultteja… oikein hyvä. Keitä nämä konsultit olivat.
TOKA PANKKIROSVO
Nää oli kyllä lähinnä perintä alalta, mutta ihan vakuuttavan näköisiä mitäs ne nyt olikaan…
EKA PANKKIROSVO
Bandiittoneiksi heitä kaiketikin sanottiin, ainakin se tarjoilija supisi niin korvaani kun kysyin keitä he oikein on.
MAURI PEKKARINEN
Niin ette sitten mitenkään epäilleet kun käskivät ottaa katkaistut haulikot mukaan sinne pankkiin.
EKA PANKKIROSVO
No kyllähän me vähän aluksi ihmeteltiin, mutta kun se Volvo Markkanen sano että sillo ei tartte odotella.
TOKA PANKKIROSVO
Niin me kyllä aluks luultiin että paria miljoonaa varten joutuis tekee paljonkin papereita ja odotella viikkoja…
MAURI PEKKARINEN
Niinhän se yleensä on. Vaan Teillä oli kiire.
EKA PANKKIROSVO
Niin, meillä oli pari kaveria jo kysellyt maksujen perään. Oli kotopuolessa vähän osteltu kaikenlaista ja uusia projekteja oli tulossa.
MAURI PEKKARINEN
Ja sitten menitte hiihtopipot päässä pankkiin ja heiluttelitte katkaistuja haulikoita.
TOKA PANKKIROSVO
Niin, me oltiin menossa lasketteleen ja aateltiin että hoidetaan tää pikku juttu ennen rinteeseen menoa.
MAURI PEKKARINEN
No mähän vaan vähän ihmettelinkin.
EKA PANKKIROSVO
Sitä täytyy tänä päivänä kokeilla kaikkea uutta jos aikoo olla muodikas.
MAURI PEKKARINEN
Niin minulla on niin harvoin aikaa… Miten se sitten oikein kävi, tulihan siinä sitten yksi ruumiskin.
TOKA PANKKIROSVO
Niin, me oltiin jo saatu rahat kassiin kun se sattu. Mut se oli kyllä ihan vahinko. Mistä sitä olis voinu tietää että se haulikko oli ladattu.
MAURI PEKKARINEN
Keneltä Te sen haulikon saitte.
EKA PANKKIROSVO
Kai se oli joku niistä perintäkonsulteista. Me kyllä vähän ihmeteltiin mitä ne tarkotti kun ne supisi että ne olis jotain kuumia torrakoista.
TOKA PANKKIROSVO
Niin, eihän sitä nyt millään voi olla selvillä ihan kaikista pankkitermeistä. Sitä täytyy tälläsen tavallisen ihmisen jotenkin vaan luotettava asiantuntijoihin.
MAURI PEKKARINEN
Torrakka, torrakka, kuuma… torrakka. No ei kyllä mullekaan ihan heti tule mieleen. Pitää kysyä toimiston sihteereiltä, että ottavat siitäkin selvän.

Mutta aika paljon sitä sotkua tuli. Mutta Tehän sentään saitte rahat. Ei kai ne menneet sotkuun.
TOKA PANKKIROSVO
No olihan ne kassin päällimmäiset setelit ihan veren ja suolenpätkien peittämiä, mutta me nakattiin ne ulos lähteissä hankeen.
EKA PANKKIROSVO
Eihän sitä nyt tietty olis saanu sillai roskata, mutta kun se roskalaatikko oli sillai hankalasti niin ettei se siihen osunu.
TOKA PANKKIROSVO
Ei sitä olis kyllä millään uskonut että sellasesta vanhasta ja pienestä pankkineidistä vois sellainen sotku tulla.
EKA PANKKIROSVO
No, tietäähän sen, kun molemmat piiput metrinpäästä mahaan. Oli niitä suolenpätkiä joka suunnassa. Mutta ei siinä menny kuin joku kymppitonni hukkaan. Ei ehtinyt veri valua kassin pohjalle asti.
MAURI PEKKARINEN
Niin miten niiden loppujen rahojen kävi. Jotkut meinaa on vähän sitä mieltä, josko niitä vois vielä palauttaa.
TOKA PANKKIROSVO
No ei niistä taida paljoa olla jäljellä. Sille ilotalon pitäjälle kun maksettiin parin vuoden panot niin siihen meni osa.
EKA PANKKIROSVO
Niin ja sen lähiö kaupan Otot joita on tullu nautittua niin ei sekään lasku ihan pieni ollu.
MAURI PEKKARINEN
Otot ja Panot… on se hienoo että rahotus alan perusteet on hallussa. Ei voi kukaan sanoa että olis tahallista huolimattomuutta. Ehkä tämmöset pikku erehdykset voi sitten unohtaa kun asiat on kuitenkin hyvällä pohjalla.

Mites siitä jäi sitten jotain vielä jäljelle. Mihinkäs ne loput rahat menikään.
TOKA PANKKIROSVO
No täytyhän sitä vähän kietää muolimmooo.
EKA PANKKIROSVO
Niin mentiin Karibialle. Siellä se raha onkin hubaa. Kyllähän se parissa kuukaudessa meni loput ihan mukavasti. Käytiin joka päivä jahdilla haita pyytämässä. Voi oisitpa ollu näkemässä… Meinaa tuli otettua sen verran rankasti ettei juuri ite muista kaikkea.
MAURI PEKKARINEN
Niin. Eihän sitä ministerinkään juomiset aina jää mieleen. Mutta onneksi on sentään valtiolla sen verran tarjottavaa…
TOKA PANKKIROSVO
Ja aina me yritettiin myös edistää suomalaista vientiä. Pistettiin pari jahtia säpäleiksi ja suositeltiin sitten omistajille suomalaista venetehdasta.
MAURI PEKKARINEN
No tuo on sentään tosi upeeta. Kyllä sitä ulkomaillakin voi edistää työllisyyttä. On tuo työllisyysden hoito ollukin vähän rempallaan. Mutta taas voi kertoa että Ministeri antaa tukensa niille jotka työllisyyttä vain edistävät.

Niin ja siitä pankkitoimihenkilöstä… meinaan että se oli tosiaankin jo aika vanha ja oli jo kuulemma juuri saanut 30 palvelusvuoden jälkeen irtisanomisilmoituksen. Niin että voidaan sanoa senkin vain edistäneen työllisyyttä. Ei sellaista vanhaa pankkitoimihenkilöä kukaan olis palkannu, säästyyhän nyt työvoimatoimistoilta sekin vaiva.
EKA PANKKIROSVO
Niin että hyvinhän siinä vaan kävi. Vaikka olis voinu sekin vähän miettiä miten pitää suolensa kasassa, niin olis tääkin turha sotku jäänyt ilman suurempaa kohua.
TOKA PANKKIROSVO
Mutta yhteisissä työllisyys talkoissa taas ollaan.
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

piikkiq kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu