Hammaslangasta haittaa?

Olen käyttänyt viime aikoina säännöllisesti hammaslankaa, koska huomasin että hammasväleihin jää ylimääräistä töhnää. Mutta tilalle tuli uusi ongelma, hampaiden välit menivät ruskeiksi. Mistä se voi johtua? Kaikki hammasvälit, jotka puhdistin langalla, muuttuivat ienrajasta ruskeiksi. Aluksi kyllä tuli usein vertakin ikenistä, puhdistinko liian kovalla kädellä? En ole pariin-kolmeen viikkon lankaa käyttänyt, mutta ruskeus ei lähde pois. Mikä avuksi?
3631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onkos "töhnän" lähdettyä esiin tulleet hampaiden väleissä jo pidempään olleet värjäymät (hammaskivi?).
Eli lankaus ei olisi aiheuttanut ongelmaa, vaan paljastanut sen?!

Äänestä
  • Väri näkyy hampaiden välissä sellaisessa kohdassa, ettei ne ole aiemmin voinut olla töhnän peitossa. Ihan kuin ikenistä vuotanut veri olisi tarttunut hampaiden pintaan...

    Äänestä

Ei hammaslangasta yleensä haittaa ole. Hampaiden kaulat voivat olla paljastuneet(esim.liian kovasta harjasta). Niihin värjäytymät ja reiät syntyy helpoimmin.Eli,kun hammaskiille loppuu,alkaa hampaan juurenpinta,joka on karhea ja epätasainen>siihen bakteerit tarttuvat helpommin ja aiheuttavat: hammaskiveä,värjäytymiä ja reikiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aapuva kirjoitti:

Olen käyttänyt viime aikoina säännöllisesti hammaslankaa, koska huomasin että hammasväleihin jää ylimääräistä töhnää. Mutta tilalle tuli uusi ongelma, hampaiden välit menivät ruskeiksi. Mistä se voi johtua? Kaikki hammasvälit, jotka puhdistin langalla, muuttuivat ienrajasta ruskeiksi. Aluksi kyllä tuli usein vertakin ikenistä, puhdistinko liian kovalla kädellä? En ole pariin-kolmeen viikkon lankaa käyttänyt, mutta ruskeus ei lähde pois. Mikä avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu