kuinka monella on lähipiirissä seuraavanlainen tyyppi tai huomaa itsessään joitakin seuraavanlaisia piirteitä:
"tietää" kaiken treenaamisesta ja on "vahva" koska on 3 vuotta sitten tehnyt muutaman hauiskäännön ja lihonnut siaksi juomalla kaljaa ja syömällä rasvaista paskaa ruokaa.
puhuu aina salille menemisestä ja käymisestä vaikka on käynyt viimeksi vuosia sitten ja silloinkin kerran.
puhuu viikottain vuodesta toiseen salilla käymisen aloittamisesta vaikka sen aloittamisen sijaan kittaa kaljaa jne.
katsoo wrestlingiä telkkarista ja kuvittelee itsekkin olevansa lähes samanlainen vaikka on todellisuudessa pelkkää ihraa.
kännissä on aina super vahva ja joko kehuskelee käyvänsä salilla tai jauhaa paskaa salilla käymisen aloittamisesta.
väittää että töissä on niin rankkaa ettei jaksa tai tarvitse punttireenejä mihinkään vaikka aina jaksaa muistuttaa että salille tarttis lähtee jne.
itse olen tällaista lähipiirissä sivusta seurannut ja yhtä aikaa huvittaa ja ottaa päähän.
mahtaako tämä olla yleistäkin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
se olet sinä senkin ihraperse.
pahoittelen että löysit suuttumuksestasi päätellen itsesi tekstistäni.
en valitetattavasti ole ihrainen vaan päinvastion olen vähän liiankin hoikka enkä juo kaljaa ja sitä rataa.
että tuli sekin asia sitten selväksi että kysymyksessä en ole minä.
No joo, kyllä sitä valitettavasti on tullut kaikenlaisiin ihmisiin "uran" aikana törmättyä. Tällasiakin on kyllä tullut vastaan pari kappaletta.
En mä nyt tiedä sopiiko kaikki kuvaukset just niin täsmälleen, mutta oletan tietäväni millaista ihmisryhmää tarkoitat.
Ei se mitään vielä, mutta kun 10 vuotta kuuntelet samat tarinat aina vuodesta toiseen tyyliin "sekin syö niin ja niin paljon ja päälle 7 tonnikalapurkkia", niin alkaa välillä sapettaa. Ja vielä kaupan päälle, kun itse tiedät miten asiat on, ja kaverin tarina on `vähän` väritetty.
Ja sitten se, että vähän ajan päästä tää kaveri muuttuu niin, että se alkaa selittää, että "hitto ku silloin olin kunnossa, kunpa taas pääsis sellaseen kuntoon". Kaveri ei ole koskaan kunnolla treenannut.
Mutta meitä on moneen junaan.
pieni virne nousi kasvoilleni lukiessani tuota tonnikala stooria. tottahan tuollainen on.
no joo... mitäpä tästä enempää jauhamaan.