Koska tämä paikka tuntuu oleva nykyään jonkinlainen riitelypaikka, niin kirjoitellaan välillä jotain hauskaa...
Tämä juttu sattui minulle noin 7v sitten.
Siis olipa kerran minä.
Asuin vaimoni kanssa Savonlinnassa, kun pikkusiskoni joka asuu Salossa, tuli miehensä kanssa kyläilemään kesälomallaan.Oli lauantai ja kauhean kuuma hellepäivä. Pikkusiskoni pyysi minua lähtemään kanssaan keskustaan "kävelylle". Tietysti tiemme kulki terassilta toiselle kun oli niin kuuma ja loma ja kaikkea.
Jossain vaiheessa päivää vaimoni ja siskoni mies liittyivät seuraan ja jatkoimme kaupunkiin tutustumista porukalla. Kello oli jo kai 21.00 kun tulimme kotiin. Silloin seurakuntamme Vartiotornin tutkistelun johtaja soitti minulle ja muistutti seuraavan aamun lukuvuorostani. No sanoin tietysti muistaneeni sen, vaikka en ollutkaan. Ajattelin että se kokoushan on vasta klo 11.00 aamulla, joten ei tässä mitään hätää. Istuimme siis vieraiden kanssa iltaa kello kahteen.
Kun vieraat olivat menossa nukkumaan, vaimoni muistutti minua, että olin luvannut lähteä auttamaan häntä lehdenjaossa. Sitäkään en ollut muistanut, mutta tietysti lähdin kun kerran olin luvannut. Siinä sitten aika jurrissa juoksentelin kello kuuteen asti ympäri kerrostaloalueita. Rillitkin hävisi sillä reissulla.
Aamulla heräsin klo 11.40. Tietysti tuli kauhea kiire. En ehtinyt kuin vetää vaatteet päälle ja juoda lasin vettä. Niin ja tietysti etsin niitä halvatun rillejä. Onneksi sali oli juoksumatkan päässä joten ehdin "välilaulun" viimeiseen säkeistöön. Sitten vaan suoraan lavalle lukemaan.
Alku meni ihan hienosti, vaikka heikotti ja oksetti kamalasti. Mutta sitten kun viides kappale alkoi niin se tapahtui. Minua alkoi heikottaa ja tärisyttää ja tunsin kuinka veri pakeni päästä. Ehdin sanoa vain "oho" ja sitten kaikki pimeni. Pyörryin suorin vartaloin lavalta alas. Seuraava mitä muistan oli se kun neljä ukkelia kantoi minua eteiseen makaamaan. Ihmiset katsoivat ihmeissään, paitsi että nuoriso nauroi ja pikkulapset itki.
Kyllä hävetti. Lienee turha mainita, että sen jälkeen minun ei tarvinnut enää koskaan lukea vartsikkaa salilla.
Tämä juttu sattui minulle noin 7v sitten.
Siis olipa kerran minä.
Asuin vaimoni kanssa Savonlinnassa, kun pikkusiskoni joka asuu Salossa, tuli miehensä kanssa kyläilemään kesälomallaan.Oli lauantai ja kauhean kuuma hellepäivä. Pikkusiskoni pyysi minua lähtemään kanssaan keskustaan "kävelylle". Tietysti tiemme kulki terassilta toiselle kun oli niin kuuma ja loma ja kaikkea.
Jossain vaiheessa päivää vaimoni ja siskoni mies liittyivät seuraan ja jatkoimme kaupunkiin tutustumista porukalla. Kello oli jo kai 21.00 kun tulimme kotiin. Silloin seurakuntamme Vartiotornin tutkistelun johtaja soitti minulle ja muistutti seuraavan aamun lukuvuorostani. No sanoin tietysti muistaneeni sen, vaikka en ollutkaan. Ajattelin että se kokoushan on vasta klo 11.00 aamulla, joten ei tässä mitään hätää. Istuimme siis vieraiden kanssa iltaa kello kahteen.
Kun vieraat olivat menossa nukkumaan, vaimoni muistutti minua, että olin luvannut lähteä auttamaan häntä lehdenjaossa. Sitäkään en ollut muistanut, mutta tietysti lähdin kun kerran olin luvannut. Siinä sitten aika jurrissa juoksentelin kello kuuteen asti ympäri kerrostaloalueita. Rillitkin hävisi sillä reissulla.
Aamulla heräsin klo 11.40. Tietysti tuli kauhea kiire. En ehtinyt kuin vetää vaatteet päälle ja juoda lasin vettä. Niin ja tietysti etsin niitä halvatun rillejä. Onneksi sali oli juoksumatkan päässä joten ehdin "välilaulun" viimeiseen säkeistöön. Sitten vaan suoraan lavalle lukemaan.
Alku meni ihan hienosti, vaikka heikotti ja oksetti kamalasti. Mutta sitten kun viides kappale alkoi niin se tapahtui. Minua alkoi heikottaa ja tärisyttää ja tunsin kuinka veri pakeni päästä. Ehdin sanoa vain "oho" ja sitten kaikki pimeni. Pyörryin suorin vartaloin lavalta alas. Seuraava mitä muistan oli se kun neljä ukkelia kantoi minua eteiseen makaamaan. Ihmiset katsoivat ihmeissään, paitsi että nuoriso nauroi ja pikkulapset itki.
Kyllä hävetti. Lienee turha mainita, että sen jälkeen minun ei tarvinnut enää koskaan lukea vartsikkaa salilla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No luulin olevani hauska. Ilmeisesti jt-poppoolla, joka täällä kirjoittelee, ei ole ainuttakaan hauskaa kokemusta uskonnostaan. Harmi.
Oli se hauska. Ihan naurahdinkin hieman :) Siihen vaan ei keksi hirveesti mitään syvällistä sanottavaa.