Tämä palsta on tarun kertojien palsta jolla tyhmät viilupäät esittävät faktoina vääristelyjä mm. Adventisteista ja heidän opeistaan.
Te jotka oletatte
16
552
Vastaukset
- erehdyinkö?
Ei jokainen joka sanoo.......
Näin niistä monista on tullut jo valmiiksi tulkittuja perinnäissäntöjä ilman Raamatun suoraa todistusta. Raamattukin sanoo että kaikki joita Herran Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
Jeesus sanoi äidikseen, sisarikseen ja veljikseen kaikkia jotka tekevät Jumalan tahdon mukaan.Eikä kukaan ollut vielä tullut uskoon "ratkaisumenetelmän mukaan". Samoin oli laita Jeesuksen puhuessa. Kaikki jotka ottivat Hänen sanansa vastaan saivat voiman tulla Jumalan lapsiksi.Meidän on syytä olla yhtä avoimia tunnustamaan Jumalan lapseksi kuin Raamattukin sen tekee.
1. Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama,
2. Timoteukselle, oikealle pojallensa uskossa. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme!
3. Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi
4. eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.
5. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
6. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
7. tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
11. autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.
12. Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
17. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.
6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Lapsi on Jeesuksen sanojenkin osoituksella uskossa alusta asti.
Sellainen joka on luopunut lapsen uskosta on sen uskon menettänyt juuri "viettelyn kautta".
Vanhemmilla on siis suuri vastuu lapsen säilyttämisessä alkuperäisenä Jumalan lapsena.
Luopumus on siis viettelyn tulosta eikä uskomattomuus luonnollinen ihmisen olotila.
Jokainen lapsena kastettu on juuri siinä alkuperäisessä viattomassa lapsenuskossa joka on Herralle otollisinta mitä maan päältä löytyy.
Autuaita ovat lapsen kaltaiset sillä heidät pitää
Jumalan lapsiksi kutsuttaman.Aamen.
Sanoohan Paavalikin;"14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Ovatko siis lapset tehneet syntiä tämänkään mukaan???
Edelleen Paavali ;"Pitääkö meidän syntiä tehdä että armo tulisi ylenpalttiseksi; pois se ....."
Mitä te uudelleenkastajat katsotte olevan hyötyä, jos lapsi hankkii tunnolleen syntiä ennenkuin on kelvollinen kastettavaksi, että hän siitä hyötyisi??- sini-silmänen
10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
15. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.
16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
20. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
22. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
23. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
------
e galatalaisille 4
1. Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
2. vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
3. Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
4. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
7. Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
8. Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
9. Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
10. Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
11. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
12. Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet.
13. Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia,
14. ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen.
15. Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.
16. Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?
17. Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
18. On hyvä, jos osoitetaan intoa hyvässä asiassa aina, eikä ainoastaan silloin, kun minä olen teidän tykönänne.
19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
20. tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa! Sillä minä olen aivan ymmällä teistä.
21. Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
--------
1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
7. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
8. Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
9. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
10. Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
-------
12. Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
------
Eiväthän nekään, jotka vaativat teitä Sapattia viettämään , itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä viettämään sapattia saadakseen kerskata teidän lihastanne, ja siitä että ovat saaneet teidät puolellensa.Sillä ei sapatin viettäminen ole mitään eikä se, ettei sapattia vietä, vaan uusi luomus.
-------
11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
------
-------
- ja oikeaa adventisteilla
Niin pitäs olla vain adventistien näköistä kaikki. Kaunista ja 4 käskyn hohtoista!
Muut väärässä ja te vain oikeassa! Te valittuna ainoana kansana ja muut tuhoon tuomittuja, niinkös?
Sapatti on rajaviiva uskomattomien ja uskovien välillä, niinkös?
Ihminen ei saa kokea vapauden riemua Jeesuksessa koska sapatti käsky saattaa vaarantua ja jopa kumoutua, niinkös?- grape
Jumalan antama taakka on keveä, eivätkä Hänen käskynsä ole raskaita pitää.
OIKEA Jeesus piti Jumalan sapatin, eikä muuttanut sitä mihinkään(Raamattu).
Sapatti on ihmistä varten, Jumalan tahto.
Paholainen on se, joka haluaa kaikessa viedä Jumalan siunauksen ihmiseltä. - Piirtoheitin
grape kirjoitti:
Jumalan antama taakka on keveä, eivätkä Hänen käskynsä ole raskaita pitää.
OIKEA Jeesus piti Jumalan sapatin, eikä muuttanut sitä mihinkään(Raamattu).
Sapatti on ihmistä varten, Jumalan tahto.
Paholainen on se, joka haluaa kaikessa viedä Jumalan siunauksen ihmiseltä.Sapattia ei saa kuitenkaan asettaa pelastumisen ehdoksi, niinkuin tahdotaan tehdä. Rasitetta tulee herkästi, jos liitetään uhkia mukaan. Paavali varoitti tuomitsemasta sapatista ym. tavoista. Ja katsoi että jokainen joka valikoi päiviään... Kiittäköön Herraa! valinnastaan. Varotaan keräämästä taakkoja itsellemme. Muistahan Paavalin halusta, että uskovien tulisi säilyttää vapaan ilmapiirin Jeesuksen uskossa. Ei pakosta vaan Kristuksen tuomasta halusta palvella rakkaudessa.
Emme elää itsellemme vaan Herralle! Äläkä antaudu liikaa EGW:n vieteltäväksi. - sapatti herkkyys
Piirtoheitin kirjoitti:
Sapattia ei saa kuitenkaan asettaa pelastumisen ehdoksi, niinkuin tahdotaan tehdä. Rasitetta tulee herkästi, jos liitetään uhkia mukaan. Paavali varoitti tuomitsemasta sapatista ym. tavoista. Ja katsoi että jokainen joka valikoi päiviään... Kiittäköön Herraa! valinnastaan. Varotaan keräämästä taakkoja itsellemme. Muistahan Paavalin halusta, että uskovien tulisi säilyttää vapaan ilmapiirin Jeesuksen uskossa. Ei pakosta vaan Kristuksen tuomasta halusta palvella rakkaudessa.
Emme elää itsellemme vaan Herralle! Äläkä antaudu liikaa EGW:n vieteltäväksi.Jälleen kerran, pallo pyörii.
Sinäkin väännät sapatin negatiiviseksi, kielloksi.
Kun Jumala sanoo "Älä", niin ihmiset luonnostaan tulkitsee sen vapautta rajoittavaksi ja kiellon noudattajia ties miksi legaaleiksi.
Ei ole taakkaa pitää sapattia, vaan mahdollisuus, josta kannattaa pitää kiinni. Sapatissa yhdistyy fyysinen-ja hengellinen lepo.
Okei, seuraavaksi tulee "kyllä Herrassa pitää voida levätä jokapäivä".
Se on eri asia.
Sitten palataan taas ellenismiin.
"Sapattia ei saa kuitenkaan asettaa pelastumisen ehdoksi, niinkuin tahdotaan tehdä."
Pelastuminen on ehdollista. Pelastumisen ehdot antaa Jumala ja ne löytyy raamatusta, lue kirjaa ja kirjoita vaikka vihkoon ylös mitä ehdot pitää sisällään. - ehkä sama loppu tulos
sapatti herkkyys kirjoitti:
Jälleen kerran, pallo pyörii.
Sinäkin väännät sapatin negatiiviseksi, kielloksi.
Kun Jumala sanoo "Älä", niin ihmiset luonnostaan tulkitsee sen vapautta rajoittavaksi ja kiellon noudattajia ties miksi legaaleiksi.
Ei ole taakkaa pitää sapattia, vaan mahdollisuus, josta kannattaa pitää kiinni. Sapatissa yhdistyy fyysinen-ja hengellinen lepo.
Okei, seuraavaksi tulee "kyllä Herrassa pitää voida levätä jokapäivä".
Se on eri asia.
Sitten palataan taas ellenismiin.
"Sapattia ei saa kuitenkaan asettaa pelastumisen ehdoksi, niinkuin tahdotaan tehdä."
Pelastuminen on ehdollista. Pelastumisen ehdot antaa Jumala ja ne löytyy raamatusta, lue kirjaa ja kirjoita vaikka vihkoon ylös mitä ehdot pitää sisällään.Voihan se tulla taakaksi jos sanotaan että -ellet pidä tätä sinua kohtaa sitä ja tätä. En nyt tarkoita vain sapatti asiaa.
Kun kuitenkin lähtökohtana tulisi olla että,- uskoon tultuamme olemme liittyneet Kristukseen, täysin Hänen omakseen. Silloin kun olemme Hänessä, emme ole tuomion alaisia enää syntisyydestämme huolimatta. Vaan vapautettuja! Ja tämän kautta sitten seurauksena vaikkapa sapatin viettämiset ym. touhut. - an outside watcher
ehkä sama loppu tulos kirjoitti:
Voihan se tulla taakaksi jos sanotaan että -ellet pidä tätä sinua kohtaa sitä ja tätä. En nyt tarkoita vain sapatti asiaa.
Kun kuitenkin lähtökohtana tulisi olla että,- uskoon tultuamme olemme liittyneet Kristukseen, täysin Hänen omakseen. Silloin kun olemme Hänessä, emme ole tuomion alaisia enää syntisyydestämme huolimatta. Vaan vapautettuja! Ja tämän kautta sitten seurauksena vaikkapa sapatin viettämiset ym. touhut.Oudointa kaikessa on että adventistit saarnaavat asiaa ulkopuolisille.
Asiaa josta Paavali ja apostolit olisivat varmasti kertoneet poikkeksellisen paljon.
Mutta he eivät sanoneet muita kuin varoituksia nistä jotka tulevat syyttelemään muita ulkopuolelta käsin.
Voisin laittaa palstan tukkoon noita varoituksia Raamatusta lainatuina.
Meidän ensisijaisesti on kuunneltava Raamattua eikä näitä puolijumalia adventisteja. - missä mennään
an outside watcher kirjoitti:
Oudointa kaikessa on että adventistit saarnaavat asiaa ulkopuolisille.
Asiaa josta Paavali ja apostolit olisivat varmasti kertoneet poikkeksellisen paljon.
Mutta he eivät sanoneet muita kuin varoituksia nistä jotka tulevat syyttelemään muita ulkopuolelta käsin.
Voisin laittaa palstan tukkoon noita varoituksia Raamatusta lainatuina.
Meidän ensisijaisesti on kuunneltava Raamattua eikä näitä puolijumalia adventisteja.Eroja on tulkinnoissa. Mutta mitäs adventistit oikeastaan ovat? Jeesukseen uskovia! Löydämmekö adventisteista veljiä ja sisaria Jeesuksessa, vai hyljeksimmekö heitä ? Adventistit tunnustavat kolminaisuuden ja siihen sanovat aamen. Mutta ja mutta..
- tehtävä parannus
an outside watcher kirjoitti:
Oudointa kaikessa on että adventistit saarnaavat asiaa ulkopuolisille.
Asiaa josta Paavali ja apostolit olisivat varmasti kertoneet poikkeksellisen paljon.
Mutta he eivät sanoneet muita kuin varoituksia nistä jotka tulevat syyttelemään muita ulkopuolelta käsin.
Voisin laittaa palstan tukkoon noita varoituksia Raamatusta lainatuina.
Meidän ensisijaisesti on kuunneltava Raamattua eikä näitä puolijumalia adventisteja.Apostolit ja alkuseurakunta viettivät sapattia, kuten muitakin käskyjä niitä sen enenpää saarnaamatta. Ne kuuluvat evankeliumiin. Nykyisin on toisin koska evankeliumista on jätetty osia pois. Siihen pois jätettyyn kuuluu myös sapatti, josta Raamattu puhuu satoja kertoja. Että ei pitäisi olla tuntematon juttu kenellekään joka vähänkin on Raamattua lukenut.
- an out side watcher
missä mennään kirjoitti:
Eroja on tulkinnoissa. Mutta mitäs adventistit oikeastaan ovat? Jeesukseen uskovia! Löydämmekö adventisteista veljiä ja sisaria Jeesuksessa, vai hyljeksimmekö heitä ? Adventistit tunnustavat kolminaisuuden ja siihen sanovat aamen. Mutta ja mutta..
Se haitta mikä heidän opissaan on, haittaa heitä itseään.Meitä jotka pysymme ulkopuolella asia ei haittaa.Tunnustaminen ei ketään pelasta.
Vain usko Jeesukseen ja Hänen opetukseensa on meillä kaikilla se joka meille on annettu noudatettavaksi.
Kukaan ei pelastu pelkällä uskomisella mihinkään oppiin.Jokainen oppijärjestelmä on yhtä turha.
Oppijärjestelmät ovat harhaoppeja jotka estävät Jeesuksen tahdon toteutumisen ihmisten kesken.
Vain oppiminen ja tutustuminen Jeesukseen ja Hänen tahtoonsa voi olla meille jokaiselle hyödyksi.
Jeesuksen tahto on ,että me Hänen oppiensa mukaan elämme toistemme kanssa puhtaalla omallatunnolla loukkaamatta veljiemme oikeuksia ja auttamalla heitä siinä yhteistyössä parhaamme mukaan.
Näin tehden me rakastamme Jumalaamme ja myös lähimmäisiämme niinkuin itseämme. an out side watcher kirjoitti:
Se haitta mikä heidän opissaan on, haittaa heitä itseään.Meitä jotka pysymme ulkopuolella asia ei haittaa.Tunnustaminen ei ketään pelasta.
Vain usko Jeesukseen ja Hänen opetukseensa on meillä kaikilla se joka meille on annettu noudatettavaksi.
Kukaan ei pelastu pelkällä uskomisella mihinkään oppiin.Jokainen oppijärjestelmä on yhtä turha.
Oppijärjestelmät ovat harhaoppeja jotka estävät Jeesuksen tahdon toteutumisen ihmisten kesken.
Vain oppiminen ja tutustuminen Jeesukseen ja Hänen tahtoonsa voi olla meille jokaiselle hyödyksi.
Jeesuksen tahto on ,että me Hänen oppiensa mukaan elämme toistemme kanssa puhtaalla omallatunnolla loukkaamatta veljiemme oikeuksia ja auttamalla heitä siinä yhteistyössä parhaamme mukaan.
Näin tehden me rakastamme Jumalaamme ja myös lähimmäisiämme niinkuin itseämme.muiden kristittyjen sisaria ja veljiä mutta ovatko muut kristityt adventistien sisaria ja veljiä on ehkä toinen kysymys. Eikö nimittäin adventistien uskonoppiin sisälly sekin, että lepopäivää sunnuntaina viettävät ovat ottaneet pedon merkin. Jos kantaa pedon merkkiä, eikö silloin kuulu Saatanan sakkiin, jolla ei pelastusta ole?
- Johannes
Epiktetos kirjoitti:
muiden kristittyjen sisaria ja veljiä mutta ovatko muut kristityt adventistien sisaria ja veljiä on ehkä toinen kysymys. Eikö nimittäin adventistien uskonoppiin sisälly sekin, että lepopäivää sunnuntaina viettävät ovat ottaneet pedon merkin. Jos kantaa pedon merkkiä, eikö silloin kuulu Saatanan sakkiin, jolla ei pelastusta ole?
Tätä pastaaa lukiessa tuntuu, että kaikilla ei ole lääkitys paikallaan. On henkilöitä jotka ovat ammattiauttajan tarpeessa. Heilläkin on toivoa. Matt. 11:28
- vaan vastaa
Johannes kirjoitti:
Tätä pastaaa lukiessa tuntuu, että kaikilla ei ole lääkitys paikallaan. On henkilöitä jotka ovat ammattiauttajan tarpeessa. Heilläkin on toivoa. Matt. 11:28
Kerro kun kysyttiin! Pidätkös uskon veljenä tai sisarena sellaista joka viettää sunnuntaina sapattia? ( adventisti olet aikaisemmista kirjoituksista päätellen)
- Johannes
vaan vastaa kirjoitti:
Kerro kun kysyttiin! Pidätkös uskon veljenä tai sisarena sellaista joka viettää sunnuntaina sapattia? ( adventisti olet aikaisemmista kirjoituksista päätellen)
Jokainen kristitty uskovainen on minun sisareni ja veljeni riippumatta siitä mitä lepopäivää hän viettää. Sympatiakeräykselläkin oli ilo rukoilla eri henkilöitten kanssa. Ja rukouksesta tulee mieleen kristityt yhdessä ry. rukouspuhelimen palveluvuorot. 2 tunnin aikana tulee noin 18 puhelua ja jokaisen soittajan kanssa rukoilin. Uskovien tuntomerkki on keskinäinen Rakkaus käytännön elämän eri tilanteissa.Kristus antoi meille esimerkin, Häntä haluan seurata. Jumalan Siunausta jokaiselle joka Hänet vastaa ottaa!
- sini-silmänen
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät
------
17. Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
18. ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
19. ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
20. ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
21. niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
22. joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
23. joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
24. Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.
-------
13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
-------
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
------
13. Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
14. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15. Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
-------
8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
11. emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
12. Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
13. sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
15. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
19. sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
21. että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
-------
1. Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2. Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6. kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
8. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
9. tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
10. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
11. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
12. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
13. älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
14. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
15. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
--------
1. Vai ettekö tiedä, veljet - minä puhun lain tunteville - että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
2. Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
3. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7. Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10. ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
14. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
--------
1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
-------
21. Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän,
22. teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.
23. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.
-----
5. Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
6. Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.
7. Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
--------
4. Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?
5. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
6. Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!
7. Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?
8. Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.
9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
-----
17. Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.
18. Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.
19. Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
20. ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
21. ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
------
42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
43. kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
45. Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
46. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 586101
- 615532
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1154169- 543832
- 143775
- 323199
- 632951
- 592826
- 682558
- 471940