Missähän vika kun GM:n ja Fordin myynti on pelkästään lokakuussa romahtanut 25%. Milloin alkaa varsinkin GM:n merkkien karsiminen ja tuotannon vähennykset?
GM ja Ford
romahtanut
131182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ford porskuttaa komeasti, antautuihan juuri Corollakin Focuksen mennessä edelle mahtavalla 19% myynnin kasvulla. Mutta eihän Toyota kärkipaikoilla muualla olekaan kuin osassa pohjoismaita, GM ja Ford ovat olleet muualla maailmaa Toyotaan verrattuna murskaavan ylivoimaisia. Nyt ovat vain voimasuhteet tasoittuneet jonkin verran. Meinaatko että Corollankin malleja ruvetaan karsimaan ja tuotantoa vähentämään kun myynti alkaa takkuilemaan sen perinteisesti vahvoilla markkina-alueilla?
"Eihän Toyota kärkipaikoilla muualla olekaan kuin osassa pohjoismaita" - Maailman myydyin merkki (GM hajoaa usealle merkille) ja toiseksi suurin valmistaja tuskin selittyy vain osalla Pohjoismaista.
"myynti alkaa takkuilemaan sen perinteisesti vahvoilla markkina-alueilla" - tarkoitatko Suomen lokakuun myyntiä?
Mitä tarkoittaa porskuttaa komeasti? Juurihan kirjoitin, että GM:n ja Fordin myynti on pudonnut lokakuussa 25%. Ei siinä paljon Suomen 50 kpl:een myynnin parannus yhden kuukauden aika tunnu pisaraakaan.
Ja luuletko että joku Toyota on maailman suurin henkilöautojen valmistaja Pohjoismaiden myynnin ansiosta?
Ja mistä sä tuon Toyotan vedit tähän?
ja tämä tieto perustuu ennakkotilauksiin ja tuo tieto GM:n ja Fordin myynnin pudotuksesta varmistaa sen.
Kannattaa muistaa että molempien merkkien luottotiedot ovat jo valmiiksi roskalainaluokassa eli ovat luottokelvottomia.
Toyotalla taas ei rahat lopu,yhtiö tuottaa erittäin hyvin.
eivät automaattisesti tarkoita globaalisesti ajatellen suuria määriä markkinajohtajuuspaikkoja, silti voi myydä tasaisesti paljon. Henkilökohtaisesti en kyllä ymmärrä kuinka noinkin tylsää ja mitäänsanomatonta automerkkiä ostetaan niin paljon, mitä siinä oikein nähdään?
PS. onhan Toyotakin hajonnut useammalle merkille, mm. Lexus, Hino, Daihatsu ja viimeisimpänä Subaru muutamia mainitakseni.
valtaisa myynti sentään vetää Toyotan maailman suurimmaksi valmistajaksi vaikka muualla maailmassa, jossa tiedetään paremmasta, ei Toyotaa ostetakaan.
Kohta suomessa on Toyotoita varmaan 50m korkeissa kerroksissa maanteillä kun niitä kymmeniä ja satoja miljoonia Tojoja ei mihinkään muualle osteta!
Kyllä Toyotan myynti aika pitkälle keskittyy Toyota-brandille.
Itse he erottelevat Daihatsun ja Hinon, jättäen Toyota Lexus myynniksi n. 6.7M autoa (2004), Lexusen maailmanmyyntilukua en äkkiseltään löytänyt, Japanin ulkopuolelle 2004 myytiin sitä n. 350 000kpl. Eli varovasti arvioiden Toyota-brandisia autoja myytiin noin 6M 2004.
http://www.toyota.co.jp/en/pdf/toyota_world/2005/chap1.pdf
Ja vaikkapa USA:n kolme myydyintä automallia ("cars") olivat maaliskuussa 2005 Camry, Accord ja Corolla, joten kyllä Toyo-markkina on aika vahva siellä.
Toyota on myydyin yksittäinen automerkki kahdessa maailman suurimmassa automarkkinamaassa Jenkeissä ja Japanissa. Jenkeissä mm. Camry, LS430 ja RX-maasturit luokkiensa myydyimmät. No Accord ja Camry vuorottelevat johtopaikalla.
"Henkilökohtaisesti en kyllä ymmärrä kuinka noinkin tylsää ja mitäänsanomatonta automerkkiä ostetaan niin paljon, mitä siinä oikein nähdään?"
Tylsä on väärä sana. Sitä paitsi se "tylsyyskin" johtuu tietenkin juuri siitä, että niitä on niin paljon. Asia menee niin päin. Ovat todenneet tuollaisen linjan kaikista parhaaksi vaihtoehdoksi suurelle myynnille. Sehän nyt on selvä juttu että mahdollisimman montaa miellyttääkseen täytyy kulkea melko keskitietä. Löytyyhän niiltäkin kuitenkin Lexus-mallisto, maailman trendikkäin/nuorekkain Scion-mallisto ja etenkin kotimarkkinoilta Lexuksiakin hienompia malleja ja urheiluautoja.
"Mutta eihän Toyota kärkipaikoilla muualla olekaan kuin osassa pohjoismaita, GM ja Ford ovat olleet muualla maailmaa Toyotaan verrattuna murskaavan ylivoimaisia."
Kannattaisiko tässä vaiheessa ottaa se pipo jo silmiltä ja herätä tähän päivään. Nolaat vielä itsesi täällä kaikkien edessä.
Niin GM ja Ford ovat muualla maailmaa tosiaan ylivoimaisia Toyotaan verrattuna, TEHDEN TAPPIOTA JOKAISESTA MYYMÄSTÄÄN AUTOSTA. Edes Toyotan väki ei pysty samaan xD
syynä tylsät keskinkertaiset tuotteet ja Japanin talouskriisi.
Tätä valistunutta näkemystähän tukevat kaikki maailmalta saatavat tiedotkin, öh...?
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9801/980112/9801120263.html
Tuohan oli ihka uutta tietoa Aasian talouskriisin ajoilta 1998.
Miten muuten vuonna 2005 esim. japanilaisvalmistajilla menee taloudellisesti verrattuna ylikapasiteetin ja vanhanaikaisten energiasyöppömallien vaivaamiin USA-/EU-kilpailijoihinsa?