Tänä aamuna, kun oltiin jokisen kanssa aamulenkillä, kiinnitin huomiota siihen miten tienpenkoille oli ajettu uutta sepeliä... jos nyt nyrkinkokoisia louhittuja kivenmurikoita voi sepeliksi kutsua.
Kivet olivat muodoiltaan kuin pieniä hautakiviä.
Jokisen kanssa olimme keskustelleet lähestyvästä pyhäin miesten päivästä, vainajien muistopäivästä ja halloweenista, siitä miten kököltä tuo halloween suomalaiseen kulttuuriin istutettuna tuntuu jne..
Ajatuskulussani olin siis luontevasti, taas kerran, montun reunalla. Aloin kuvitella mielessäni sitä, miltä tuntuisi antaa vaikka rakastelulleen lahjaksi oma pieni hautakivi johon kultaisin kirjaimin olisi kirjoitettuna sekä oma että kullan nimi ja syntymäaika 2 ristiä odottamaan kuolinpäivän kirjausta. Olisihan se soma tapa viestittää...että ikuisesti;))
Ajatus jatkui lapsuusmuistoina. Pienenä leikittiin tosi usein hautajaisia, nimittäin. Ylläpidettiin omaa pientä eläinten hautuumaata jne... ja minulla on sellainen mielikuva, etteivät nuo leikit olleet mitenkään poikkeuksellisia, vaan kaikki lapset leikkivät samanlaisia?!
Miltä teistä tuntuisi ajatus omasta hautakivikokoelmasta kirjahyllyssä?
... siinä voisi olla sisarukset, vanhemmat, lapset, erityisen tärkeät ystävät jne...
...kuka keltäkin hautakiven olisi lahjakseen saanut...
Ja sitäkin mietin, että minkä takia ei ole olemassa barbinarkkuja... Kun kerran on kaikki muutkin mahdolliset arkeen liittyvät lelut jo barbeille tehty...
...voisikohan tässä olla markkinarakoa?..mitäs olette mieltä...?
Kivet olivat muodoiltaan kuin pieniä hautakiviä.
Jokisen kanssa olimme keskustelleet lähestyvästä pyhäin miesten päivästä, vainajien muistopäivästä ja halloweenista, siitä miten kököltä tuo halloween suomalaiseen kulttuuriin istutettuna tuntuu jne..
Ajatuskulussani olin siis luontevasti, taas kerran, montun reunalla. Aloin kuvitella mielessäni sitä, miltä tuntuisi antaa vaikka rakastelulleen lahjaksi oma pieni hautakivi johon kultaisin kirjaimin olisi kirjoitettuna sekä oma että kullan nimi ja syntymäaika 2 ristiä odottamaan kuolinpäivän kirjausta. Olisihan se soma tapa viestittää...että ikuisesti;))
Ajatus jatkui lapsuusmuistoina. Pienenä leikittiin tosi usein hautajaisia, nimittäin. Ylläpidettiin omaa pientä eläinten hautuumaata jne... ja minulla on sellainen mielikuva, etteivät nuo leikit olleet mitenkään poikkeuksellisia, vaan kaikki lapset leikkivät samanlaisia?!
Miltä teistä tuntuisi ajatus omasta hautakivikokoelmasta kirjahyllyssä?
... siinä voisi olla sisarukset, vanhemmat, lapset, erityisen tärkeät ystävät jne...
...kuka keltäkin hautakiven olisi lahjakseen saanut...
Ja sitäkin mietin, että minkä takia ei ole olemassa barbinarkkuja... Kun kerran on kaikki muutkin mahdolliset arkeen liittyvät lelut jo barbeille tehty...
...voisikohan tässä olla markkinarakoa?..mitäs olette mieltä...?
Vastaukset 13
Vanhimmat
- pyhäinmiestenpäivä on kyllä yhdyssana.
Pienet alkukirjaimet tietoinen tyylivalinta;))
nimellä Pyhäinpäivä, koska se mies-sana oli liian esiinpistävä ja ajattelua herättävä. Tarkoitus on muistella kuolleita sukulaisia, joissa varmaan jokaisella sekä miehiä että naisia.
terminologia ei ole oikein hanskassa, saati liturgia... vanhat osaisin varmaan nurinperinkin....
MITENKÖHÄN nuo banderollit/linkkimainokset tuonne keskustelujen alareunoihin on linkitetty siten, että ne liittyvät aina käsiteltävään teemaan!?
Oletteko huomanneet?
*hihittelee hautakiviveistämömainoksille sivun alalaidassa*
antaa aiemmin näitä hevosenpäitä yms. Luulen heidän ihastuvan liikelahjasta johon on kaiverrettu saajan kuolinpäivä.
kummilahja..
tai ainakin lahja kummisedältä...se hevosenpää...
Hyvä leffa, kieltämättä...
arkuilla ja pienoishautakivillä! En tiedä. Kyllähän kuolema on osa elämää, mut en mä kyllä taida lähteä sillä mässäilemään. Tee sä niitä pieniä hautakiviä, ni mä tuon jonkun soman hyllyn sinne montun reunalle. Jos nyt en sit taas eksy rommipullon kanssa jonnekin.
kuolemalla tai kuolemisella mässäilyä.
...siinä se menisi hautkivi lasikupukellon rinnalla, viirien vieressä... Aika karseita lahjoja nuo edellämainitutkin;))
Oikeastaan kammottavin lahja minkä osaan kuvitella on nimenomaan tuollainen lasikupukello...
jumalat varjelkoot minua moiselta, kun täytän 50 tai 60 tai... Sehän vasta viittaakin kuolemiseen, tikittäessään viimeisiä vuosiamme ja kehoittaessaan meitä vetäytymään vitriiniin muitten museoesineiden joukkoon...
joka sana. Lasikupukello helposti lipsahtaa putoamaan sieltä hyllynreunalta.
Mikä ihme saa ajatuksesi montun reunalle ihan noin vain?
Minä ainakin pyörtyisin kauhusta, jos saisin hautakiven lahjaksi.
Tuo minulle kukkia, makeisia, koruja, halauksia, itsesi, mutta älä hautakiviä.
..tuohon kysymykseesi.
Analyytikkoni sanoisi varmaan, että varhaislapsuuden kuolemakeskeisyys ja alle kouluikään sattuneet lähiomaisten menetykset ovat
tuo syy...
Myös työskenetlyllä kuolevien ihmisten parissa voi olla oma osuutensa...
En minä kuolemasta pidä, mutta pidän siitä mitä kuolema ja sen läheisyys tekee ihmisille. Se karsii kaiken turhanaikaisen... ja vain aidot asiat, olivat ne sitten kuinka raadollisia tahansa, jäävät jäljelle...
Kas puupalttoosen suurin osa ihmisistä ryömii henkisesti alastomina;)) ... ja turha krääsä karisee matkalle..
..oikeen eläämään oppisi ennen kuin kuolee ja varmaankin sitten ,kun sen jotenkin taitaa tuo suuri tuntematon saapuu.
Hautausmaat eivät erityisesti ole koskaan minua kiehtoneet.Joten en edes haluasi koko kiveä.
Ainoa vaihtoehtoni on tuhkaus ja sekin toivoisin ripoteltavan taivaitten tuuliin, tai suureen mereen.
Kotialttarilla saattaisi mielestäni olla joku esine, tai muisto rajantaakse siirtyneille.
Toisaalta sekin jokseenkin turhaa . Sydämessä ovat rakkaat paikkansa saaneet ja sielä ne pysyvätkin.
Kuolemasta silti mielestäni on hyvä puhua ja sitä käsitellä. Mutta tuo kivikokoelma ei kyllä minun kirjahyllylleni tuntuisi mitenkään sopivan.
hyvälle tuulelle... *naurattaa* , pitäisi vain olla varmaa ettei lahjan saajalla olisi vaaraa kuolla äkilliseen sydänkohtaukseen...:DD ..koomista olisi nähdä lahjan saajan naamanilmeet...:))