Olen miettinyt paljon ns. Israel-ystävyyden paikkaa ihmisten sydämissä. Käsittääkseni Israel-ystävyys on eräänlaisessa murrosvaiheessa, ellei peräti kriisissä. – Miksi ajattelen näin?
Noin kolmisenkymmentä vuotta sitten eli varhaislapsuudessani elettiin vielä ns. kylmän sodan aikaa. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat vastakkain. NL oli arabileirin puolella aseistajana ja USA tuki Israelia. Israelin syntyvaiheet olivat vielä tuoreessa muistissa… Läntinen maailma koki, että Israel oli vapaan maailman viimeinen etuvartio.
Suomalaisilla oli erityiset syyt tuntea sympatiaa Israelia kohtaan. Arabinaapureja oli määrällisesti enemmän ja heidän takanaan oli NL:n tuki. – Suomen rajan takana oli samantyyppinen viholliskuva, joka heijastettiin ajatuksissa Israelin rajankin taakse.
Kaikissa kamppailuissaan Israel taisteli samoin kuin Suomikin omassa Talvisodassaan. Suomella oli mahdollisuus hävitä vain kerran – samoin Israelilla.
Israelin valtio syntyi siionistisen liikkeen myötävaikutuksella. Siionistinen liike nosti esille samoja profeetallisia kirjoituksia, joita suomalainen herätyskristillisyys oli omaksunut. Suomen kansankirkkohan on pitkälti herätyskristillisyyden läpäisemää…
Edellä mainitun valossa ei ole ihme, että erityisesti Suomessa koettiin elettävän samalla puolella pienen juutalaisen kansan kanssa.
Nykyään kaikki on toisin!
Sharonin johtama sotaretki Etelä-Libanoniin ja ohessa tapahtuneet verilöylyt muuttivat ideaalia Israel-kuvaa.
NL:n totalitarismin murentuminen muutti viholliskuvaamme.
USA:n uusi aseman yksipuoliseksi koettuna ”maailmanpoliisina” siirsi Israelin kolonialistien etuvartioksi (ei enää vapauden). – Näin siis mediakuvassa!
Suomen mittakaavassa suuri ja merkittävä muutos tapahtui myös kansankirkkomme uskonnollisuudessa. Herätyskristillisyys ei ole enää kansankirkkomme yleinen trendi, vaan marginaaliseksi kutistunut jäänne. Profeetoista puhuminen koetaan lähinnä vaaralliseksi fundamentalismiksi ja siionismi kansalliskiihkoksi & rasismiin rinnastuvaksi ilmiöksi.
Huomaamme, että on tapahtunut suuri uskonnollis-poliittinen murros. On aika kysyä, mitä on tämän päivän Israel-ystävyys? Mitkä entisistä ajatuksista kannattaisi säilyttää ja mitkä olisi jo aika hylätä?
Israeliin myönteisesti suhtautuvien suuria tämän päivän haasteita on läntiseen maailmaan laajentuva islamilainen kulttuuri, joka usein kuljettaa mukanaan Israelin valtion arvosteluun pukeutuvaa antisemitismiä. Israelin valtio on tässä yhteydessä usein se kollektiivinen juutalainen, siionistinen vihollinen, joka ansaitsee tulla poispyyhityksi.
Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella?
Noin kolmisenkymmentä vuotta sitten eli varhaislapsuudessani elettiin vielä ns. kylmän sodan aikaa. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat vastakkain. NL oli arabileirin puolella aseistajana ja USA tuki Israelia. Israelin syntyvaiheet olivat vielä tuoreessa muistissa… Läntinen maailma koki, että Israel oli vapaan maailman viimeinen etuvartio.
Suomalaisilla oli erityiset syyt tuntea sympatiaa Israelia kohtaan. Arabinaapureja oli määrällisesti enemmän ja heidän takanaan oli NL:n tuki. – Suomen rajan takana oli samantyyppinen viholliskuva, joka heijastettiin ajatuksissa Israelin rajankin taakse.
Kaikissa kamppailuissaan Israel taisteli samoin kuin Suomikin omassa Talvisodassaan. Suomella oli mahdollisuus hävitä vain kerran – samoin Israelilla.
Israelin valtio syntyi siionistisen liikkeen myötävaikutuksella. Siionistinen liike nosti esille samoja profeetallisia kirjoituksia, joita suomalainen herätyskristillisyys oli omaksunut. Suomen kansankirkkohan on pitkälti herätyskristillisyyden läpäisemää…
Edellä mainitun valossa ei ole ihme, että erityisesti Suomessa koettiin elettävän samalla puolella pienen juutalaisen kansan kanssa.
Nykyään kaikki on toisin!
Sharonin johtama sotaretki Etelä-Libanoniin ja ohessa tapahtuneet verilöylyt muuttivat ideaalia Israel-kuvaa.
NL:n totalitarismin murentuminen muutti viholliskuvaamme.
USA:n uusi aseman yksipuoliseksi koettuna ”maailmanpoliisina” siirsi Israelin kolonialistien etuvartioksi (ei enää vapauden). – Näin siis mediakuvassa!
Suomen mittakaavassa suuri ja merkittävä muutos tapahtui myös kansankirkkomme uskonnollisuudessa. Herätyskristillisyys ei ole enää kansankirkkomme yleinen trendi, vaan marginaaliseksi kutistunut jäänne. Profeetoista puhuminen koetaan lähinnä vaaralliseksi fundamentalismiksi ja siionismi kansalliskiihkoksi & rasismiin rinnastuvaksi ilmiöksi.
Huomaamme, että on tapahtunut suuri uskonnollis-poliittinen murros. On aika kysyä, mitä on tämän päivän Israel-ystävyys? Mitkä entisistä ajatuksista kannattaisi säilyttää ja mitkä olisi jo aika hylätä?
Israeliin myönteisesti suhtautuvien suuria tämän päivän haasteita on läntiseen maailmaan laajentuva islamilainen kulttuuri, joka usein kuljettaa mukanaan Israelin valtion arvosteluun pukeutuvaa antisemitismiä. Israelin valtio on tässä yhteydessä usein se kollektiivinen juutalainen, siionistinen vihollinen, joka ansaitsee tulla poispyyhityksi.
Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella?
Vastaukset 42
Vanhimmat
"Israeliin myönteisesti suhtautuvien suuria tämän päivän haasteita on läntiseen maailmaan laajentuva islamilainen kulttuuri, joka usein kuljettaa mukanaan Israelin valtion arvosteluun pukeutuvaa antisemitismiä. Israelin valtio on tässä yhteydessä usein se kollektiivinen juutalainen, siionistinen vihollinen, joka ansaitsee tulla poispyyhityksi.
Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella".
Sitä, että Israelia ei tulla pyyhkimään pois maailmankartalta.
Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, kun Jumala kerran jotakin lupaa, se myös pitää. Osa siitä on jo toteutunut israelilaisten palatessa siihen maahan, jonka Jumala heille aikoinaan antoi.
Tästä liitosta mainitaan muun muassa:
(5. Moos. 4:30-31) "Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut".
Vaikka toisen temppelin hävityksen yhteydessä kaikki näytti menevän pirstaleiksi, se ei tehnyt tyhjäksi Jumalan tekemää liittoa, jonka Jumala vielä valalla vahvisti. Israel on palannut siihen maahan, jonka Jumala aikoinaan Israelille antoi, eikä heitä sieltä enää kukaan aja, vaikka he ennustusten mukaan joutuvat vielä ahtaalle, kuten Mooseskin toteaa.
Olet oikeassa siinä, että "Suomella ja Israelilla" on ollut kohtalonyhteys maantieteellisen asemansa johdosta "edelleenkin".
On tietysti totta, että Israel ei ole mikään puhdas pulmunen, kuten ei ole Suomikaan mutta luulisin, että Israelilla tulee olemaan aina paikka suomalaisten kristittyjen mielissä. Valitettavasti media näyttää puolensa valinneen, jolla on tietenkin oma vaikutuksensa mielipiteisiin. Oikeassa olet myös mielestäni siinä, että "herätyskristillisyys ei ole enää kansankirkkomme yleinen trendi, vaan marginaaliseksi kutistunut jäänne".
Toisaalta "herätyskristillisyys" vielä kuitenkin vaikuttaa ja toisin paikoin varsin vahvana, mutta suureksi ongelmaksi koen lähinnä "teologisessa tiedekunnassa" puhaltavat tuulet, jotka valitettavasti ovat saaneet melko vahvan "jalansijan" kansankirkkossamme
"Huomaamme, että on tapahtunut suuri uskonnollis-poliittinen murros. On aika kysyä, mitä on tämän päivän Israel-ystävyys? Mitkä entisistä ajatuksista kannattaisi säilyttää ja mitkä olisi jo aika hylätä"?
Minusta keskeinen asia, joka määrää meidän tulevaisuuttamme on kysymys messiaasta "voidellusta", koska se on se varsinainen kysymys, johon kaikki liittyy. Se on selvä, että kristityillä ja juutalaisilla on erilainen käsitys siitä, mitä messiaalla periaatteessa ymmärretään. Kuitenkin suhtaudun kielteisesti "kaikenlaiseen käännyttämiseen". Mutta sen sijaan voidaan mielestäni pohtia sitä kysymystä mitä "yhteisiä juuria" juutalaisten ja kristittyjen messias-ajattelusta voidaan löytää.
Minä en tiedä, heijastaako seuraava englanninkielinen teksti "voidellusta" nykyistä juutalaista käsitystä messiaan henkilöstä ja niistä ehdoista, mitkä hänen pitäisi täyttää ja kuinka paljon merkitystä on sillä, että kaikki sukuluettelot hävisivät toisen temppelin hävityksen yhteydessä.
1) He must be Jewish. (Deuteronomy 17:15, Numbers 24:17)
2) He must be a member of the tribe of Judah (Genesis 49:10) and a direct male descendent of both King David (I Chronicles 17:11, Psalm 89:29-38, Jeremiah 33:17, II Samuel 7:12-16) and King Solomon. (I Chronicles 22:10, II Chronicles 7:18)
3) He must gather the Jewish people from exile and return them to Israel. (Isaiah 27:12-13, Isaiah 11:12)
4) He must rebuild the Jewish Temple in Jerusalem. (Micah 4:1)
5) He must bring world peace. (Isaiah 2:4, Isaiah 11:6, Micah 4:3)
6) He must influence the entire world to acknowledge and serve one G-d. (Isaiah 11:9, Isaiah 40:5, Zephaniah 3:9)
All of these criteria for the Messiah are best stated in the book of Ezekiel chapter 37:24-28:
Voidaanko täten tulkita, että messias on maallinen "ruhtinas" ilman mitään tuonpuoleista ulottuvuutta?
Mukava kun kommentoit oikein ajatuksen kanssa.
Pelkäsin jo tulleeni näkymättömäksi ajatuksineni tällä foorumilla, jolla "Yakovin-paini" varastaa koko shown...
Kommentoit Israel-ystävyyden murrosta hengellisestä näkökulmasta. Olemme hyvin lähellä tosiamme siinä ajatuksessa, että teologinen opetus kantaa osavastuu hengellisten juurien ja tähtäyspisteiden katoamiseen... Mielekiintoisena kuriositeettina voisin kertoa pienen esimerkin.
Vetosin eräässä maamme teologisessa tiedekunnassa kurssikirjallisuuden valikoiman puolesta. Ehdotin, että antisemitismin historia sisällytettäisiin tavalla tai toisella teologian opiskelijoiden perusopintokirjallisuuteen... Perustelin kantaani sillä, että kirkon historia kulkee rinnakkain antisemitismin historian kanssa, usein toisiinsa kietoutuneinakin. Lähetin ehdotukseni kaikille opetuksesta vastaaville. - Sain vain yhden vastauksen (joka oli kuitenkin myönteinen). Suuri hiljaisuus on paljonpuhuvaa...
Hengellinen ulottuvuus on kuitenkin vain Israel-ystävyyden kolikon toinen puoli...
Miten nuoret ja nuoret aikuiset voivat kokea Israelin jälleen lähestymiskelpoiseksi maaksi ja kulttuuriksi... Hippiliike on mennyt ja kibbutsi-hommat unohdettu interreilaamisen varjoon...
Mistä luonnollisia kontakteja Israeliin, kun yleisempää on osallistua boikotteihin ja vasemmistomarssille huutamaan "Ariel Sharon terroristi"???
"Miten nuoret ja nuoret aikuiset voivat kokea Israelin jälleen lähestymiskelpoiseksi maaksi ja kulttuuriksi... "?
Monet tuttuni olivat aikoinaan kibbutsilla töissä. Itse olen ollut aikoinaan pari viikkoa Jerusalemissa. Paljon jäi nähtävää. En tiedä, vaikuttaako euroopan yleinen Israel-kielteinen ilmapiiri nuorten ajatteluun ja kuinka paljon. Joka tapauksessa sillä on merkitystä. Ainakin tältä seudulta, missä mina asun, tehdään edelleen usein matkoja Israeliin. Kuinka paljon nuorten matkoihin vaikuttaa sitten se, että matkat ovat aika kalliita ja kuinka paljon vaikuttaa sitten ylipäätään "euroopan uskonnollinen maallistuminen". Eihän eu:n perustuslain tekijätkään muistaneet, mistä heidän arvonsa ovat lähtöisin. Luulen kyllä, että Jumalan katoaminen nuorten (eikä pelkästään nuorten) ajattelusta vaikuttaa vähän kaikkeen. Ja kun Jumala katoaa ajattelusta katoaa sen ohella myös Israel. No tämä on oma käsitykseni.
Olen itse ollut viimeiset kolme vuotta tekemisissä 18-20 vuotiaiden nuorten kanssa ja se on kyllä ollut nähtävissä, että kristilliset ja moraaliset arvot ovat löystyneet. Kadonneet ne eivät silti ole, mutta nuorten kohdalla katseeni kääntyy enemmänkin vanhempiin. Myöskin maitsemasi "suuri hiljaisuus" on paljonpuhuvaa".
Tuo useimmin tavattu suomalainen "Israel-ystävyys" on kyllä minun kokemuksieni mukaan melko kiusallista seurattavaa, todellakin hyvin oikeistolaista ja siionistista. Sillä erotuksella, että useammin kuin usein sympatiseerataan israelilaisen haave-arkkityyppiä, jollaista ei käytännössä olekaan; nöyrää, valittua, nätisti laulavaa ja soittavaa ja jonossa laihana keskitysleirille marssivaa - ja potentiaalisesti tulevaa messiaanista juutalaista, jollei jopa palavaa kristittyä. Eikä sitten kiinnostakaan tutustua oikeaan israelilaiseen, joka on ihan tavallinen, maallistunut ihminen ja juo vielä Goldstar-olutta päälle.
Mitä tulee Israelissa matkailuun tällä hetkellä, haluaisin viedä perheeni sinne tutustumaan ystäviini ja heidän lapsiinsa, mutta jokaviikkoisissa messenger-chateissa he ponnekkaasti kieltävät meitä lähtemästä, koska olot ovat niin sekopäiset. Siinä sitten vain tuijotellaan toistaiseksi toistemme naamoja web camin kautta ja vilkutellaan.
Puhut asiaa
Toivoisinpa joskus löytävän Israel-ystävän, joka ei olisi niin kliininen pyhäkoululainen, vaan pohtisi näitä kysymyksiä huurteisen äärellä...
on mullekin jäänyt noista kristityistä Israel-ystävistä ja heistä taitaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä Israelin valtiolle.
Mitä tulee olueen, kai bira-macabi sentään voittaa goldstarin.
Latasin nuorna naisna matkalaukut aina täyteen Maccabia, kun pohjoiseen paluun aika koitti, mutta myöhemmin alkoi janottaa enemmän Kultaisten tähtien alla...
Suomessa lähtee hyllyltä mukaan Sandelsia (joskus aatteellista Karjalaa, kun iskee isänmaallisuus). Onkohan näillä joku yhteys?
minun olutmakuni olla lähempänä sinua kuin Baria. Tästä on syytä jatkaa keskustelua jossain muualla kuin uskontopalstalla...tai topakka seriffimme antaa meille ikuisen porttikiellon koko palstalle :)
Sinänsä ihan hyvä löytää israelystävällisiä ihmisiä, jotka eivät tarkastele asioita uskonnon läpi.
itse olen vankka Israelin työväenpuolueen kannattaja ja myönnän että median antama kuva Israelin tilanteesta on vääristynyt ja selvästi palestiinalais-myönteinen.
Toisaala monet Israelin -erityisesti lahkolaiskristitty tjääl- ystävät Suomessa ovat mielestäni taipuvaisia siunaamaan Israelin äärioikeiston linjaa. Lisäksi heillä ei ole myöskään yhtään tippaa ymmärrystä palestiinalaisia kohtaan.
Lisäksi, SUomen lahkolais-kristityt omaavat hyvin omituisen kirkko-opin ja ovat kaikella tapaa loppupeileissä käännytämässä eli tukemassa yakovlaisen -liikkeen "miinoitustyötä" synagoogan ja kirkon välisessä maastossa!
Otat esille mielenkiintosia asioita, joista muutamia on paha mennä kiistämään. Olet käsittääkseni havainnoinut aivan oikein, että monet suomalaiset Israel-ystävät liputtavat Israelin oikeiston puolesta. Kuten avauksessani totean tämän ajattelun juuret ovat pitkälti omassa historiassamme... Heijastamme Israelin poliittiselle kentälle oman (pysähtyneisyyden aikaisen)maailmankuvamme. Tämä on hullunkurista, sillä kysymyshän on kuitenkin eri valtion erilaisesta tilanteesta. Sama pätee kuitenkin myös vasemmistolaisuuteen. Sellainen vasemmistolaisuus, jota Euroopan "vihertävänpunaiset" ryhmät edustavat, ei sekään todennäköisesti toimisi Israelissa. Miten onnistuisimme löytämään uuden tien, joka olisi neutraalimpi poliittisissa kysymyksissä...
Kysymyksesi kirkko-opista sen sijaan herättää enemmin kysymyksiä. Tietääkseni Israel-ystävyyteen ei liity mitään erityistä kirkko-oppia. Mitähän mahdat tarkoittaa?
Ortodoksikristittyjen kirkko-oppi on sen sijaan aika rajaava:
eli kuten katolisillakin "Extra ecclesiam nulla salus..."
Tuossa käsitykseni teidän kirkostanne (vaikka se ei olekaan keskustelun aihe sinänsä):
Ortodoksinen kirkko, kuten Katolinenkin kirkko, mieltää itsensä aidon kristinuskon jatkumossa itsekseen kristinuskoksi eli varhaiskirkon aidon perinteen vaalijaksi. Kysymys ei ole vain oikeasta opista ja uskosta, vaan myös oikeasta ylistyksestä.
Hallinnollisesti Ortodoksinen kirkko ei ole kuitenkaan yhtenäinen, vaan laaja ryhmä kirkkoja, joista toiset ovat autokefaalisia ja toiset autonomisia. Kanoniset säädökset ohjaavat kirkkoa, mutta ylintä ratkaisuvaltaa käyttää ekumeeninen kirkolliskokous. Kirkon katsotaan opettavan täydesti ja virheittä.
Kirkko on yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Tämä kirkko on sama kuin ortodoksinen kirkko. Skismat rajataan kirkon ulkopuolelle. Ne eivät siten ole tapahtuneet kirkon sisällä.
Onko tavallisen kansan Israel-ystävyys mielestäsi tavoittelemisen arvoinen asia?
-ystävyysseurat ovat must, muista en tiedä.
Kirkko -opillisella pointilla viittaan tiettyjen lahkolaistaustaisten Israel -ystävien piilevään haluun saadan juutalaiset joukkoonsa -joka ei edusta juutalaisuutta mutta ei oikeastaan enään kristinuskoakaan.
Eli "ystävyyden" motiivit saattavat olla hyvinkin kyseenalaisia monilla, jotka Israelia haluavat siunata jne...
Ensi vuonna Jerusalemissa tai Etzmiadzinissa!
Nyt ymmärrän kirkko-opillisen pointtisi. Minäkin olen törmännyt sellaiseen toimintaan, jossa naapurimaan juutalaisuudesta vieraantuneelle etniseltä taustaltaan juutalaiselle väelle opetetaan eräänlaista sekasotkua juutalaisuuden ja kristinuskon väliltä... Se on tehnyt pahaa vierestä katsella. Usein tällaiseen syyllistyvät eivät ole itsekään selvillä vesillä. Olet oikeassa siinä, että Israel-ystävyyteen mahtuu monenlaista harmillista ilmiötä... Kirjoitinkin avaukseni uuden ja raikkaamman toivossa...
ajatella, että suhtautuminen Israeliin on seurannut Israelin yhteiskunnan muutoksia. Silloin mainitsemassasi varhaislapsuudessa Israel eli itsekin melkoisen euforian vallassa. Takana oli helppo vuoden -67 sota. Israelmyönteisyys oli länsimaissa huipussaan.
Israel lienee käynyt läpi samaa kehitystä kuin monet muutkin maat kiihkeän kansallistuntoisuuden kautta monta askelta pragmaattisempaan suuntaan. Suomenkin historiasta löytyy samoja kehityspiirteitä.
Ajatuksestasi että Israel on monille kollektiivinen juutalainen joudun olemaan hyvin pitkälti samaa mieltä. Pelkästään islamilaiseen kulttuuriin en tätä haluaisi liittää. Kyllä monille kristityillekin Israelin olemassaolo on varsinainen onnenpotku: kun ei ole trendikästä olla antisemitisti, niin voi olla edistyksellinen antisionisti. Joskus tuntuu, että tässä heijastuu Sartren mainitsema suhtutuminen juutalaisiin: se mikä on muille hyvää on juutalaisten yhteydessä pahaa. On siis ihmisiä, jotka suhtautuvat yleisesti esim. kansallisuusaatteisiin myönteisesti, mutta juutalaisten kansallisuusaate on tuomittava.
Asian uskonnolliseen puoleen en ota kantaa, koska Israelin valtiokin on varsin maallinen. Minusta israelystävyyttä on se, että Israeliin suhtautuu samoin kuin muihinkin maihin. Israelin ystävän kuuluu myös arvostella Israelia silloin kun tarvetta on. Se vahvistaa Israelia.
Uskonnollisuus-puoli on välillä terveellistä laittaa välillä off-asentoon ja etsiä neutraaleja tapoja sovitella kulttuureja kanssakäymisiin. Myönnän toki kärjistäneeni islamia arvioidessani.
Minun Israel ystävyyteni alkoi kait Jom Kippur sodan aikoina, kun diktatuuriset arabivaltiot hyökkäsivät Israelia vastaan. Maailma ei tehnyt paljoakaan mitään sodan vastaista elettä, kun Israel oli häviöllä. Mutta kun Israel pääsi voitolle, niin alettiin huutaa tulitaukoa, etteivät arabimaat kärsisi enempää nöyryytystä.
Kolmekymmnentä vuotinen Lähi-idän seuraaminen on osoittanut median vääristelevän Israelin tekemisiä tahallisesti negatiivisesti. Media käsittelee Israelia, kuten natsisaksa juutalaisia. Riittävän suuri valhe, niin olet kuin 30-luvun saksalainen.
"Mutta kun Israel pääsi voitolle, niin alettiin huutaa tulitaukoa, etteivät arabimaat kärsisi enempää nöyryytystä."
Oletko sitä mieltä, että sotaa olisi pitänyt jatkaa, jotta mahdollisimman moni arabi olisi tullut tapetuksi?
JSS:n kysysmys oli jotenkin naivisti esitetty ja varmaan tahallisesti ymmärretty väärin.
Olisiko alettu tulitaukoa vaatimaankaan, jos olisi oltu varmoja Israelin tuhoamisesta. Mutta juutalaisten elämähän ei taida omassa valtiossaan mitään merkitäkään, ainakaan arabidiktatuuristen valtioden agressiopoliikkaa myötäileville. Arabimaathan kyseisen sodan aloittivatkin. Arabimaiden hävittyä tuo aloittamansa sota, alkoi ölykiristyspolitiikan kausi YK:ssa. Monet aiheettomat tuomiot Israelia vastaan ovat tulleet diktatuuristen arabimaiden aloitteesta, joiden tarkoitus on ollut hyvin kyseenalainen ja vailla totuuden häivää.
Olen tosi iloinen, että näin moni on osallistunut ko. aihepiirin pohdintaan. Jutuista olen saanut sellaisen käsityksen, että kristillinen uskonnollisuus koetaan sekä tukevaksi, että hajottavaksi tekijäksi. - Luenko oikein, jos tulkitsen tämän päivän haasteeksi kykyä lihaa ja verta olevaan ystävyyteen, joka ei toisaalta kiellä omaa uskontoa, muttei sitä (piilo)kaupitelekaan?
Olisi kiva kuulla, millaisia reittejä kukakin tähän keskusteluun osallistunut on löytänyt nykyisen paikkansa Israeliin/juutalaisuuteen kantaa pohtivana ihmisenä?
Jotten vain utelisi muilta, avaan omaa historiaani... Olen kolmannen polven Israel-ystävä. Olen perinyt myönteisen asenteeni jo isovanhemmiltani asti, vaikka en ole koskaan ollutkaan järjestöihin liittyvän Israel-ystävyyden kasvatti. Taustani noudattelee alustukseni uskonnollis-poliittisia ratoja...
Avaukseni ja kaikkien teidän ajatusten äärellä olen kuulostellut, missä määrin pro-Israel tematiikka koetaan merkitykselliseksi. Monenlaisia syitä on noussut esille. Ymmärtäisin ns. Israel-ystävyyden kriisin aivan todelliseksi, sillä näyttää usein helpommalta lähestyä ko. teemaa sen kautta, mitä Israel-ystävyys EI SAISI OLLA.
Heitän pari ajatusta, joilla yritän koota myönteisiä adjektiiveja aiheeseen liittyen. Yritän kooota sellaista yhteistä aluetta, jolla voisi vallita konsensus. Heittäkää lisäajatuksia reflektiona, jos haluatte...
1) Israel-ystävyys on kansojen välistä ystävyyttä, joka pyrkii neutraaliin asenteeseen toisen kansan sisäpoliittisissa kysymyksissä. Tässä suhteessa sitä voi verrata vaikka Suomi-Venäjä-seuran toimintaan... Kulttuuri on itseisarvo.
2) Israel-ystävyys kunnioittaa ja tutkii juutalaisuuden ja kristinuskon yhteistä perintöä. Se suhtautuu kiinnostuksella ja avoimin mielin tutkimuksen avaamiin löytöihin (ad fontes) alkuperäislähteiden äärellä. Tämä harrastus ei määrittele oikeaa uskoa, mutta elää rinnatusten erilaisissa tunnustuksissa.
3) Israel-ystävyys pyrkii yleisinhimilliseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Keskeistä on MUISTAA historian epäoikeudenmukaisuus juutalaista kansaa kohtaan ja tarkastella nykypäivän kriisejä tämän muistaen.
Tällaisia ajatuksia olen olen pohtinut. Uskon siihen, että eri ihmiset voivat pitää erilaisia asioita esillä ja hyvinkin erilainen kannanottaminen voi olla ajoittain tarpeen. Sheriffimme on sosiaaliselta omaltatunnoltaan hereillä. Jos tälläinen ei jonkun mielestä sovi pro-Israel ajatteluun, saattaa olla syytä katsoa hetkinen omaa peilikuvaa. - Viaton jaksaa väsymättä muistuttaa islamin ylivaltaan pyrkivästä luonteesta. En pidä tätäkään aivan turhana; olemme vain niin hymistelyyn tottuneita länsimaalaisia. Turkissa oli neljäsosa kansansta kristittyjä reilu sata vuotta sitten, nykyään alle promille... Viattoman dhimni-varoittelu ei ole aivan tuulesta temmattua...
Omasta mielestäni pro-Israel toiminnan suurin anti täällä kaukaisella ja kylmällä maalla on historiasta oppimisessa: Me emme saa unohtaa länsimaisen kulttuurimme pimeää hetkeä. Se ei saa enää toistua...
Kyllä se Israelista pitävä joukko on täällä Suomessa pieni vähemmistö. Kun kuuntelee ja lukee ihmisten mieipiteitä niin ei voi muuta sanoa.
Oma arvioni on että ainakin 90% suhtautuu joko kielteisesti tai epäluuloisesti Israeliin. Turha fantasioida että tämä olisi vain Sharonin syytä. Ei sitä myönteisyyttä ole ollut minkään heidän hallituksensa aikana.
Kaikki nähdään pahana ja kielteisenä mitä sieltä kuullaan. Ja kaikkiin asioihin syyllisinä juutalaiset.
Siksi ihmettelenkin miksi niin monet joko Israelin jotenkuten hyväksyvät, tai jopa juutalaiset, ovat kiukkuisia monille siitä kun nämä ihmiset ovat ystävällisiä Israelille.
He kuulema ovat väärällä tavalla ystävällisiä. Olisiko parempi että hekin vihaisivat Israelia niin ei ainakaan olisi silloin väärällä tavalla ystävällisiä.
maista? Israel on ollut kriisipiste syntymästään asti. Muidenkin Lähi-idän/islamin ongelmien kärjistyessä se on tullut mielletyksi myös osaksi laajempaa lähi-idän ongelmavyyhtiä, jonkinlaiseksi ikuisuushäiriöksi. Eivät ihmiset jaksa pureutua ongelmien taa tai analysoida niitä itse vaan tieto otetaan tiedotusvälineistä jolloin kuva jää pinnallisen negatiiviseksi. Tähän vaikutti aiemmin Neuvostoliiton voimakas asettuminen arabien puolelle ja vasemmistopropanda, joka piti Israelia "taantumuksellisena", yksin syyllisenä ei vain lähi-idän vaan suurin piirtein koko maailman ongelmiin. Tämä käsitys ja laaja propaganda vaikutti ihmisiin vuosikymmeniä ja jätti edelleen voimakkaasti vaikuttavat jälkensä.
Tällä hetkellä Israel monesti mielletään Bushin ja hänen politiikansa osaksi, ilman että Israelin politiikka mitenkään profiloituisi erilliseksi omaa kansallista olemassaoloa turvaavaksi.
Teen ehdottoman ystävyyden ja sen välillä mikä on tiettyjen kristillisten uskonnollisten piirien omaa "lopunajan" näkemystä, johon Israelille on ympätty tietty osa joka sen tulee toteuttaa. Jälkimmäisellä ei ole ystävyyden kanssa mitään tekemistä yhtä vähän kuin samojen piirien kiivaan missionäärityön.
Israel ystävyydessä ei ole kyse mistään fanaattisesta "kultaisen vasikan" palvomisesta, vaan siitä että Israelilla on oikeus olla oman historiansa ja kulttuurinsa kanssa itsenäisenä valtiona Lähi-idän kartalla. Mistään arabivihasta ei VARMASTI OLE KYSE! Ne tahot jotka alueella ja muualla mailmaa kylvää vihaa ko. asiasta ovat ääri-islamilaiset uskontoterroristit. PA alueilla kyseiset terroristit käyttävät "omia siviilejään" julkisuusuhreina saadakseen Israelin näyttämään brutaalilta arabien sortajalta. Valitettavsti tähän valhesäälin retoriikkaan on myös sortunut Israelin äärivasemmistolainen "rauhanliike", muun maailman "rauhanliikkeistä" puhumattakaan. Aito rauha on kaunis asia, mutta valerauha on sotaakin pahempi itsepetos.
Muuten Suomessa Israelin ystävyys järjestöjä on ollut jo vuodesta 1908 asti, joten Suomessa parhaat Israelin ja sen naapurien asiantuntijat löytyvät Israelin ystävien piiristä.
Perehtykää Lähi-idän historiaan yli sadan vuoden takaa näihin päiviin ja katsokaa kuka tätä pientä maapalasta nimeltä Palestiina on kehittäyt ja laittanut viljelyskelpoiseksi ja rakentanut kaupunkeja autioituneelle maapalalle. Katsokaa kuka siellä on aloittanut vihan ja väkivallan ja kuka kehittänyt hyvinvointia. Selvittäkää nämä asiat itsellenne, ennenkuin alatte puhumaan mistään fanaattisesta Israelin palvonnasta. Israelia kyllä voi arvostella, mutta tosiasioihin perustuen, ei mytomaaniseen retoriikkaan perustuen. Fundamentalistiset valhesäälin ja valerauhan uhrit herätkää todellisuuteen.
kirjoitus vähän kesken -sanomatta jäi että en usko että valtaosa ihmisistä - maallistuneista niin sanotusti- kovin paljon edes välittää siitä seikasta että Israel on juutalainen valtio. On ihmisryhmiä jolle juuri se on tärkeä seikka, mutta en usko että suuri enemmistö ratkaisisi kantansa -negatiivisen tai postiivisen- tämän perusteella.
Tietty vaikutus sillä on ei-uskoviinkin -esim Suomen Israel-ystävyyskenttää hallitsevat uskovat piirit tavalla, joka saattaa leimata koko ystävyyden jonkinlaiseksi hihuloinniksi. Onko uskonnollisesti neutraalia ystävyystoimintaa enää ollenkaan? Jokaisessa Israelin itsenäisyyspäiväjuhlassa on puhuja tai pari tuomassa uskonnollista sanomaa- usein varsin fundamentaalista- joka on omiaan karkottamaan ne jotka tätä näkemystä eivät jaa.
Uskovilla on oikeus omaan ajatteluunsa, sitä en kiellä, mutta jotenkin asiat tässä ovat sotkeutumassa tavalla jota en pidä hyvänä kummallekaan osapuolelle.
Toisaalta kunhan lähi-itään saadaan rauha, voi Israelystävyyskin rauhoittua samalle pohjalle kuin mikä tahansa ystävyys ja kiinnostus vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Siihen jäisi tietty erikoismomentti koska juutalaisuudella ja kristinuskolla on yhteinen alkuperä ja kristinuskonkin historia alkaa Israelista, mutta ei muuta.
"Teen ehdottoman ystävyyden ja sen välillä mikä on tiettyjen kristillisten uskonnollisten piirien omaa "lopunajan" näkemystä, johon Israelille on ympätty tietty osa joka sen tulee toteuttaa. Jälkimmäisellä ei ole ystävyyden kanssa mitään tekemistä yhtä vähän kuin samojen piirien kiivaan missionäärityön".
En minäkään oikein koe sitä ystävyydeksi, että ainut päämäärä ystävyydelle on saada toinen omaksumaan omat käsityksensä. Minusta tämä koskee lähes kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä. Meidän pitää sopia tiettyyn kaavaan, että voimme kokea tulevamme hyväksytyksi. Erilaisuus on uhka. Näinhän se on aina ollut. Tuskin kukaan meistä on ennakkoluuloista vapaa. Itse myös tunnustan sen, että sympatiani ovat enemmän israelilaisten, kuin arabien puolella, vaikka käydessäni Jerusalemissa asuin arabihotellissa ja kohtelu oli perin ystävällistä. En kyllä näe asiaa kuitenkaan niin, että "Israel" olisi pelkästään "valkoinen kyyhkynen" palmunoksa suussaan.
Suhtaudun myös varauksella "tiettyjen piirien kiivaaseen missionäärityöhön", mutta se tuskin on vaikuttanut siihen, että Israel on palannut takaisin "isiensä maahan", kuten Vanhassa Testamentissa on ennustettu.
"(5. Moos. 4:30 ja s. jakeessa): »Aikojen lopulla sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut".
"Samoin Hoosea-3. luvussa (Hoos. 3:4 ja s. jakeessa): "Kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia. Sen jälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vapisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla";
Ja edelleen;
"Asarja 2. Aikakirjan 15. luvussa (2. Aik. 15:2 ja ss. jakeissa): "Jos hylkäätte Jumalan, niin hän hylkää teidät. Kauan aikaa on Israel ilman oikeata Jumalaa, ilman opetusta antavaa pappia ja ilman lakia. Mutta kun he ahdistuksessaan palaavat Herran, Israelin Jumalan tykö ja etsivät häntä, niin he löytävät hänet."
Edellisillä lainauksilla on myös yhteys Psalmiin 118, josta on myös olemassa rabbien tulkintoja.
Näitä asioita voi pohtia vaikkapa "huurteisen" ääressä, sillä ei myöskään "Sandels" tee tyhjäksi Jumalan lupauksia, vaikkei "Sandels" niitä myöskään vahvista. Sitä minä en kuitenkaan tiedä, mikä asema uskonnollisella ajattelulla on nykypäivän israelilaisten keskuudessa, vai onko messias-ajattelu, ( mikä vielä oli keskeistä ajanlaskumme alussa ) menettänyt nykyään merkityksensä? Vastatkoon, ken tietää.
Viaton -kiitos mielipiteestäsi. Sanoit täyttä asiaa ja fiksusti.
Sain kimmokkeen tämän avauksen kirjoittamiseen mm. avauksesta "ärsyttävät himokristityt".
Tätä kirjoittaessani tätä Israel-ystävyyteen liittyvää juttua oli luettu 1111 kertaa ja kaikkien kirjoittaneiden väliltä oli löydettävissä monia kosketuspintoja. Mielestäni tämä on ollut hijainen mielenilmaus kaikkea yhteyttä nakertavaa provosointia vastaan. Jokainen palstaa seurannut voi nimimerkkejämme lukiessa huomata, että näitä ajatuksia kirjoitellut joukko ei ollut "yhdestä puusta veistetty", mutta silti tällainenkin konsensus oli mahdollista. Toivon, että se voisi toimia pienenä valonsäteenä eripuraisuuden keskelle...
tuosta vallankumousviestistäsi. Tänään on ollut muuten ihan puupäinen päivä, kun jotenkin kontakti elävään ulkomaailmaan (eli itseni ulkopuolella olevaan) on taas ollut meikätytöllä niin työn ja tuskan takana. Kun ei aina jaksais kaikkee... Tuosta tuli sellainen pieni olo, että luontevaa verkottumista voi tapahtua vaivihkaa joskus muutenkin, vaikka verkossa... ohhohoo!
Tykkäisin, että roilailemme jo osin samoja liaaneja pitkin tässä viidakossa. Minä päästin tällä kertaa tällaisen ulvahduksen, johon aika moni vastasi. Annetaan aika ajoin raikua. Kyllä hyvät biisit voivat tarttua ja levitä. Joskus joku sävel voi vielä soidakin...
Olisin sitä mieltä että on kuitenkin pääasia olla ystäviä. Ei ole pääasia että on ystävä juuri meidän ehdoilla.
Ystävyys on niin suuri ja tärkeä asia että sitä kannattaa vaalia, eikä etsiä mitä siitä löytyisi arvosteltavaa ja tuomittavaa.
Israelilla ei ole liikaa ystäviä ollut koskaan, joten ollaan mielissään jos joku on ystävä, eikä käytetä kaikkea aikaa vikojen etsimiseen ystävästä ja ystävyyden motiiveista.
Silloin kun joku on ystävä vain siinnä mielessä että haluaa hyötyä meistä niin hän ei ole ystävä vaan teeskentelijä.
Israelin ja juutalaisten ystävissä en juuri tuollaisia ole tavannut sillä tuo ystävyys tuo yleensä vaikeuksia eikä kunniaa ja hyötyä.
Toteat ensin väärän hyötyä tavoittelevan ystävyyden nousevan teeskentelystä, jossa teeskentelijä on hyötyjä. Sitten, että juutalaisten ystävissä moista et ole tavannut, ja että valheystävyys tuo vaikeudet, kun taas oikea sellainen kunnian ja hyödyn.
Ystävyydessä on paljon pelissä. Kunnia ja hyöty siitä maallisemmasta päästä. Tosiystävyys tulee vastaan tosivaikeuksissa, ja vasta silloin asiasta voi varmistua. Siinä jää valitettavan usein yksin ja muistuu mieleen tuo Israelin väkevä, ikiaikainen.
Havaitsin kyllä, kaipaat todella aitoa. Niin minäkin. Kaikella ystävyydellä, näin uskoisin, ystävä.
Tunnemme sanonnan siitä, kuinka ensin olisi tallustettava päivä kaverin mokkasiineissa, ennenkuin voisi arvioida toista.
Minä päätin kokeilla moista tämän palstan äärellä. Mietin miltä meistä kristityistä tuntuisi, jos asuisimme jonkin valtauskonnon keskellä ja siellä meille varatulla keskustelualueella saisimme päivittäin kuulla totuutta ja "siunauksia" Buddhan, Muhamedin tms. suulla "HYVÄÄ TARKOITTAEN"...
Mielestäni itseään kunnioittavan valtaväestön olisi kunnioitettava vähemmistöjään suitsemalla tällaisten "HYVÄÄ TARKOITTAVIEN" suut isällisen/äidillisen napakasti.
Pyydän tosi ystäviä näihin talkoisiin. Se ei ole meiltä pois millään lailla.
Lopetetaanko ison-J-kirjaimenkäyttö kokonaan?
Mitä seuraavaksi?
Hyviintapoihin kaiketi on kuulunut erilaiset toivotukset: Hyvää päivänjatkoa, hei sun heiluvilles,Jumala siunatkoon jne, olen käyttänyt täällä mielestäni neutraalia ilmaisua: Jumala siunatkoon! jonka olen luullut sopivan tälle palstalle, antakaa anteeksi jos olen erehtynyt.
...oletko sinä erehtynyt vai et...
Koska en tiedä, vastaan kirjoittamalla aiheesta, joka sopii minulle itselleni . HEH!
Rakasten kylmästä sodasta ja pysähtyneisyyden ajasta puhumista. Tuohon aikaan liittyy kivasti Suomen YYA-sopimus (Ystävyys, yhteistyö ja avunanto). Suurin osa meistä suomalaisista varmaan samaistui tuohon sopimukseen ihan sielunsa syvyyksiä myöten... Minä taas, kun olen tällainen palikka, pidin sitä koko ajan pelkkänä vahvemman keksimänä "kuristuskaulapantana".
Joskus minusta tuntuu, että tietyillä tämän palstan "israel-ystävillä" on takataskussa samanlainen "vahvemman YYA-sopimus". Siinä vastapuolen on puhuttava samaa kaanan-kieltä ja uskottava samoilla termeillä (sisällöstä viis). Toimintamalli on kuin kielitaidottomalla isälläni - jos vierasta kieltä puhuva ei ymmärrä, käännetään nuppi kaakkoon ja korjataan asia volyymilla!
Israel-ystävyyden paras tuntomerkki on siis mahdollisimman usein toistettu siunailu Yeshuassa...
Voi pojat, että pääsi taas "vanha tertullianus" irti...
Yakovin yeshuastelut kun ees sais pois!
Pahoin luulen että hänen pipiytensä ja pöpiytensä vain saa siitä yllykettä.
Sanonnallani "tuo ystävyys" tarkoitin ystävyyttä juutalaisiin ja Israeliin. Se tuo niitä vaikeuksia. Olen sitä saanut henkilökohtaisesti kokea joskus aika rajusti niin sanoina kuin tekoina ihmisten taholta. Joskus jopa työnantajankin (silloisen).
Anteeksi väärinkäsitys, en tietenkään tarkoittanut sitä mitä huomasin siitä käsityksen saavan.
Jos olet asunut muslimimaissa niin tiedät että hyvää tarkoittavat ystävät toivottavat esim allahaismarladik (näkemiin) Turkissa. Turkki ei ole edes ääri-islamilaisia.
Tuo sanonta on vain yksi esimerkki.
Jos siellä alkaa raivota hyvää tarkoittaville niin ei se kovin suurta ymmärrystä osoita ja sillä hankki vain vihollisia.
sinua kohtaan hyökätään rajusti pelkästään juutalaisten ystävien vuoksi, olen pahoillani. Ilmeisesti sovitteleva hyväntahtoisuuskaan ei estä joidenkin pahansuopaisuutta. Tuo pyrkimys sovinnollisuuteen on käynyt ilmi useista viesteistäsi. Tuntuu silti oudolta, että täällä Suomessakin olisi noin ahtaat ympyrät. Juutalaiset julkkiksetkin kun ovat olleet täällä erityisen suosittuja.
Tuolla ylhäällä on varmaan nyt sopiva aloitus jossa ei siunausta toivotella. Se jossa kysytään että pitääkö juutalaiset itseään muita parempina.
Eikö ole parempi ystävä joka toivottaa siunausta vaikka ei juuri meidän sääntöjemme mukaan, kuin vihollinen joka vihaa.
Vainojenkin aikana on juutalaisia auttaneet ja piilotelleet ystävät jotka toivottaa siunausta.
Vainoajina on olleet ne jotka katsovat mistä tuuli milloinkin puhaltaa ja kenen puolella on edullisinta olla.
Miettikää juutalaiset ketkä on todella ystäviä ja ketkä ei.
Yritän vastata kahteen teemaasi...
Mitähän sanoisin sinulle noista siunailuista...
Sitä on aika vaikea selittää, että siunailu voisi luokata, jos tietynlainen "kaanaan-kieli" on ainut, jota ymmärtää. Useimmat meistä suomalaisista eivät arkikielessä siunaile tosiaan "Yeshuassa". Esim. minä en tavannut moista joukkoliikenteen palveluksessa kuin pari kertaa ja silloinkin vitsimielessä (tapasin kuitenkin tuhansia ihmisiä). Suomalaisessa kulttuurissa Jeesuksen nimessä siunailu toimii uskonnollisten yhteisöjen sisällä. - Sinun luulisi tietävän kuinka monta kertaa krusifiksit on taottu miekoiksi kirkon historiassa! Tätä taustaa vasten Yeshua-nimessä siunailu ei pukeudu kovinkaan houkuttelevaan muotoon juutalais-kristillisessä vuorovaikutuksessa. Jeesus pukeutuu laupeuden ja rauhan symboliksi vasta pitkän esipuheen jälkeen, jos sittenkään... Kuitenkin monet kristityt lähestyvät juutalaisia "ystäviään" täysin piittaamatta tästä painolastista. Ei tunnu olevan niinkään tärkeää saako Jeesuksen nimi arvoisensa sisällön, kunhan vaan SAA SIUNATA. Jobin kirjassa (2:9) Jobin vaimo neuvoo kärsivää miestään "siunaamaan/ baareh" Jumalansa ja kuolemaan. Suomalainen Raamattu kääntää lauseen "kiroa Jumala ja kuole".
Huomaatko kuinkä lähellä siunaus ja kirous ovat toisiaan? Siunauksen voi kuulla myös kirouksena, jos se nousee piittaamattuudesta tai katkerista vaikuttimista!!!
Sanot, että tämän palstan kirjoitukset antavat aihetta juutalaisvihamielisyyteen. Vihjailet juutalaisuuden edustajien suuntaan...
En todellakaan suostu mieltämään juutalaisuutta ylimielisenä kulttuurina viittaamasi (toisen palstan)avauksen tavoin. Se mitä väität, että tämä palsta toimisi esimerkkinä juutalaisten vihamielisyydestä, on myös kova väite.
Näkisin niin, että on hyvin harmillista, että juutalaisiksi mielletyt kirjoittajat (Mikimalek ja rasismia vastaan), ovat joutuneet tekemään sitä likaista työtä, joka meidän kristittyjen kirjoittajien olisi tullut itse ymmärtää hoitaa. Tarkoitan tällä "likaisella työllä" sitä, että meidän valtakulttuurin edustajien tulisi itse kritisoida oman kulttuurimme typeryyttämme (antisemitismi, palestiinalaisvastaisuus ja piittaamaton jeesustelu). Tuon jeesustelun suhteen olemme jättäneet juutalaisuuden edustajat aika yksin. Jos tämän hommamme hoidamme, silloin turvaamme parhaiten juutalaisuuteen identifioituvin kirjoittajien aseman. Miten saisin tämän väänettyä rautalangasta?
Usein on vielä niin, että kapea-alaisin ajattelu on muiden kuin juutalaisuuden edustajien näppäimistöstä. Jos joku ulkopuolinen erehtyy luulemaan sitä heidän tekstikseen, siihen olemme aika voimattomia. Sheriffimme yrittää oikoa tätä vääristymää (erit. palestiinalaisvihan suhteen), mutta en tiedä tajuaako suuri yleisö sitä...
Kyllä minäkin siunaan, mutta pitääkö se tehdä kovaan ääneen ja jokaisessa kadunkulmassa (lue foorumikeskustelussa)...
Toivoisin, että monet tämän palstan "siunailijat" lukisivat edellisen Tertullianuksen kirjoituksen kerrankin ihan tarkasti ja ajatuksella. Tämä palsta voisi parhaimmillaan olla juutalaisten ja ei-juutalaisten keskustelufoorumi. Se edellyttää hienotunteisuutta. On ymmärrettävä, että tälläinen (varmasti ihan hyvällä tarkoitettu) siunailu voi olla toisesta osapuolesta loukkaavaa.
...samaa mieltä siitä, että;
"Tämä palsta voisi parhaimmillaan olla juutalaisten ja ei-juutalaisten keskustelufoorumi".
Itse olen luterilainen. En kuitenkaan ole kirjoituksissani hakemassa mitään vastakkainasettelua, vaan haen lähinnä tietoa Isrelin tämänhetkisestä uskonnollisesta ja miksei myöskin "maallisesta" tilanteesta. Juuret ovat kuitenkin yhteiset, vaikka saatamme ajatella asioista eri tavalla.
Jotenkin samoin olen ajatellut. Luin aina innolla Leon Uriksen kirjoja Exoduksesta eteenpäin.Sympatiani oli silloin juutalaisten puolella.
Nyt on kehä sulkeutunut.Israel tietää voimansa.En tiedä tarkalleen mikä osuus USA:lla on sotilaallisen rahoituksen osuus , mutta huomattava se on. Se vääristää tilannetta ja muun maailman sympatia vähenee.Heikko vain tarvitsee tasa-arvoa vahvan ja voimakkaan ei tarvitse neuvotella ja tehdä kompromissejä.