"Ateisti uskoo, että jumalia ei ole."
"Ateisti on uskova."
"Ateismi vaatii uskoa."
Onko se noin?
Onko täysin sama asia sanoa "uskon, että asiaa X ei ole" kuin "en usko asiaa X olevan"?
Lopputuloshan tuossa on aivan sama, henkilöhän ei pidä asiaa X olevana. Usko ja epäusko ovat kuitenkin kiistatta eri asioita - vai ovatko?
Oletetaan että huoneessa on kaksi ihmistä ja pöytä. A ja B ovat hieman likinäköisiä, mutta vain hieman, he pystyvät mm. kävelemään kaupungilla ilman silmälaseja.
Asetutaan nyt B:n asemaan.
A siristelee silmiään:"Uskoisin tuossa pöydällä olevan pieni elävä kääpiövirtahepo."
B ei näe, kuule, haista, maista tai tunne mitään virtahepoa eikä sen väkisinkin aiheuttamia reaktioita ympäristöön. Pöydällä on vain kannettava tietokone, muutama kynä ja sekalaisia papereita ja kyniä. Ajatuskin jostain virtahevosta tuntuu täysin naurettavalta. Kumpi lause sopisi paremmin meidän, siis B:n, suuhun.
1. "Uskon, että tuossa pöydällä ei ole virtahepoa."
2. "En usko, että tuossa pöydällä on virtahepoa."
Toinen analogia toisesta näkökulmasta katsottuna.
Henkilöt ovat edelleen A ja B, mutta tällä kertaa asetutaankin A:n asemaan ja pöydällä on meidän mielestämme aivan tavallinen pöytäliina. Näemme sen selvästi, vaikka silmälasit ovatkin jääneet taskuun.
A siristelee silmiään, haistaa ruusujen tuoksun ja kuulee kesän ensimmäisen mehiläisen päässeen ikkunasta sisään ja pörräävän edessä olevassa kukassa: "Uskoisin tuossa pöydällä olevan kukkaruukku."
Kumpi lause sopisi paremmin naapurimme B:n suuhun?
1. "Uskon, että pöydällä ei ole kukkaruukkua."
2. "En usko pöydällä olevan kukkaruukkua."
Itse sanoisin, että ensimmäisessä tapauksessa vaihtoehto kaksi tuntuu järkevimmältä. Jälkimmäisessä taas vaihtoehto yksi tuntuisi paremmalta. Miksi näin.
Vastakkainen näkemys vaatii omasta mielestämme uskoa.
Ensimmäinen esimerkki yritti tietenkin kuvata asiaa ateistin kannalta. Jumalat ovat näkymättömiä, kuulemattomia ja niiden vaikutuksia ympäristöön ei voi havaita - kuin naurettavat kääpiövirtahevot olohuoneen pöydällä.
Toinen vaihtoehto kuvasi asiaa uskovan kannalta. Jumala on ja vaikuttaa - kuin mehiläisiä houkutteleva tavallinen kukkaruukku kukkineen.
Uskovat kutsuvat itseään yleensä - niinpä, uskoviksi. Jotkut myös sanovat, ettei uskoa voi perustella järjellä, vaan se vaatii aina uskoa. He ovat siis silmälaseja hapuilevia, hieman likinäköisiä ihmisiä. Onko vastakkainen mielipide aina uskoa vai voiko se olla myös epäuskoa, riippuu siitä, miten likinäköisenä itseään ja muita ihmisiä pitää. Voihan kukkaruukku olla pelkkä pahvilavaste, mehiläinen sattumaa ja ruusun tuoksu tulla ilmanraikastimesta. Toisaalta kukkaruukku voi mehiläisineen olla niin selvä tapaus, että vastakkaisen mielipiteen omaavan täytyy olla sokea ja/tai omistaa todella vahva usko. Tulos riippuu myös siitä, pitääkö omaa näkemisen kohdetta epäuskottavana virtahepona vain täysin tilanteeseen sopivana kukkaruukkuna.
Ateisti pitää itseään myös enemmän tai vähemmän likinäköisenä. Molemmissa esimerkeissä ateisti oli se joka ei nähnyt. Vastakkainen näkemys on siis tietenkin uskoa. Voiko ateistilla olla mielestään myös niin huono näkö, että oma näkemyskin voisi olla uskoa?
Tässähän oletettiin, että sekä A:lla että B:llä oli yhtä hyvä tai yhtä huono näkö. Heillä oli siis samat mahdollisuudet havainnoida ympäristöään.
Agnostikon mielestä tieteen keinoin ei jumalista voida saada havaintoa.
Jos ateisti pitäisi näköämme vain välttävänä, hän olisi agnostikko. Ateisti ei siis omasta mielestään voi missään tilanteessa olla uskova.
Toisaalta ateistikin voin nähdä pöydällä jonkin epäselvän hahmon: se voisi periaatteessa olla vaikka se virtahepo, mutta koska koko asia tuntuu niin naurettavalta, on paljon yksinkertaisempaa olettaa sen olevan vaikka kannettava tietokone.
Tultiinko tässä nyt johtopäätökseen, että ateistia voi sanoa uskovaksi vain sellaisessa tilanteessa, jossa jumaluuden merkit pitäisi olla aivan selvästi nähtävissä ja koettavissa?
No ovatko ne? Onko jumala kukkaruukku vai virtahepo? Onko meillä 0,5 vai 5,0 näkökyky?
"Ateisti on uskova."
"Ateismi vaatii uskoa."
Onko se noin?
Onko täysin sama asia sanoa "uskon, että asiaa X ei ole" kuin "en usko asiaa X olevan"?
Lopputuloshan tuossa on aivan sama, henkilöhän ei pidä asiaa X olevana. Usko ja epäusko ovat kuitenkin kiistatta eri asioita - vai ovatko?
Oletetaan että huoneessa on kaksi ihmistä ja pöytä. A ja B ovat hieman likinäköisiä, mutta vain hieman, he pystyvät mm. kävelemään kaupungilla ilman silmälaseja.
Asetutaan nyt B:n asemaan.
A siristelee silmiään:"Uskoisin tuossa pöydällä olevan pieni elävä kääpiövirtahepo."
B ei näe, kuule, haista, maista tai tunne mitään virtahepoa eikä sen väkisinkin aiheuttamia reaktioita ympäristöön. Pöydällä on vain kannettava tietokone, muutama kynä ja sekalaisia papereita ja kyniä. Ajatuskin jostain virtahevosta tuntuu täysin naurettavalta. Kumpi lause sopisi paremmin meidän, siis B:n, suuhun.
1. "Uskon, että tuossa pöydällä ei ole virtahepoa."
2. "En usko, että tuossa pöydällä on virtahepoa."
Toinen analogia toisesta näkökulmasta katsottuna.
Henkilöt ovat edelleen A ja B, mutta tällä kertaa asetutaankin A:n asemaan ja pöydällä on meidän mielestämme aivan tavallinen pöytäliina. Näemme sen selvästi, vaikka silmälasit ovatkin jääneet taskuun.
A siristelee silmiään, haistaa ruusujen tuoksun ja kuulee kesän ensimmäisen mehiläisen päässeen ikkunasta sisään ja pörräävän edessä olevassa kukassa: "Uskoisin tuossa pöydällä olevan kukkaruukku."
Kumpi lause sopisi paremmin naapurimme B:n suuhun?
1. "Uskon, että pöydällä ei ole kukkaruukkua."
2. "En usko pöydällä olevan kukkaruukkua."
Itse sanoisin, että ensimmäisessä tapauksessa vaihtoehto kaksi tuntuu järkevimmältä. Jälkimmäisessä taas vaihtoehto yksi tuntuisi paremmalta. Miksi näin.
Vastakkainen näkemys vaatii omasta mielestämme uskoa.
Ensimmäinen esimerkki yritti tietenkin kuvata asiaa ateistin kannalta. Jumalat ovat näkymättömiä, kuulemattomia ja niiden vaikutuksia ympäristöön ei voi havaita - kuin naurettavat kääpiövirtahevot olohuoneen pöydällä.
Toinen vaihtoehto kuvasi asiaa uskovan kannalta. Jumala on ja vaikuttaa - kuin mehiläisiä houkutteleva tavallinen kukkaruukku kukkineen.
Uskovat kutsuvat itseään yleensä - niinpä, uskoviksi. Jotkut myös sanovat, ettei uskoa voi perustella järjellä, vaan se vaatii aina uskoa. He ovat siis silmälaseja hapuilevia, hieman likinäköisiä ihmisiä. Onko vastakkainen mielipide aina uskoa vai voiko se olla myös epäuskoa, riippuu siitä, miten likinäköisenä itseään ja muita ihmisiä pitää. Voihan kukkaruukku olla pelkkä pahvilavaste, mehiläinen sattumaa ja ruusun tuoksu tulla ilmanraikastimesta. Toisaalta kukkaruukku voi mehiläisineen olla niin selvä tapaus, että vastakkaisen mielipiteen omaavan täytyy olla sokea ja/tai omistaa todella vahva usko. Tulos riippuu myös siitä, pitääkö omaa näkemisen kohdetta epäuskottavana virtahepona vain täysin tilanteeseen sopivana kukkaruukkuna.
Ateisti pitää itseään myös enemmän tai vähemmän likinäköisenä. Molemmissa esimerkeissä ateisti oli se joka ei nähnyt. Vastakkainen näkemys on siis tietenkin uskoa. Voiko ateistilla olla mielestään myös niin huono näkö, että oma näkemyskin voisi olla uskoa?
Tässähän oletettiin, että sekä A:lla että B:llä oli yhtä hyvä tai yhtä huono näkö. Heillä oli siis samat mahdollisuudet havainnoida ympäristöään.
Agnostikon mielestä tieteen keinoin ei jumalista voida saada havaintoa.
Jos ateisti pitäisi näköämme vain välttävänä, hän olisi agnostikko. Ateisti ei siis omasta mielestään voi missään tilanteessa olla uskova.
Toisaalta ateistikin voin nähdä pöydällä jonkin epäselvän hahmon: se voisi periaatteessa olla vaikka se virtahepo, mutta koska koko asia tuntuu niin naurettavalta, on paljon yksinkertaisempaa olettaa sen olevan vaikka kannettava tietokone.
Tultiinko tässä nyt johtopäätökseen, että ateistia voi sanoa uskovaksi vain sellaisessa tilanteessa, jossa jumaluuden merkit pitäisi olla aivan selvästi nähtävissä ja koettavissa?
No ovatko ne? Onko jumala kukkaruukku vai virtahepo? Onko meillä 0,5 vai 5,0 näkökyky?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuki nyt ensin miten uskonnot yleensä määritellään, seuraavaksi voitkin miettiä mikä on uskovaisen ja uskonnon suhde.
Jos aivosi eivät vielä tuosta nyrjähtäneet, voit palata takaisin avuksesi tekstiin ja huomata että ammuit itseäsi jalkaan.
Seuraavaksi voit taas reilun viikon päästä, uuden selityksen turvin, kirjoittaa avauksen samasta aiheesta.
En menisi vannomaan,etten usko mihinkään...
...eli skeptismi pähkinänkuoressa.