minulle tehtiin juurihoito etuhampaaseen. Tahtoisin kysyä, että onko joillain muilla kokemuksia etuhampaan juurihoidosta?Onko kestäny ja onko tarvis varoa syödessä, ym. Oon aika masentunu ja huolissaan hampaan tilasta.
juurihoito
etuhampaaseen
2586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle tehtiin juurihoito kahteen etuhampaaseen yli 20 v sitten. Täytteet vaihdettiin viime vuonna. Muuten ollut melko oireettomia. Valkaisu tehtiin ensimmäisen vuoden aikana, jotta ei olisi selkeästi tummempia kuin viereiset hampaat.
kiitos vastauksesta. Hoito tehtiin oikeaan yläetuhampaaseen,ja on näkyvällä paikalla. Hammas ei onneksi ollut ehtinyt vielä kuolla, joten on hyvä ennuste,ettei se tule ainakaan vähään aikaan kamalasti onneksi tummumaan. Aika järkkyä vaa joutua jo 25-vuotiaana tollaisiin operaatioiin hampaidensa kanssa.